Rover Red Charlie

NIMI: Rover Red Charlie
VUOSI: 2013
TARINA: Garth Ennis
KUVITTAJA: Michael Dipascale

RRC on kuuden lehden pituinen minisarja, jossa seurataan kolmen koirakaveruksen selviytymistaistelua maailmanlopun meiningeissä. Tätä sarjakuvaa voin vain suositella.

Avulias palveluskoira, bordercollie Charlie, sarkastinen basset Rover ja hömelö irlanninsetteri Red joutuvat varoittamatta apokalyptisen kaaoksen keskelle. Taivaalla on nähty mystisiä valoja ja yhtäkkiä kaikki ihmiset muuttuvat sairaalloisen hysteerisiksi ja itsetuhoisiksi. Hämmentyneet koirat jäävät omilleen heidän omistajiensa tappaessa toisiaan, tulen ja kaaoksen vallatessa suurkaupungin. Ihmisiä kaipaava Charlie suostuttelee toverinsa etsimään jäljelle jääneitä, järkensä säilyttäneitä ihmisiä, joita huhutaan vielä olevan olemassa.

RRC oli yllättävän rankka, mutta palkitseva lukukokemus. Harva sarja enää saa minussa aikaan voimakkaita tunnereaktioita, enkä odottanut moista varsinkaan näin lyhyeltä sarjalta. Mutta helvetti, tässähän tuli oikeasti tunnettua iloa, surua ja inhoa. Sekopäisenä itkevät ja riehuvat ihmiset ovat oikeasti pelottavan näköisiä ja koirat kohtaavat matkallaan toisia koiria, joilla on rankkoja tarinoita kerrottavanaan. Koirat ovat sarjassa yhtäaikaisesti hyvin yksinkertaisia ja hölmöjä, mutta kykenevät myös heittämään piiloälykästä filosofiaa kehiin. Etenkin Charlie käy läpi hienon hahmonkehityksen ihmisistä riippuvasta palveluskoirasta itsenäiseksi yksilöksi, mikä saa lukijan miettimään uudelleen suhdettamme lemmikeihin.

Sarja ei sovi alle 13 vuotialle, tapahtumat on kuvattu hyvin kursailemattomasti ja väkivallan/kauhun lisäksi sarjassa on yllättävän rohkea seksuaalinen juonikuvio. Eräs paneeli oli niin rohkea ja yllättävä, että silmäni melkein pulpahtivat ulos päästä kun sen näin. Tunnistatte kyllä paneelin, jos sen näette. Väkivaltakaan ei ole pelkkää perusverta, mitä kauhussa nähdään, vaan mukana on kyllä kaikki ruumiineritteet ja epätoivon asteet.

 

 

Kaikesta karmeudestaan huolimatta sarjassa on annos kaivattua keveyttä, ovathan päähenkilöt koiria. Huumoria revitään koirien hassuista tavoista, kuten perseiden nuuhkimisesta ja koirien keskinäisistä höpötyksistä. Mustan huumorin kukka kukkii voimakkaasti.

Kuvitus on erittäin hienoa, kunhan siihen ensin tottuu. Koirien kuono on vähän omituisen laatikkomainen, mutta muuten anatomia toimii hyvin ja koirat ovat varsin ilmeikkäitä. Pidän erityisesti värityksestä, jossa on paikoitellen hyvin maalausmaisia tekstuureja.

Epidemian aiheuttaja jäi itselleni mysteeriksi, ehkä jos luen sarjan uudelleen tarkemmin voin koota vihjeistä arvoituksen palaset yhteen. Toisaalta tämä mysteeri ei juuri haittaa, sillä kertojana toimivat koirat, jotka tuskin voisivat tietää mikä on aiheuttanut ihmisten muuttumisen sekopäiksi. Ehkä virus on tullut meteoriitin mukana, ehkä ohjuksen kyydissä. Sarja loppuu tyydyttävällä tavalla, vaikka niin kovasti toivoisinkin sarjan olevan pidempi. Harvoin törmää tarinaan, joka on näin omaperäinen, rohkea ja ajatuksia herättävä.

TÄHDET: *****