PELI - Let's Hunt

NIMI: Let's Hunt

VUOSI: ?
TEKIJÄ: Ten Square Games

Let's Hunt on periaatteessa ilmainen Facebook -peli. Peliin saa kyllä kulutettua oikeaa rahaakin, mutta se ei ole välttämätöntä. Olen muutama vuosi sitten pelannut ahkerasti Cabela's:n metsästyspelejä PS2:lla, joista valitettavasti suurin osa on täyttä roskaa ja mukavinkin antoi pelkkää aivotonta viihdettä kunnollisen metsästyskokemuksen sijaan. Tätä peliä olikin pakko heti kokeilla kun sen jostain äkkäsin, enkä tällä kertaa pettynyt.

Mitään kummempaa juonta pelissä ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Matkustat paikasta toiseen ampumassa elikoita, siinä se. Uuden kentän saa avattua kun suorittaa aikaisemman kentän kaikki 30 aikarajoitettua haastetta. Aloitat Keski-Euroopassa, jossa on 4 kenttää, joissa jokaisessa 30 haastetta ja mahdollisuus vapaaseen metsästykseen. Tämän jälkeen voit matkustaa Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen uusia matkakohteita ei ole vielä taidettu tehdä, mutta peliä päivitetään jatkuvasti. Joka kentällä on 3 eläinlajia.

Pelin kontrollit ovat todella sulavia ja yksinkertaisia. Näppäimistöä ei käytetä ollenkaan, kaikki hoituu hiirellä, mikä on kaltaiselleni nakkisormelle suuri helpotus. Grafiikka pelissä on ihan helvetin hienon näköistä, no, ainakin niillä kentillä, missä se on oikeasti ehditty viimeistellä. Astuin juuri Yhdysvaltain puolelle ja grafiikan taso tipahti huomattavasti, koska kentät ovat vielä uusia ja julkaistu jostain syystä viimeistelemättöminä. Facebook -peliksi peli on todella komea. Eläinten liikkeisiin ja käyttäytymiseen on nähty vaivaa. Laukauksen kuullessa eläimet pysähtyvät hetkeksi kuuntelemaan ja/tai lähtevät paniikissa juoksemaan pitkin maisemia. Huonon osuman jälkeen eläimet nilkuttavat hitaammin pakoon. Itse maisemat ovat myös hyvin tehtyjä, eläimet voivat ilmestyä ja poistua kentältä useista kohdista, maisemissa on korkeita ja syviä kohtia, sekä puita ja kallioita, jotka voivat suojata eläimiä luodeilta. Kentät voivat sattumanvaraisesti näkyä yöllä tai päivällä, auringonpaisteessa tai sateella. Vaihteleva sää tuo samoihin kenttiin uutta tunnelmaa ja etenkin kolmas kenttä on täysin erilaisen tuntuinen yöllä ja päivällä.

Kaikista kehuista huolimatta pelissä on selkeitä heikkouksiakin. Pelaaja ei ärsyttävästi voi vapaasti liikkua kentällä, vaan hän voi vain kyykkiä puskassa ja ampua elukoita sieltä. Tähän kyllä tottuu, mutta peli tuntuu välillä vain koomiselta lahtaukselta, kun eläimiä vain ilmestyy ruudulle tapettavaksi. Silti, aidommalta metsästyskokemukselta tämä tuntuu kuin suurin osa pelaamistani metsästyspeleistä. Aikarajoitettuja haasteita ei voi pelata uudelleen, mikä on aika laimeaa. Osa näistä haasteista on myös naurettavan vaikeita, jolloin on lähes pakko käyttää maksullista toimintoa, joka antaa pelaajan jatkaa haastetta siitä kohtaa mihin hän äsken jäi. Myös normaalin pelirahan ansaitseminen pelissä on jäätävän hidasta, jolloin on lähes pakko ostaa oikealla rahalla päivityksiä varusteisiin. Uusien kenttien julkaisu puolivalmiina on myös typerää, mutta onneksi kenttiä kuitenkin sentään päivitetään myöhemmin. Toivottavasti.

TÄHDET: ***1/2

Akaneiro - The Path of Cloak and Wolf

Kansi by Shu Yan

NIMI: Akaneiro - The Path of Cloak and Wolf
VUOSI: 2013
TARINA: Justin Aclin
KUVITTAJA: Vasilis Lolos

Akaneiro on kolmiosainen muinaiseen Japaniin sijoittuva fantasiasarja, joka lainaa jonkin verran Punahilkan teemoja. Tarina on kiinnostava ja sarjan maailman luomiseen on nähty selkeästi vaivaa, mutta lyhyyden vuoksi sarja ei pääse näyttämään täyttä potentiaaliansa.

Kani on tuittupäinen nuori tyttö, jonka isä on vaeltava ronin ja ihmissuden tappama äiti oli ainu. Ainukansan joukossa hän on outolintu. Ainut valmistautuvat suorittamaan karhupeijaiset, jotta heidän tappaman karhun henki ei jäisi kylään kummittelemaan. Kesken seremonian kylään kuitenkin juoksee  punaviittaisten metsästäjien ajama demoni, joka pilaa rituaalin ja karhun henki muuttuu demoniksi. Demonit saadaan kuriin, mutta ainujen ja punaviittaisten metsästäjien välille syntyy riita. Kani tarjoutuu välienselvittelijäksi ja pyytää lupaa liittyä punaisiin metsästäjiin.

Punaiseen viittaan pukeutunut Kani lähtee yksin kulkemaan kohti metsästäjien kylää. Matkalla kettudemoni kuitenkin huijaa häntä väärälle reitille, jolloin Kani päätyy valeasuissa olevien demonien kylään. Demonit esittävät punaisia metsästäjiä ja kouluttavat Kania ovelasti omia tarkoitusperiään varten, samalla kun oikeat punaiset metsästäjät alkavat etsiä häntä.

Akaneiro on mielenkiintoinen sekoitus pääasiassa Japanin mytologiaa ja lorausta Punahilkkaa. Sekoitus toimii hyvin. Itse tunnen Japanin mytologiasta perusjutut ja sarjakuvaa on helppo seurata vaikkei olisikaan mitään aiempaa taustatietoa aiheesta.

Kuvitus on kaunista ja omalaatuista, siinä on hieman japanivaikuitteisuutta joukossa. Värit ovat joka sivulla mielenkiintoisia. Hahmoilla on luontevan näköisiä ilmeitä, enkä kuvituksesta löydä oikeastaan suurempaa moittimista. Jotkin hahmot, etenkin kettudemoni, on piirretty lähinnä epämääräisinä suttuina, kenties korostaakseen hahmon salamyhkäisyyttä. Tästä valinnasta en piitannut, mutta muutoin kuvitus toimii loistavasti.

Sarja tosiaan on lyhyt. Kolmessa osassa (jotka ovat lehtiä, eivät edes pokkareita) tarina rynnii eteenpäin nopealla tahdilla. Sivuhahmoihin ei ehditä tutustua ollenkaan, vaikka ne näyttävätkin kiinnostavilta. Kanin voimat ilmestyvät hänelle nopeasti ja jäi epäselväksi mitä kaikkea punainen metsästäjä oikeastaan osaakaan tehdä. Sarja tuntuu yhtäaikaa hyvin pohjustetulta ja hyvin kiirehdityltä. Maailman luontiin on nähty vaivaa ja hahmoissa olisi potentiaalia kiinnostavuuteen, mutta sitten koko tarina rynnitäänkin nopeasti läpi.

TÄHDET: ***1/2

Miltä Nara näyttäisi oikeassa elämässä?

Olen uteliaisuuttani halunnut nähdä millaisia tuloksia kuvanmuokkaajat saisivat Narasta. Hahmohan on siis sama, joka hilluu päähenkilönä fanitarinassani. Pitbullterriereistä on hankalaa löytää vapaasti käytettäviä valokuvia, tosin niin on kaikista muistakin ei-susimaisista roduista. Vielä hankalampaa on löytää kuvanmuokkaajia, jotka tekevät muitakin kuin ainaisia susia ja hevosia. Onneksi Nara on melko yksinkertainen hahmo, jos nyt luonnottomia hiuksia ja nököhampaita ei oteta lukuun ja ei rodustaan riippumatta pitäisi aiheuttaa hirveätä päänvaivaa.

Tässä tuloksia:

Weed - Taisteluiden aika

NIMI: Weed - Taisteluiden Aika (Ginga Densetsu Weed Meishoubu Retsuden)
VUOSI: 2003
TARINA/KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

Taisteluiden aika on samanlainen tietokirja Weedistä kuin Meteor Gin oli Hopeanuolesta. Meteor Gin kattoi koko Hopeanuoli -mangan, mutta Taisteluiden aika käsittelee vain Weedin ensimmäisiä pokkareita, joissa pahiksena on Kaibutsu. Olin itse kovasti inissyt, että tämä kirja julkaistaisiin, kun kerta Meteor Ginkin saatiin. Siksi tuntuukin vähän pahalta lytätä kirja nyt. Mielestäni Taisteluiden aika on järjettömän turha kirja.

Kirja sisältää taisteluiden analyysejä, hahmoesittelyitä, pieniä tietoiskuja ja testin. Eniten tilaa vie taisteluiden pikkutarkka syynäys, mikä menee pian puuduttavan puolelle. Kirja käsittelee vain pienen pientä aikakautta Weed -sarjasta, jonka aikana ei ehditty tutustua kovinkaan moneen hahmoon ja taistelu pääpahista vastaan oli yksi pitkä taistelu, joka on tässä kirjassa jaettu moneen osaan. Muut taisteluanalyysit voivat olla niinkin turhia kuin Weed vastaan haaskalinnut, tai taistelut, jotka lasken vain pieniksi kärhämiksi joissa jaetaan vain pari iskua. Koska käsiteltävää materiaalia on yksinkertaisesti niin vähän kirja sortuu vähän väliä toistamaan itseään. Samoja paneeleita käytetään myös useasti.

Uskotaan, uskotaan!

Jokaiseen taisteluun on myös kirjoitettu pieni palsta koirien lain näkökulmasta. Tämän on ilmeisesti tarkoitus olla huumoria, mutta tekstit on kirjoitettu niin vakavalla naamalla ja muutenkin pyörittelin silmiäni, koska sarjassa ei muuten mainita mitään koirien lakeja, saati, että niitä noudatettaisiin.

Hahmoesittelyt eivät tarjoa mitään uutta ja niissä ei edes ole tekstiä juuri ollenkaan. 90% hahmoesittelystä on vain sekalaisia paneeleita kyseisestä hahmosta. Eihän tuo tietenkään ole mikään ihme, kun kirjan teon aikana hahmoihin ei oltu ehditty tutustua juuri yhtään. Tosin ei Takahashi ole tehnyt senkään jälkeen hahmoista paljoa tämän syvällisempiä, Hook esimerkiksi on täysin unohtunut jonnekin matkan varrella. Joidenkin hahmojen rodut varmistuivat viimein ja ihmettelen kyllä Takahashin rotuvalintoja. Blueko osaksi beauceron? Hahmohan näyttää lähinnä huskyltä, enkä Robertissakaan juuri kettukoiraa näe ensimmäisenä. Suurena pitbullterrierien ystävänä vain pudistelen päätäni sille, että tankkimainen ja löysänahkainen Demon olisi pitbull.

Sivumäärä on kiitettävä ja kirja itsessään on laadukas. Tuntuu kuitenkin, että kirjan tarjonta on selkeästi suppeampi Meteor Giniin verrattuna vaikka sivuja taitaa olla enemmän. Kyllähän fanit tämän hyllynkoristeeksi ostavat, mutta itse en saanut mitään irti tästä lukukokemuksesta. Jätin paljon lukemattakin kun ei kiinnostus riittänyt.

TÄHDET: **

Rover Red Charlie

NIMI: Rover Red Charlie
VUOSI: 2013
TARINA: Garth Ennis
KUVITTAJA: Michael Dipascale

RRC on kuuden lehden pituinen minisarja, jossa seurataan kolmen koirakaveruksen selviytymistaistelua maailmanlopun meiningeissä. Tätä sarjakuvaa voin vain suositella.

Avulias palveluskoira, bordercollie Charlie, sarkastinen basset Rover ja hömelö irlanninsetteri Red joutuvat varoittamatta apokalyptisen kaaoksen keskelle. Taivaalla on nähty mystisiä valoja ja yhtäkkiä kaikki ihmiset muuttuvat sairaalloisen hysteerisiksi ja itsetuhoisiksi. Hämmentyneet koirat jäävät omilleen heidän omistajiensa tappaessa toisiaan, tulen ja kaaoksen vallatessa suurkaupungin. Ihmisiä kaipaava Charlie suostuttelee toverinsa etsimään jäljelle jääneitä, järkensä säilyttäneitä ihmisiä, joita huhutaan vielä olevan olemassa.

RRC oli yllättävän rankka, mutta palkitseva lukukokemus. Harva sarja enää saa minussa aikaan voimakkaita tunnereaktioita, enkä odottanut moista varsinkaan näin lyhyeltä sarjalta. Mutta helvetti, tässähän tuli oikeasti tunnettua iloa, surua ja inhoa. Sekopäisenä itkevät ja riehuvat ihmiset ovat oikeasti pelottavan näköisiä ja koirat kohtaavat matkallaan toisia koiria, joilla on rankkoja tarinoita kerrottavanaan. Koirat ovat sarjassa yhtäaikaisesti hyvin yksinkertaisia ja hölmöjä, mutta kykenevät myös heittämään piiloälykästä filosofiaa kehiin. Etenkin Charlie käy läpi hienon hahmonkehityksen ihmisistä riippuvasta palveluskoirasta itsenäiseksi yksilöksi, mikä saa lukijan miettimään uudelleen suhdettamme lemmikeihin.

Sarja ei sovi alle 13 vuotialle, tapahtumat on kuvattu hyvin kursailemattomasti ja väkivallan/kauhun lisäksi sarjassa on yllättävän rohkea seksuaalinen juonikuvio. Eräs paneeli oli niin rohkea ja yllättävä, että silmäni melkein pulpahtivat ulos päästä kun sen näin. Tunnistatte kyllä paneelin, jos sen näette. Väkivaltakaan ei ole pelkkää perusverta, mitä kauhussa nähdään, vaan mukana on kyllä kaikki ruumiineritteet ja epätoivon asteet.

 

 

Kaikesta karmeudestaan huolimatta sarjassa on annos kaivattua keveyttä, ovathan päähenkilöt koiria. Huumoria revitään koirien hassuista tavoista, kuten perseiden nuuhkimisesta ja koirien keskinäisistä höpötyksistä. Mustan huumorin kukka kukkii voimakkaasti.

Kuvitus on erittäin hienoa, kunhan siihen ensin tottuu. Koirien kuono on vähän omituisen laatikkomainen, mutta muuten anatomia toimii hyvin ja koirat ovat varsin ilmeikkäitä. Pidän erityisesti värityksestä, jossa on paikoitellen hyvin maalausmaisia tekstuureja.

Epidemian aiheuttaja jäi itselleni mysteeriksi, ehkä jos luen sarjan uudelleen tarkemmin voin koota vihjeistä arvoituksen palaset yhteen. Toisaalta tämä mysteeri ei juuri haittaa, sillä kertojana toimivat koirat, jotka tuskin voisivat tietää mikä on aiheuttanut ihmisten muuttumisen sekopäiksi. Ehkä virus on tullut meteoriitin mukana, ehkä ohjuksen kyydissä. Sarja loppuu tyydyttävällä tavalla, vaikka niin kovasti toivoisinkin sarjan olevan pidempi. Harvoin törmää tarinaan, joka on näin omaperäinen, rohkea ja ajatuksia herättävä.

TÄHDET: *****

Miten olla hyvä taidetilaaja?

Kakka kännykkäkuva viime viikolla saadusta postisatsista, tavalliselle paperille tehdyt kuvat on tehnyt Wielder ja kaksi badgea ovat Fjallen käsialaa.

Olen jo monta vuotta tuhlannut tolkuttomat määrät rahaa koiraeläin- ja furrypiirtäjien tilaustöihin. Nälkä kasvaa syödessä, minkäs sille voi. Tällä kertaa jaan muutamia vinkkejä miten ollaan hyvä tilailija. Aion myöhemmin kirjoittaa vastaavan ohjeistuksen tilaustöiden tekijöillekin, mikäli lukijoita kiinnostaa sellainen. Olen varmasti rikkonut kaikkia ohjeitani jossain välissä.

1. Älä tingi tai valita hinnoista. Tämä on äärimmäisen epäkohteliasta, etenkin koska artistien hinnat ovat yleensä jo valmiiksi halpoja. Jos sinulla ei ole varaa ostaa heiltä mitään karkkirahoillasi, se on voi voi. VAIKKA hinnat oikeasti olisivatkin liian korkeita, on parasta vaan olla kohteliaasti hiljaa ja siirtyä muiden artistien pariin. Ylihinnoittelija kyllä alentaa hintojaan itse kun huomaa ettei kukaan osta mitään.

2. Anna hahmoistasi selkeät mallikuvat, eli referenssit/reffit. Kun aloitin tilaustöiden tilailun en ymmärtänyt, että vähemmän on enemmän, vaan lähetin artisteille kaikki mahdolliset kuvat hahmosta ja pitkän kuvauksen hahmon luonteesta ja menneisyydestä ja niin edelleen. Kaikki täysin turhaa tietoa, joka hämmentää ja tylsistyttää artistia. Panosta vain yhteen tai kahteen selkeään mallikuvaan, josta käy ilmi hahmon kaikki yksityiskohdat. Jos tilaat vain kasvokuvan älä lähetä reffejä hahmon vaatetuksesta, kokovartalosta tai mistään mikä ei liity tilaamaasi kuvaan. Artistin ei tarvitse kuulla hahmosi koko historiaa, eikä häntä varmasti edes kiinnosta. Lyhyet kuvaukset riittävät, esimerkiksi kuvaus Korso -hahmostani: "Entinen sotilas, elelee scifi-ympäristöissä. 50% saksanpaimenkoira, 50% pitbullterrieri. Iältään neljänkympin alussa. Luonteeltaan itsevarma, sarkastinen ja karski äijä."

3. Ole kärsivällinen. Hoputtaminen ja jatkuva kysely vain ahdistaa piirtäjää ja kuvan laatu voi kärsiä jos piirtäjä on joutunut piirtämään stresseissä. Itselleni on muodostunut normaaliksi odottaa turpa kiinni noin 3 kuukautta, ennen kuin alan kohteliaasti kysyä päivitystä kuvan suhteen. Harva artisti on kuin McDonalds, jolle voi suoltaa rahaa ja saada haluamansa tuote NYT ja HETI. Harvalle artistille piirtäminen on heidän ainoa elinkeino tai harrastus, heillä on omakin elämä jota pitää kunnioittaa. Tiedän, että odottaminen on turhauttavaa etenkin jos on maksanut paljon tai kyseessä on joku lempiartisti. Omalla kohdallani odottelu on muodostunut puoleksi hauskuudesta ja nykyään jopa lapsellisesti hieman loukkaannun jos artisti saa kuvan valmiiksi muutamassa päivässä! Eikö hän laittanut kuvaan ollenkaan vaivaa? Tämähän on tietenkin aivan typerä ajatus josta yritän päästä eroon. Kuitenkin joku yli puolen vuoden odottelu ilman mitään päivitystä ei ole normaalia. Olen pahimmillani odottanut tilaustyötä noin kaksi vuotta. Se ei ollut normaalia, mutta artisti aina vastasi kyselyihini, hänellä oli hyvät selitykset viivästymiselle ja näytti keskeneräistä työtä, joten minulle ei tullut kusetettu olo. Lopulta kuva valmistui ja olin todella tyytyväinen siihen ja päädyin jopa tilaamaan häneltä uuden kuvan, joka myös oli hieno ja tällä kertaa valmistui nopeasti. Ole kärsivällinen, mutta älä anna ihmisten hyväksikäyttää kärsivällisyyttäsi.

4. Ota huomioon artistin taidot. Jos esimerkiksi haluat kuvan jossa on taustalla auto, kannattaa valita artisti, joka on piirtänyt sellaisen ennenkin tai on piirtänyt jotain vastaavaa. Jos artistin galleriassa ei satu olemaan autoa, niin kysy häneltä ensin osaisiko hän sellaista piirtää ja onko aihe ylipäänsä mieluinen hänelle.

5. Entä jos kuvassa on jokin vialla? Ihanteena on, että artisti lähettelee sinulle kuvia keskeneräisestä työstä sitä mukaa kun hän työstää sitä, jolloin voit korjata mahdolliset virheet heti alussa. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä jotkut artistit eivät lähetä WIPpejä (Work in progress) tai virhe on sellainen, joka on voinut olla näkyvissä vasta viimeistellyssä kuvassa. Jos kyseessä on helposti korjattava asia, kuten väärä silmien väri kannattaa asiasta huomauttaa. Hyvä artisti korjaa tämän hetkessä, eikä loukkaannu huomautuksesta, sillä sinähän olet hänelle maksanut. Mikäli kuva kuitenkin on kauttaaltaan paska on itse arvioitava kehtaako pyytää artistia korjaamaan paljon tai tekemään kokonaan uuden kuvan. Tässä on aina ainesta paskamyrskyyn. Vältä itse paskamyrskyä olemalla aina kohtelias, myös silloin jos artistilla menee herne nokkaan. Tilasin muutama vuosi sitten kuvan piirtäjältä X, jossa hahmojen silmät oli väritetty väärin. Kuva oli digitaalinen, joten värien vaihto olisi ollut erittäin helppoa. Huomautin asiasta, johon hän vastasi tyyliin "oho, hups", eikä vaivautunut korjaamaan virhettä. Annoin olla ja en tämän jälkeen enää asioinut hänen kanssa. Mikäli työ on maksanut 10-20€ on mielestäni turhaa alkaa vääntelemään kättä nihkeän artistin kanssa, parempi vain siirtyä eteenpäin ja kärsiä pieni tappio ilman draamaa.

6. Pidä lupauksesi. Jos sovit osa- tai jälkimaksusta, maksa silloin kun olet luvannut tai mukavana yllätyksenä päivämäärää ennen.

7. Tarkista artistin maine. Etenkin ulkomaalaisilta piirtäjiltä tilattaessa hyvä apuväline on Artists Beware. On myöhäistä enää ulista, jos raha on vaihtanut omistajaa ja saatkin selville artistilla olevan 562 tekemätöntä tilaustyötä. Rahan voi kyllä saada takaisin huijaustapauksissa, mutta prosessi voi olla hankala.

8. Kannusta ja mainosta artisteja. Jos olet tyytyväinen saamaasi työhön, näytä se. Anna kannustavaa palautetta, suosittele heitä muille ja suosi heidän palveluja uudelleenkin. Tippikään tuskin haittaa. Mitä enemmän artisti tutustuu sinuun ja hahmoihisi sitä paremmin hän oppii tuntemaan mitä haluat ja millaisia hahmosi ovat. Suosimalla artistia voit myös saada heiltä yllättäviä alennuksia, lahjoja ja/tai bisneksen lomassa uuden nettikaverin jos onni käy. Et voi hävitä tässä.
Artistit, joita itse suosittelen lämpimästi laadun ja nopeuden vuoksi ovat Saiccu, Fjalle, Gaikotsu, Saqe, Pirta, Narncolie ja Anttu. Ulkomaalaisista erittäin hyviä toistuvia kokemuksia minulla on ollut Wielderin, Huskie666:n ja Zannahin kanssa.

9. Tilaustyö on sinun, mutta samalla ei. Vaikka maksoit kuvasta, sinulla ei ole oikeutta esimerkiksi väittää sitä itse tekemäksi, tienata sillä rahaa (esim. painamalla kuva paitaan ja myymällä sitä) tai muokata sitä. Suurinta osaa piirtäjistä ei haittaa jos leikkelet kuvan vaikka ikoniksi tai foorumiallekirjoitukseksi sopivaksi tai vaikka osaksi hahmon mallikuvaa, mutta ei ole ookoo julkaista kuvaa uudestaan jos olet piirtänyt päälle Paintilla liiloja kyrpiä ja sateenkaaria. Jos julkaiset kuvan uudestaan jossain muista aina mainita oikean artistin nimi.

Siinä taisi olla kaikki tällä kertaa. Kerään tilaamiani/muuten vaan saamiani kuvia tähän galleriaan, joskin joitakin kuvia voi puuttua muistin hataruuden vuoksi.

Wolf Children

NIMI: Wolf Children (Okami Kodomo no Ame to Yuki)
VUOSI: 2012
OHJAAJA: Mamoru Hosoda

Pahoittelen poissaoloani, mokkula meni rikki ja tämänkin postauksen kirjoitan äitini koneella muiden juttujen lomassa.

Tätä arvostelua on niin moni toivonut ja silti olen ollut niin saamaton. Olin aloittanut elokuvan katsomisen netissä useamman kerran, mutta aina keskittymiseni herpaantui nopeasti. Tilasin viimein DVD:n ja katsoin sen faijani kanssa, joka ei ymmärrä yleensä animen päälle. Koska hän ei animea katso juuri ollenkaan oli kiinnostavaa kuulla hänenkin reaktio.

Nuori opiskelija Hana näkee luontosalissa hiljaisen, komean jätkän, jolla ei ole omaa koulukirjaa mukana. Hana tarjoutuu jakamaan kirjansa hänen kanssa ja pikkuhiljaa arka romanssi alkaa syntyä sukulaissielujen välille. Mies viimein paljastaa Hanalle salaisuutensa; hän on ihmissusi, sukupuuttoon kuolleiden Japanin susien viimeinen jälkeläinen. Hana ei tästä pelästy ja pari saa kaksi lasta.


 

Perheidylli tuhoutuu kun susimies ei eräänä iltana palaakaan kotiin, vaan löytyy kuolleena metsästysreissun jälkeen. Hanalla on nyt yksin vastuu kahdesta ihmissusilapsesta, joita hän ei paljastumisen vaaran vuoksi voi käyttää normaalisti lääkärissä tai antaa leikkiä muiden lasten kanssa. Hana elää säästämillään rahoilla pitäen huolta tavallistakin lasta vaikeammista lapsistaan, jotka koiranpennun tavoin järsivät kaiken rikki, ulvovat ja muuttavat muotoa vähän väliä. Lastensuojeluviranomaisten ja häädön uhatessa Hana muuttaa maalle ränsistyneeseen taloon kauas kaikesta. Onnistuuko kaupunkilainen selviytymään maata viljelemällä ja valitsevatko lapset suden vai ihmisen identiteetin?

Rakastan ihmissusia. Harvemmin tuon tätä mielenkiinnonkohdettani esille, mutta olen aivan hulluna ihmissusiin ja ihmissudet toimivat innostajana furrytaiteesta kiinnostumiselleni. Minua hirveästi harmittaa kuinka suurin osa popkulttuurista esittää ihmissudet aivottomina tappajina, mutta onneksi Wolf Children ei sorru siihen. Elokuvan ihmissudet vastaavat aikalailla omaa ideaaliani, ne voivat muuttua halutessaan, ovat älykkäitä ja jotain villieläimen ja ihmisen väliltä, eivätkä ole susimuodossaan yhtäkkiä ylivoimakkaita. Vaikka en pitänyt siitä miten ihmissusien kasvot oli piirretty tässä elokuvassa (liian nyhverön näköiset), olin lumoutunut kuinka sulavasti nämä otukset vaihtoivat muotoaan lähes huomaamatta. Wolf Childrenin ihmissudet tuntuivat luonnollisilta.

Elokuvasta on vaikea keksiä suuria moitteita. Itse en pidä ollenkaan nyky
animen nopeista leikkauksista, jatkuvasta huudosta ja teatraalisista eleistä, mutta Wolf Childrenissä näitä ei onneksi esiintynyt ollenkaan. Faijakin hämmästeli "kylläpä ne puhuvat rauhallisesti", kun yleensä se on ollut jotain epämääräistä älämölöä. Joskin susiperheen lähes hysteerinen nauraminen suut ammollaan loi reaktion "tää koko perhehän on pähkähullu" ja kun Hana hymyilee silmät kauan kiinni "hyi avaa silmäs saatana". Suurimmaksi osaksi kuitenkin Wolf Children välttelee stereotyyppiselle animelle tuttuja maneereita, eikä vieraannuta tavallista tallaajaa ja faijani selkeästi piti elokuvasta siitä huolimatta, että se oli animea. Tähän mennessä ainoat häneen kolahtaneet animet, joita olen pakkosuoltanut hänelle ovat olleet realistiset Tulikärpästen hauta ja Jin-Roh. Toisaalta Wolf Children on ehkä turhankin rauhallinen ja moni kohtaus laahaa jonkin verran. Elokuvasta olisi hyvin voinut trimmata pois muutaman minuutin.

Animointi on kauniin näköistä, etenkin taustat ovat henkeäsalpaavia. Hahmojen liikkeet on animoitu todella luontevasti, mutta olin heidän kasvoihinsa pettynyt. Ihmisillä on elokuvassa epämääräinen taikinamainen naama, jossa nenä on yleensä vaan pieni piste. Elokuvan oikeat susi ja kettu olivat realistisesti ja hienosti piirrettyjä, mutta hämmentävästi ihmissusien susimuoto oli lapsellisen näköinen. Haluttiinko tällä erottaa tavallinen susi ihmissudesta, antamalla ihmissudelle susimuodossa enemmän ihmismäisiä piirteitä? Valinta oli mielestäni epäonnistunut, mutta ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa.

TÄHDET: ****

Nara piertelee, osa 4 - Yksityiskohdat nopeasti

Olkaa hyvä, tein ensimmäisen varsinaisen tutoriaalin. Tällä kertaa näytän millä tapaa itse piirrän/väritän tietyt yksityiskohdat koiran naamassa. Tyylini on semirealistinen ja ei missään nimessä mitenkään täydellinen, mutta tälläisestä postauksesta voi silti olla iloa ja hyötyä muille.


Tämän tutoriaalin tarkoitus on myös näyttää nopea tapa saada aikaan melko realistista jälkeä.
Monesti kun olen ollut piirtäjämiiteissä tai työpaikalla muistilappuihin piirtämässä ihmiset ovat ihmetelleet miten voin piirtää niin nopeasti. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki nopeasti piirrettyjä ja pidemmällä keskittymisellä kuvista saisi paljon vaikuttavamman näköisiä.

Aloitetaan kirsulla ja silmällä. Luonnokset kummastakin.

Piirretään puhtaaksi. Jotta kirsu ja kyynelkanava eivät vain olisi tyrkätty koiran päälle kannattaa piirtää hieman hajanaista karvaa niiden ylitse. Kirsuihin piirrän aina isot sieraimet ja minua aina niin häiritsee jos piirtäjän tyyliin ei kuulu piirtää nokkareikiä! Hengittäminen on tärkeää.

Lisätään tummia alueita, silmään teen värikalvon mitälie säteitä. Kirsut eivät ole sileitä, vaan täynnä pieniä nyppylöitä ja tätä matkin tekemällä kirsuun pyörivällä liikkeellä suttua, mutta jätän hohtavan osan kohdalle tyhjää.

Sitten lisätään mustaa puuväriä sävytykseksi vähän kaikkialle...

Varsinaiset värit tulevat mukaan nyt. Silmiin laitan lähes aina verisuonet, koska tykkään yksityiskohdista, eikä ne minun mielestä ainakaan ole ällöttäviä. Puuväritys on melko kevyttä, koska päälle tulee vielä Copic -tussia.

Kerros samansävyistä Copiccia tasoittaa puuvärityksen ja samalla vahvistaa väriä. Päälle laitan vielä valkoista geelikynää, jos haluan korostaa jonkin hohtoa. FINITO, siirrytään seuraaviin jutskiin.

Nyt vuorossa kieli ja huulet. RAKASTAN KOIRIEN LÖRPPÄHUULIA! Ne on niin hienoja. Kuvissani on aina suuria ja kiiltäviä koirahuulia.

Piirretään puhtaaksi. Koirien huulet eivät ole vain yhtenäinen tuubi, vaan suupielien kohdalla ne menevät yleensä hassusti ruttuun.

Sit niitä turhia yksityiskohtia! Kieli ei myöskään ole tasainen, vaan täynnä ällöjä ryttyjä ja kumppuja. Huulet väritän mustiksi suureksi osaksi, kiilto on tietenkin myös ruttumainen suupielen kohdalla.

Kevyttä sävytystä mustalla puuvärillä. Lisäsin tuonne huuleenkin, vaikkei se näin pienessä kuvassa näy.

Jees tuttua kauraa. Kieltä ei kannata värittää tasaisesti, koska pinta ei ole tasainen.

Ja sit Copiccia ja geelikynää. Voila. Toivottavasti tämä postaus oli viihdyttävä.