Kaikenkarvaisten koirien joulu

NIMI: Kaikenkarvaisten koirien joulu (An All Dogs Christmas Carol)
VUOSI: 1998
OHJAAJA: Paul Sabella

Voi ei. Voi ei ei ei. Ei. En ollut koskaan ennen nähnyt tätä elokuvaa, vaikka olin pitänyt ensimmäisestä ja toisestakin Kaikenkarvaisesta Charliesta. Kolmas osa on täysipitkä jouluspesiaali, josta olen lukenut netissä paljon fanien itkuvalitusta. Näkemäni kuvankaappaukset elokuvasta eivät ole olleet lupaavia myöskään laadultaan, joten motivaationi nähdä tekele oli nollassa. Ja syystä. Jouluspesiaali on oikeasti masentavan huono ja selkeästi tehty rakkaudetta pelkkä rahan kiilto silmissä.

Edellinen osa päättyi kun Charlie jäi Sasha -koiran kanssa maan päälle kuolevaisena ja Itchy lähti takaisin taivaaseen, ilkeä Carface taas päätyi helvettiin. Tämä on jouluspesiaalissa täysin sivuutettu ja kaikki hahmot ovat taas maan päällä kuolevaisina ilman mitään selitystä. Ohut tarina on vain halpa muunnos Charles Dickensin Joulukertomuksesta. Charlie, Itchy ja Sasha ovat valmistelemassa joulujuhlaa koiranpennuille kun Carface varastaa kaikki lahjat ja jopa ramman Timmy -pennun hyväntekeväisyysrahat, jotka olivat kerätty jalkaleikkausta varten. Charlie lupaa pennuille saavansa lahjat takaisin, mutta Carface työskenteleekin ilkeälle Belladonnalle, joka on aikaisempien elokuvien hyvän Annabellan paha serkku. Belladonna aikoo pilata joulun suunnittelemallaan aivopesulaitteella, joka pakottaisi kaikki koirat tuomaan perheidensä lahjat hänelle.

Ainoa tuttu ääninäyttelijä on Sashan ääni Sheena Easton, mutta hänen roolinsa on elokuvassa minimaalinen. Charlien ja Itchyn uudet äänet eivät sovi hahmoilleen ollenkaan ja itse dialogi on myös ontuvaa, eikä herätä mielenkiintoa. Uusi hahmo Belladonna on melko viihdyttävä, mutta ei pääse loistamaan kunnolla koska hänen juonensa on niin hölmö. Tuntuu kuin kaikista hahmoista olisi hiottu heidän alkuperäinen särmikkyys pois, itse juonikin pyörii läpimädän Carfacen tapojen parantamisen ympärillä. Ennen hauska ja charmikas Charlie vain tylsistyttää mukahauskoilla sanailuillaan. Itse tunnelma koko elokuvassa on aivan liian imelä, etenkin ottaen huomioon millaisia aiemmat osat ovat olleet.

Mukana on neljä laulua, koska eihän joulua ole ilman korvien rääkkäystä. Mikään näistä ei ole erityisen hyvä tai muistettavan arvoinen, yksi sentään on siedettävä. Kamalin laulu, When I Hear a Christmas Carol, lauletaan peräti kaksi kertaa ja esiintyy heti alussa, tiputtaen odotukset heti pohjamutiin soraäänisyydellään ja sokerisuudellaan.

Animoinnin taso on tipahtanut täysin. Ilmeet näyttävät väkinäisiltä ja liikehdintä on kömpelöä. Ääriviivat ovat monesti pikselisiä. Monessa kohtauksessa on laiskoteltu erittäin yksinkertaisilla tai olemattomilla taustoilla ja erilaiset efektit muistuttavat lähinnä amatöörien lyhkäreistä joita näkee Youtubessa. Elokuva ehkä viihdyttää nuorimpia skidejä, mutta sarjan faneille se on suorastaan pyhäinhäväistys, enkä voi suositella sen katsomista jos rakastaa edellisiä elokuvia. Charliesta on tehty myös telkkarisarja, jonka taso näyttää olevan vielä tätäkin matalampi. Saa nähdä viitsinkö kiduttaa itseäni sillä.

TÄHDET: *1/2

Circles

NIMI: Circles
VUOSI: 2001-2008
TARINA: Steve Domanski, Andrew French
KUVITTAJA: Scott Fabianek

Circles on käsittääkseni melko suosittu furrysarja. Sarjaa on ilmestynyt lehtenä 8 numeroa, joista ensimmäiset neljä on julkaistu myös kokoelmakirjana. Koska piirtäjä muutti kauaksi käsikirjoittajista päätettiin tarina lopettaa novellin muodossa, johon Scott Fabianek lähetti vain muutamia kuvituksia. Sarjakuvaa ehdittiin tehdä kunnioitettava määrä, vaikka harmittaakin, että tarina jää kesken tässä muodossa. Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut lukea varsinaista furrykirjallisuutta, joten jätän tuon novellin väliin.

Slice-of-life tyylinen tarina seuraa samassa talossa asuvien homokämppisten elämää Bostonissa (kuinka monta homofurrysarjista olenkaan jo lukenut??). Tapahtumien keskuksessa on yleensä vuokranantaja ja vanhempi herraskoira Paulie, joka kirjoittelee omaan tahtiinsa jonkinlaista elämänkertaa ja toimii täten samalla sarjakuvan kertojana. Sarjan alussa taloon muuttaa uusi asukas, ujo ja vanhemmilleen kaapissa oleva Marty, joka ihastuu näyttelijän urasta haaveilevaan Tayeen. Muita juonikuvioita ovat Kenin väkivaltainen poikaystävä, Paulien HIV, sekä Douglasin pojan muuttaminen taloon.

Ensimmäinen huomaamani negatiivinen asia oli kuvitus. Piirtäjän kuvat ovat luonnosvaiheessa (esimerkiksi tämän jutun kansikuvassa) erittäin ilmeikkäitä ja luontevia, mutta tuo luontevuus katoaa johonkin tussausvaiheessa. Valmiissa sivuissa hahmojen kasvot näyttävät jatkuvasti oudoilta, luonnottomilta ja väkinäisiltä. Hahmoilla on myös ihmismäiset talttahampaat, jotka lisäävät kasvojen omituisuutta. Paneeleissa on harvemmin taustoja. Piirtäjän FA -tili on tänä päivänä täynnä ihan hyvän näköisiä kuvia, mutta hänen tyylinsä on Circlesissä vielä haparoivaa. Ulkonäöltään sarjis on varsin karu, mutta hyvä tarina voisi pelastaa paljon. Valitettavasti näin ei käynyt, ainakaan omalla kohdallani. Sarja ehti kasvaa kunnioitettavan pitkäksi, joten selvästi sillä on faninsa, vaikka itse en vaikuttunut.

Tarina on erittäin hidastempoinen. Vaikka moni juonikuvio olisi kiinnostava en kuitenkaan missään vaiheessa innostunut sormet syyhyten selvittelemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Monesti hahmot pysähtyvät höpöttämään ties mistä turhanpäiväisestä asiasta, kuten leipomisesta, mikä ei vaan kiinnosta. Ja silloin kun jotain menneisyyden kiinnostavia juttuja aletaan käsitellä sarjakuva muuttuukin wannabe-novelliksi, sivut ovat täynnä tukahduttavaa tekstiseinää parilla kuvalla varustettuna.

Luin tosiaan kaikki julkaistut sarjakuvat sarjasta, viimeistä novellia lukuun ottamatta. Kyllähän nämä kerran lukaisee läpi, mutta tuskin tulen koskaan palaamaan sarjakuvien pariin uusinnoille. Mikään osa-alue ei nyt tehnyt vaikutusta, hahmot ovat ihan mukavia, mutta eivät mieleenpainuvia. Tarinankerronta joko laahaa tai harppoo eteenpäin. Kuvitus on tökeröä. Eikä tästä saisi edes pornomateriaalia, sillä seksiä ei sarjassa näytetä vaikka moni juonikuvio pyörii seksin ympärillä.

TÄHDET: **1/2

Nara piertelee, osa 7 - Trade Hukkahurjan kanssa

Suurempana: *linkki*

En ollut suunnitellut tekeväni piertelypostausta tästä kuvasta, mutta satuin ottamaan tarpeeksi monta kännykuvaa työskentelystä kun lähettelin päivityksiä Hukkahurjalle. Sovin Hukan kanssa tradesta ja hän teki minulle aivan upean Korson. Oman puoliskan tekemisessä kesti turhan kauan kun tappelin byrokratiapaperisodan kanssa ja olin muuten vain laiska vätys.

Ihan ensimmäinen luonnoskuva ei ole enää tallessa, mutta aika karkea tämäkin on. Aloitin pohjustamaan taustaa sinisellä ja vähän myöhemmin punaisella puuvärillä, mutta kuva on muuten 90% tusseilla väritetty. En pyyhkinyt alkuperäisiä luonnosviivoja alta koska, noh, laiskuus ja ei ne sieltä yleensä mihinkään näy.

Suoraan sanon ettei minulla ollut selkeää kuvaa minkä värinen taustan kuuluisi olla. Jotain avaruutta kuitenkin. Lopputuloksesta tuli paljon tummempi kuin odotin, mutta tuskin haittaa. Aloitin lisäämään Copic -tussia kerroksittain. Samoja värejä lisäsin myös heijastumaan suteen, hahmo itse on mustavalkoinen.

Kuva on tässä vaiheessa aikalailla finito. Seuraavaksi lisäsin vielä valkoisella geelikynällä tähtiä, viikset, sekä hohtoa kuuhun, kirsuun, huuliin, silmiin ja niin edelleen. Lopullisessa kuvassa taustan värit eivät sulaudu yhteen niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta taustasta olisi tullut aivan liian tumma jos olisin jatkanut värien sulauttamista toisiinsa.

 

Lady and The Tramp (cine-manga)

NIMI: Lady and The Tramp
VUOSI; 2006
TARINA/KUVITTAJA: -

Cine-manga on sarjismaailman turhin ilmiö. Näissä sarjakuvissa kuvat koostuvat vain suoraan elokuvasta napatuista screenshoteista, joihin on lisätty puhekuplat. Mitään uutta materiaalia ei siis sarjakuvaa varten tehdä, koko homma on vain typerää rahastusta. Mutta ilmeisesti näillekin on lukijansa, Suomessa on julkaistu ainakin kaksi cine-mangaa, Maameren tarinoita ja Liikkuva linna.

Tämä cine-manga on vielä tavallistakin turhempi, sillä se on osa Tokyopopin nuorimmille suunnattua sarjaa. Tarinaa on yksinkertaistettu paljon ja lehdessä on vain 30 sivua, jokaisessa mahdollisimman vähän tekstiä ja isoja kuvia. Lehteä voisi pitää lähinnä pikkulasten kirjana, ellei sitä markkinoitaisi mangana. Ja kaikkihan tietävät, että taikasanat manga, anime ja Japani myyvät, vaikkei teoksella olisi mitään niiden kanssa tekemistä.

Tarinaa on pätkitty armottomasti. Lehti alkaa suoraan kohtauksesta, jossa Kaunotar on saanut selville emäntänsä olevan raskaana ja Kulkuri lampsii paikalle selittämään kuinka inhoja vauvat ovat. Eli Kaunottaren lapsuus on leikattu pois, poissa ovat myös Kulkurin ensitapaaminen, Saara -tädin ilkeilyt, kuonokopan irroitus, koiratarhalle päätyminen ja niin edelleen. En tajua mitä järkeä on ollut poistaa tarinasta lähes kaikki kiinnostava (paitsi se lihapullakohtaus koska eihän elokuvassa muita kohtauksia ollutkaan!?) ja lyhentää sitä yli puolella.

Ainoat uudet, tätä lehteä varten luodut materiaalit ovat puhekuplat ja karmeat kehykset joka aukeamalla. Vaikka tarinaa on kuinka leikelty olisin arvostanut lehteä selkeästi enemmän jos tarina olisi viitsitty piirtää uudelleen. Screenshotit eivät ole edes kovin hyvälaatuisia, osa on selkeästi tökerösti jälkikäsitelty. Melkoista rahastusroskaa.

TÄHDET: *

Koirasoturi Gamu

NIMI: Koirasoturi Gamu (Kacchu no Senshi Gamu)
VUOSI: 1988
TARINA/KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

Sanotaan heti suoraan: en pitänyt Gamusta. Ollenkaan. Kyseessä on vain oma mielipiteeni, joten pliis ei kirjoitella mitään anonyymiraivokommentteja, jookos? Yoshihiro Takahashi on aina ollut suuri inspiraation lähde minulle, mutta en sokeasti pidä kaikesta materiaalista mitä hän puskee ulos. En ole koskaan ollut kiinnostunut Gamusta, vaikka Takahashin vanhemmat työt kiehtovat. Gamu on aina näyttänyt sekavalta hölynpölyltä ja sitähän se näköjään olikin.

Kaksiosainen sarja sijoittuu muinaiseen Japaniin, johon on heitetty mukaan reilusti fantasiaelementtejä. Eri seutujen sotapäälliköiden taistellessa Japanin herruudesta mystinen Kageroun ninjaklaani puolustaa jokaista hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa sukua, apunaan haarniskoituja ja erittäin älykkäitä koiria. Klaanin nuorille koirille asetetaan päähän kypärä, jonka sisällä on pieniä neuloja. Neulojen kautta koirien aivoihin pääsee ainoastaan Kageroun suvun valmistamaa lääkettä, joka ajan mittaan tekee koirista jopa ihmistäkin älykkäämpiä. Koirat oppivat myös normaalin puheen, telepatian ja telekineesin.

Päähenkilöinä toimivat ninjakoirien johtaja Gamu, sekä hänen omistajansa Rando -poika. Gamun on tietenkin tarkoitus olla sarjan tähti, mutta Randolla on heistä eniten jonkinlaista persoonallisuutta. Gamu itse on aina vakava, jäykkä, huumorintajuton ja ylitäydellinen. Hän on yksinkertaisesti äärimmäisen tylsä ja ei toimi päähenkilönä. Hyvin samanlainen hahmo on Hopeanuolen Riki, mutta Riki esiintyy pienessä roolissa, jonka on tarkoituskin jäädä etäiseksi ja mystiseksi. Päähenkilönä Riki ei toimisi ja kun Takahashi päätti kirjoittaa Rikin lapsuuden tarinan hän muuttikin koiran luonnetta täysin tarinaa varten, mikä ei tuntunut ollenkaan uskottavalta. Muutkin koirahahmot ovat tylsästi suunniteltuja. Kageroun klaanin koirat ovat kaikki valkoisia ja lähes identtisiä naamoistaan, heidät pitäisi erottaa haarniskojen perusteella, mutta itse olen tottunut keskittymään hahmon kasvoihin. Etenkin alussa minulla oli suuria vaikeuksia erottaa kuka sanoi mitä. Loppujen lopuksi sillä ei ole edes väliä, sillä koirille ei ole jaksettu antaa kunnolla erottuvia rooleja ja luonteita.

Itse haarniskat on toki piirretty hienosti, mutta niiden käytännöllisyys ei tee minuun vaikutusta. Ninjakoiran kuuluisi olla huomaamaton ja mahtua ahtaista paikoista, tämä vaikeutuu heti kun koiran päähän laitetaan kypärä, jossa on kattoa kohti osoittavat suuret sarvet. Mikäli koirat osallistuisivat pääsääntöisesti rivisotilaan tehtäviin perinteisessä sotatilanteessa ei sarvilla olisi väliä, mutta koirien tehtävä on selkeästi toimia pikemminkin vakoojina ja salamurhaajina. Kypärissä ei ole myöskään reikiä korville! En tiedä onko korvat sitten typistetty vai liiskassa kypärän alla, joka tapauksessa koiran kuuloaistia on selkeästi sabotoitu asettamalla metallia väliin. Ihmetyttää myös miksei koirille ole suunniteltu kunnollisia koirille tarkoitettuja aseita. Ihmisten miekka ei ole hyvä ase koiralle. Koira joutuu pitää asetta sivuttain suussaan. Kokeilkaapa itse kuinka helppoa olisi käyttää suussa olevaa asetta tuossa asennossa. Miekkaa voisi myös helposti vältellä pysyen kahvan puoleisella sivulla. Tehokkaampi koiralle sopiva ase osoittaisi eteenpäin, jolloin koira saisi siihen iskuvoimaa vetämällä päätään taakse ja eteenpäin (tai vain yksinkertaisesti juoksemalla uhriaan kohti), ei sivuttain.

Esimerkki

Tarina harppoo eteenpäin hurjalla vauhdilla, eikä hahmoihin ehdi kiintyä. Uusia juonenkäänteitä heitetään sekaan vähän väliä ja niitä ei juuri viitsitä pohjustaa. Lukijan pitää vain hyväksyä, että asiat nyt on näin ja tämä onkin yhtäkkiä ollut mahdollista muinaisessa Japanissa. Minulla ei ole mitään fantasiaa vastaan genrenä. Tälläkin hetkellä odotan sormet syyhyten Game of Thronesin uutta kautta. Mutta hyvä fantasia tutustuttaa lukijansa sen maailmaan vähitellen ja perustelee tarpeen mukaan miten jokin korkealentoinen asia on mahdollista. Korkealentoisesta puheen ollen en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa kun nuo yläkuvan lentävät töppöjalkaiset koirat yhtäkkiä ilmestyivät tappelemaan muutaman ruudun ajaksi ja vaipuivat sitten unholaan. Gamussa ongelmana on, että se kuvailee muinaista Japania, sen tapoja ja historiaa varsin realistisesti, mutta sekoittaa joukkoon ties mitä perustelematonta höpönlöpöä. Yhdistelmä toimii esimerkiksi Inuyashassa, Gamussa taas ei ollenkaan.

Gamu on hyvin raskasta luettavaa jo valmiiksi, jatkuvasti tapahtuu jotain ja hahmoja on vaikeaa erottaa toisistaan. Lisätään tähän päälle vielä tökkivä suomennos. Gamuun on jätetty paljon japaninkielisiä sanoja, joiden merkitys selitetään kuvan alapuolella. Tämä pysäyttää luontevan tarinankulun ja vaikka osa lukijoista varmasti kuolaa oppiessaan uusia japaninkielisiä ilmauksia olisi toimivampi ratkaisu ollut kirjoittaa ilmaukset länsimaalaisille tutuilla termeillä. Erästä hahmoa kutsutaan termillä "saru", mikä tarkoittaa apinaa. Eikö olisi ollut vain helpompaa kirjoittaa puhekuplaan apina, eikä erikseen käännöstä ruudun alle? Onko tämä sana ollut muka niin tärkeä, että se on pitänyt jättää suomentamatta? Muistaakseni sanaa käytettiin vain kerran.

Miksei vaan olla suoraan kirjoitettu puhekuplaan 20 metriä?

Yleensä olen innoissani Takahashin vanhempien töiden taiteesta, mutta Gamu jätti minut kylmäksi senkin kohdalla. Hahmot ovat kaikki hyvin geneerisiä ja tylsiä ulkonäöiltään, haarniskoja lukuun ottamatta. Koirilla on aina samat tylsät ilmeet naamoillaan. Kynänjälki on yhtä tunkkaista kuin tarinakin. Vaikea oikeastaan eritellä mikä tässä jäljessä niin tökkii, vaikka aiempien Hopeanuolen ja Yamaton piirroksista pidän hirveästi. Gamu vaikuttaisi olevan jonkinlainen kömpelö siirtymävaihe puhtaalla tunteella piirretyn Hopeanuolen (jossa jälki oli välillä hyvin raivokasta) ja kauniin siistityn Byakuren no Fangin välillä.

Sarjan lopetus on vielä viimeinen läpsäys kasvoille. Lukijaa valmistellaan eeppistä viimeistä kohtaamista varten, mutta itse taistelu jää lyhyeksi ja loppuu ERITTÄIN omituisella tavalla. Tuntuu kuin Takahashi olisi vain heittänyt hatusta juonenkäänteitä niitä sen enempää harkitsematta. En odottanut Gamulta oikeastaan mitään ja silti petyin lukemaani. Haluaisin antaa teokselle vain yhden tähden, mutta vaikka kuinka pettynyt olen ei Gamu nyt yhtä huono ole kuin aiemmat yhden tähden teokset. Onhan Gamu kuitenkin hyvin ja tasaisella laadulla piirretty, vaikkei jälki puhuttelekaan minua tällä kertaa.

TÄHDET: **

Nara piertelee, osa 6 - Ikivanha ja dorka improsarjis

Apua..................... nimi on muuten varastettu Isiksen Invasion -sarjiksesta.

TEILLÄ ON LUPA NAURAA!

Paljastan tällä kertaa kaverini Carkun kanssa tehdyn hyvin pällin improsarjakuvan. Sarjakuva aloitettiin joskus ala-asteella ja se jatkui vielä jonkun aikaa yläasteen puolelle. Piirsimme aina 1-4 sivua vuorotellen, teipaten sivut yhdeksi "kirjaksi" joka vaihtoi omistajaa aina ennen koulupäivän alkua. Näitä kirjoja ehti muodostua kaksi ja sarjis viimein loppui piirtovuoroon numero 109. Sarjakuvassa seikkailimme koirina ja koiriksi muunnettiin moni julkkis ja oikean elämän tuttu. Koko homma on tehty läpällä ja juonenkäänteet olivat hyvin typeriä ja kaukaa haettuja, kuten tulette vielä huomaamaan. Juonen lisäksi kuvituskin on tehty puolella perseellä, pahimmillaan sivuilla oli vain tikku-ukkoja. Kohteliaisuussyystä en aio julkaista kuin omia piirtovuorojani, tosin vuorosanoja voin poimia kummankin sivuilta.


Kuten huomaatte piirsin nuorena hyvin sarjakuvamaisesti, välillä etenkin animevaikutteisesti. Kävin läpi myös vaiheita jolloin apinoin Gingan, Disneyn tai Elfquestin tyylejä. Jossain välissä teineyttäni tein kuitenkin täyskäännöksen ja päädyin semirealismin pariin. Tämän sarjakuvan tyyleillä ja nykyisellä tyylilläni ei ole varmaan mitään yhteistä ja tuskin kukaan osaisi yhdistää näitä kuvia minuun jos kontekstia ei kerrottaisi. Uskoisin kuitenkin tästä oudosta tyylivaiheesta olleen paljon hyötyä, etenkin ilmeikkyyden kannalta. On ihan jännää katsoa millä lailla tyylini vaihtelee sarjakuvan aikana, vaikkakin kaikki on piirretty ilman minkäänlaista vaivaa.

Aivan ensimmäiset sivut piirsin kuvioidulle kirjepaperille, minkä takia koko sarjakuva jouduttiin piirtämään oudon kokoisille sivuille. Aion selittää koko saagan juonen sen verta mitä jaksan ja mitä aivoni kestävät tätä vajakkiutta... Kokonaan oranssi koira on kaverini Carkku, oranssivalkoinen olen minä ja kyseessä on ihan ensimmäinen fursonani. Kaikki sarjiksen hahmot ovat ulkonäöltään mahdollisimman yksinkertaisia, jotta ei-piirtäjä kaverinikin voisi niitä piirtää. Tämä oli myös aikaa ennen kuin minulla oli vielä yhtään mitään tekemistä netin kanssa (muuta kuin silloin tällöin selailin kirjaston koneella), joten fursona ei ollut mikään vakava asia ja oli yks ja sama miltä se näytti. Mustavalkoinen koira on koiraversio silloisesta suuresta julkkisihastuksestani Robbie Williamsista, jonka kanssa Nara seurustelee. Carkku on kiimassa John Travoltaan ja tarina alkaa kun hän voittaa fanitapaamisen Johnin kanssa.

Kolmikko menee Travoltan kämpille ja Carkku alkaa uida äijän liiveihin. Sillä välin Nara ja Ronde sekoilevat trampoliinilla koska ovat vajakkeja. Carkku saa pyydettyä Johnin oikeille treffeille ja pari päivää myöhemmin he menevät koirien vakiokahvila Nina's Fanipala Butikiin (Nina on kaverini, jolla oli monesti Fanipaloja). Butik on täynnä Johnin kuolaavia faneja, joista Donna kiinnittää Johnin huomion. (Carkku: Helvetti nyyh!) Carkku ohjaa Donnan vessaan ja pamauttaa häneltä tajun kankaalle. John lähtee tilaamaan kanssalta ruokaa, sillä välin Carkku kaataa pöydän kynttilän ja verhot syttyvät tuleen. John valittaa paikan omistajalle rumista verhoista.

Treffit menevät kokonaisuudessaan hyvin. Carkku palaa kotiin (Nara ja Carkku ovat ilmeisesti kämppiksiä) ja löytää Ronden itkemässä. Ronde kertoo Naran häätäneen hänet pois koska aikoo jättää hänet jonkun mopsin takia. Oikeasti japanilainen mopsi Karaoke Harakiri on kaapannut Naran. Herra Harakiri omistaa juorulehden 6-Päivää joka on konkurssin partaalla ja aikoo tehdä Narasta ja Robbiesta rahasammon kiristämällä heitä yhteen ja taas eroamaan, Nykästen tapaan. Hänen apulaisensa ovat veljekset Ruipeliks ja Budofiks Banzai. (????)

Carkku ja Robbie menevät Naran talolle, jossa vastassa onkin tuntemattomia japskeja. C ja R teljetään komeroon piestyn Naran seuraksi ja Robbie saa tietää ettei Nara olisi oikeasti ollut hylkäämässä häntä. Sillä välin Ruipeliks ilmoittaa Harakirille, että Harakirin vaimo Lippress on tulossa käymään. Toisaalla John ihmettelee missä Carkku on ja tapaa jälleen Donnan, joka houkuttelee Johnin kämpälleen. Kämppä onkin Naran talo ja Donna on Harakirin vaimo, Donna Lippress! John heitetään myös komeroon muiden seuraksi. Donna kertoo Harakirille Carkun olevan yhdessä Travoltan kanssa, jolloin Harakiri on mielissään saadessaan kaksi nykäsperhettä. Nara, Carkku, Ronde ja John yhdistävät voimattomuutensa ja puskevat ovesta läpi ja vetävät Harakiria ja Donnaa turpaan, Budofiksin ja Ruipeliksin ollessa muualla. John on soittamassa poliisille kun kaksikko palaa takaisin ja karateiskuin tyrmäävät Johnin ja Ronden. Nähdessään rääkätyt miehensä Nara ja Carkku päihittävät japanilaiset naisragetuksen voimin. Kaikki taas hyvin, pollarit vievät rikolliset putkeen ja John maksaa Naran kämpän remontin (eikö Robbiella muka oo varaa?). Ensimmäinen eeppinen tarinaosio päättyy.

Pientä turinaa saadaan aikaan kun remonttireiskoina toimivat ranskalainen mopsi (taas mopsi!) Barden a la Ranskis, sekä hänen apulaisensa Robbe Svensson joka on Robbien ruotsalainen serkku omg!!! Robbe on itserakas naistenmies ja vähättelee Robbien elämää ja yrittää iskeä Naraa. Remonttipäivä päättyy ja John lähtee Carkulle yötä. Carkku yrittää soittaa Naralle Johnin ollessa suihkussa ja sit OU MAI KAAD ne menee tekee sillai.
(John: Oli ihanaa!
Carkku: No joo.)
Eli ne on siis rakastunu kunnolla kai, en tiiä.

Kelataan vähän eteenpäin ja nelikko on Johnin luona viettämässä pikkujouluja.
(Nara: Kivat pikkujoulut eiks je? Kippis!
Robbie: KIPPIS HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!)
Carkku saa hermoromahduksen ja käskee Naraa ja Rondea meneen himaan. Ronde uhoaa. Koirulit menevät rappukäytävään, jossa Nara tapaa George Clooneyn ja pyytää hänen nimmariaan. Rappukäytävän nimitaulusta käy ilmi talossa asuvan Travoltan lisäksi Hawke, Clooney, Quaid, Jolie, Cruise, Halonen, Aguilera, Maguire, Gyllenhaal, Pääkkönen, Osbourne ja talonmies. Carkun hermoromahdus jatkuu ja hän käskee Travoltaa aikuistumaan, jolloin Travolta heittää hänet pihalle.
(John: HIK
Carkku: Aikuistu!
John: Siiiis mitä ULOS *****!
Carkku: uik)
Surullinen Carkku menee Naralle ja Robbielle yötä, Robbie uhoaa vetävänsä Johnia lättyyn ja sillä välin John pääsee humalan angstivaiheeseen ja sössöttää yksin.
(John: Nyyh. Oon kännissä ja aivan ruma. Valehtelisin jos väittäisin et en tykkää Carkusta... Valehtelisin jos väittäisin et Carkku tyhmä on."
John saa neronleimauksen ja kirjoittaa rakkauskirjeen Carkulle.
(John: Carkun luokse meen ja selväks teen. Musta vois tulla runoilija! Kirjoitan runon Carkulle! Carkku sua rakastan, jos et tuu takas sydämeni pakastan, oi rakas. Aika hyvä joo-o, mietitääs vielä; oi Carkku ihana oot.... ei ei.)

Seuraavana aamuna Nara tsekkaa postejaan ja hämmästyy löytäessään kirjeen Carkulle. Se on Johnin rakkauskirje ja Carkku rientää taas Johnin luo ja sit kaikki on taas hyvin jonkin aikaa.

Nara ja Carkku menevät luistelemaan, mutta en tunnetusti osaa luistella ja muutenkin liikunta on tälläselle läskille turhan hankalaa. Nara saa raivarit ja hakkaa luistimillaan kuusen poikki. Nara ja Carkku palaavat kotiin ja äreä Nara suuntaa jääkaapille.
(Nara: Jumalauta mä en enää luistele! Missä mun appelsiinimehut?
Jääkaappi: Tyhjyys.
Nara: Ap-ap-appelsiiiiiniii? Te ootte juonu mun appelsiinimehut!?
Carkku: Mä vittu häivyn.)
John ja Robbie lähtevät kapakkaan ja Carkku ei jaksa kattella Naraa. Carkku tapaa kävelyllään mustavalkoisen koiran, joka on hänen lapsuudenkaverinsa Jack (ei tietääkseni perustu kehenkään julkkikseen?). Jack ja Carkku menevät Nina's Fanipala Butikiin ja Carkkua kuumottaa. Carkun päiväunet kuitenkin särkyvät kun pöytään istuu Jackin POIKAYSTÄVÄ Fredrik. Seuraa uusi tarinaosuus, jossa nelikko yrittää selvittää mitä tekemistä Jackillä on pahamaineisen homomafian kanssa, mutta käykin ilmi, että Jack on oikeasti hetero ja FBI:n agentti tutkimassa homomafiaa. Nelikko pääsee tapaamaan itse homomafian johtajaa, Lucius Deliciousta. Huoh tää tarinaosuus on niin tyhmä etten jaksa edes käydä sitä läpi koska aivoni sulavat, hypätään eteenpäin.

Nara, Carkku, Robbie, John ja Jack ovat ilmeisesti Naran kotona kun kuuluu hirveä hyrinäryskäys. Robbie on varma, että kyseessä on ufo ja kappas vain niin onkin. Ufon sisällä kaksi alienia kinastelee törmäämisestä ja he muuttuvat koiriksi joutuessaan odottamaan korjaajia Eetee -planeetalta. Eeteeläiset Zork ja Pörk ottavat nimet Terry ja Gladys ja kertovat maan asukkaille olevansa NASA:sta testaamassa uutta avaruuskulkuvälinettä. He totta kai jäävät hetkeksi asumaan Naran luo ja suunnittelevat samalla vissiin maailmanvalloitusta tai jotain, kuka tästä autismista nyt pysyisi kärryillä.

Tähän väliin mahtuu myös sivujuoni hevosurheilusta. John ja Robbie lyövät laukkaradalla vetoa ja häviävät, jonka jälkeen he menevät polttelemaan tupakkaa ja tsekkailemaan polleja.
(John: Käydäänkö vetämässä sitä meidän veikattuu hevosta turpiin?
Robbie: No eipä tässä muutakaan tekemistä.)
Aitauksella he ihmettelevät miten hevonen näyttää niin kurjalta ja matelevalta. Heppa kurkottaa loimensa alta jotain ja loimen alle onkin piilotettu 2 rakettia joiden avulla hevonen voittaa kilpailuissa! OMG. Tämähän on poliisitapaus. Huijaus ratkaistaan ja siirrytäänpä taas eteenpäin.

Sillä välin alieneiden johtaja (ilkeä koiraversio Bonosta. mitä.) ottaa yhteyttä Zorkiin/Terryyn ja aikoo tulla itsekin Maahan valloitusaikeissa. Carkku ja John eroavat.
(Carkku: Mulle ja Johnille tuli bänät.
Nara: Puhu suomea!
Carkku: No kun siis me erottiin snif..
Nara: Voi ei! Mitä tapahtu?
Carkku: Mut toisaalta maailma on miehiä täynnä!)
Naraa vituttaa kun hänen kotinsa on kuin majatalo, siellähän asuu hänen ja Robbien lisäksi Carkku ja ne kaksi "NASA:n tyyppiä". Carkku lähettää videonsa Se Oikea -ohjelmaan ja pian uusi poikkisehdokas kutsuu hänet Nina's Fanipala Butikiin. Uusi ukko on Jude Law ja parilla synkkaa heti. Alienpäällikkö Bono saapuu Maahan ja ensimmäiseksi menee kuulustelemaan Carkkua Fanipala Butiikissa alaistensa olinpaikasta. Carkku kertoo nasalaisten asuvan kanssaan Naran kämpällä. Bono kuulustelee Pörkia ja Zorkia ulkona, tyytymättömänä alaistensa suorituksiin ja tappaa Pörkin. Zork alkaa salaa suunnitella pomonsa nujertamista.

Nara ja Carkku saavat randomin hepulin ja raivostuvat toisilleen jostain tyhjänpäiväisestä. He tappelevat verisesti kunnes Jeesus tulee väliin ja katkaisee riidan.

Carkku ja Jude muhinoivat sängyssä ja sen jälkeen eroavat, koska Carkku on tyhmä ja on kyllästynyt liian nopeasti uuteen mieheensä.
(Jude: Oli mukavaa.
Carkku: Öö joo. Tää ei toimi.
Jude: Mitääh?? Mutta miksi oi rakas? Juuri kun meillä alkoi mennä hyvin...
Carkku: Juuri siksi. Emme ole olleet yhdessä kauaa ja tiedän susta jo kaiken. Kuka sun eka kerta oli, sun syntymäpäivä, nimipäivä, lempi tv-ohjelma, molon pituus... Sä et vaan yllätä mua enää.
Jude: JAAHA! Erotaan sitte! Heippa!)
Travolta soittaa yllättäen Carkulle ja pyytää häntä baariin Jackin kanssa. Carkku on vähän ulalla kun vanha suola alkaa janottaa Travoltan suhteen, mutta Jack kiinnostaa myös, mutta toisaalta baarissa on paljon sinkkuja muutenkin. Sillä välin kun Carkku lutkailee Robbie herää kapula suussa ja jalat sidottuina! Rikolliset Amelia ja Orkidea Lakula ovat kidnapanneet hänet ja Naran pitää maksaa 10 miljoonaa miehestään! Piirsin yllättävän siististi nämä sivut, oho.

Ai niin ne alienitkin on vielä olemassa. Alien-Bono on toteuttamassa valloitussuunnitelmaa tappajarobottien avulla, mutta saakin alukseensa viestin vaimoltaan joka nalkuttaa hänet palaamaan kotiin. No siihen päättyi se "eeppinen" tarinaosuus.

Tarina on loppusuoralla ja yllättäen hyvin uskollisena pysynyt Nara eroaa Robbiesta hänen pelastamisensa jälkeen! Sinkut Nara ja Carkku lähtevät baariin etsimään miehiä ja enempää sarjakuvaa ei enää tehty.

Tokan kirjan kansi.

Joo-o, mitäpä tästä enää sanoisi.... :'D

Toivottavasti tämä oli viihdyttävä postaus! Onneksi olen säästänyt tämän sarjakuvan vaikka se kuinka dorkamainen onkin, sillä suurimman osan vanhoista töistäni olen heittänyt pois. Tätä en ole heittänyt roskiin ainoastaan sen takia koska kaverini on tehnyt siitä puolet ja muutenkin nyt päälle kaksikymppisenä osaan arvostaa ikivanhoja tuotoksiani. Tein kaverieni kanssa myös pelkästään tekstipohjaisia improtarinoita, nekin aivan yhtä tyhmiä kuin tämäkin. Yksi jonka yhä omistan on Dildo nimeltä Wanda, jossa minä ja kaksi kaveriani päädymme maagiseen maahan valituiksi sotureiksi. Tehtävämme oli etsiä prinsessan varastettu maaginen dildo, jota ilman hän oli voimaton. Laatukirjallisuutta siis.

Zaibatsu Tears

NIMI; Zaibatsu Tears
VUOSI: 1994
TARINA/KUVITTAJA: Richard J. Bartrop

Zaibatsu Tears on jo sen verran vanhaa tavaraa, että siitä on vaikea löytää tarkempia tietoja. Vaikka Richard Bartrop onkin ollut kyttäyksen alla pidemmän aikaa ja olen nähnyt hänen piirroksiaan kettupäähenkilöstä ennenkin en tajunnut kyseessä olevan sarjakuvasta tuttu hahmo. Tämän sarjakuvan löytyminen yhdestä vakiokaupastani (Second Ed) tuli aivan puun takaa. Saas nähdä mitä muita yllätyksiä tulee vielä vastaan, vaikka välillä tuntuukin etten enää löydä laadukkaita itselle tuntemattomia koirasarjiksia. Ostin kolme ensimmäistä numeroa ja jäi epäselväksi ovatko nämä ainoat julkaistut, vai onko neljäskin osa julkaistu. Joka tapauksessa sarja on jäänyt pahasti kesken, ilmeisesti Bartropin muiden kiireiden vuoksi. Sarjiksissa olleista esipuheista käy ilmi, että osien väleillä on ollut vuosien mittaisia taukoja vaikka lehdet ovatkin myyneet hyvin.

Pi on kettu, joka on vapaaehtoisesti vaihtanut entisen ruumiinsa ylinopeaan ja -voimakkaaseen kyborgin kehoon. Vastapalvelukseksi uudesta ruumiistaan hän on kuitenkin velkaa vaikutusvaltaiselle yhtiölle, jota Pin pitää mukisematta palvella oli työ sitten juoksupoikana oloa tai salamurhaamista. Viimein vastaan tulee työ, jonka jälkeen Pi olisi taas vapaa. Mutta tehtävänä onkin tappaa Pin entinen rakastaja, joka on nyt sekaantunut hämärähommiin. Tämä tarinaosuus loppuu lyhyeen, jonka jälkeen Pi ryhtyy itsenäiseksi yrittäjäksi, aiempien omistajien halutessa hänet takaisin.

Zaibatsu on hyvin japanilaisvaikutteinen. Sarjakuva on kuitenkin peräisin 90-luvulta, jolloin anime oli Amerikassa yhä uutta ja sitä ei koettu samanlaisena kliseenä kuin tänä päivänä. Onneksi mangasta tuttuja maneereita, kuten chibejä ja hikipisaroita ei sarjakuvassa esiinny. Kyseessä on tyylipuhdasta scifiä, joka ottaa itsensä ehkä turhankin vakavasti. Suurta eeposta on selkeästi lähdetty tekemään, mutta ulos ei saatukaan pullautettua kuin muutama lehti. Tämä on harmi. Pin maailma on kiinnostava, ainakin jos pitää scifistä. Mitään erityisen omaperäistä ei sarjasta löydy, teknologia ja tyyli on paljolti lainattu japanilaisista sarjoista.

Pi on hahmona vähäeleinen ja itseäni jäi suuresti kiehtomaan miksi hän valitsi elämän kyborgina, vaikka sen takia joutui useaksi vuodeksi yhtiön orjaksi. Muita kiinnostavia hahmoja ei vielä kerennyt tulla esiin, esimerkiksi Pin entistä kumppania Dolfia olisin ennustanut tärkeäksi henkilöksi, mutta hän vilahtikin vain yhdessä lehdessä.

Kuvitus on melkoista nannaa silmille. Etenkin toimintakohtauksissa on luontevuutta ja räjähtävyyttä, välillä menee överiksikin mutta koska Pi on kyborgi se annettakoon anteeksi. Bartrop on nykyisin keskittynyt tekemään lähinnä digitaalisia kuvia, joista suoraan sanoen en juuri pidä. Digitaalisissa kuvissa hän keskittyy turhankin paljon pintojen tekstuureihin, jolloin kokonaisuus voi näyttää omituiselta, mutta no ainakin kaikki heijastukset ovat realistisia. Hänellä on myös välillä vähän omituinen tapa piirtää kasvoja ja ilmeitä, mutta anatomia kokonaisuudessaan on yleensä hienon näköistä.

Hyvin harmillista ettei tätä tehty enempää. Vaikeata arvostella keskenjäänyttä sarjaa, selkeästi maailmaan ja sen hahmoihin on ollut tarkoitus tutustua syvällisemmin pitkällä aikavälillä, joka jäi nyt toteutumatta. Enkä usko ihmisillä olevan enää kiinnostusta Zaibatsuun, vaikka se suosittu olikin julkaisun aikaan. Ellei sitten Bartrop käynnistä sarjaa uudelleen, mikä on hyvin epätodennäköistä. Virkistävää kuitenkin lukea näinkin vanhaa sarjakuvaa, joka ei ole ikääntynyt juuri ollenkaan. Mukana ei ole myöskään mitään seksuaalista, mikä sekin on vaihtelua furrysarjisten parissa.

TÄHDET: ****