Koirasoturi Gamu

NIMI: Koirasoturi Gamu (Kacchu no Senshi Gamu)
VUOSI: 1988
TARINA/KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

Sanotaan heti suoraan: en pitänyt Gamusta. Ollenkaan. Kyseessä on vain oma mielipiteeni, joten pliis ei kirjoitella mitään anonyymiraivokommentteja, jookos? Yoshihiro Takahashi on aina ollut suuri inspiraation lähde minulle, mutta en sokeasti pidä kaikesta materiaalista mitä hän puskee ulos. En ole koskaan ollut kiinnostunut Gamusta, vaikka Takahashin vanhemmat työt kiehtovat. Gamu on aina näyttänyt sekavalta hölynpölyltä ja sitähän se näköjään olikin.

Kaksiosainen sarja sijoittuu muinaiseen Japaniin, johon on heitetty mukaan reilusti fantasiaelementtejä. Eri seutujen sotapäälliköiden taistellessa Japanin herruudesta mystinen Kageroun ninjaklaani puolustaa jokaista hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa sukua, apunaan haarniskoituja ja erittäin älykkäitä koiria. Klaanin nuorille koirille asetetaan päähän kypärä, jonka sisällä on pieniä neuloja. Neulojen kautta koirien aivoihin pääsee ainoastaan Kageroun suvun valmistamaa lääkettä, joka ajan mittaan tekee koirista jopa ihmistäkin älykkäämpiä. Koirat oppivat myös normaalin puheen, telepatian ja telekineesin.

Päähenkilöinä toimivat ninjakoirien johtaja Gamu, sekä hänen omistajansa Rando -poika. Gamun on tietenkin tarkoitus olla sarjan tähti, mutta Randolla on heistä eniten jonkinlaista persoonallisuutta. Gamu itse on aina vakava, jäykkä, huumorintajuton ja ylitäydellinen. Hän on yksinkertaisesti äärimmäisen tylsä ja ei toimi päähenkilönä. Hyvin samanlainen hahmo on Hopeanuolen Riki, mutta Riki esiintyy pienessä roolissa, jonka on tarkoituskin jäädä etäiseksi ja mystiseksi. Päähenkilönä Riki ei toimisi ja kun Takahashi päätti kirjoittaa Rikin lapsuuden tarinan hän muuttikin koiran luonnetta täysin tarinaa varten, mikä ei tuntunut ollenkaan uskottavalta. Muutkin koirahahmot ovat tylsästi suunniteltuja. Kageroun klaanin koirat ovat kaikki valkoisia ja lähes identtisiä naamoistaan, heidät pitäisi erottaa haarniskojen perusteella, mutta itse olen tottunut keskittymään hahmon kasvoihin. Etenkin alussa minulla oli suuria vaikeuksia erottaa kuka sanoi mitä. Loppujen lopuksi sillä ei ole edes väliä, sillä koirille ei ole jaksettu antaa kunnolla erottuvia rooleja ja luonteita.

Itse haarniskat on toki piirretty hienosti, mutta niiden käytännöllisyys ei tee minuun vaikutusta. Ninjakoiran kuuluisi olla huomaamaton ja mahtua ahtaista paikoista, tämä vaikeutuu heti kun koiran päähän laitetaan kypärä, jossa on kattoa kohti osoittavat suuret sarvet. Mikäli koirat osallistuisivat pääsääntöisesti rivisotilaan tehtäviin perinteisessä sotatilanteessa ei sarvilla olisi väliä, mutta koirien tehtävä on selkeästi toimia pikemminkin vakoojina ja salamurhaajina. Kypärissä ei ole myöskään reikiä korville! En tiedä onko korvat sitten typistetty vai liiskassa kypärän alla, joka tapauksessa koiran kuuloaistia on selkeästi sabotoitu asettamalla metallia väliin. Ihmetyttää myös miksei koirille ole suunniteltu kunnollisia koirille tarkoitettuja aseita. Ihmisten miekka ei ole hyvä ase koiralle. Koira joutuu pitää asetta sivuttain suussaan. Kokeilkaapa itse kuinka helppoa olisi käyttää suussa olevaa asetta tuossa asennossa. Miekkaa voisi myös helposti vältellä pysyen kahvan puoleisella sivulla. Tehokkaampi koiralle sopiva ase osoittaisi eteenpäin, jolloin koira saisi siihen iskuvoimaa vetämällä päätään taakse ja eteenpäin (tai vain yksinkertaisesti juoksemalla uhriaan kohti), ei sivuttain.

Esimerkki

Tarina harppoo eteenpäin hurjalla vauhdilla, eikä hahmoihin ehdi kiintyä. Uusia juonenkäänteitä heitetään sekaan vähän väliä ja niitä ei juuri viitsitä pohjustaa. Lukijan pitää vain hyväksyä, että asiat nyt on näin ja tämä onkin yhtäkkiä ollut mahdollista muinaisessa Japanissa. Minulla ei ole mitään fantasiaa vastaan genrenä. Tälläkin hetkellä odotan sormet syyhyten Game of Thronesin uutta kautta. Mutta hyvä fantasia tutustuttaa lukijansa sen maailmaan vähitellen ja perustelee tarpeen mukaan miten jokin korkealentoinen asia on mahdollista. Korkealentoisesta puheen ollen en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa kun nuo yläkuvan lentävät töppöjalkaiset koirat yhtäkkiä ilmestyivät tappelemaan muutaman ruudun ajaksi ja vaipuivat sitten unholaan. Gamussa ongelmana on, että se kuvailee muinaista Japania, sen tapoja ja historiaa varsin realistisesti, mutta sekoittaa joukkoon ties mitä perustelematonta höpönlöpöä. Yhdistelmä toimii esimerkiksi Inuyashassa, Gamussa taas ei ollenkaan.

Gamu on hyvin raskasta luettavaa jo valmiiksi, jatkuvasti tapahtuu jotain ja hahmoja on vaikeaa erottaa toisistaan. Lisätään tähän päälle vielä tökkivä suomennos. Gamuun on jätetty paljon japaninkielisiä sanoja, joiden merkitys selitetään kuvan alapuolella. Tämä pysäyttää luontevan tarinankulun ja vaikka osa lukijoista varmasti kuolaa oppiessaan uusia japaninkielisiä ilmauksia olisi toimivampi ratkaisu ollut kirjoittaa ilmaukset länsimaalaisille tutuilla termeillä. Erästä hahmoa kutsutaan termillä "saru", mikä tarkoittaa apinaa. Eikö olisi ollut vain helpompaa kirjoittaa puhekuplaan apina, eikä erikseen käännöstä ruudun alle? Onko tämä sana ollut muka niin tärkeä, että se on pitänyt jättää suomentamatta? Muistaakseni sanaa käytettiin vain kerran.

Miksei vaan olla suoraan kirjoitettu puhekuplaan 20 metriä?

Yleensä olen innoissani Takahashin vanhempien töiden taiteesta, mutta Gamu jätti minut kylmäksi senkin kohdalla. Hahmot ovat kaikki hyvin geneerisiä ja tylsiä ulkonäöiltään, haarniskoja lukuun ottamatta. Koirilla on aina samat tylsät ilmeet naamoillaan. Kynänjälki on yhtä tunkkaista kuin tarinakin. Vaikea oikeastaan eritellä mikä tässä jäljessä niin tökkii, vaikka aiempien Hopeanuolen ja Yamaton piirroksista pidän hirveästi. Gamu vaikuttaisi olevan jonkinlainen kömpelö siirtymävaihe puhtaalla tunteella piirretyn Hopeanuolen (jossa jälki oli välillä hyvin raivokasta) ja kauniin siistityn Byakuren no Fangin välillä.

Sarjan lopetus on vielä viimeinen läpsäys kasvoille. Lukijaa valmistellaan eeppistä viimeistä kohtaamista varten, mutta itse taistelu jää lyhyeksi ja loppuu ERITTÄIN omituisella tavalla. Tuntuu kuin Takahashi olisi vain heittänyt hatusta juonenkäänteitä niitä sen enempää harkitsematta. En odottanut Gamulta oikeastaan mitään ja silti petyin lukemaani. Haluaisin antaa teokselle vain yhden tähden, mutta vaikka kuinka pettynyt olen ei Gamu nyt yhtä huono ole kuin aiemmat yhden tähden teokset. Onhan Gamu kuitenkin hyvin ja tasaisella laadulla piirretty, vaikkei jälki puhuttelekaan minua tällä kertaa.

TÄHDET: **