Forestia (peli)

NIMI: Forestia 
VUOSI: 1998
TEKIJÄ: Daddy Oak
KONSOLI: PC

Tämä peli ei juurikaan liity blogin aiheeseen, mutta oli ihan pakko kertoa siitä kumminkin. Älkää antako söpön ja hömelön ulkokuoren hämätä, tässä pelissä on suorastaan creepypasta-tason kamaluuksia! Olin pikkulapsena päässyt pelaamaan Forestiaa tasan kerran sukulaiseni luona. Se oli kummitellut mielessäni vuosikausia, ja pitkään aikaan en muistanut edes sen nimeä, joten oli vaikeaa löytää tietoa siitä. Muistin vain, että pelissä käveltiin metsässä ja otettiin kuvia eläimistä. Jo tämä luontoaihe olisi riittänyt kiinnostukseeni, mutta muistin myös hämärästi pelissä olleen jotain pelottavaakin.

Noh, sain vähän aikaa sitten viimein ladattua pelin netistä ihan suomidubilla, ja olihan se mielenkiintoinen kokemus. Forestia on hyvin yksinkertainen ala-asteikäisille lapsille suunnattu osoita-ja-klikkaa -peli. Alussa pelaaja kohtaa puhuvan jäniksen ja kasvoilla varustetun koivun ja tammen. Nämä hahmot antavat pelaajalle erilaisia tehtäviä, jotka leikin varjolla opettavat jotain luonnosta.

Erilaisia tehtäviä tai tarina-arkkeja on yhteensä yhdeksän, ja ne tulevat sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tehtävien lomassa pitäisi myös koko ajan muistaa ottaa valokuvia eläimistä ja kerätä kasveja, joista sitten ilmestyy lyhyitä infopläjäyksiä muistikirjaan, jotka voi halutessa tulostaa. Eläinten valokuvaaminen oli miellyttävää, ja välillä haastavaakin, koska jotkin lajit näkyvät ruudulla vain hetken. Välillä kamera ei millään suostunut ottamaan kuvaa, ellei pelaaja ollut tarpeeksi lähellä juuri oikeassa ruudussa, vaikka eläin olisikin näkynyt kauempaakin. Metsässä ei ole mitään musiikkia, vain luonnollisia metsän ääniä. Tunnelma on rentouttava, välillä vähän aavemainen.

Suurin osa tehtävistä on yksinkertaisia, ja tunnelmaltaan ja sisällöltään juuri sellaisia, mitä voisi odottaakin. Yhdessä pitää pelata näsäviisaan oravan kanssa lautapeliä, jossa vastataan luontokysymyksiin, ja toisessa pitää maalata taulu puhuvan tammen synttärilahjaksi.

Osa tehtävistä on kuitenkin oudompia, mutta yhä harmittoman tuntuisia. Esimerkiksi pelaaja kutsutaan ilmalaivaan, jota ohjaa sukupuoltaan sekunneissa vaihtava pöllö. Pelaaja kutistuu ötökän kokoiseksi, ja hänen pitää liikkua muurahaiskeossa ja vaihtaa äkkiä valeasuja sen mukaan, tuleeko vastaan muurahainen vai koppakuoriainen. Pelissä kerrotaan oikein sydäntäsärkevä takauma perheestä, joka oli talvella nääntyä nälkään ja joutui muuttamaan muualle, mutta isän pojalleen tarkoittama keskeneräinen keinuhevonen jäi mökille. Kun pelaaja saa keinuhevosen valmiiksi, sen "henki" irtautuu lelusta ja juoksee perhettä esittävään tauluun, johon se ilmestyy pojan syliin. Hetkinen... oliko perhe siis kuollut, ja nyt keinuhepan henki oli päässyt omistajansa luo...?

Sienistä se johtui!

Yllä mainitut tehtävät ovat lähinnä hämmentäviä, mutta kaksi tehtävistä on suorastaan pelottavia, etenkin kun ajatellaan kohderyhmänä olevan 7-12-vuotiaat. Yhdessä tehtävässä ilman mitään varoitusta kaikki eläimet ovat taju kankaalla, spiraalit vain pyörivät niiden silmissä, ja usvan valtaamassa metsässä kaikuu aavemainen laulu. Laulaja on karusti animoitu ja pelkkää siansaksaa söpertävä seireeni - niin, tässä pelissähän on näköjään myös tarueläimiä. Seireeni on lumonnut koko metsän ja päästää eläimet laulunsa pauloista jos pelaaja auttaa häntä.

Seireenin minipelissä on täysin erilainen ohjaus ja visuaalinen ilme kuin muussa pelissä, ja tämä grafiikan tason raju vaihtelu on läsnä pitkin peliä. 3D- ja 2D-mallien välinen laatuero on erittäin suuri, ja kämäisesti piirretyt 2D-hahmot sattuvat aina silmään huomattavasti realistisempia 3D-hahmoja ja -taustoja vasten. Moni elementti ja juonikuvio tuntuu täysin irralliselta, ja koko pelissä on tilkkutäkkimäinen vaikutelma, ikään kuin studio olisi nakannut muista projekteista kaikenlaista ylijäämää tähän peliin.

Ei ihme kun on silmät sikkuralla, näillähän on kannabikset käsissä!

Mutta se pelin suurin mindfuck-hetki on vielä kertomatta! Pelin tunnetuin ja muistettavin tehtävä on kaiken viattoman metsässä samoilun jälkeen suuri shokki. Koko ruutu muuttuu verenpunaiseksi, eläimiä löytyy joko kahlittuina tai kuolleina (sielun voi nähdä leijuvan ruumiista!), ja pelaaja törmää hehkuvasilmäiseen, höyryä puhisevaan lohikäärmeeseen, joka kertoo "viime hetken koittaneen". Jostain ilmestynyt paha velho on herättänyt tulivuoren, ja jos pelaaja ei laita maagisia kristalleja oikeaan järjestykseen metsä hukkuu tulimyrskyyn. Velhon linnasta löytyy vieläpä - hitto soikoon - REALISTINEN IHMISEN LUURANKO! Tämänhän piti olla hassunhauska höpöpeli pikkulapsille, mutta tässä on jo nightmare fuelia aikuisillekin. Ja muistutan, että tehtävät tulevat randomissa järjestyksessä, joten tämä tehtävä voi tulla heti alkuun, jonka jälkeen pitää vain palata harmittomien luontovisojen pariin ja teeskennellä ettei äsken olisi ollut maailmanlopun meininkiä.

Forestia on hyvin epätasainen ja omituinen kokemus. Enkä millään tasolla voi kutsua sitä hyväksi peliksi. Mutta kaikessa outoudessaan se on mielenkiintoinen, ja varmasti lapsena se olisi ollut vielä jännempi. Jäin oikeasti kaipaamaan peliä, jossa leikittäisiin luonnontieteilijää, ja kaikessa rauhassa kuvattaisiin elukoita ja kerättäisiin rehuja, ilman mitään omituisuuksia tai paineita. Forestiassa valitettavasti kaikenlainen sekoilu tuli oppimisen tielle.

TÄHDET: **