Huomenna Gingaconiin + uusi portfoliosivu

Tarroja myyntiin

Ääääh. Jännittäähän se mennä taidekujalle ensimmäistä kertaa. Edesmenneen Krieger Comicsin kanssa myin yritysten seassa muiden piirtämiä tuotteita, se on ihan eri asia. Nyt koetan myydä omia tekeleitä ja kyllähän se ahdistaa jos niistä ei pidetä. Valikoimani ei myöskään ole kummoinen, tein conia varten tarroja, magneetteja ja 2 minimaalausta, loput myynnissä olevista tekeleistä ovat vanhoja originaaleja. Saa nähdä mitä menee kaupaksi. Laitan kuvia myynnissä olleista jutuista myöhemmin conraportin ohessa.

Minulle saa tulla puhumaan conin aikana! Ei haittaa vaikkei ennen olla oltu tekemisissä. Itselläni on kultakalan muisti, joten älkää pahastuko jos en muista ihmistä kasvojen perusteella, muistan ihmiset lähinnä nettinimien avulla. Edellisestä Gingaconista tykkäsin hirveästi, osaksi juuri sen takia kuinka moni kiva ihminen pysähtyi juttelemaan pöydälläni! Lähden heti samana päivänä kotimatkalle, joten en voi conin jälkeen jäädä kenenkään kanssa hengailemaan.

Tein myös uuden portfoliosivun (linkki klik). Edellinen on ollut koskematta usean vuoden ajan ja täten täynnä hirveää sontaa, enkä jaksanut päivittää sitä. Halusin myös kokeilla tätä uutta/uudehkoa Wix -sivua ja oli kyllä todella helppokäyttöinen ja näyttääkin ihan siistiltä. En edes juuri tee tilaustöitä tai yhtään mitään (lol), mutta halusin kuitenkin paremman sivuston, jota voisin helposti näyttää uteliaille.

Dogs! An Anthology

NIMI: Dogs! An Anthology
VUOSI: 2014
TARINA JA KUVITUS: Useita tekijöitä

Tämä kirja on tehty vapaaehtoistyönä intialaisten ja amerikkalaisten taiteilijoiden kesken, tai ainakin takakansi väittää kaikkien tulojen menneen löytöeläinkodeille. Tosi hienoa jos tämä on totta. Yhteistyö kahden maan ja monen artistin kanssa on jo suuri suoritus, sillä tälläiset projektit tuppaavat kuolemaan pystyyn syystä tai toisesta. Vielä suurempi suoritus on kyseessä mikäli kukaan ei ole tienannut tällä mitään.

Kirjassa on 11 koiriin liittyvää tarinaa, joilla on eri tekijät. Tekijöillä on selkeästi ollut aikalailla vapaat kädet tarinoidensa kanssa, koira-aihetta lukuun ottamatta muuta punaista lankaa tarinoiden välillä ei ole. Kuvitukset ovat myös hyvin erilaisia, sekä tyyleiltään että laaduiltaan. Uskon, että melkein kuka tahansa kiinnostunut on päässyt projektiin mukaan. Yksikin tarina on kirjaimellisesti monta sivua pelkkää mukamas syvällistä tekstiä ja muutama hutera viiva per sivu. Ei, en ole abstraktin taiteen suuri ystävä.

© Jack Zaloga

© Mindy Indy

Tarinat ovat melko lyhyitä, noin 5-10-sivuisia kertomuksia, jotka ovat ihan viihdyttäviä, mutta lyhyyden vuoksi suurin osa ei herätä suurempia tunteita eikä niillä ole tyydyttävää lopetusta. Kaikista eniten pidin Visiting A Theft -tarinasta, jossa ollaan öisellä lemmikkien hautausmaalla kertojan kertoessa siitä kuinka hänen koiransa hautakivi varastettiin. Kertoja pohtii syitä varkauteen ja samalla näemme kuinka (ilmeisesti) koiran haamu kohtaa varkaan. Tämä oli hyvin poikkeuksellinen koiratarina ja kuvitukseltaan se oli kauniin realistinen, joten se oli ehdottomasti suosikkini. Myös muutama muukin tarina oli mieleeni, mutta ne eivät silti olleet erityisen muistettavia tai omaperäisiä.

Projektina kirja on hieno saavutus ja toivoisin samanlaisia yhteisprojekteja järjestettävän täällä Suomessakin meidän omissa koirataidepiireissä. Kuitenkin itse tarinat eivät tehneet suurta vaikutusta ja en usko tulevani selailemaan kirjaa enää tulevaisuudessa. Itselleni ehkä kiinnostavin juttu oli nähdä jonkinlaisia intialaisia vaikutteita osassa sarjakuvista, esimerkiksi yhdessä tarinassa puhuttiin "intialaisesta pomeranianista", jolla tarkoitetaan tätä koiraa.

TÄHDET: ***

© Pia Alize Hazarika

© Priya Kuriyan

Opaskoira Heijin traileri + kuvaspämmi

Ette uskokaan kuinka fiiliksissä olen kun löysin tämän pätkän! Olen kauan etsinyt pienimpiäkin tiedonmuruja animesta Yama ni Kagayaku: Guide-ken Heiji Gou (山に輝く ガイド犬平治号). Elokuva on lähinnä kouluille tarkoitettu opetusvideo vuoristojen vaaroista ja opaskoirista. Se kestää noin 30 minuuttia. Varmasti juuri tämän vuoksi se ei ole vielä levinnyt nettiin (ja ei ehkä koskaan tule leviämään) ja siitä on hyvin hankala löytää mitään tietoa. Miksi sitten olen niin kiinnostunut tästä elokuvasta? Koska se on Toei Animationin tekele, saman studion, joka teki Hopeanuoli -animen. Elokuvan koirat on toteutettu ihan samalla tyylillä kuin Hopeanuolessa.

Elokuvan viralliset sivut löytyvät täältä. Mikäli ymmärsin oikein koulut voivat ostaa elokuvan peräti 38 000 jenin hintaan, mikä näyttäisi olevan 293 euroa! Tsiisus! Vaikuttaa siis todella epätodennäköiseltä, että tätä koskaan tultaisiin näkemään kokonaisuudessaan. Yksi vähän kaukaa haettu mahdollisuus voisi olla lähettää firmalle kyselyä mihin hintaan elokuvan julkaisuoikeuden voisi ostaa Suomeen ja tehdä sitten Hopeanuoli-fanien kesken joukkokeräys Kickstarterin tms avulla. Tämä olisi kuitenkin hyvin iso hanke, joka vaatisi esimerkiksi sujuvasti japania puhuvia henkilöitä. Koetan vähän vinkata tästä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:lle. Olisihan se todella siistiä jos voisimme esimerkiksi näyttää elokuvan suomiteksteillä jossain tulevaisuuden Gingaconissa. Uskon kuitenkin, että elokuvan julkaisuoikeudesta pyydettäisiin niin suuri summa ettei olisi mahdollista toteuttaa tälläistä hanketta.

Trailerista otettuja kuvia loppuun:

Tähdenlennon 6. numero syynnissä

Kannen tekijät Nightwolf-_-, SHL ja Jargonfox

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n tämän vuoden ensimmäinen jäsenlehti on viimein ilmestynyt. Lehden ilmestyminen viivästyi paljon, paljolti taittajan kiireiden takia. Näillä näkymin tämä on viimeinen Spyron taittama lehti, sillä hänellä ei enää ole aikaa tehdä taittotöitä ilmaiseksi. Tämä on harmittavaa, mutta myös ymmärrettävää. Spyro on taittanut neljä viimeisintä lehteä ja hänen taitonsa ovat näiden vuosien varrella kehittyneet huomattavasti. Lehti on hänen ansiostaan muodostunut todella ammattimaisen näköiseksi. Odotan mielenkiinnolla millaista jälkeä saadaan aikaan ilman häntä.

Tämä on ensimmäinen numero jonka aikana olen ollut lehden päätoimittajana. Olen hyvin innoissani pestistä ja toivon lehden laadun jatkavan parantumistaan "valtakauteni" aikana. Tämän lehden teemana olivat rekikoirat ja vaikka en itse niin tästä teemasta välittänyt olen lehteen tyytyväinen. Lehdessä oli paljon monipuolisia artikkeleita ja teema tuli selkeästi esiin, sisälmysluettelon voitte nähdä alla olevasta kuvasta.

Tekemäni artikkelit olivat seuraavat: Rekikoiraelokuvia, jossa kerroin tietty joistain teemaan sopivista elokuvista, Pelkurihuskyt Nero ja Gorby, joka suoraan sanottuna on vähän turhaa filleriä ja analysointia näistä sivuhahmoista, Maailman vetokoirarotuja, jossa esitellään yleisiä ja hyvin harvinaisiakin rotuja, Esittelyssä jakutianlaika ja valjakkourheilu, jossa haastattelin harvinaisen jakutianlaikan omistajaa, sekä Metsästystä shiban kanssa, jossa haastattelin amerikkalaista omistajaa, joka metsästää shiban ja länsisiperianlaikan kanssa. Valitettavasti vetokoirarotuartikkelin siperianhuskyosuuteen olin ilmeisesti laittanut virheellistä tietoa.

Erityisen tyytyväinen olen jakutianlaika- ja shiba-artikkelista. En niin pidä vetokoirista, mutta teeman kuullessani tiesin haluavani tehdä haastattelun tästä hyvin näyttävästä ja vielä paljolti tuntemattomasta rodusta perinteisen siperianhuskyn sijaan. Shibat eivät liity teemaan, mutta olen kauan halunnut tämän artikkelin lehteen ja pitkään aikaan ei ole luvassa teemaa johon se järkevästi sopisi. Shibat ovat tänä päivänä lähes poikkeuksetta seura- ja näyttelykoiria. On äärimmäisen harvinaista, että niitä käytettäisiin vielä metsällä. Toivottavasti tämä artikkeli on muidenkin mielestä mielenkiintoinen. Haluan lehteen tulevaisuudessakin uniikkia sisältöä, jota ei voi muualla lukea.

Muiden kirjoittamista artikkeleista mukana oli muun muassa Spyron informatiivinen juttu Ginga-lasinalusista, Riikinin kirjoittama kooste battougoista (joka jouduttiin siirtämään edellisestä susiteemaisesta numerosta tähän), Heidi Karvosen peräti 5-sivuinen artikkeli hänen vetokoiralaumastaan, sekä Raezlalta perinteinen Pinkkinuoli ja kolumni, jossa hän pohti onko yhdistys pienen piirin touhuja vai ei. Paljon muutakin on, kuten sisälmysluettelosta voi nähdä. Tällä kertaa mukaan lipsahti kenties liikaa oikean elämän koirajuttuja, mutta mukana on mielestäni tarpeeksi Ginga-juttuja jottei tämä toivottavasti häiritse.

Ulkonäöllisesti lehti on todella hienon näköinen. Spyron kuvien asettelut ovat ehkä parhaimmat tähän mennessä. Saimme osan kuvista melko huonolaatuisina, minkä takia vähän jännitin millaiselta lopputulos voisi näyttää, Spyro kuitenkin sai nämäkin kuvat näyttämään tarpeeksi hyviltä lehdessä. Jos kuitenkin rehellisiä ollaan kansi on aika kaamea. Se on tietääkseni suurimmaksi osaksi Nightwolf-_-:n käsialaa, mutta pieniä juttuja ovat tehneet myös SHL (tietääkseni luonnoksen) ja Jargonfox (värien tasoitus digitaalisesti?). Koirien asetelma on hyvä, mutta väritys on liian epätasaista ja teos näyttää hyvin, hyvin nuoren piirtäjän tekeleeltä. Nightwolf-_- vaikuttaa hyvin miellyttävältä tyypiltä, joten toivottavasti mielipiteeni ei hirveästi loukkaa häntä, mutta en halua valehdellakaan tai jättää asiaa mainitsematta. Kansi on kuitenkin ensimmäinen asia minkä mahdolliset ostajat huomaavat, joten sen kuuluisi olla ammattimaisen näköinen. Toisaalta on ihan jees, että yhdistys antaa kaikille halukkaille mahdollisuuden osallistua tekoprosessiin, toisaalta pitäisikö kantta varten kuitenkin olla jokin laatukynnys? Tämä voisi sitten johtaa jonkinlaiseen epämiellyttävään elitismiin. Mene ja tiedä. Kannen liilat sävyt sopivat kuitenkin hyvin yhteen takakannen mainoksen kanssa, en tiedä onko tämä ollut tarkoituksellista.

Olen hyvin tyytyväinen siitä mihin suuntaan lehti on kehittymässä ja miltä viimeisimmät numerot ovat näyttäneet. Toivottavasti laatu pysyy yllä vielä pitkään. Ei-jäsenet voivat tilata lehden ja aikaisempia numeroita Hopeapuodista. Sieltä löytyvät myös vähän aikaa sitten valmistuneet keräilykortit.

Tänä vuonna pitäisi saada myös pullautettua ulos toinen numero. Kello tikittää pahaenteisesti. Seuraava numero olisi molossi- ja taistelukoirateemainen ja siihen olisi tulossa taas mielenkiintoista matskua. Toivottavasti uusi taittotiimi saa hoidettua homman kotiin kunnialla.

Hopeanuoli -keräilykortit tulivat postissa!

Ottamani kuvat ovat todella huonoja, joten sori siitä. :(

Kauan suunnitteilla olleet Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n tekemät fanitaiteella kuvitetut keräilykortit ovat VIIMEIN valmiit ja ilmestyneet jo osalle ennakkotilanneista postissa. Projekti edistyi aluksi hyvin hitaasti, sitten uusien ihmisten ottaessa ohjakset käteen hyvin nopeasti, mutta silti mutkia tuli matkaan loppumetreillä. Painoon päätyneet kortit eivät valitettavasti ole oikoluettuja, joten mukana voi olla virheitä. Lopputulos on kuitenkin todella laadukas, etenkin fanien tuotteeksi ja olen hyvin tyytyväinen niihin.

Ennakkotilaajat saivat ostettua kerralla koko pakan, jossa on 48 korttia, sisältäen laajan hahmokaartin koira-, karhu- ja ihmishahmoja. Myös todella vähälle huomiolle jääneitä hahmoja on otettu mukaan. Tämä ensimmäinen sarja keskittyy GNG:n hahmoihin, mutta tulevaisuudessa yhdistys voi tehdä kortteja lisääkin esimerkiksi susisaagan hahmoista. Kokonaisia pakkoja ei voi enää tilata. Kortteja tullaan tulevaisuudessa myymään kuuden (muistaakseni) sattumanvaraisen kortin buustereissa, joita voi ostaa coneissa yhdistyksen pöydältä ja piakkoin myös Hopeapuodista. Toivottavasti sarja myy hyvin jotta voimme tehdä lisää kortteja.

Tekemäni kortit ja näkymä korttien takapuolista.

Korttien materiaali on laadukasta. Painojälki on osassa korteissa liian tummaa, mikä on yleinen ongelma, sillä painaessa jälki muuttuu aina astetta tummemmaksi ja pitäisi muistaa lähettää painoon hieman vaaleammat versiot. Tekstien ja kuvien asettelu on toimivaa ja selkeää. Tämän sarjan eteen on nähty paljon vaivaa ja se näkyy. Harmittavasti korteilla ei oikein voi pelata mitään, ne ovat vain keräilyä varten. Toki takana olevista pisteytyksistä voisi keksiä jonkunlaisen pelin, mutta on hankalaa kun kummaltakin puolelta näkee mikä kortti on kyseessä.

Kuvituksia on 19 eri piirtäjältä. Tähän joukkoon mahtuu paljon erilaisia tyylejä ja taitotasoja. Osa korteista on valitettavasti vähän vaatimattoman näköisiä, mutta toisaalta tämä ei ole kaupallinen projekti, joten on ihan jees, että kaikki ovat saaneet osallistua.

Yhdistyksen pisteet nousivat tämän projektin toteutuksen myötä paljon silmissäni. Paljon on parjattu, että yhdistyksellä olisi liian monta projektia kesken samaan aikaan ja mitään ei saataisi valmiiksi. Tässä on totuuden siemen joukossa, mutta yhdistys kyllä saa oikeasti paljon aikaakin ja näin hieno lopputulos saa unohtamaan turhautumiset ja odottelut. Iso peukku tästä.

Eri piirtäjien kortteja.

Pierre Couronnen lastenkirjat (kuvaspämmi)

Kävin vähän aikaa sitten äitini luona etsimässä vanhoja piirroksiani ja tekstejäni. Mukaan lähti 2 kauppakassia paperisotkua ja myös nämä kaksi kirjaa. Huomasin kummankin olevan saman taitelijan käsialaa ja todella hienoa jälkeä hänellä olikin! Jokaisen sivun kuvituksena on hyperrealistinen maalaus (mikä on vielä suurempi saavutus kun katsoo kirjojen sivumääriä). Taiteilija on ihailtavasti osannut piirtää yhtä hyvin ihmisiä, eläimiä ja maisemia. Jos jostain on pakko nillittää niin hänen tapansa piirtää karhuille lapsellisempia ilmeitä ja eleitä hieman kohotti kulmiani. Myös tekstistä pidin, sillä kirjat olivat pienille lapsille sopivia, mutta silti hyvin asiapitoisia ja realistisia.

Kummankin kirjan taitelijana on toiminut Pierre Couronne, joka näyttää tehneen paljon kuvituksia lastenkirjoihin ja on kuollut vuonna 2013. Suuren eläintarinakirjan (Das supergrosse Tierbuch) tekstit on kirjoittanut Harald Scheel ja Eläinten pentuja luonnossa (Unsere Tierkinder) -kirjan kirjoittajat ovat Harald Scheel ja Wilfried Carstens. Kumpikin kirja on painettu vuonna 1999.

Suuri eläintarinakirja

Takakansi: "Tässä muhkeassa kirjassa on kertomuksia villieläimistä, erilaisista metsän, vuoriston ja maatalon eläimistä sekä Katista ja hänen koirastaan Ronista, jotka joutuvat mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Kirjassa on 17 kertomusta."

Kirjassa on peräti 280 sivua. Kertomukset ovat joko opettavaisia, pintapuolisia juttuja erilaisista luonnon ekosysteemeistä ja lajeista, tai sitten Katin ja Ronin Susikoira Roi -tyyppisiä tarinoita, joissa he yleensä joutuvat jonkinlaiseen pulaan jonka sitten viisas koira ratkoo.

Eläinten pentuja luonnossa

Takakansi: "Tämä kirja on tarkoitettu kaikille luonnosta ja eläimistä kiinnostuneille. Tarinat vievät lukijan syvälle metsään, keskelle Afrikan savannia ja karuun vuoristoon, mutta myös seuduille, joilla elää kettuja, jäniksiä ja muita eläimiä. Kirja kertoo eläinten pentujen elämästä sekä niiden pienistä ja suurista iloista. Kirjassa on seitsemän tarinaa."

Tästä kirjasta puuttuu sivunumerot, mutta sanoisin sen olevan puolet pienempi. Pidin tästä kirjasta enemmän, sillä siinä on selkeämpi fokus. Jokainen tarina seuraa yhtä eläintä sen lapsuudesta aikuisuuteen asti. Tarinoissa on päähenkilöinä villikani, saksanhirvi, kettu, karhu, leijona, villihevonen ja susi.

Voisivatko Hopeanuolen villikoirat selviytyä oikeassa elämässä?

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento -jäsenlehdessä numero 4 vuonna 2016 ja se julkaistaan heidän luvallaan. Tämä blogiversio on jonkin verran muokattu. Lehti on yhä myynnissä Hopeapuodissa ja siinä on toki monia muitakin juttuja.

Hopeanuolessa ja sen jatko-osissa esiintyy useita hyvin suuria koiralaumoja, monesti jopa usean sadan koiran suuruisia. Fiktiossahan kaikki on mahdollista, mutta huvin vuoksi analysoin onko tämä realistista.

Lauman selviytymismahdollisuuksiin vaikuttavat monet asiat, kuten ruokittavien suiden määrä, riistan määrä ja reviirin koko. Yksilötasolla selviytymiseen vaikuttavat koiran metsästystaidot, pakkasensietokyky ja ruumiinrakenne. Ohun lauma on ollut parhaimmillaan 1200 koiran kokoinen juuri ennen taistelua Akakabutoa vastaan ja on selkeästi tarinoiden laumoista kookkain. Jaetulle toiselle sijalle tulevat Hougenin ja Hakuroun armeijat kumpikin 700 sotilaallaan. Hougen ylläpiti usean sadan koiran laumaa kuukausitolkulla melko lailla samalla alueella pyörien. Sen sijaan Ohun 1200 sotilasta koostuivat vain taistelun ajaksi yhdistyneistä suurista koirajoukoista, jotka olivat vaeltaneet suurissa määrissä paikalle Japanin eri kolkista pysähtymättä matkan varrella minnekään pitkäksi aikaa. Taistelun päätyttyä suurin osa koirista palasi alkuperäisille kotimailleen. Tämän ansiosta Ohun ylipäälliköillä on käytössään suuri määrä sotilaita, mutta itse Ohu ei ole vaarassa liikakansoittua.

Ginga -saagassa on myös paikallisia laumoja, jotka ovat pysyneet omilla reviireillään useita vuosia. Esimerkiksi Billin laumassa Shikokussa oli noin 200 koiraa, Mutsun Kisaragilla noin 360, Kyushun Daimonilla 50, sekä Kasumi -vuoren Mossilla 30 koiraa. Koska koirat voivat tietenkin käydä reviirinsä ulkopuolella on helpointa analysoida Hakuroun laumaa. Hakuroun reviiriin kuuluu koko Hokkaido, jossa hänellä on 700 alaista. Saarella lauma on eristyksissä ja mikäli Hokkaidossa koittaisi nälänhätä olisi koirien uitava Honshuun. Muut laumat kykenevät hakemaan ruokaa normaalin reviirin ulkopuoleltakin, mutta hokkaidolaisille tämä olisi mahdottomuus.

Mangassa suuri osa ajasta kuluu taisteluihin, mutta silloin tällöin saamme nähdä metsästystäkin. Mangassa saaliina on nähty monenlaista riistaa, kuten fasaaneja, villisikoja ja jäniksiä. Shin Gaidenissa näytettiin kuinka tiikeriveljekset pyydystivät rapuja ja heinäsirkkoja pentuina. Sasuke on tunnettu muiden mielestä ällöjen käärmeiden ja sammakoiden pyynnistä. Yukimuran lauma metsästi japaninmakakeja. Sarjassa myös kalastetaan usein. Japani on varsin hedelmällinen maa, jolla olisi tarjottavana paljon erilaista riistaa. Suuria, usean suun ruokkivia eläimiä ovat japaninpeura, makaki, villisika ja japaninserovi. 70-luvun jälkeen japanilaisten metsästäjien määrä on pudonnut jopa puolella, jonka seurauksena etenkin villisikojen ja peurojen kannat kukoistavat jopa liiaksi asti. Nirsoilemattomille ja vähäruokaisille yksineläjille riittävät toki pienemmätkin saaliit, mutta mikäli laumassa on kymmeniä, jopa satoja suita on metsästysseurueen turha haaskata aikaa pienien eläinten kanssa.

Oikeassa elämässä Japanissa ei ole enää susia. Mangassa jäljelle jääneet taidettiin lahdata lähes täysin sukupuuttoon muutamaa yksilöä lukuun ottamatta. Ainoat suuremmat petoeläimet ovat sepelkarhu ja vain Hokkaidolla elävä ruskeakarhu. Karhut syövät paljon kasviperäistä ravintoa, joten kilpailu ruuasta näiden lajien kanssa ei ole kovaa. Villikoirat voisivat hyvin omia muinaisen suden paikan ekosysteemissä. Karhut ovat myös silloin tällöin päätyneet koirien aterioiksi, mutta niiden säännöllinen metsästys pelkäksi ravinnoksi olisi liian riskialtista koirille. Muutaman päivän ateria ei ole haavoittumisen tai jopa kuolemisen arvoista. Japanissa on myös kettuja, näätiä ja supikoiria, jotka tuovat mukaan vain lievää ravintokilpailua ja nekin voivat päätyä koiran suuhun.

Tähän mennessä mahdollisuudet näyttävät lupaavilta. Suurta kilpailua muiden petojen kanssa ei ole, ekosysteemissä on susien jättämä aukko ja metsästäjien määrä on tippunut rajusti. Ginga -saagassa myös ihmiset tuntuvat suhtautuvan villikoiriin osana luontoa tuhoeläinten sijaan. Oikeassa elämässähän näin suuret määrät villikoiria hävitettäisiin, sillä ne eivät kuulu Japanin alkuperäislajistoon, ne ovat vaaraksi alkuperäislajien kannoille ja voivat olla uhka ihmisillekin.

Ainoana epärealistisena asiana pidänkin koirien määriä. Suurimmat tavatut susilaumat ovat olleet Gingan laumoihin verrattuna hyvin vaatimattomia. Yksi suurimmista tavatuista susilaumoista oli Yellowstonen Druid -lauma, joka vuoteen 2001 mennessä oli kasvanut 37 kuonon suuruiseksi. Määrä kuitenkin romahti nopeasti tämän huipun saavutettuaan, sillä susien keskuudessa levisi kapi ja lauman sisällä alkoi syntyä riitoja. Taudit leviävät nopeasti ja voivat kukistaa sisältäpäin voimakkaimmankin lauman. Näin suurelle laumalle tuskin löytyy ravintoakaan samalta alueelta pitkäksi aikaa. Guinness World Records on tunnustanut suurimmaksi susilaumaksi noin 400 suden lauman, joka vuosien 2010-2011 talvena riehui venäläisen Verkhoyanskin pikkukaupungin lähistöllä. Nämä sudet tappoivat yli 30 hevosta neljässä päivässä. Tälläinen lauma on jo Gingan kokoluokkaa, mutta se ei todellakaan ollut yhtenäinen tai pysyvä lauma. Tälläisen susimäärän syitä voi vain arvailla. Kenties syynä olivat tavallista ankarampi talvi, jolloin susien normaalit saaliseläimet olivat kuolleet, sekä metsästäjät, jotka olivat ampuneet laumojen vanhimmat jättäen nuoret ja epävarmat sudet hakemaan turvaa toisistaan.

Koirat ovat hyvin sopeutuvaisia ja monipuolisia eläimiä. Vähitellen hemmotellut yksilöt voivat hyvinkin villiintyä uudestaan. Tästä löytyy esimerkkejä ympäri maailmaa. Tunnetuin villiintynyt koira on tietenkin australialainen dingo, joka itse asiassa on polveutunut alunperin aasialaisista, akitamaisista koirista, jotka olivat tulleet Australiaan merenkulkijoiden mukana noin 4000 vuotta sitten. Muita esimerkkejä villiintyneistä koirista ovat uudenguineanlaulavakoira, kaanaankoira, carolinankoira ja cimarron uruguayo. Näistä etenkin viimeisin on kiinnostava esimerkki, sillä muista villikoirista poiketen cimarron uruguayo on mastiffityyppinen. Nämä koirat ovat sukua erilaisille espanjalaisperäisille karjakoirille, joista osa villiintyi joko karkaamisen tai tahallisen hylkäämisen vuoksi. Koirat kuitenkin sopeutuivat hyvin elämään Uruguayssa ja niitä alettiin hävittämään karjantappajina. Nykyään näitä koiria ei taida olla enää luonnossa ja kaikki yksilöt ovat lemmikkejä tai työkoiria. Ne muistuttavat paljon sukulaisrotujaan alano espanolia, sao miguelinfilaa ja presa canariota.

Vanha väittämä on, että villikoirat muuttuisivat aina ennen pitkää dingomaisiksi, eli keskikokoisiksi, hiekanvärisiksi ja pystykorvaisiksi, hyvin vaatimattoman näköisiksi eläimiksi, mutta (mielestäni) näin käy vain jos näitä geenejä löytyy jo valmiiksi villiintyvästä populaatiosta. Olen siis tämän väittämän suhteen hyvin skeptinen, sillä mielestäni moni muukin koiratyyppi voisi olla menestyvä siinä missä tämä geneerinen pystykorvadesignkin. Eihän Pohjois-Amerikan susikaan mikään dingo ole. Dingot, kaanaan- ja carolinankoirat olivat jo valmiiksi pystykorvatyyppisiä ENNEN villiintymistään. Cimarron uruguayolla ei ollut tälläisiä geenejä, mutta sen erityyppinen rakenne oli silti villielämään soveltuva. Rodun tapaus tekee ei-pystykorvatyyppisten hahmojen (Moss, Musashi, Hougen...) selviytymisestä uskottavampaa. Japanissa tosin on kylmä talvi, toisin kuin Uruguayssa. Mangassa näytetään useaan otteeseen kuinka koirat painautuvat toisiaan vasteen nukkuessaan, jolloin lämpö ei pääse karkaamaan. Laumoissa elävät lyhytkarvaiset koirat voisivat siis ehkä selviytyä talvista, yksinään lyhytkarvainen olisi tuomittu.

Tavallinen pystykorvatyyppinen villikoira ja cimarron uruguayo.

Koiran vertaamisella suteen on paljon poliittista taakkaa kouluttajien keskuudessa. Sukulaissuhdetta suteen käytetään puolusteena vanhanaikaisille rankaisuun perustuville koulutusmenetelmille. On kuitenkin fakta, että koira on kesytetty tai kesyyntynyt susi. Nykytieteen mukaan koira ei olisi polveutunut tämän päivän harmaasudesta, vaan (näennäisesti) sukupuuttoon kuolleesta susilajista. Susi kuin susi, villieläin kuitenkin, tarkastelemalla muiden susien elintapoja voimme päätellä miten tämä susilaji olisi voinut käyttäytyä, eli kyseessä oli hyvin todennäköisesti laumassa elävä ja metsästävä eläin. Koirissa on sitä paitsi myös harmaasuden geenejä ja jopa harmaasudessa koiran geenejä! Käsittelin syvemmin tätä genetiikka-aihetta artikkelissa Sekarotuinen susi Tähdenlennon numerossa 5. Julkaisen sen täälläkin vielä joskus todennäköisesti ensi vuoden puolella. Moni tuntuu myös kiukuttelevan sitä vastaan että koira olisi laumaeläin. Todisteena tästä osoitetaan villiintyneitä katukoiria ympäri maailmaa, jotka eivät elä organisoiduissa laumoissa ja syövät lähinnä ihmisten jätteitä. Mutta jätteet ovatkin syy mikseivät nämä koirat muodosta laumoja. Laumoja tarvitaan suurten saaliseläinten kaatoon ja reviirin puolustukseen. Kyse ei siis ole välttämättä siitä, että koira tarvitsisi laumaa sosiaalisuuden vuoksi (joskin uskon katukoirilla olevan varsin rikas sosiaalinen elämä). Kun ruokaa on tarpeeksi helposti tarjolla ei sen etsimiseen tarvita yhteistyötä, eikä reviireistäkään välitetä. Reviiri on arvokas vain jos se tarjoaa ainutlaatuisia ruokailumahdollisuuksia. Kesykoira on jo todistetusti villiintynyt ja alkanut metsästää laumoissa (kyseessä on tietenkin dingo.), joten kiukuttelu tätä ideaa vastaan on naurettavaa. Pidän siis varsin realistisena sitä, että Gingan hylätyt ja karanneet koirat voisivat muodostaa laumoja ja reviirejä asuessaan niin kaukana ihmisasutuksesta, eli helposta ruokalähteestä.

Joidenkin koirien ruumiinrakenteen raskaus olisi ongelmallista metsästyksessä, mutta mikäli laumassa olisi myös nopeampia jäseniä voisivat kevyemmät yksilöt ottaa saaliin kiinni ja raskaammat koirat tulisivat perässä antamaan saaliille kuoliniskun. Amerikkalaisessa villisian metsästyksessä tälläinen järjestely on yleistä. Koiran suuri koko ei varsinaisesti ole ongelma, kunhan se on kestävä, eli jaksaa kävellä ja juosta pitkiä matkoja, sekä kestää kylmyyttä ja kuumuutta. Liian lyhyet kuonot tulevat olemaan suuri ongelma etenkin kesän kuumuudessa ja vaikeuttavat myös saaliin nappaamista sekä itsepuolustusta. Pieni määrä löysää nahkaa ei ole haitallista ja voi jopa auttaa taisteluissa, liiallinen määrä nahkaa on kuitenkin kutsu kaikenlaisille ihotulehduksille joita kukaan ihminen ei olisi hoitamassa. Karu luonto karsisi joukostaan myös nopeasti allergioista, epilepsiasta ja muista hankalista sairauksista kärsivät koirat.