Jouluale Krieger Comicsilla

Verkkokauppaan TÄSTÄ. Vieläkin vain kaksi tuotetta saatavilla, pahoittelen tätä. Suunnitelmissa olisi ostaa julkaisuoikeus uuteen sarjikseen vielä tämän vuoden puolella tai tammikuussa. Tämän toteutumiseen tietenkin vaikuttaa rahatilanne. Joten heittäkääpäs niitä kolikkoja tänne suuntaan niin tulee minullekin oikein kiva joulumieli!

Mitä tähän blogiin tulee, koetan nyt joulukuussa kirjoittaa jouluisista tai muuten vain talvisista aiheista.

Seuraamani nettisarjikset

NOTE BEFORE! If you are the artist of one of these comics shown below and wish to have the images removed please contact the blog owner via naravox@gmail.com! This post displays online comics I'm currently reading and recommending, with credits given to original artists.
 (Ja sama suomeksi)

Olen päättänyt etten arvostele vain netissä julkaistuja sarjakuvia (tästä päätöksestä voi lukea lisää täällä),
mutta voin toki esitellä niitä. Otan ainakin tällä kerralla vain huomioon sarjakuvat, joita seuraan aktiivisesti ja jotka yhä jatkuvat. Eli en ota huomioon sarjiksia, jotka ovat jo valmistuneet, joita ei enää syystä tai toisesta jatketa (lepää rauhassa Cheap Thrills), tai joita en yksinkertaisesti itse seuraa. Esimerkiksi Off-Whiten perään kysellään monesti, mutta jossain välissä vain kyllästyin sen lukemiseen. Isiksen Invasion taas on saatu  valmiiksi ajat sitten ja lehtinäkin myyty Wurr on jo arvosteltu.

Aloitetaan!

©Kique

©Kique

ASMUNDR on Kiquen kirjoittama ja piirtämä jo yli 300 sivuinen fantasiasarja. Rupesin lukemaan sarjaa vasta vähän yli kuukausi sitten ja rakastuin siihen täyttä häkää, luin kaikki ilmestyneet sivut yhdessä päivässä ja olen jopa ehtinyt selaamaan koko tarinan uudestaankin.

Ensimmäiset kaksi lukua sarjassa ovat hyvin hämmentäviä, sillä Kiquen luoma fantasiamaailma on hyvin erikoinen ja kerralla tulee hirveästi uutta tietoa. Nämä ensimmäiset luvut ovat myös vähän hätiköidyn oloisia, jonka tekijä on myöntänytkin ja aikoo ilmeisesti piirtää luvut uusiksi jossain vaiheessa. Kuitenkin näiden muutaman luvun jälkeen tarina alkaa edetä hyvällä rytmillä. Kuvitus on myös alussa vähemmän hiottua, mutta kuitenkin ihan alusta asti sekin on ollut erittäin hyvän näköistä. Kique osaa piirtää hyvin realistisia koiria, joilla kuitenkin on ilmeikkäät kasvot ja koiramainen elekieli. Tekijä kuitenkin selkeästi ihannoi näyttelylinjaisia saksanpaimenkoiria, mikä näkyy sarjan sakemannia muistuttavien koirien epäluonnollisen näköisessä liikehdinnässä ja poseerauksessa aina välillä. Suurta osaa lukijoista tämä tuskin häiritsee. Myös taustat ovat kauniisti toteutettuja ja niitä katsomalla voi heti päätellä missä päin Asmundrn maailmaa hahmot nyt ovat.

Melkoiseksi saippuaoopperaksi kehittyvä tarina keskittyy sekalaiseen laumaan, jonka rauhan hajottaa mystinen kilpisusi (shield wolf). Päähenkilö on saksanpaimenkoiraa muistuttava Kainan, joka tarinan edetessä kehittyy pienen laumansa johtajaksi. Kilpisuden ohella ongelmia aiheuttavat taivaan tähdissä majailevat jumalaiset olennot, sekä maan päällä kuljeskelevat henget. Ongelmia syntyy myös Kainanin lauman sisällä henkilökemioiden mennessä ristiin. Hahmojen vuorovaikutus toistensa kanssa on toteutettu hyvin, rakkauden kohteet saattavat hahmoilla vaihtua tarinan edetessä, ja hahmojen tunteet näytetään hienosti liikaa niitä alleviivaamatta. Lukija oikeasti alkaa välittämään hahmoista.

Asmundria voi lukea DeviantArtissa tai virallisilla nettisivuilla.

©Victoria Leptailurus Gannon

©Victoria Leptailurus Gannon

LUCID PENUMBRA on Leptailurusin piirtämä ja kirjoittama sarja, josta on esillä vasta muutama sivu. Tekijä vaikuttaa olevan perfektionisti, sillä nämäkin vähät sivut on jo piirretty uusiksi ainakin kerran lyhyessä ajassa. Toivottavasti perfektionismi ei kuitenkaan haittaa sarjan jatkumista, sillä näin nättiä taidetta katsoo mielellään.

Ja taiteen vuoksi tätä sarjaa seuraankin, sillä itse juonesta on paha sanoa tässä vaiheessa vielä mitään. Tarina ilmeisesti kertoo tyhjyydessä kuljeksivista ketuista, jotka matkallaan oppivat elämän viisauksia ja japanilaisten kansantarujen mukaisesti tienaavat itselleen uusia häntiä viisastuessaan. Kettujen nimet, Hati ja Skoll, viittaavat siihen, että mukaan on otettu myös viitteitä pohjoismaiseen mytologiaan. Tälläinen filosofinen asetelma kuulostaa erittäin lupaavalta, joskin tälläistä tarinaa on hyvin hankala toteuttaa.

Lucid Penumbraa voi lukea täällä.

©Kay Fedewa & Erin Siegel

©Kay Fedewa & Erin Siegel

BLACKBLOOD ALLIANCE on aloitettu monen vuoden jälkeen aivan alusta. Alunperinhän sarjasta julkaistiin lehtenä ensimmäinen osa vuonna 2007, arvostelu tästä aikaisemmasta versiosta löytyy blogista.

Sarjaa hypetettiin paljon ja sen hahmoista myytiin jopa lelutehtaalla teetettyjä figuureita, mutta kakkosnumeroa ei koskaan ilmestynyt. Alkuperäinen BBA oli hyvin kliseinen tapaus, mutta silti erittäin laadukkaasti piirretty, ja se synnytti paljon sekä ihailua että vinoilua. Tekijät ovat vuosien varrella kehittyneet paljon sekä piirtäjinä että tarinankertojina, joten odotan paljon uudelleensyntyneeltä sarjalta. 

Uuden BBA:n juonesta en vielä osaa sanoa mitään. Aikaisempi kliseinen kissat vastaan koirat asetelma on ilmeisesti hylätty ja sarjassa on selkeästi vähemmän fantasiaelementtejä. Hahmoillakaan ei enää ole näyttäviä turkkikuvioita. Kuvitus on myös muuttunut rajusti. Moni lukija varmasti pettyy uuteen tyyliin, itselläkin kesti siihen tovi tottua, mutta nyt pidän siitä hirveästi. Uusi tyyli on todella omaleimainen, ilmeikäs ja sopisi loistavasti animoitavaksi.

BBA:ta voi lukea virallisilla nettisivuilla, DeviantArtissa ja FurAffinityssä. Todennäköisesti sivuja ei kuitenkaan tule enää enempää näkuville julkisesti, vaan loput tarinasta pitää ostaa lehtenä, jahka se joskus ilmestyy.

©Rukis & Myenia

©Rukis & Myenia

 RED LANTERN: CONVICTION on suoraa jatkoa aikaisemmalle The Crimson Divinelle. Sarjan kirjoittaja ja hahmojen piirtäjä on yhä Rukis, mutta taustojen piirtäjäksi on vaihtunut Myenia. Myenia osallistuu myös vähän hahmojen väritykseen, joten taustat ja hahmot sopivat nyt paremmin yhteen kuin edellisessä osassa.

Tarina seuraa yhä Amonin ja Lutherin orastavaa salaista romanssia, prostituutioon pakotetun Dhavalin sopeutumista ja ympäröivien sotavoimien riehumista. Paljon draamaa siis. Itse olen vasta hitaasti alkanut lämmetä tälle sarjalle. Alusta asti olen sitä seurannut, mutta on kestänyt hyvin kauan, että olen alkanut oikeasti tykätä sarjasta. Sarja on homoeroottinen, mutta seksi on melko pienessä osassa ja seksikohtauksia ei muistaakseni julkaista ollenkaan netissä, vaan ne näkee vasta itse kirjassa.

Red Lanternia voi lukea FurAffinityssä.

©Sidian

©Sidian

GOOD MEDICINE perustuu Rukisin vanhempiin Cruelty- ja Unconditional -sarjakuviin, mutta niiden lukeminen ei ole pakollista Good Medicineä ennen. GM on Sidianin piirtämä ja ymmärtääkseni suurimmaksi osaksi myös kirjoittama tarina, jonka pääosissa ovat Rukisin tarinan sivuhenkilöt.

Tarinan päähenkilö on äreä ja itsepäinen Jacob -kettu, joka on jumissa väkivaltaisessa suhteessa, mikä herättää ulkomaalaisen lääkärin huomion. Tämäkin tarina on homoeroottinen (jostain syystä lähes kaikki furrysarjikset tuppaavat olemaan), mutta seksikohtaukset ilmestyvät näkyviin vasta painetussa kirjassa. Perheväkivalta on aiheena mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, ja tähän mennessä ainakin sitä on käsitelty ihan hyvin tässä sarjakuvassa. Good Medicine on kuitenkin vasta niin alkuvaiheessa etten osaa muodostaa siitä vielä kunnollista mielipidettä. Kuvitus on ihan perushyvää, muttei tee suurta vaikutusta.

Good Medicineä voi lukea FurAffinityssä.

©Riikin

©Riikin

RIIKIN on Riikinin piirtämä ja kirjoittama nettisarjis, joka on ollut olemassa ties kuinka monta vuotta. Riikin on selkeästi aloittanut tarinan pienenä Hopeanuoli -fanina. Ensimmäisten ja viimeisten sivujen välinen kehitys on huimaa sekä kuvituksen että tarinan kerronnan suhteen.

Sarjakuvasta löytyy paljon kliseisyyttä (hyvä vs paha, joidenkin hahmojen kornit nimet) ja Hopeanuolen vaikutus on selkeä, esimerkiksi päähenkilö Riikinissä, joka ulkonäöltään ja nimeltään muistuttaa Hopeanuolen isää Rikiä. Tähän sarjakuvaan liittyy itsellä paljon nostalgiaa, sillä muistan lukeneeni sitä nuorempana kirjaston tietokoneella ennen kuin kotonani oli omaa konetta ja ennen kuin olin millään lailla mukana Suomen koirataidepiireissä. On ihailtavaa kuinka Riikin ei ole monen muun tavoin poistanut sarjakuvaansa netistä, mutta vieläpä jatkaa sitä yhä aktiivisesti.

Riikiniä voi lukea sen nettisivuilla.

©Jack Harper & S. Salazar

©Jack Harper & S. Salazar

DECEIT on melko tuore, mutta jo pitkälle edennyt sarja, jonka kirjoituksesta ja kuvituksesta vastaavat S. Salazar ja Jack Harper yhdessä. Tykkään tästä sarjiksesta aivan hirveästi, voi itku yhyy! Tämän sarjiksen ihana himppelipari laukaisee fanityttöilyni. Okei, pitää ottaa nyt niskasta kiinni ja kirjoittaa tämä kohta kunnialla loppuun.

Virkistävästi Deceit sijoittuu armeijaympäristöön ja sen tekijät selvästi tuntevat tämän aihealueen hyvin. Vanhempi sotilas Victor huomaa kollegansa olevan alistavassa suhteessa nuoren Eliotin kanssa. Eliotin sisarenpoika on pidätetty epäiltynä vakavasta rikoksesta ja Eliotia henkisesti ja seksuaalisesti kaltoin kohteleva Lecter on suostunut pimittämään todisteita Eliotin palveluksia vastaan. Yleensä etäinen, mutta hyväsydäminen Victor haluaa auttaa Eliotia, samalla alkaen tuntea jotain häntä kohtaan vaikka on tähän mennessä ollut täysin hetero. Henkilökemiat toimivat tässä sarjassa erittäin hyvin ja kuten jo sanoin olen aivan lääpälläni pääpariin. Victor on niin komea, armeijaukot muutenkin ovat tosi jees ja sitten ikäerot = ah tätä rakastan ja järkeni pakastan.

Kuvituskin on hyvin nättiä.

Sarjakuvaa voi lukea FurAffinityssä ja DeviantArtissa. 
PS. Pakko hehkuttaa kun S. Salazar piirsi aikoinaan hahmoni Korson!

©Katie Hofgard

©Katie Hofgard

100 DEEDS on Alex Dorwartin kirjoittama ja useamman artistin piirtämä sarjakuva, jota on ilmestynyt jo neljä lukua. Joka luvulla on eri piirtäjä, joiden tyylit ovat tarpeeksi samankaltaisia ettei liian suuria tyylillisiä hypähdyksiä tapahdu. Piirtäjähaku on tällä hetkellä menossa uutta lukua varten.

Sarjassa Irving -gepardi kuolee ja jää haamuna haahuilemaan maan pinnalle, vieläpä täplättömänä! Irving saa täpliään takaisin yksi kerrallaan kun hän tekee jonkin hyvän teon. Idea on omaperäinen, taide kaunista ja mukana on hyvää huumoria. Voin suositella, vaikka sarja ei olekaan ihan tuoreessa muistissa.

Sarjista voi lukea sen nettisivuilla ja DeviantArtissa.

Peli - Dogz

NIMI: Dogz
VUOSI: 2006
TEKIJÄ: Ubisoft

Ostin Dogzin heräteostoksena halvalla, mutta nyt harmittaa kun maksoin siitä yhtään mitään. Pelasin peliä alle puoli tuntia ja kyllästyin jo siinä ajassa täysin. Dogz on yksi monista lemmikkisimulaattoreista jossa voi leikkiä uuden koiranpennun omistamista. Mitään erityistä pelissä ei ole verrattuna moniin muihin vastaaviin peleihin.

Aluksi pelaaja saa valita viiden koirarodun väliltä. Rodut ovat kaikki suosittuja ja tunnettuja rotuja, joten valinta näiden välillä on aika tylsää. Rotuvalinnalla ei taida olla edes mitään merkitystä, muuta kuin pennun ulkonäkö. Ulkonäköä voi vielä hieman muokata valitsemalla pannan värin ja turkin värisävyn muutamasta vaihtoehdosta. Valitsin saksanpaimenkoiran ja sen värivaihtoehdot olivat kaikki hyvin samanlaisia, joten tälläkään ei ole juuri merkitystä.

Pelissä on hirveän vähän tekemistä. Pennulle opetetaan temppuja ja kisataan temppukisoissa. Välillä koira ruokitaan, juotetaan ja harjataan. Temppukisat ovat niin helppoja voittaa ettei niistä saa minkäänlaista haastetta, kisat ovat myös hyvin tylsiä ja parin ensimmäisen kerran jälkeen niitä ei enää edes huvita kokeilla. Temppujen opettaminen on kuitenkin toteutettu ihan kiitettävästi. Kursorilla voi kokeilla koskea ja vetää pentua erilailla ja pennun tehdessä jotain uutta siihen liitetään käsky ja palkitaan koira. Ihan toimiva systeemi, joka voi nuorimmille pelaajille oikeasti opettaakin kuinka koira oppii uusia asioita. Pelissä voi myös ilmeisesti sisustaa kotiaan uusilla tavaroilla, en tätä kokeillut eikä tämä vaikuttanut mitenkään kiinnostavalta.

Grafiikka on ihan ookoota. Pentu liikkuu välillä vähän nykien. Koirat sentään näyttävät omilta roduiltaan ja pentumainen ulkonäkö on toteutettu hyvin, mutta mitään muuta en keksi kehua.

Pelin ainoiksi kiinnostaviksi elementeiksi koin temppujen opettamisen ja temppukisat, ja kisat ovat aivan liian helppoja. Koirapeliltä itse toivoisin mahdollisuutta kisata koiralla kunnianhimoisesti, mieluusti eri lajeissa, mahdollisuutta seurata koiran kasvua aikuiseksi, sekä koirien jalostamista. Nämä asiat puuttuvat Dogzista täysin. Olin hyvin yllättynyt kuinka korkeita arvosanoja peli on saanut eri sivustoilla, mutta ehkä kohderyhmään on otettu vain perheen pienimmät huomioon ja heille peli on varmasti ihan viihdyttävä.

TÄHDET: *1/2

Little Red Riding Hood

NIMI: Little Red Riding Hood
VUOSI: 1994
KÄSIKIRJOITUS: George Arthur Bloom
OHJAAJA: Toshiyuki Hiruma Takashi

Tämä Punahilkka -rahastus on halpatuotannostaan tunnetun Goodtimes Median tekosia, jonka johtoporras sijaitsi Yhdysvalloissa, mutta animointi suoritettiin Japanissa ja Etelä-Koreassa. Studio on tehnyt muun muassa aikaisemmin arvostellun Curlyn. Pidin Curlystä jonkin verran lapsena, joten uskoin Punahilkan edustavan samaa "laatua", en siis odottanut mitään muuta kuin ehkä kahden tähden arvoista halppispiirrettyä, mutta studion Punahilkka olikin PALJON huonompi kuin Curly. Noin 45 minuuttia kestävä animaatio tuntui kestävän ikuisuuden.

Tämä versio on tehty perheen pienimmille. Alkuperäistä tarinaa on rankasti kuohittu lapsiystävällisemmäksi ja mukaan on ängetty kolme laimeata lauluakin, joista etenkin yksi jää raivostuttavasti soimaan päähän pitkäksi aikaa. Punahilkan mummo on sairastunut ja Punahilkan äiti kehottaa tyttöä viemään mummelille korillisen kaikenlaisia hyvyyksiä. Matkalla tytön ei pitäisi puhua kenellekään tuntemattomalle, ja tästä muodostuukin koko elokuvan suurin teema. Tai pitäisi muodostua, mutta puhun tästä tarkemmin vähän myöhemin.

Matkalla Punahilkka tapaa kolme eläintä, jotka kaikki tarvitsevat jonkinlaista apua. Super kilttinä, täydellisenä, virheettömänä ja hyveellisenä tyttönä Punahilkka tietenkin auttaa kaikkia, vaikka hänenhän piti kylläkin mennä suoraan sairaan mummonsa luo. Ensimmäinen polulle sattuva elukka on peuran vasa, joka pillittää koska oli unohtanut hankkia äidilleen synttärilahjan (tässä vaiheessa tulee siis selväksi kuinka inhimillistettyjä elokuvan eläimet ovat). Punahilkka kerää vasalle kukkakimpun ja vasa on tästä innoissaan, itse tosin en ymmärrä mitä iloa peuralle olisi kukkakimpusta kun se elää kukkien ympärillä muutenkin. Seuraavaksi Punahilkka tapaa nuoren varpusen, joka ei putoamisen jälkeen uskalla enää kokeilla lentämistä. Seuraa kliseistä itseluottamuksen pönkittämistä ja pitkitettyä laulantaa. Viimeinen autettava on majava, jota Punahilkka auttaa padon kokoamisessa, samalla lauletaan yhteistyön tärkeydestä ja pyörittelin silmämuniani niin raivoisasti, että ne jumittuivat takakenoon. En nytkään näe silmilläni kuin aivolimojani ja on suuri mysteeri kuinka pystyn kirjoittamaan tätä arvostelua.

Matkan aikana tutustutaan tietenkin tarinan pahikseen, eli suteen. Harmittavasti susi on piirretty hyvin koomisesti ja koomisesti se käyttäytyykin, mitään oikeasti uhkaavaa siinä ei ole, etteivät vain perheen pienimmät tuntisi minkäänlaista jännitystä. Aluksi susi naamioituu puunhakkaajaksi ja kyselee Punahilkalta minne tyttö on menossa, jotta voisi sitten juosta oikotietä pitkin mummon luo ensin. Alkuperäisessä sadussa tämä toimii ihan hyvin, sadustahan on monta hieman erilaista versiota, joissakin susi ei naamioidu ollenkaan, joissakin se yrittää teeskennellä ihmistä. Erona on se, että suullisesti kerrotussa sadussa kuulija ei voi konkreettisesti nähdä kuinka epäuskottava naamio sudella on. Tässä elokuvassa en vaan voinut käsittää miten Punahilkka ja mummo eivät heti nähneet hyypiön olevan selvä susi vain ihmisten vaatteissa. En myöskään ymmärrä miksi susi ei lukuisista helpoista tilaisuuksistaan huolimatta pistänyt Punahilkkaa poskeensa heti.

Lopussa susi on teljennyt mummon ruokakomeroon ja jahtaa Punahilkkaa mummon pihalla. Punahilkka kutsuu auttamansa eläimet apuun ja he saavat ajettua suden tiehensä. Alkuperäisessä sadussa tarina loppuu yleensä suden kuolemaan, yleensä metsästäjän avustuksella. Nyt susi ei kuole, ja tilanteen rauhoituttua Punahilkka lähtee kotimatkalle, vaikka susihan on vielä metsässä ja voisi yhä olla uhka. Sadun perimmäinen tarkoitus on ollut opettaa lapsille vieraiden ihmisten välttely ja sutta voitaisiin pitää vertauksena pedofiilille. Tässäkin Punahilkassa painotetaan useaan otteeseen kuinka vieraille ei saisi puhua. Mutta opetus kärsii paljon koska myös Punahilkan auttamat eläimet ovat hänelle vieraita! Ja lopulta vieraat pelastavat hänet pulasta.

Animoinnin taso on halpaa, mutta tyylillisesti se on kuitenkin ihan nätin näköistä. Taustat etenkin ovat kauniita. Olin vain hyvin pettynyt suden ulkonäköön, muut eläimet elokuvassa ovat kuitenkin selkeästi realistisemman näköisiä. Elokuvassa on paljon tyhjäkäyntiä ja venytettyjä kohtauksia, joten se tuntuu paljon pidemmältä kuin se oikeasti onkaan.

TÄHDET: *1/2

Nara piertelee, osa 9 - OTP 4 LYFE

Minkäs sille voi kun tekee mieli fanityttöillä? Seuraavaan tuotantokauteenkin on vielä pitkä odotusaika, nyyh. Game of Thrones -fanityttöilyä voin onneksi sentään harrastaa nettikaverini kanssa, jonka kanssa piirrämme ja suunnittelemme dorkaa turriversiota sarjasta. Yleensä uhrikseni päätyvät lempihahmoni Petteri ja Sanna  Petyr ja Sansa. Kaverillani taas on bouneri Briennelle.

Tämä kuva oli suuren turhautumisen ja vaivan takana, sillä jouduin piirtämään ääriviivat uudelleen peräti kolmesti koska mokailin. En myöskään ajatellut tehdä kuvasta blogipostausta, joten tällä kertaa kuvan edistyminen on dokumentoitu huonosti ja kuvat ovat sekalaisesti poimittu Facebookista ja Instagramista.

© HBO

Halusin ajankuluksi piirtää lisää fanitaidetta ja piirsin aluksi screenshottien avulla muutamia luonnoksia, joista sitten valitsin yhden viimeisteltäväksi. Mallin käytössähän ei ole mitään pahaa, se on eri asia kuin läpi piirtäminen. En kuitenkaan itse tykkää jos jokin kuva on vain orjallisesti piirretty mallista tuomatta mukaan mitään uutta, ja ainakin itselleni tälläinen pelkkä jäljentäminen on äärimmäisen tylsää. Joten halusin tehdä kuvaani talvisen maiseman, vaikka alkuperäisessä screenshotissa ei vielä lunta ollut. Kuten yleensäkin minulla ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa millainen tausta tulisi olemaan, muuta kuin talvinen. Tässä luonnoksessa näkyy vielä pyöreä reunustus, jonka hylkäsin jossain vaiheessa.

Hyi saatana. Ensimmäinen puhtaaksipiirtoyritys meni päin persettä. Käyttämässäni kynässä olikin aivan liian leveä kärki, jolla sai aikaan vain tasapaksua jälkeä. Kun kumitin luonnosjäljet alta lopputulos oli aivan karsea. Vittuuntuneena heitin kuvan muutamaksi viikoksi nurkkiin.

Jouduin piirtämään kuvan uusiksi kolmesti. Toisella kertaa käytin toista parempaa kynää ja jäljestä tuli tarpeeksi tarkkaa. Valitettavasti munasin TAAS. Muste levisi kesken työskentelyn, mutta tämä oli oikeastaan ihan hyvä asia, sillä kolmannella piirtokerralla kasvoista tuli paljon hienomman näköiset. Tosin tässäkin muste levisi pikkaisen (tsekatkaa takin reunus), mutta onneksi levahtaminen tapahtui mustaksi tarkoitetussa kohdassa. Hyvällä kynällä on tosiaankin suuri merkitys, mutta hyvällä kynällä en tarkoita välttämättä sitä kalliimpaa versiota, vaan sitä mikä nyt sattuu soveltumaan käyttäjälleen parhaiten. Käytän itse halpoja toimistokuulakärkikyniä. 

Köyhiksen valopöytä. Piirrän luonnoksen puhtaaksi läppäriä vasten.

Sain viimein ääriviivat tehtyä. Aika siirtyä väritykseen, vaikka nurinkurisesti teen taas hahmot ennen taustaa. Näin ei kuulemma saisi tehdä ja tekeehän se toki järkeä, mutta itse olen aina tehnyt hahmot taustaa ennen ja vanhoista tavoista on hankala päästä eroon.

Aloitin varjostamalla sinisellä. Tässä vaiheessa sinisyys näyttää hyvin tummalta ja voimakkaalta, mutta se peittyy sopivasti kun päälle lisätään hahmojen omat värit. Värit ovat Copicceja, joista osa oli kuolemispisteessä.

Värityksessä ehdottomasti suurin urakka oli noiden perhanan vaatteiden pisteiden kanssa. Pelkkiä pisteriviä oli hirvittävän puuduttavaa tehdä.

Hahmot valmistuivat viimeinkin. Lisäsin kiiltoa joihinkin kohtiin valkoisella geelikynällä.

Taustan teosta en ottanut mitään prosessikuvia. Taustojen piirto on minulla aina melkoista sähellystä ja tämäkin on todella karkeasti tehty. Tausta on Copiccia, mutta lumisateen tein taas aika omaperäisellä tavalla. Minulla on muutama suuri valkoinen permanenttitussi, joita käytetään paljolti tehtailla. Näiden kärki on niin leveä ja itse muste niin paksua etteivät ne juuri sovellu piirtämiseen, mutta kun kärkeä painaa kauan muste alkaa valua siitä valtoimenaan ja voin käyttää sitä värin räiskimiseen (suojatkaa lähiympäristö vaikka sanomalehdellä). Suojasin toki muutamia kohtia kuvasta, koska en halunnut tiettyjen kohtien peittyvän valkoisten laikkujen alle.

Kuulumisia

Blogi on viettänyt hiljaiseloa pidemmän aikaa. Olen tänä vuonna onnistunut kirjoittamaan vähintään 4 postausta joka kuukaudessa, mutta en usko tuon määrän tulevan täyteen enää tässä kuussa ja pitkään tulevaisuudessa. Kuitenkin edes yksi kirjoitus joka kuukaudelle on tavoite, josta yritän pitää kiinni. Samanlaista tahtiahan suurin osa muista blogeista pitää. Materiaalin puutteesta ei ole kyse, todellakaan, kotona lojuu katsomattomia/lukemattomia teoksia vaikka kuinka paljon. Välillä siivotessa törmään teoksiin, jotka olin jo täysin unohtanut omistavani.

Ongelmana ovat energian ja ajan puute. Koiran kanssa touhuaminen vie paljon aikaa, olen yrittänyt olla aktiivisempi piirtäjämisessä, sitten on yritys, ja tuttavat, pikaisesti käväisin vähän aikaa sitten Ruotsin puolella tsekkaamassa rakkausbändini keikan, nyt olen myös pimahtanut ja alkanut kirjoittaa kirjaa (koirista, tietenkin). Monta kertaa aiemminkin olen aloittanut ja lopettanut kesken kirjaprojekteja, nyt kuitenkin olen ottanut tavoitteeksi saada tämän loppuun kun kerran olen saanut mukaan monta muutakin kirjoittajaa ja aihe on itselle rakas. Tekisi myös niin mieli aloittaa koiralleni oma blogi, vaikka se on pelkkä kotirakki joka ei harrasta mitään (ainakaan vielä). Ei-koiriin liittyviä leffojakin tulee paljon katsottua, missä tosin on miinuksena etten niistä voi kirjoittaa mitään kun valitsin blogin aihepiirin näin rajalliseksi (ja voi että kun välillä tekee mieli aloittaa arvostelublogi scifi-, fantasia- ja kauhuleffoille!). Luurailen myös yhä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n foorumeilla ja kirjoitin juttuja tulevaan jäsenlehteen, sitä seuraavaankin tulen kirjoittamaan jotain jahka se on ajankohtaisempaa.

Sellaista siis. Aivan turha postaus tämäkin oli, mutta hei sain sillä sentään nostettua tämän kuukauden saldoa yhdestä postauksesta kahteen!

Mikäli yläkuvan kaltaisia kuvia elukoista tykkää tsekkailla voi minua seurata Instagramissa, jossa olen KingbitchNara. Mikäli janoaa lukea muita SK:n kaltaisia blogeja suosittelen muun muassa seuraavia: Hammasnurkka, Fantastic!, Kani Kirjalla, Koiranvirka, Peninkulman Kantamassa, Suden Sade, Under The Cherry Tree, Hopeatiikeri, sekä Finnish Comics Dissected.

The Hollow Earth

Kansi by Eric W. Schwartz

NIMI: The Hollow Earth
VUOSI: 1996 - ?
TARINA: Mark Shaw
KUVITTAJA: Mark Shaw

Tästä sarjasta löytyy netissä hyvin vähän tietoa ja törmäsin siihen vain sattumalta selailemalla yhtä lempiputiikkiani, Second-Ediä. Myynnissä oli vain kolme lehteä ja koska moni lyhyempi furrysarjakuva on kolmen lehden mittainen oletin koko sarjan olevan siinä. Näin ei käynytkään, enkä ole varma kuinka monta osaa sarjaa on lopulta ilmestynyt. Nuuskimalla löysin Mark Shawin faneille jättämän viestin vuodelta 1999, jossa kerrottiin kuudennen osan olevan näkyvillä ilmaiseksi netissä (sivulla, jota ei enää ole olemassa). Kenties sarjakuvan julkaisu painettuna ei enää kannattanut?

Hollow Earth on sekoitus komediaa ja seikkailua, minulta kesti pieni hetki päästä sen letkeään maailmaan sisälle. Päähenkilö Walter Kitty on vähän luuseri jätkä, joka eräänä päivänä saa tuntemattomalta mummelilta miljoona dollaria lahjaksi. Epäonnisten sattumien takia Walter kuitenkin heti menettää rahat, mutta törmää kauniiseen ja haikean oloiseen Catherine Foxxiin. Catherine asuu arvostetun professori-isänsä kanssa kahdestaan, Catherinen äiti katosi vuosia sitten mystisesti ja tohtori Foxx uskoo hänen kuolleen. Catherine on nähnyt toistuvia unia suuria voimia sisältävästä puhuvasta ja leijuvasta silmämunasta, joka ilmeisesti liittyy jotenkin hänen äitinsä katoamiseen.

Tohtori Foxxin vanha tuttu kertoo uudesta löydöstään Mongroliassa, hän on löytänyt portin onttoon maahan. Catherine ja hänen isänsä lähtevät mukaan tutkimusretkelle, Catherineen jo lääpällään olevan Walterin jäädessä nuolemaan näppejään. Mutta onneksi hädän hetkellä sama mummeli heittää uuden miljoonan Walterille ja mies pääsee juuri ajoissa pelastamaan rakastettunsa lumimieheltä! Catherinen uneksima mystinen silmämuna tulee myös kutsuttuna paikalle pelastamaan sankarit pulasta. Juoneen liittyvät myös jotenkin anubis ja hänen hallitsemansa örkit, mutta valitettavasti en ehtinyt päästä juonesta kunnolla jujulle näin vähäisen materiaalin avulla. Rennosta otteestaan ja hölmöistä juonenkäänteistään huolimatta Hollow Earth oli selkeästi suunniteltu pitkäksi sarjaksi.

En voinut olla pitämättä sarjasta, vaikka olenkin rujo ja tylsä ei tarinan täysin hatusta heitetyt juonenkäänteet haitanneet ollenkaan kun totuin tarinan tunnelmaan. Olen aina pitänyt Indiana Jones -tyylisistä seikkailuista ja aina ajoittain hurahdan lukemaan ties mitä paranormaaliteorioita. Onttoa maata olisi ollut kiva päästä näkemään kunnolla, nyt pääsin tarinassa vasta sen porteille vähän vilkuilemaan ja Catherinen piilevät voimatkaan eivät vielä ehtineet puhjeta kukkaan. Tarinan teema oli siis itselleni varsin viihdyttävä. Itse päähenkilöstä en vielä ainakaan oppinut pitämään, Walter on aika nysverö ja persoonaton. Mutta Catherinen isästä tykkäsin hirveästi, sillä professori on äkäinen ja äärimmäisen skeptinen kaiken vähänkin epätieteellisen suhteen, mutta hänellä on kuitenkin sydän oikealla paikalla tyttärensä suhteen. Tykkäsin myös monista eläimiin liittyvistä kekseliäistä sanaleikeistä, joita oli siroiteltu mukaan. Samalla kuitenkin ahdistuin kun mietin miten ihmeessä moisia voisi suomentaa, sarjakuvien suomennos kun on osa nykyistä duuniani ja englantia lukiessa monesti samalla mietin miten tämän suomentaisin vaikkei minulla olisi mitään suunnitelmaa julkaista teosta.

Itse kuvitus ei ole silmiä hivelevää, mutta ajaa asiansa ja on selkeätä seurattavaa. Missään vaiheessa ei ollut epäselvää mitä kohtauksessa tapahtuu, vaikka meno oli monesti vauhdikasta. Kannet ovat hieman harhaanjohtavia, sillä vaikka eri taiteilija on yrittänyt vähän matkia Shawn tyyliä ovat kannet silti paljon edustavamman näköisiä kuin itse sisältö. Tarinan viihdyttävyys kuitenkin pelastaa paljon.

Harmittavan vähän sain luettua lupaavasti alkanutta tarinaa. Harmittaa myös kuinka pilasin nämä omat sarjikseni, sillä olen kamala ihminen ja luen monesti vessassa, olin sitten unohtanut sarjikset lattialle ja suihkun höyryt pilasivat ne.

TÄHDET: ***