maanantai 11. huhtikuuta 2016

Linkkilista muista blogeista



ANIMAATIOT, SARJAKUVAT, FANDOMJUTUT

Anime Garden!
Disnerd Dreams
Eläköön Kuvat!
Fantastic!
Finnish Comics Dissected
Hammasnurkka
Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista
Kaikki on perseestä
Kani Kirjalla
Koiranvirka
Living In The Moving Forest
Living Lines Library
Manga & Maailma
Missing Link
Peninkulman Kantamassa
Pyörivä Nuoli
Rinki tinki tinki
Roudan Susilauma
Samin Animaatioblogi
Shadow Wolf
Suden Sade
Toinen tähti oikealta
Tuulen Värit

HENKILÖKOHTAISET TAIDEBLOGIT

Art of Goldenwolf
Canvasglade
Emmie Tiiä!
En Tykkää
Furdanger Creations
Gladiator
Karvoihin Katsomatta
License to Draw
Näperrystä ja räpellystä
Silkasta piirtämisen ilosta
Stormy the Dober
The Tuherrus
Yukihara

HOPEANUOLI

Cherrytree's Flower
G1ingan Blogi
GinBing
Ginga Insane
Ginga Sanomat
GNG Kalvoja
Hashire & Houero! Lennön Gingablogi
Hopeahammas
Hopeanuolen Tomodachi
Hopeanuoli
Hopeatiikeri
Hopeinen Ginga-blogi
Hopeinen luola
Hopeinen Nuoli
Kadotetut Torahampaat
Kaksoissolan Blogi
Maikan Hopeanuoliblogi
Material Ginga
Oun Soturi
Ouun Uumenissa
Sankarikoirien jäljillä
Suomen Hopeanuoli -fanit ry
Tähdenlento Blogi
Under The Cherry Tree
Weedin Gengoja

KOIRAT, ELÄIMET, BIOLOGIA

Alennuskorikoira
Bonfire Dragon's
Border Wars
Brad Anderson
Chic Choix
Great Dane Gnosis
Just Another Backyard Breeder
Katiska
Koira, joka räjähti
Mitä koiralle kuppiin
Nancy Tanner
Noyal Thoughts
Paimenlauma
Pedigree Dogs Exposed
Petbulleista pitbulliin
Poikasten pulkassa
Rakas, sinusta on tullut remmirähjä
Retrieverman
Shuker Nature
Stara
Svensk Varghund
Team Click4Change
Terrierman's Daily Dose
The Collared Scholar
Wolfdogs

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vinkkejä arvostelu-/animaatioblogia kirjoittaville

Suola Kuupielessä on ollut olemassa nyt noin kolmen vuoden ajan ja vaikuttaa yhä taapertavan eteenpäin ilman suurempia väsymyksen merkkejä. Blogikirjoituksia on tähän mennessä ilmestynyt 270+. Ihan hyvä saavutus. En enää muista minkä vuoksi aloitin kirjoittamaan blogia, mitään suurta ahaa-elämystä ei tainnut olla. Olin aikasemmin aloittanut blogin (jo poistettu), joka keskittyi sekalaisiin höpinöihin piirtelystä ja biologiasta (keskittyen tietty koiraeläimiin), mutta vielä täysin uunona blogistina en tuntunut löytävän sille punaista lankaa, saati sitten yleisöä. Ensimmäiset SK:n kirjoituksetkin ovat hävettävän huonoja ja olen miettinyt joidenkin uudelleenkirjoittamista, mikäli uudet aiheet loppuisivat kesken joskus tulevaisuudessa.

Jonkun verran kun tuota blogikokemusta on nyt takana uskallan antaa vähän vinkkejä samantyyppisen blogin kirjoittamisesta haaveileville. Ja miksei näistä jotain iloa voisi olla blogia jo kirjoittaville.

ULKOASU

Olen jonkun verran saanut kritiikkiä SK:n ulkoasusta, kuinka vaaleaa tekstiä on vaikeaa lukea tummalta pohjalta. Itselle taas on aina ollut miellyttävämpää lukea vaaleaa tekstiä tummalta taustalta, ja muutenkin synkkä yleisilme on jees, joten tässä asiassa noudatan omia itsekkäitä tuntemuksiani. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että helpointa suurimmalle osalle olisi lukea mustaa tekstiä vaalealta pohjalta, joten tämä kannattaa pitää mielessä. Käytä selkeitä fontteja, jos jotain superhienoa hieroglyfiä on pakko saada mukaan yritä rajata ne vain bannerikuvaan ja korkeintaan postauksien otsikkoihin. SK:n värimaailmakin taitaa olla muiden silmään karsea, joten en väreistä rupea neuvomaan. Hopeatiikerissä on tämän suhteen hyviä neuvoja.

Päätä jo valmiiksi kuviesi leveydet. Blogi näyttää paljon siistimmältä kun kuvat ovat yleensä saman kokoisia ja mahtuvat päätekstille tarkoitetun alueen sisälle. Ihan alussa tämä asia oli minulla täysin hakusessa ja käytin minkä tahansa kokoisia kuvia, jolloin yleisilmeestä tuli sekava. Kuvia kannattaa käyttää tasaisin väliajoin, ei yhdessä suuressa klimpissä, mutta ei myöskään joka lauseen jälkeen.

Mikäli mahdollista ota käyttämäsi screenshotit, valokuvat ja skannit itse. Tällä tavoin voit käyttää kuvituksena juuri sitä kuvaa, mikä parhaiten havainnollistaa tekstiäsi. Vältät myös turhat riidat, sillä jos vain nappaat kuvia Googlen kuvahaulla voi kuvan alkuperäinen postaaja tulla möykkäämään blogiisi. Onhan se sinänsä hassua, että moni kokee jonkun toisen animaatioscreenshotin nappaamisen kopiointina, vaikka kumpikaan henkilöistä ei kuitenkaan ole itse animaation tekijä. Tavallaan kuitenkin ymmärrän tämän, sillä skannien/screenshottien ottaminen on työlästä puuhaa.

ITSE SISÄLTÖ

Nykyisissä arvosteluissa noudatan yleensä tiettyä rutiinia. Ensiksi kerron teoksen historiallisen taustan, eli lyhyesti jotain tekijästä, teoksen pituus, julkaisuvuosi ja muuta tarpeellista triviaa. Sitten seuraa lyhyt juonikuvaus, jossa koetan vältellä liiallisia juonipaljastuksia. Tämän jälkeen arvostelen teoksen juonta, sen jälkeen kuvitusta, lopuksi seuraa lyhyt yhteenveto ja lopullinen tuomioni. Jonkinlainen tehtäväjärjestys on kannattavaa, koska silloin todennäköisemmin muistaa käydä läpi kaiken sanottavan.

Suosittelen käyttämään kirjakieltä ja jättämään slangisanat vain tehosteiksi. Tämä on vain huomaavaista kaikkia lukijoita kohtaan. Älä käytä hymiöitä. Lähinnä kaverille lähetettävää tekstiviestiä muistuttavaa tekstiä on ärsyttävää lukea pidemmän aikaa. "Tylsän" kirjakielen käyttöön suurimmassa osassa sanomalehdistä, nettisivuista ja kirjoista on oikea syy, ja se on lukukokemuksen selkeys.

Julkaise tekstejä tasaisin väliajoin, pidä vaikka löyhänä tavoitteena yhtä tai kahta kirjoitusta yhdelle kuukaudelle. Tällä tavoin lukijat pysyvät kiinnostuneina blogistasi, mutta eivät saa siitä yliannostusta. Varsinkin alussa kirjoitusinto on kova ja saatat hyvinkin kirjoittaa vaikka kymmenen tekstiä päivässä, mutta kannattaa julkaista näitä vähä kerrallaan. Koskaan ei tiedä milloin kirjoitusblokki iskee ja silloin on kiva olla valmiita tekstejä varastossa.

Kirjoita ylös ideoita tulevia tekstejä varten, vaikka et olisikaan aivan varma miten toteuttaisit nuo ideat. Mikäli pidät arvostelublogia voit kirjoittaa ylös teoksia, joita voisit tulevaisuudessa arvostella. Teen itse monesti listoja aiheista ja teoksista joista voisin joskus kirjoittaa, tavoitteenani on etten missään välissä olisi blogin kanssa täysin tyhjän päällä, vaan aina olisi jokin aihe takataskussa. Tällä tavoin en myös unohda näitä harkinnan alla olevia aiheita, sillä kärsin erittäin hankalasta nuoruusiän dementiasta. Vaikka et olisikaan miettinyt jotain aihetta ihan loppuun asti voi olla silti kannattavaa kirjoittaa siitä sen verran kuin sillä hetkellä keksii. Bloggerissani on tällä hetkellä 7 keskeneräistä kirjoitusta, osassa on useampi kappale tekstiä, osassa pelkkä otsikko. Huonomuistisena minun on vähän pakko kirjoittaa idikset ylös sitä mukaa mitä ne aivolihoihini putkahtavat, muutoin morkkis on suuri kun muistan omistaneeni idean, mutten muista mikä se idea oli. Jatkan keskeneräisiä tekstejä aina silloin tällöin vaikka vain yksi lause kerrallaan.

Pyydä aina silloin tällöin lukijoilta palautetta millaista sisältöä he toivoisivat. Kaikkea ei todellakaan tarvitse toteuttaa ja loppujen lopuksi kirjoitat enimmäkseen itseäsi varten, koska se on kivaa. Kuitenkin lukijoiden kannustus on tärkeää ja heitä haluaa miellyttää. Heiltä varmasti saa ideoita, joita et tullut edes ajatelleeksi ja joista haluat muutenkin kirjoittaa.

MUUT BLOGIT, MAINOSTUS, JNE

Seuraa muita vastaavanlaisia blogeja aktiivisesti, äläkä rupea vittumaiseksi ja asennoidu muihin blogeihin kilpailijoina. Tietenkin itseänikin harmittaa kun joku on kirjoittanut hyvästä aiheesta ja en voi kirjoittaa siitä koska se tuntuisi matkinnalta tai hän ehti jo sanoa samat asiat mitä minun piti sanoa. Kirjoittele muiden blogeihin asiallisia kommentteja ja yritä omalta osaltasi olla kannustava ja inspiroiva. Hyvällä tuurilla muut blogit alkavat mainostaa blogiasi ja ryhtyvät muunkinlaiseen yhteistyöhön. Vaivautumalla kirjoittamaan kommentteja saat todennäköisesti blogien omistajilta ja heidän blogin lukijoilta vierailuja blogiisi ja olemalla itse aktiivinen kannustat muita kirjoittamaan sinullekin palautetta. Blogin kirjoittaminen ilman lukijoiden kommentteja kun on varsin tylsää. Kannattaa lisätä blogiin linkkiosio, johon keräät linkkejä sinua kiinnostaviin blogeihin (SK:lla taisi olla moinen, en nyt tällä hetkellä muista enkä jaksa tarkistaa, teen uudistetun version lähipäivinä).
Muiden blogeja seuraamalla saat muiden ihmisten näkökulmia samasta aihepiiristä. Olen monesti inspiroitunut kirjoittamaan jostain aiheesta kun olen lukenut siitä jostain muualta. Eri foorumeilla roikkuminen ei myöskään ole pahitteeksi.

Mainostuksen suhteen kannattaa olla maltillinen. Facebookissa ja aiheeseen liittyvillä foorumeilla voi silloin tällöin käydä linkittämässä uusimman tekstinsä, mutta yliannostusta pitää välttää. Älä vaikuta tyrkyttävältä. Suurta kommenttisatoa ja suosiota on turha odottaa heti alussa. Ne tulevat pidemmän aikavälin kanssa ja vain jos tekstisi ovat oikeasti kiinnostavia. Veikkaisin saavani puolet blogin katseluistani Googlen hakujen puolelta, ihmisten itse etsiessään heitä kiinnostavia juttuja netistä, enkä tietoisen mainostuksen kautta.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Teini-iän hupatuksia

Käväsin faijallani eilen ja hän ei vielä ollut kotona, joten pitkästä aikaa muutamaan vuoteen kävin yläkerrassa, jossa teini-ikäisenä majailin aina silloin tällöin kun äitin kanssa oli sukset mennyt ristiin. Tarkoituksenani oli ottaa kuva joskus kymmenen ikäisenä lattiaan piirtämästäni koirasta (ylistetty olkoon tyhmyys!), mutta harmikseni en löytänyt enää sitä lattiasta, joten kaipa se on viimein saatu luututtua pois.

Sen sijaan huoneeni seinät huvittivat vähän. Äitini kotona olen tyhjentänyt asuinkoloni seinät melko lahjakkaasti, mutta faijallani seinät ovat jääneet samaan kuntoon kuin lähtiessä. Mitä siis oli 15-18v Naran mielessä? No ainakin ihmissusia:
























Kämäisesti tulostettuja kuvia on muun muassa Goldenwolfilta, Dark Natashalta, Emryswolfilta ja Kyohtilta. Kuuluvat yhä lempiartisteihini. Furrytaiteessa olen aina pitänyt enemmän eläimen kuin ihmisen lailla käyttäytyvistä otuksista, joilla käyttäytyminen on alkukantaista, vaatetus minimissä (kun hei haloo, niillähän on turkki) ja jotka asustavat jossain korvessa piilossa ihmisten silmiltä. 
























Sitten löytyi pari leffajulistetta (mikä muistutti etten ole nähnyt Sovitusta kuin kerran), artikkeli Christian Balesta roolissaan Amerikan psykona (Bale on yksi lempinäyttelijöistäni ja Amerikan psyko lempikirjani), Seiskan roska-artikkeli jostain hullusta australialaisesta akasta lemmikkikrokotiilinsa kanssa, joku oma piirros josta olin aikoinaan ylpeä, jostain kirjasta revitty sivu chupacabrasta (kryptozoologiaa! *asettelee foliohattuaan*) ja jotain muuta sekalaista.























Eteisessä on ollut usemman vuoden tämä A3-kokoinen pahasti kesken jäänyt työ. En tuohon saanut kuin pohjavärit tehtyä. Kuvassa on toteemieläimeni krokotiili, susi, koira ja raptorityyppinen dinosaurus. Mikään näistä ei edusta jotain tiettyä lajia tai rotua. Sen aikaista koiraihannettani edustivat raskaat laumanvartijatyyppiset koirat melkoisilla puuhkaturkeilla, niistä pidän edelleenkin, mutta mielikuvani "täydellisestä" koirasta on muuttunut sittemmin paljon. Tänä päivänä arvostan koirissa voiman lisäksi kestävyyttä ja draivia, aivotkin olisi hyvä löytyä, ja turkin pitäisi olla korkeintaan keskipitkä. Pelkästään rakenteen perusteella esimerkiksi tämä, tämä, tämä ja tämä edustavat tämän päivän ihanteitani. Jos tekisin kuvan uudelleen tänä päivänä yhdistäisin koiran ja suden koirasudeksi ja laittaisin variksen neljänneksi eläimeksi.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Wolf Spirit


NIMI: Wolf Spirit
VUOSI: 2016
TARINA JA KUVITUS: Eero Oinonen

Kiitokset Nawulfille, joka esitteli tämän sarjakuvan minulle. Wolf Spirit on Oriveden opistossa sarjakuvalinjalla (sarjakuvalinja on tänä vuonna lakkautettu) opiskelleen Oinosen teos, joka on päässyt ihan printille asti ja sitä on ollut myynnissä 5€ hintaan. Opiston oppilaat ovat näköjään vuosien varrella tuottaneet muitakin koira-aiheisia lehtiä. Valokuvissa näkyy ehkä enemmän tai vähemmän koiriin liittyviä sarjiksia, kuten Motivaatio monsteri, Valkoinen hirvi, sekä Koiranpäiviä. Jos joltakulta näitä löytyy nurkista olisin erittäin kiinnostunut ostamaan tai lainaamaan niitä, yhteyttä voi heittää e-mailiini (naravox@gmail.com).

Mutta asiaan! Wolf Spirit on vain noin 30 sivua pitkä, mutta siinä ajassa ehtii tapahtua paljon. Tuntemattomaksi jäävässä fantasiamaailmassa kolmipäinen hydra tyrannisoi kaikkia muita eläimiä ja on jotenkin onnistunut saamaan kaikki kasvitkin kuihtumaan. Susien ja raptorien päälliköt kokoavat joukkonsa ja hyökkäävät hydraa vastaan yhdessä. Myös kaikki muut eläinlajit yhtyvät taisteluun. Tavalliset eläimet eivät pärjää hydralle, joten raptorien ja susien päälliköt tekevät yhdessä erikoisiskun, jolla hydra viimein kuolee. Erikoisisku on muuten ihan samanlainen kuin Hopeanuoli -animen kohtaus, jossa Riki ja Gin viiltävät Akakabutoa kehon sivuilta.



Hydran kuoltua näyttää kuin paratiisissa olisi taas kaikki hyvin. Kasvillisuus palaa, raptorit ja sudet elävät sovussa, erikoisilla syntymälahjoilla varustettuja susia ja raptoreita syntyy säännöllisesti, mutta yhdelläkään ei ole samoja voimia kuin hydran päihittäneillä päälliköillä. Eräänä päivänä raptorit hyökkäävätkin susien kimppuun ja uusi sota alkaa. Sarjakuva päättyy susien nykyisen päällikön pentujen syntymään ja tarina jää selkeästi kesken.

Juoni on kamalan kliseinen, eikä yhtään mitään taustoiteta kunnolla. Hydran vain ilmoitetaan olevan kamala, mutta sen harjoittamaa tyranniaa ei konkreettisesti näytetä. Tarinalla ei ole päähenkilöä, eikä yhteenkään hahmoon tutustuta edes pintapuolisesti. Kannen perusteella päähenkilöiksi voisi luulla raptorien ja susien päälliköitä, joilla ei ole edes nimiä, mutta heidän luonteistaan en pystyisi lukemani perusteella kertomaan mitään. Mikäli jatko-osaa seuraa sen päähenkilöinä ovat todennäköisesti lopussa esiintyvä susien nykyinen päällikkö Akihiro (koska japanibuumi pitää vieläkin pintansa...) ja puolisonsa Crystal. Tässä osassa ei ollut kuitenkaan yhtäkään henkilöä johon lukija olisi voinut kiintyä ja samaistua.



Raptorien ja susien näkeminen tappelemassa hopeanuolimaisesti jättiläishirviötä vastaan hymyilytti. Ajatus on niin häpeilemättömän nostalginen ja kliseinen ja tälläistä tarinaa voin kuvitella monen 10-15 vuotiaan rustailleen. Itsekin piirsin tuossa iässä satoja kuvia koirista tappelemassa kerrostalon kokoisten karhujen ja muiden örkkien kanssa. Tässä tapauksessa tekijä on kuitenkin aikuinen. En sano etteikö aihetta voisi toteuttaa järkevästi, mutta nyt se ei ainakaan ole onnistunut.

Kuvitus on suoraan sanottuna kaameaa. Sävytykset on toteutettu dodge- ja burn -työkalujen avulla ja liikkeessä raiskataan rankasti blurria. Värien käyttö on hyvin lapsekasta, joka sivulla seikkailee mielikuvituksellisia sateenkaarieläimiä. Yllättäen piirtäjällä on kuitenkin oma tyylinsä, joka ei imitoi vaikkapa Hopeanuolta tai Baltoa. Tästä plussaa. Eläinten anatomia on hyvin epämääräistä. Mukavaa kuitenkin, että tekijä on antanut nykytiedon mukaisesti raptoreilleen höyhenpeitteen, vaikka se on monen mielestä dorkan näköistä.


Olin hyvin ällistynyt ja huvittunut tästä sarjakuvasta. Odotin tekijän olevan nuori tyttö, mutta pientä taustatutkimusta tehdessäni tekijäksi paljastuikin aikuinen mies, joka aikoo tehdä sarjakuvapiirtämisestä ammattinsa. En haluaisi murtaa kenenkään unelmia, mutta itsekin lopetin aikoinaan taidekoulun kesken kun tajusin ettei Suomessa vaan ole todennäköistä saada taiteesta kokopäivätyötä, vaikka olisi kuinka huikea piirtäjä. Piirtämistä ei tarvitse koskaan lopettaa harrastuksena, vaikkei siitä saisi ammattia. Jos Oinonen kuitenkin aikoo jatkaa unelmansa jahtaamista hänen kannattaisi tutkia eläinten anatomiaa lisää (poikkeaminen realismin pariin ja sitten takaisin omaan tyyliin ei ole kenellekään pahitteeksi), hankkia teksteilleen oikolukija (kirjoitusvirheitä ja tökkiviä lauserakenteita on paljon), sekä opetella värittämään ilman dodgeen ja burniin nojaamista.

TÄHDET: *


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kotimaisia koira-aiheisten käsitöiden tekijöitä, osa 1

Tätä postausta toivottiin ja innostuin aiheesta heti. Esittelen nyt muutamia taiteilijoita, jotka myyvät koiraeläinaiheisia käsitöitä netin kautta. En ota tähän mukaan tavallisia piirroksia, sillä silloin listasta tulisi loputon, sillä oman kokemuksen mukaan kuka tahansa piirtäjä voi suostua tekemään tilaustyön mikäli siitä maksetaan hyvin. Rohkeasti kysykää vaan, vaikkei mitään hinnastoa olisi näkyvillä.

En myöskään ota tähän mukaan fursuittien tekijöitä, sillä tuo aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa ja Suomen fursuit-tekijät ovat minulle aika tuntemattomia. Sivusta seuranneena tuntuu kuin joka toisella alaikäisellä turrilla olisi oma kämäinen "studionsa" (lue: oma huone), jonka nimi on sitten netissä jokin kiva englanninkielinen monisanainen Ganja Panda Productions/Awesome Fluffy Doge Studios/Something Something Fursuits. Fursuittien suhteen olen nähnyt niin paljon draamaa etten oikein uskalla suositella ketään suitin tekijää blogissani.

© Anttu
Anttu on ehtinyt tehdä Hopeanuoleen liittyviä käsitöitä vaikka kuinka paljon, näitä voi katsella hänen Hopeatiikeri -blogissa. Omaksi ilokseen ja välillä myyntiinkin hän on muun muassa tehnyt tarroja, magneetteja ja avaimenperiä. Anttu tekee välillä tilaustöitä, mutta enemmän näen häntä myymässä Hopeanuoli -aiheisia käsitöitä pitkin Facebookia, joita hän on valmiiksi tehnyt tietyn määrän. Jos hänen tyylinsä iskee kannattanee suoraan kysyä häneltä kiinnostaako häntä tehdä jotain tiettyä juttua.


©SaQe
SaQe tekee monipuolisesti badgeja, koruja, kangaskasseja ja unensieppaajia. Hänellä on paljon valmiita designejä myynnissä nettisivuillaan. Valikoima on laaja ja ilahduttaa varmasti susihulluja. Tilauksesta hän tekee muun muassa erikoisempia 3D-badgeja ja eläinhahmoilla varustettuja unensieppaajia.


© Fjalle
Fjalle tekee erittäin nättejä ja edullisia badgeja. Useamman kerran asioituani hänen kanssaan voin suositella hänen töitään. Fjalleen saa varmaan helpoiten yhteyttä Facebookin kautta.

Muita mainintoja:

Saiccu tekee tilauksesta digitaalisesti piirrettyjä badgeja.

Valo-onkalo tekee silloin tällöin erittäin hienoja pehmoleluja.

Emma Auvinen tekee tilauksesta upeita figuureita ja pehmoleluja.

Kuka jäi unholaan? Kerro kommenteissa ja kenties teen tälle postaukselle jatkoa.


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Koiria ja isäntiä


NIMI: Koiria ja isäntiä (Ginga no Inutachi - Shonen to Inu Remix)
VUOSI: 2001
TARINA: Akira Ito
KUVITUS: Yoshihiro Takahashi

Uunituoreesta suomijulkaisusta saadaan pientä vaihtelua Gingalle. Tämä yhden kirjan mittainen sarja keskittyy koirien ja heidän omistajiensa koetuksilla oleviin suhteisiin. Pokkarissa on seitsemän tarinaa, joista kaikki paitsi yksi pyörivät Shuiichi Takuman ja hänen lähipiirinsä ympärillä. Näin tarinoille löytyy koira-aiheen lisäksi muukin yhdistävä tekijä.

En itse odottanut tätä kirjaa mitenkään innolla, tietenkin luen kaiken Takahashin tuotannon mielelläni, mutta en tiennyt sarjasta paljoakaan. Käsitykseni oli, että kyseessä olisi ollut vain lyhyitä ja kepeitä koiratarinoita, eikä mitään kovinkaan kiinnostavaa. Mutta toisin kävi. Tarinoissa on ryhdytty täysillä ylistämään koirien uskollisuutta ja fiksuutta, aitoa tunnetta on saatu roimasti mukaan. Minähän olen melkoinen koirien palvoja, joten tälläinen ylistys oli todellakin mieleeni ja myönnän tirauttaneeni itkua useamman kerran.



Vaikka jokaisessa tarinassa koirat joutuvat enemmän tai vähemmän laiminlyödyiksi ja pahoinpidellyiksi on tarinoista tehty tarpeeksi erilaisia. Mukana on tavallisten lemmikkien ohella tarina sota- ja opaskoirasta. Rotukirjo on ihan ookoo, joskin samoja rotuja on tullut nähtyä jo paljon Takahashin töissä ja olisi ollut kiva nähdä jotain hänelle ihan uutta/vähän käytettyä rotua, vaikka kettuterrieriä, rottweileria tai chowchowta (ihan vain vaihtelun vuoksi, ei sillä, että pitäisin mainituista roduista erityisemmin). Gingassahan ei nyt ihan mitä tahansa rotua voi viskata luontoon ja näyttää sitä uskottavasti selviämässä siellä, mutta lemmikkikoirien kanssa olisi voinut kokeilla jotain uutta. Pyreneittenkoira on pääosassa kahdessa tarinassa ja sivuosassa vielä kolmannessa, tätä rotua ei kuitenkaan ihan joka jampalla ole ja näiden tilalle olisi voitu keksiä jotain muuta. Myös oman tarinan saaneet labradorin- ja kultainennoutaja ovat mielestäni turhan samanlaisia koiria. Mutta tämä on vain hyvin pieni kritiikin aihe.

Eniten nautin sotakoira Adelin ja opaskoira Tessin tarinoista. Adelin tarina sijoittuu vuoteen 1942. Japani värvää kykenevistä lemmikkikoirista sotakoiria, lopuista tehdään sotilaille lapasia. Äärimmäisen köyhyyden aikana tavallisilla kansalaisilla ei ole varaa pitää koiria tyhjän pantteina ja lemmikin pitäjiä pidetään suorastaan maan pettureina. 11-vuotias Koukichi Takuma on saksanpaimenkoira Adelin ylpeä omistaja ja kertoo koulussaan tarmokkaana kuinka hänen koirastaan tulee sotakoira. Adel kuitenkin pelkää tulta ja ei sovellu sotakäyttöön. Koirasta aiotaan siis tehdä kintaita ja Koukichi yrittää epätoivoisesti pelastaa koiransa. Tarinan aikana Adel kohtaa tuliphobiansa isäntänsä vuoksi. Tess on eläköitynyt opaskoira, rodultaan labradori, joka on tilapäisesti hoidossa koiriin penseästi suhtautuvalla mummelilla. Mummo on sodan aikana nähnyt koirien kärsivän, jonka vuoksi hänellä on koirista lähinnä huonoja muistoja. Vanhukset alkavat hitaasti ymmärtää toisiaan. Kummassakin tarinassa korostetaan kuinka koiralle on suuri kunnia olla isännälleen avuksi. Pillitin kummankin tarinan lopussa, Tessin saadessa opaskoiran valjaat päälleen viimeistä kertaa ja Adelin hypätessä liekkimereen, ajatellen "On ylpeyteni olla aina rinnallasi. On sekä kunnia että ilo elää yhdessä sinun kanssasi." Jos tämä ei vangitse koiran olemusta ja ydintä en tiedä mikä sen tekisi.



Shuiichi Takuma on tarinoiden yhdistävä lenkki. Hänet tavataan ensimmäisessä tarinassa pikkupoikana ja häntä nähdään aikuisena muissa tarinoissa. Valitettavasti tämä hahmo lähinnä turhautti minua. Ensimmäisessä tarinassa Shuiichi on laiminlyönyt koiraansa kolmen vuoden ajan ja herää arvostamaan koiraansa ja tuntemaan syyllisyyttä vasta koiran kuollessa vammoihin ja rasitukseen, jotka sai puolustaessaan Shuiichia. Lapsuuden typeryyden jälkeen Shuiichi ei kuitenkaan ole oppinut koirista aikuisena juuri mitään, vaan ottaa pieneen asuntoon kadulta löydetyn huskyn pennun, joka aikuisena vetää isäntäänsä pitkin katuja. Koulutusmenetelmätkin tulevat kohtauksessa selväksi, vedon aikana koiralle vaan huudellaan epämääräisesti "Pysähdy! Seis! Taakse! Seuraa! Hei!" vaikka yhtäkään näistä sanoista ei ole koiralle opetettu, ja sitten kun koira juoksee naisen kumoon otetaan remmi esille ja aiotaan hakata koiraa. Jep jep, juuri näin. Shuiichi lähtee Hokkaidon maaseudulle tapaamaan tyttöystävänsä ankaraa isää. Isä pitää Shuiichia vain pehmona kaupunkitollona ja hänen mielestään koirien pitäisi tehdä töitä. Shuiichin koira Sylvie katkaisee jalkansa, mutta silti Shuiichi munattomana ei uskalla sanoa tyttöystävänsä isälle vastaan ja koira ilmoitetaan mukaan rekikisaan. Vasta kesken kisaa Sylvien kärsiessä uskaltaa Shuiichi viimein lopettaa farssin kesken.

Tarinoissa on myös häiritsevän paljon suorastaan koomisen töykeitä ja väkivaltaisia sivuhahmoja. Toivon todellakin ettei Japanissa ole näin vastenmielisiä ihmisiä liikenteessä ja suhtautuminen eläimiin olisi positiivisempaa. Shuiichin ensimmäisen koiran jäädessä auton alle kuljettaja pysähtyy katsomaan mitä jäi alle, mutta jatkaa sitten eteenpäin tuohtuneena kun uhri olikin vain joku rakki. Tessin tarinassa Tess saa päähänsä verta valuvan haavan kun kovalla vauhdilla pyöräilevä mies osuu häneen. Mies ei edes pysähdy katsomaan miten koiralle kävi, vaan jälleen huudellaan töykeyksiä. Heti perään tulee rekka, jonka kuljettaja huutaa karkeuksia minihameessa liikkuvalle naiselle. Tietenkin Suomessakin joku voisi ajaa koiran päältä ja ei pysähtyisi sen takia, paskiaisia kun löytyy kaikkialta, mutta näissä tarinoissa kusipäisten ihmisten määrä on ihan käsittämätön.



Takahashi ei ole koskaan ollut hyvä keksimään herkkiä hetkiä hahmojensa välille, ei ainakaan niin, että homma tuntuisi luontevalta. Toisen käsikirjoittamana tarinat kuitenkin toimivat erittäin hyvin ja haetut herkät fiilikset menevät perille. Ihmishahmoissa on tarpeeksi syvyyttä ja tarinat ovat samaistuttavia, pysyen melko realistisina. Akira Ito on käsikirjoittanut myös toisen Takahashin kuvittaman sarjan, Fangin, josta itse en juuri pitänyt sen epärealistisen hölmöilyn ja puutteellisten ihmishahmojen vuoksi. Tämän sarjan suhteen käsikirjoitus on kuitenkin hyvin onnistunut. Näkisin mielelläni lisää sarjoja, joissa Takahashi toimisi vain kuvituksen tekijänä, sillä tuntuu, että häneltä ovat tuoreet ideat lopussa. Uusimmat Orionit, Akamet ja Last Warsit ovat näyttäneet lähinnä saman vanhan toistolta. Oli myös mukavaa ettei mukaan ole väkisin ängetty mitään yhdistävää tekijää Ginga -saagaan, kuten Anju & Jiroomarussa.

Kuvitus on nättiä ja astetta realistisempaa kuin Gingassa. Ihmisiä on välillä hankala erottaa toisistaan eri tarinoissa, mutta ihmisten kasvoihin on laitettu kiitettävästi vaivaa, sillä realistiset ihmisten kasvot eivät ole olleet Takahashin vahvimpia aihealueita. Koirat ovat hyvin ilmeikkäitä vaikka eivät puhu ja vain muutamassa kohtauksessa kuullaan niiden ajatuksia.

TÄHDET: ****

tiistai 1. maaliskuuta 2016

White Fang (sarjakuva, Barron's Graphic Classics)


NIMI: White Fang
VUOSI: 2011
TARINA: Jack London, Tom Ratliff
KUVITUS: Penko Gelev

Näitä Valkohammas- ja Erämaan kutsu -sarjiksia alkaa tulla jo korvista ulos, mutta tämä oli myynnissä niin halvalla etten voinut jättää ostamatta. Koko aihe jo puuduttaa. Tässäkään sarjakuvassa ei ole uskallettu tuoda tarinaan mitään uutta, mutta laadullisesti se on ihan kelpo tavaraa. En aio kerrata Valkohampaan tarinaa jo miljoonatta kertaa, jos oikeasti et ole tutustunut tarinaan lue jokin aikaisempi arvosteluni, jokaisesta pitäisi löytyä tarina pähkinänkuoressa.



Sarjakuva on suunnattu ilmeisesti yläasteelaisille. Vähän väliä jokin "vaikeampi" sana on selitetty sivujen alakulmissa. Tälläiset opetussarjakuvat ovat ihan kelpo vaihtoehto kirjan lukemiselle, vaikka itse toivoisin ihmisten lukevan itse kirjan mieluummin. Kouluissa kuitenkin lyhyempi sarjakuva tulee oppilailla todennäköisesti luettua, siis ihan aikuisten oikeasti luettua, eikä vain pikaselattua läpi. Vähän varttuneemman ikäryhmän ansiosta tarinaa ei ole lähdetty kaunistelemaan, verta ja tappomeininkiä näytetään yhtä lailla kuin kirjassakin. Kirjaa seurataan ehkä turhankin orjallisesti, sillä kaikki tapahtumat on taidettu ottaa mukaan. Sarjakuvaa on raskas lukea koska joka sivu on täynnä kertojan tekstiä.

Piirrokset ovat hyvin realistisia tylsyyteen asti, mutta osasin arvata kohtauksen, jossa Valkohammas taistelee bulldoggia vastaan olevan taas naurettava. Ja niin olikin. Taas kerran bulldoggi on piirretty nykyisen bulldogin mukaan. Tuon ajan oikeasti tappelukäytössä olevat bulldogit olivat kestäviä, kevytrakenteisia ja ketteriä, eivätkä juuri eronneet tämän päivän pitbullista (joita myös kutsuttiin bulldogeiksi, ja joissain piireissä tätä nimeä käytetään yhä lempinimenä). Käyttökoirien ja etenkin näiden "machokoirien" ystävänä tämä jatkuva väärinkäsitys aina ärsyttää yhtä paljon.

I don't believe it either!
Kuvitus noin muuten on perushyvää ja melko persoonatonta. Sitä on kuitenkin helppo seurata. Rakastan realistista tyyliä, mutta haluan siinä olevan myös kiinnostavia valaistuksia, värejä, perspektiivejä, ilmeitä. Värimaailma sarjakuvassa on aneeminen, kaikki on harmaata. Ei-harmaat värit ovat niin haaleita, että ne juuri ja juuri erottuvat harmaasta massasta. Valkohampaan äidin tunnusmerkki on hänen punertava turkki, josta moni ihminen huomauttelee, mutta sarjakuvassa hahmoa on vaikea erottaa muista susista. Emo näkyy yhdessä yläpuolella olevassa skannissa vetämässä jänistä intiaanien ansasta. Kiinnostavammalla värimaailmalla olisi varmasti saatu paljon eloa tarinaan.

En erityisemmin suosittele tai käske kaihtamaan tätä sarjakuvaa. Se ei tehnyt vaikutusta, muttei se ollut huono, eli jää sinne unohdettavaan keskitasoon.

TÄHDET: ***