Shunkashuutou

NIMI: Shunkashuutou
VUOSI: 2006
TARINA JA KUVITUS: Elli Puukangas

Olen etsinyt tätä teosta kauan! Viimeinkin sain sen Nawulfilta lainaan, joten kiitos hänelle. Olen aikaisemmin lukenut Shunkashuutousta juttua Finnish Comics Dissected -blogissa ja tietenkin lukenut Puukankaan tunnetumman Vartijat -pseudomangan. Vartijat oli, kuten kaikki varmaan tietävätkin, melkoinen aivopieru ja ilmeisesti jo kuopattu hanke. Viihdearvon nimissä halusin ehdottomasti päästä lukemaan Puukankaan aikaisemman omakustanteen, mutta tätä kirjaa on nykyään hirvittävän hankala löytää mistään, eikä sitä jatkettu ensimmäistä osaa pidemmälle.

Ennen kuin revin tälle teokselle uuden peppureiän on sanottava, että teos on julkaistu vuonna 2006 ja tekijä on sen jälkeen kehittynyt aivan huikeasti. Hän ei enää yritä jäljitellä geneeristä isosilmäanimetyyliä ja on selkeästi ottanut opikseen saamastaan kritiikistä. Puukankaan nykyistä tuotantoa voi tsekata ainakin hänen Tumblrista.

Shunkashuutou 1 sisältää ensimmäiset luvut kolmesta eri tarinasta, sekä jotain sekalaisia ekstrasivuja loppupuolella. Itsehän en tiennyt lukujen kuuluvan täysin eri tarinoihin, joten ensimmäinen lukukertani oli hyvin turhauttava ja sekava. Tarinoissa esiintyy samankaltaisia hahmoja ja elementtejä, joten ne hyvinkin voisivat kuulua samaan maailmaan, ja väänsin aivoni solmuun kun yritin ymmärtää onko lukujen välillä jotain aikahyppyjä tai muuta vastaavaa. Missään kohtaa kirjassa ei lue tarinoiden olevan toisistaan erillisiä, sisällysluettelossa kyllä ilmoitetaan tarinat näin: Suden talvi jään vanki, Hari luku 1, Tika luku 1. Pitäisikö tämän perusteella nyt tajuta miten pokkaria oikeaoppisesti luetaan? Itse luen sarjakuvista sisällysluettelon vain jos jälkeenpäin etsin tiettyä sivua. Toista pokkaria sarjasta ei koskaan ilmestynyt, joten olisi ollut lukukokemuksen selkeyden ohella myös järkevämpää keskittyä yhteen tarinaan kerralla ja saada ainakin yksi tarina kerrottua kokonaan. Kuinka moni lukija on tottunut sarjakuvapokkariin, jossa on usea eri seuraavassa numerossa jatkuva tarina? Konsepti olisi helpompi sisäistää jos tarinoilla olisi eri piirtäjät, tai edes selkeästi erilaiset tyylit.

Ensimmäisessä Suden talvi- tarinassa sarvipäinen peikkomainen animetukkajäbä kurvailee koiravaljakolla lumimaisemissa. Jäbä pysäyttää reen ja erkanee johtokoiran kanssa syrjemmälle, lumen alta löytyy jonkinlainen bunkkeri josta nostetaan ylös reppu sisältäen vuorisuden lihaa. Jäi epäselväksi onko tämä peikkojäbän tekemä ruokavarasto vai varastaako hän muiden eväitä. Jäbä jatkaa kruisailua lumimyrskyn yltyessä. Valjakko piiloutuu luolaan suojaan, jossa animejäbä lähtee tutkailemaan luolan perukoita koirien jäädessä nuotion ääreen. Peikkojäbä löytää luolan syvyyksistä giganttisen umpijäässä olevan susiolennon. Jäbä heittää komeita tuhannen metrin loikkia päästäkseen katsomaan susikalikkaa paremmin, jolloin hirviö tietenkin herää henkiin. Ensimmäisen tarinaosuuden loppu.

Maagiset läpinäkyvät hiukset ovat vahvasti esillä tässä sarjassa.

Sitten hypätäänkin kesäiseen metsään, jota asuttavat uljaat superlihaksikkaat sparkledogit. Tässä tarinassa esiintyy myös samanlainen jättiläismäinen susihirviö kuin edellisessä tarinassa, joten luulin tämän olevan tiiraus joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Hari -tarinan päähenkilö on nuori hopeanuolimainen punamustavalkoinen (koska tämä väriyhdistelmä on vaan niin cooooooooool) yli-innokas pentu Hari. Hari saa tietää Yumerian kuningaskunnan (eli siis tää maaginen mettä missä nää elää) prinsessan karanneen jonkun miehen matkaan tai jotain sinne päin ja intoa puhkuen lupaa kuningasparille tuoda heidän lapsensa takaisin. Mutta prinsessa saapuukin paikalle monihäntäisen uroksensa ja kersojensa kanssa. Auvoa ei kestä kauaa kun paska lentääkin tuulettimeen ja jokin hyökkää Yumeriaan. Ekalla lukukerralla en oikein saanut selvää KETKÄ olivat hyökkäämässä, sillä yksi koira sanoo kissojen hyökkäävän, mutta taistelukohtauksessa "kissat" ja koirat on piirretty niin sottaisesti etten edes tajunnut osan hahmoista olevan kissaeläimiä. Paikalle tulee patsastelemaan myös tuo kerrostalon kokoinen jääsusihirviö, ilmeisesti vihollisena kissojen puolella. Turpakäräjiä käydään ja sitten taistelu loppuukin kuin seinään, jättisusikin vissiin katoaa eikä kukaan edes mainitse sitä. Hari näkee ensimmäistä kertaa prinsessan jälkeläisen Erwilin, joka on selkeästi Puukankaan silloinen ylitäydellinen fursona. Erwilin nähdessään Hari menee aivan sanattomaksi kun Erwil on vain niin säkenöivän siisti. Tähän loppuu tämä tarinaosuus.

My little pony, my little pony...

Ja sitten vielä se viimeinen tarina. Tikan pääosassa on edellisen tarinan Erwil, joka makaa verisenä sateessa ja pikkupoika (perusanimetukalla varustettu tietenkin) löytää hänet. Kersa hoitaa koiran kuntoon ja jäädessään hetkeksi yksin Erwil asettuu makuulle muistelemaan angstista menneisyyttään. Erwilin perhe valmistautuu hätäevakkoon (ilmeisesti tuon epämääräisen kissainvaasion takia?????) ja Erwil pinkaisee salakuuntelemaan vanhempiaan, jotka kiistelevät kenen lapsista kuuluisi olla varajohtajana. Erwil on vanhin, mutta hänen äitinsä mukaan "Hänestä ei tule kuningasta! Hänen piti syntyä kuolleena... Hän ei ole normaali. Hän on kishin!" Kishin on sitten joku demonihommeli, jonka merkitystä ei selitetä. Vähän kaikilla koirilla tuntuu olevan tässä sarjassa ties mitä erikoisvoimia, joten en tiedä miten demoni erottuisi joukosta. Väkisin väännetyn draaman nimessä Erwil tietenkin kuulee koko keskustelun. Sitten paikalle hyökkääkin tulta syöksevä kitsune (japanilaisestä mytologiasta tuttu monihäntäinen kettujuttu), joka paahtaa koiria hengiltä ja Erwilin pappa hyökkää kitsunen kimppuun. Tässäkin kohtaa olin hyvin hämmentynyt, sillä Erwilin isä on myös monihäntäinen. Onko hän myös kitsune? Miksi kitsune hyökkää? Onko se kissojen puolella? Miksi kissat hyökkäsivät sitten? Ja mikä hitto se godzillasusi oli? Miksi mitäh öh äh? Erwilin iskä saa turpaansa jolloin Erwil liittyy sankarillisesti taistoon ja hänen maagiset supervoimansa aktivoituvat, jolloin Erwil muuttuu myös monihäntäiseksi ja osaa nyt pajauttaa laasereita suustaan. Sitten tapellaan ja jätetään syrämmelliset hyvästit kun isäpappa kuolee sankarina, Erwil poseeraa lihakset kohoillen viimeisen kerran ylhäällä puunrungolla ja sitten lähtee karkuun. Muistelu päättyy ja nykyajassa pikkupoika kertoo Erwilille saavansa pitää hänet lemmikkinä.

Tämä teos on täysi sekametelisoppa! Ellei minulle olisi kerrottu tarinoiden olevan erillisiä istuisin varmasti vieläkin funtsimassa miten nämä tarinat sopivat aikajanallisesti toisiinsa. Ensimmäisessä tarinassa vaikuttaisi kuin koirat eivät olisi tavallista koiraa kummempia ja ihmisillä on sarvia ja muita fantasiaelementtejä. Toisessa tarinassa ei olekaan merkkiäkään ihmisistä, mutta siinä esiintyy ekan tarinan godzillasusi. Kolmannessa tarinassa ihmiset vaikuttavat ihan tavallisilta ilman fantasiamaustetta. Täh? Vielä hämmentävämpää on pokkarin lopussa oleva yksittäinen kuva, jossa on hahmoja sekä koira- että ihmismuodossa. Pystyvätkö sarjan koirat siis muuttua ihmisiksi?? Vai ovatko he jossain rinnakkaisulottuvuudessa ihmisiä? Miten tämä liittyy mihinkään?

Mitään omaperäistä ei tästä löydy. Japanimeiningistä on apinoitu jopa lukusuunta ja puheissaan hahmot käyttävät välillä japanilaisia arvonimiä, vaikka käsittääkseni tämä sijoittuu kuvitteelliseen fantasiamaahan. Tekijällä on ollut vakavanlainen hopeanuolitauti, eli hän on piirtänyt koirilleen koomisen kokoiset rintalihakset (näkyvät tuuheimmankin turkin läpi), ja asennot ja ilmeet peilaavat paljon Yoshihiro Takahashin tyyliä. Jättimäiset kitsunet ja godzillasudet taitavat olla Narutosta ideoituja. Koko pokkari huutaa wannabe-japanilaisuutta.

Kuvitus ei ole mieleeni, ei edes sen ollessa parhaimmillaan. Tälläinen tyyli ei vain uppoa minuun läpinäkyvine hiuksineen ja apposen auki halvaantuneine suineen. Etenkin ensimmäinen luku on varsin huolellisesti piirretty, sen jälkeen aletaankin mennä hitaasti mutta varmasti alamäkeen. Viimeinen luku onkin jo hyvin hutaistua, etenkin toimintakohtauksillaan (jotka olivat Vartijoidenkin suurin ongelma), jotka ovat erittäin sekavia ja ylityyliteltyjä. Puukangas on ollut jo tämän kirjan aikana hyvin lahjakas ja sen huomaa etenkin hänen piirtämistään näyttävistä tuli-, sade- ja valaistusefekteistä. Vielä tässä vaiheessa hän kuitenkin antoi liikaa periksi wannabe-japanilaisuudelle sekä meni monesta kohtaa sieltä missä aita oli matalin.

Lopputulos on KKK. Kornia, kliseistä ja kankeaa. Normaalisti olisin antanut näin huolitellulle teokselle enemmän kehuja, mutta koska en ensimmäisellä lukukerralla ymmärtänyt tarinankuljetuksesta mitään en voi mitenkään antaa tälle yhtä tähteä enempää. Lukukokemuksen kuuluu olla selkeää ja sujuvaa, tämä oli kaukana siitä.

TÄHDET: *1/2

Tästä valaistuksesta tykkäsin.

Uudistunut Hopeapuoti

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n kannatustuotekauppa Hopeapuoti on uudistunut ja valikoimaan on tullut uusia heijastimia, sekä (viimein) Tähdenlennon kaksi viimeisintä numeroa. Tähdenlennon arvosteluita voi etsiä tästäkin blogista. Seuraava numero ilmestyy pian seuraavan 1-2 kuukauden sisällä.

Nara piertelee, osa 12: Pusipusi

Pahoittelen näiden piirtoartikkelien yleisyyttä viime aikoina, tiedän, että nämä aiheuttavat joillekin lukijoille kuitenkin peppukutinaa. Arvosteluita tulee taas piakkoin. Niitä odotellessa saatte tyytyä edes jonkunlaiseen blogin täytteeseen.

Viime aikoina olen jotenkin muuttunut kärsivällisemmäksi piirtämisen suhteen, mutta samalla yksityiskohtien tekoon kuluu koko ajan vähemmän aikaa. Tai sitten piirtokokemus on tällä hetkellä niin miellyttävää etten edes huomaa ajan kulua. Joka tapauksessa piirtäminen tuntuu nyt todella kivalta ja paineettomalta ja piirtovälineiden vaihto vaikuttaa virkistäneen minua.

Kuvanlaatu on taas vähän paskaa. Otin kännykällä hämärässä kuvia nettikaverilleni sitä mukaa kun kuva edistyi. Tuosta ekasta kuvasta nyt ei saa mitään selvää, mutta alkuluonnos oli hyvin karkea. Kuvan takana ei ollut mitään suurta merkitystä tai suunnitelmaa, kunhan piirtelin aiheita, joita on miellyttävää piirtää samalla kun katsoin videoita.

Ostin joku aika sitten vahingossa harmaata paperia ja huomasin, ettei se ollut ollenkaan läpikuultavaa. Ajattelin piirtäväni kallon mittasuhteet läpi, mutta se ei ollutkaan mahdollista ja kallon piirto "ihan itse" jännitti. Reffeinä käytin tätä ja tätä. Yllättävän hyvin tuo onnistui silmämulkoilulla.



Lisäsin varjostukset lyijärillä ja valkeat kohdat valkoisella puuvärillä ja geelikynällä. Mielessäni kuva oli kokovärillinen, mutta en luota väritystaitoihini ollenkaan, joten ainakin hetkellisesti stoppasin ja kutsun kuvaa valmiiksi. Ehkä joskus uskallan vielä kokeilla sen väritystä. Toisaalta olisi hirveän mielenkiintoista joskus palkata joku taitava digitaalivärittäjä kokeilemaan viivojeni väritystä, mutta tällä hetkellä olen ihan peeaa joten moinen pitää siirtää tulevaisuuteen. Haaveilen monesti esimerkiksi sarjakuvan teosta, johon tekisin vain viivat ja joku muu hoitaisi väritykset.

Nara piertelee, osa 11: Mongreliini

Kaivoin esille komerossa varmaan 4 vuotta toimettomina olleet akryylit. En ole tehnyt mitään muuta kuin värikynä- ja Copic-töitä ties kuinka moneen vuoteen, syynä ihan vain laiskuus, kun en jaksa pitää hirveästi erilaisia välineitä järjestyksessä. Hitto, huomasi kyllä ettei ollut oikein mitään hajua mitä näillä pitäisi tehdä, vaikka monia vuosia sitten käytin akryylejä paljon. Vesiväreillä olisi ollut helpompi aloittaa maalailu uudestaan, mutta aikaisemmat tuhoutuivat kun kissa kusi niiden päälle. Pitäisi hankkia uudet.

Tällä kertaa piirsin hyvälle ystävälleni Wolfydogille hänen hahmonsa Mongrelin, joka on suden ja hollanninpaimenkoiran sekoitus. Hahmolla kuuluu olla brindle turkki ja isot korvat. Kuonosta olisi pitänyt tehdä jykevämpi, sillä nyt isot korvat ja tämä väritys saavat hahmon näyttämään ketulta.

Lyijykynäluonnos ja .lopulliset linet. Pyyhekumia ei tyypilliseen tapaan löytynyt mistään, mutta tämä piirros syntyi todella kivuttomasti eikä kumille ollut nyt käyttöä. Oikeastaan pitäisi tehdä vain pelkkiä ääriviivatöitä, kun värittäminen on minulle niin suurta kärsimystä ja saisin tehtyä miljoona kertaa enemmän töitä jos jättäisin ne värittämättä.

Paperi meni vähän kuprulle kun en teipannut reunoja kiinni mihinkään. En yhtään muistanut kuinka paljon vettä käytin akryylien kanssa, ja näköjään käytän sitä paljon. Pistetään muistiin seuraavaa kertaa varten. Kuprut saan varmaan tasoitettua pitämällä kuvaa painojen alla, mutta ei sillä hirveästi väliä ole tälläisen harjoituskappaleen kanssa.

En uskonut osaavani värittää hahmoa pelkillä akryyleillä, kokeilin laittaa akryyleillä haaleat pohjavärit ja sen jälkeen lisätä toinen värikerros päälle värikynillä ja/tai Copiceilla.

Noh, lyijykynäviivat peittyivät tietenkin värikerroksen alle ja jouduin tehdä ääriviivat uudelleen jollain halppiskuulakärkikynällä. Joskus teini-ikäisenä ei olisi tullut kuuloonkaan, että joutuisin piirtämään samat linet uusiksi, kärsivällisyys ei vain olisi riittänyt. Seuraavalla kerralla (mikäli jatkan tällä tavalla väritystä) jätän ensimmäiset viivat vähemmän yksityiskohtaisiksi.

Lisäsin harmaata Copiccia päälle ja lisäsin turkkiin hohtoa valkoisella värikynällä, valkoista tuli laitettua turhankin paljon.

Skanni oli ihan paska ja turkin yksityiskohtia katosi hirveästi ja jotkin kohdat ovat ylivaloittuneita. Värejä on voimistettu digitaalisesti.

Jatkan kokeiluja.

Artikkeleita Naturens under -lehdestä

Löysin kirpparilta vanhoja kuvitettuja luontolehtiä, jotka olivat valitettavasti ruotsiksi. Ostin numerot, joissa oli koiraeläimiä. Lehdet ovat olleet osa pitkää sarjaa, jonka on luonut kuvittaja Charlie Bood joskus 80-luvun lopulla. Lehdet ovat täynnä värillisiä kuvitettuja yhden sivun mittaisia artikkeleita liittyen eläimiin, ekosysteemiin ja niin edespäin. Sen tiukempaa teemaa yksittäisellä lehdellä ei näköjään ole ollut, samassa lehdessä on juttua niin oselotista, rotasta kuin myös termiiteistä. Etenkin kouluikäisille lehdet ovat voineet olla opettavaisia.

Boodin piirustustyyli on hyvin selkeää ja en huomannut mitään hirveitä anatomiapieruja joukossa, joita etenkin tälläisissä vanhemmissa lehdissä voi esiintyä, sillä piirtäjillä ei ole välttämättä ollut käytössään montaa mallikuvaa jostain eksoottisesta eläimestä. Skannasin koiriin liittyvät artikkelit tähän mukaan.

Nara piertelee, osa 10: Susijuttuja

Tätä en jatkanutkaan syystä x, mutta laitetaan tänne kuitenkin.

Elikkäskös, olen mukana taas Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n syksyllä ilmestyvän Tähdenlento -jäsenlehden teossa ja lehti on tällä kertaa susiteemainen. Piirsin ja kirjoittelin sitä varten sopivan hukkamaisia juttuja.


Harmittavasti jälleen kerran en ottanut kunnon prosessikuvia, kun en ajatellut tehdä tästä blogipostausta, mutta nyt halusin tänne jotain täytettä. Mennään siis taas huonolaatuisilla kännykkäkuvilla mitä olen kavereille lähetellyt.

KUVANLAATU!

Nämä olivat toisen kirjoittajan artikkeliin, jossa puhuttiin japanilaisista sukupuuttoon kuolleista honshun- ja hokkaidonsusista. En voi vannoa piirroksen olevan täysin realistinen elukoiden kokoeron ja muun suhteen, mutta jotain sinne päin. Isomman rekun takajalkojen anatomia vammaa, huomasin sen liian myöhään kun olin jo piirtänyt ääriviivat puhtaiksi. Alunperin kuvassa olisi ollut muitakin suden alalajeja, mutta artikkelin luettuani tajusin ettei kuvassa tarvitsisi olla kuin nämä kaksi.

Tätä oli tosi kiva tehdä! En ollut tehnyt pelkkää mustavalkoista lyijykynätyötä ties kuinka moneen vuoteen, ja hitto tämähän oli todella mukavaa. Tämä ei ollut mitään tiettyä artikkelia varten, vaan sopii yleisesti lehden teemaan ja sitä voipi halutessaan käyttää jossain sopivassa paikassa. En ollut tyytyväinen valmiin kuvan epäsymmetrisyyteen, vaikka *laittaa sormet korviinsa ja huutaa laa laa laa* moni sanoikin sen olevan parempi, luonnollisempi versio. Joten kopioin mielestäni paremman puolen ja käytän sitä viimeisenä versiona, vaikka tavallaanhan nyt se vaiva minkä tein piirtäessäni hylättyä naaman puoliskoa meni täysin hukkaan. Se nyt vaan on niin, että tuo epäsymmetrisyys vaivaisi minua ikuisesti ja taiteen ei tarvitse, eikä aina kannata, olla täysin luonnollista. Taide näyttää kohteensa pikemminkin ideaalisena ja monesti jonkin symbolina, ja jos siinä on jotain epäkohtia siitä syytetään heti piirtäjän taidottomuutta.

Sitten oli vielä jotain tämmösiä. Olen niin ruosteessa värityksen suhteen, että huh helvettiä.

Punahilkka & Punaisten lyhtyjen metsätie

NIMI: Punahilkka & Punaisten lyhtyjen metsätie
VUOSI: 2011
TARINA JA KUVITUS: M. Ojanen

Kaikkea sitä löytääkin. Tämä noin 30-sivuinen omakustanne sisältää pääasiassa perushomoilua, mutta myös turreilua, lesboilua ja ristiinpukeutumista. Vähän kaikille kaikkea vissiin. Huonosti skannattu ja epätasaisella käsialalla kirjoitettu kansi lupaa teoksen olevan "eroottinen ja sairas versio Grimmin sadusta, jossa yhdistyy erilaiset seksuaalisuudet." Vihkosta on myyty coneissa ja sitä on painettu pieni määrä, arvioisin ~50, alle 100 kuitenkin.

Punahilkka on poika, jonka isä pakottaa pukeutumaan tytöksi "huvin vuoksi". Tämä viaton ja punasteleva olento lähetetään viemään herkkukoria sairaalle mummolleen pimeän metsän halki. Punahilkka pysähtyy syömään metsämansikoita ja ihmismuodossa oleva Ulv -susi hiippailee ja creeppailee hänen luokseen, antaa kukkasen ja suutelee väkisin. Punahilkkaa kuumotuttaa. Ulv kiiruhtaa mummon mökille ja makaa mummon sängyssä Punahilkan saapuessa paikalle. Tästä tietenkin saadaan aikaan erittäin graafista väkisinmakaamista, jota mummeli katselee vierestä popparit kainalossa. Paneskelun jälkeen Punahilkan badass-äiti saapuu paikalle, seksuaalisesti lähentelee mummelia ja Ulvia, kahlitsee Ulvin ja lähtee Punahilkan kanssa kuljettamaan Ulvia... jonnekin. Vankilaan? Kotiin? Matkalla kolmikko törmää keskellä peltoa tapahtuvaan lesbo-orgiaan, joka saa Ulvin kiihtymään ja muuttumaan ihmissusimuotoonsa, kahleet menevät rikki ja seuraa turripornoa.

Huh huh, mistä edes aloittaisi. Täyttä paskaahan tämä on, mutta tekijä ei selvästikään ole vakavalla mielellä tätä tehnyt. Vaikka kyseessä onkin aivotonta parodiaa ja tekelettä on varmaan myyty muutamalla eurolla olisi tähän sentään jotain vaivaa voitu laittaa. Kuvitus on yksinkertaisesti susirumaa (pun intended). Ääriviivat ovat hutaistuja ja värit valuvat niille tarkoitettujen alueiden yli. Hahmoja ei välillä meinaa erottaa toisistaan kun kaikilla on samanlaiset naamat ja tuuheat animuhiukset. Runkkumateriaalia tästä ei saa kun itse pääasiakin on piirretty niin kamalasti.

Sitten juoni, tai voiko tätä nyt juoneksi edes kuvailla. Randomien tapahtumien sarja pikemminkin. Eniten aikaa on annettu homostelulle, muut aiheet tulevatkin sitten pikaisesti yhdessä rytäkässä, mikä on harmi, koska homostelua kuitenkin riittää jo animu-/mangoskenessä vaikka muille jakaa. Sarjiksessa on aikuisten oikeasti hauskoja hetkiä, etenkin kaikki tahallisen kornit puheet naurattivat. Juoni on ohuen ohut, mutta huumori on tarpeeksi överiä ja absurdia, että lehti oli divarihintansa arvoinen.

Veikkaan tekijän itsekin tienneen tekevänsä nyt täyttä sontaa ja ei tykkää kyttyrää vaikka tätä paskaksi sanottaisiin. Tälläiset hutaistut sarjikset voivat olla ihan hyviäkin harjoituskappaleita ja DeviantArt-kommentteja stalkattuani kävi ilmi, että ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Mikäli minä olisin tämän conissa bongannut olisin ostanut sen heti, näin perverssiä, sekopäistä ja yksinkertaisesti avoimen paskaa sarjista harvemmin tulee vastaan.

Loppuun pitää vielä sanoa, että olen aina kiinnostunut ostamaan tälläisiä omakustanteita, mikäli ne liittyvät koiriin/koiraeläimiin/ihmissusiin/furryihin jollain tapaa. Jos nurkista löytyy tälläisiä sarjiksia niistä voi ilmoittaa sähkikseen naravox@gmail.com

TÄHDET: *