sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Artikkeleita Naturens under -lehdestä


Löysin kirpparilta vanhoja kuvitettuja luontolehtiä, jotka olivat valitettavasti ruotsiksi. Ostin numerot, joissa oli koiraeläimiä. Lehdet ovat olleet osa pitkää sarjaa, jonka on luonut kuvittaja Charlie Bood joskus 80-luvun lopulla. Lehdet ovat täynnä värillisiä kuvitettuja yhden sivun mittaisia artikkeleita liittyen eläimiin, ekosysteemiin ja niin edespäin. Sen tiukempaa teemaa yksittäisellä lehdellä ei näköjään ole ollut, samassa lehdessä on juttua niin oselotista, rotasta kuin myös termiiteistä. Etenkin kouluikäisille lehdet ovat voineet olla opettavaisia.

Boodin piirustustyyli on hyvin selkeää ja en huomannut mitään hirveitä anatomiapieruja joukossa, joita etenkin tälläisissä vanhemmissa lehdissä voi esiintyä, sillä piirtäjillä ei ole välttämättä ollut käytössään montaa mallikuvaa jostain eksoottisesta eläimestä. Skannasin koiriin liittyvät artikkelit tähän mukaan.




lauantai 23. heinäkuuta 2016

Nara piertelee, osa 10: Susijuttuja

Tätä en jatkanutkaan syystä x, mutta laitetaan tänne kuitenkin.
Elikkäskös, olen mukana taas Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n syksyllä ilmestyvän Tähdenlento -jäsenlehden teossa ja lehti on tällä kertaa susiteemainen. Piirsin ja kirjoittelin sitä varten sopivan hukkamaisia juttuja.


Harmittavasti jälleen kerran en ottanut kunnon prosessikuvia, kun en ajatellut tehdä tästä blogipostausta, mutta nyt halusin tänne jotain täytettä. Mennään siis taas huonolaatuisilla kännykkäkuvilla mitä olen kavereille lähetellyt.

KUVANLAATU!


Nämä olivat toisen kirjoittajan artikkeliin, jossa puhuttiin japanilaisista sukupuuttoon kuolleista honshun- ja hokkaidonsusista. En voi vannoa piirroksen olevan täysin realistinen elukoiden kokoeron ja muun suhteen, mutta jotain sinne päin. Isomman rekun takajalkojen anatomia vammaa, huomasin sen liian myöhään kun olin jo piirtänyt ääriviivat puhtaiksi. Alunperin kuvassa olisi ollut muitakin suden alalajeja, mutta artikkelin luettuani tajusin ettei kuvassa tarvitsisi olla kuin nämä kaksi.



Tätä oli tosi kiva tehdä! En ollut tehnyt pelkkää mustavalkoista lyijykynätyötä ties kuinka moneen vuoteen, ja hitto tämähän oli todella mukavaa. Tämä ei ollut mitään tiettyä artikkelia varten, vaan sopii yleisesti lehden teemaan ja sitä voipi halutessaan käyttää jossain sopivassa paikassa. En ollut tyytyväinen valmiin kuvan epäsymmetrisyyteen, vaikka *laittaa sormet korviinsa ja huutaa laa laa laa* moni sanoikin sen olevan parempi, luonnollisempi versio. Joten kopioin mielestäni paremman puolen ja käytän sitä viimeisenä versiona, vaikka tavallaanhan nyt se vaiva minkä tein piirtäessäni hylättyä naaman puoliskoa meni täysin hukkaan. Se nyt vaan on niin, että tuo epäsymmetrisyys vaivaisi minua ikuisesti ja taiteen ei tarvitse, eikä aina kannata, olla täysin luonnollista. Taide näyttää kohteensa pikemminkin ideaalisena ja monesti jonkin symbolina, ja jos siinä on jotain epäkohtia siitä syytetään heti piirtäjän taidottomuutta.


Sitten oli vielä jotain tämmösiä. Olen niin ruosteessa värityksen suhteen, että huh helvettiä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Punahilkka & Punaisten lyhtyjen metsätie


NIMI: Punahilkka & Punaisten lyhtyjen metsätie
VUOSI: 2011
TARINA JA KUVITUS: M. Ojanen

Kaikkea sitä löytääkin. Tämä noin 30-sivuinen omakustanne sisältää pääasiassa perushomoilua, mutta myös turreilua, lesboilua ja ristiinpukeutumista. Vähän kaikille kaikkea vissiin. Huonosti skannattu ja epätasaisella käsialalla kirjoitettu kansi lupaa teoksen olevan "eroottinen ja sairas versio Grimmin sadusta, jossa yhdistyy erilaiset seksuaalisuudet." Vihkosta on myyty coneissa ja sitä on painettu pieni määrä, arvioisin ~50, alle 100 kuitenkin.

Punahilkka on poika, jonka isä pakottaa pukeutumaan tytöksi "huvin vuoksi". Tämä viaton ja punasteleva olento lähetetään viemään herkkukoria sairaalle mummolleen pimeän metsän halki. Punahilkka pysähtyy syömään metsämansikoita ja ihmismuodossa oleva Ulv -susi hiippailee ja creeppailee hänen luokseen, antaa kukkasen ja suutelee väkisin. Punahilkkaa kuumotuttaa. Ulv kiiruhtaa mummon mökille ja makaa mummon sängyssä Punahilkan saapuessa paikalle. Tästä tietenkin saadaan aikaan erittäin graafista väkisinmakaamista, jota mummeli katselee vierestä popparit kainalossa. Paneskelun jälkeen Punahilkan badass-äiti saapuu paikalle, seksuaalisesti lähentelee mummelia ja Ulvia, kahlitsee Ulvin ja lähtee Punahilkan kanssa kuljettamaan Ulvia... jonnekin. Vankilaan? Kotiin? Matkalla kolmikko törmää keskellä peltoa tapahtuvaan lesbo-orgiaan, joka saa Ulvin kiihtymään ja muuttumaan ihmissusimuotoonsa, kahleet menevät rikki ja seuraa turripornoa.



Huh huh, mistä edes aloittaisi. Täyttä paskaahan tämä on, mutta tekijä ei selvästikään ole vakavalla mielellä tätä tehnyt. Vaikka kyseessä onkin aivotonta parodiaa ja tekelettä on varmaan myyty muutamalla eurolla olisi tähän sentään jotain vaivaa voitu laittaa. Kuvitus on yksinkertaisesti susirumaa (pun intended). Ääriviivat ovat hutaistuja ja värit valuvat niille tarkoitettujen alueiden yli. Hahmoja ei välillä meinaa erottaa toisistaan kun kaikilla on samanlaiset naamat ja tuuheat animuhiukset. Runkkumateriaalia tästä ei saa kun itse pääasiakin on piirretty niin kamalasti.

Sitten juoni, tai voiko tätä nyt juoneksi edes kuvailla. Randomien tapahtumien sarja pikemminkin. Eniten aikaa on annettu homostelulle, muut aiheet tulevatkin sitten pikaisesti yhdessä rytäkässä, mikä on harmi, koska homostelua kuitenkin riittää jo animu-/mangoskenessä vaikka muille jakaa. Sarjiksessa on aikuisten oikeasti hauskoja hetkiä, etenkin kaikki tahallisen kornit puheet naurattivat. Juoni on ohuen ohut, mutta huumori on tarpeeksi överiä ja absurdia, että lehti oli divarihintansa arvoinen.



Veikkaan tekijän itsekin tienneen tekevänsä nyt täyttä sontaa ja ei tykkää kyttyrää vaikka tätä paskaksi sanottaisiin. Tälläiset hutaistut sarjikset voivat olla ihan hyviäkin harjoituskappaleita ja DeviantArt-kommentteja stalkattuani kävi ilmi, että ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Mikäli minä olisin tämän conissa bongannut olisin ostanut sen heti, näin perverssiä, sekopäistä ja yksinkertaisesti avoimen paskaa sarjista harvemmin tulee vastaan.

Loppuun pitää vielä sanoa, että olen aina kiinnostunut ostamaan tälläisiä omakustanteita, mikäli ne liittyvät koiriin/koiraeläimiin/ihmissusiin/furryihin jollain tapaa. Jos nurkista löytyy tälläisiä sarjiksia niistä voi ilmoittaa sähkikseen naravox@gmail.com

TÄHDET: *


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Good Dog


NIMI: Good Dog
VUOSI: 2013
TARINA JA KUVITUS: Graham Chaffee

Yksiosainen Good Dog seuraa Ivan -katukoiran elämää muutaman päivän ajan slice-of-lifemaisesti. Ivan etsii paikkaansa elämässä, näkee painajaisia ja puhuu välillä isännällisen bulldogin kanssa isäntien huonoista ja hyvistä puolista. Ivan haluaisi selkeästi tehdä elämällään jotain, muttei tiedä mitä.

Ivan törmää paikasta toiseen vaeltavaan kulkukoiralaumaan, jota johtaa karismaattinen koirasusi Sasha. Hänen villinä elänyt äitinsä oli nähnyt unessaan ennustuksen, jonka mukaan Sasha voisi valita kahden elämänpolun väliltä, joko elää sukunsa tavoin pohjoisessa, saada kauniin nartun kanssa pentuja ja elää onnellinen, mutta lopulta merkityksetön elämä. Tai sitten jättää tundra, vaeltaa tuntemattomille maille, johtaa laumaa kohti ennen näkemättömiä haasteita ja kuolla nuorena väkivaltaisesti. Toisella polulla Sashan kuolema tultaisiin muistamaan kaikkien koirien keskuudessa, joten Sasha valitsi sen. Ivan hengailee katukoirien keskuudessa ja koettaa ansaita heidän luottamuksensa kertomalla mistä löytäisi kanoja. Metsästysretki menee pieleen kun Sasha hyökkää kanojen omistajan kimppuun ja kuolee rytäkässä, jolloin lauma hajaantuu ja Ivan päätyy jälleen yksinäiseksi.



Tätä kirjaa on jotenkin vaikea kuvailla ja sisäistää, kenties minun pitäisi lukea se uudelleen vähän ajan päästä ja kunnolla sulatella lukemaani tajutakseni jotain syvällistä pointtia. Tarinassa yhtäaikaisesti ei juuri tapahdu mitään ja toisaalta tapahtuu paljonkin. Sashan ennustettua legendaarista loppua hypetettiin melkoisesti ja loppupuolen delaaminen kanalan omistajan lyödessä kepillä oli antiklimaattinen. Koska hei, olen niin tottunut koiratarinoiden olevan monen päivän taisteluita kerrostalon kokoisia karhuja/hirviöitä/juttuja vastaan, joten tämä tuntui vain niin... normaalilta. Lopussa Ivan on ihan samassa pisteessä kuin alussakin, yksin miettimässä mitä tekisi itsensä kanssa. Pikkaisen vihjataan kuitenkin kanalan pitäjän haluavan ottaa koira omakseen, mutta mitään kunnon päätöstä Ivanin tarinalle ei ole. Kaikki hänen kokemansa tuntui hieman turhalta.

Koirien pohdinnat ihmisistä ovat mielenkiintoisia ja jäävät harmittavan pintapuolisiksi. Tarinasta olisi voitu saada paljon irti, jos dialogia olisi vielä syvennetty. Koirilla on kaikilla muutaman luonteenpiirteen ansiosta tunnistettavat persoonat, mutta hahmot jäävät silti etäisiksi.




Taide on nättiä. Tekijän tyyli on erittäin selkeää ja sympaattista. Vaikka olenkin lähinnä yksityiskohtapornon ystävä osaan arvostaa yksinkertaisempiakin tyylejä. Etenkin varjostukset on toteutettu näyttävästi muutamassa kohtauksessa. Joillekin koirille olisin antanut selkeämpiä ulkonäöllisiä piirteitä, sillä välillä oli hankala erottaa hahmoja toisistaan.

Näin pähkinänkuoressa siis hyvää taidetta ja kelpo tarina, mutta jotain wow-efektiä nyt jäi uupumaan, taikka sitten en ensimmäisellä lukukerralla kunnolla sisäistänyt tarinan sanomaa. Lauman hajaannuttua Ivan toteaa kuinka mukavaa oli kerrankin kuulua jonnekin. Onko tässä yritetty mietiskellä jotain yksilön ja yhteisön eroista? Kenties se menee jo ylianalysoinnin puolelle.

TÄHDET: ***1/2


tiistai 28. kesäkuuta 2016

The Country of Wolves


NIMI: The Country of Wolves (Amaqqut Nunaat)
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Neil Christopher

12-minuuttinen Country of Wolves kertoo tarinan kahdesta inuiittiveljeksestä, jotka eksyvät metsästysreissulla. Jää repeää heidän ympäriltään ja he ajelehtivat kauas kotoaan merellä. He päätyvät mysteeriseen kylään, jonka iglujen sisältä kuuluu juhlivaa rummutusta. Veljet menevät kumpikin eri igluun kysyäkseen asukeilta suuntaneuvoja. Ensimmäinen veli menee igluun, jossa istuu vanha shamaaninainen, joka varoittaa miestä lähtemään heti paikalta, sillä tämä on ihmissusien maata. Mies kuulee kuinka ihmissudet tappavat hänen veljensä toisessa iglussaan, jonka jälkeen rummutus alkaa uudestaan.

Mies antaa vanhalle naiselle (joka terävähampaisuuden perusteella on myös susi) veitsensä ja vastalahjaksi nainen antaa hänelle maagisen kepin, joka osoittaisi hänelle tien kotiin. Nainen myös neuvoo miestä ampumaan susien johtajan jos sudet lähtevät hänen peräänsä. Mies lähtee kotimatkalle, jolloin ihmissudet huomaavat hänet ja muuttavat muotoaan ihmisistä susiksi. Mies leikkaa takistaan palasen ja asettaa sen kukkulalle ja käy itse vartioon kauemmaksi. Susien johtaja juoksee nuuhkimaan takin palasta, jolloin mies ampuu sen jousipyssyllä. Muut sudet hyökkäävät heti johtajan ruumiin kimppuun, syövät sen ja alkavat sitten taistella johtajuudesta keskenään. Taikakepin avulla mies löytää kotiinsa, mutta hänen ruumiinsa vanhenee samana yönä ja madot syövät hänen silmänsä. Kertoja sanoo ettei kumpikaan veli ollut paennut kylästä, vaan he olivat kuolleet nälkään ja kylmyyteen.



En tiedä yhtään onko tarina suora lainaus jostain inuiittisadusta vaiko tekijöiden omaa tuotantoa, mutta oli mukavaa vaihtelua saada inuiiteista kertova tarina. Alkuperäiskansoista inuiitit saavat vähän huomiota osakseen, kenties kolkon asuinympäristönsä vuoksi. Täytyy itsekin myöntää, että minulla on vaikeuksia samaistua heihin koska en itse voisi kuvitella asuvani niin yksitoikkoisessa ja karussa maastossa. Elokuva on voittanut monta filmifestivaalipalkintoa, mukaan lukien alkuperäiskansoihin liittyviä palkintoja. Pitäisi joskus tehdä jonkinlainen artikkeli ihmissusitaruista ympäri maailmaa, on kiehtovaa kuinka samanlainen taru esiintyy eri kansoilla, joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.

Odotin elokuvalta ehkä liikaa. Tarinassa ei kerrota veljeksistä oikeastaan yhtään mitään, joten katsojalle on yhdentekevää selviytyvätkö he. Tehokkaampaa hahmojen ja maailman esittelyä olen nähnyt lyhyemmissäkin lyhytelokuvissa. Jotain erityisen vaikuttavaa jäi nyt uupumaan. Ikivanhojen satujen tavoin tämäkin tarina on melko raaka ja onneksi sitä ei ole nössöytetty nykyajan lapsille.



Animointi on melko vaatimatonta, tyyli muistuttaa hyvin paljon Okami -pelin välianimaatioita. Kohtaukset tapahtuvat yön pimeydessä, käyttäen kuuta ja nuotioita valonlähteinä, joten jäljen ei ole tarvinnut olla hirveän yksityiskohtaista.

Elokuva tulee saman nimisen kirjan mukana, jossa tarina käydään läpi sarjakuvana. Sarjakuva tosin koostuu vain elokuvan screenshoteista, joten en ole varma aionko arvostella sitä ollenkaan erikseen. Sarjakuvassa tosin näyttäisi olevan syvällisemmin tekstiä. Katsotaan riittääkö tuosta erikseen kerrottavaa.

TÄHDET: ***1/2


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Conraportti Gingacon 11.6.2016


No niin, olen nyt henkisesti ja fyysisesti kotiutunut ja käynyt conissa otetut kuvat läpi. Gingacon järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n toimesta ja se oli itselleni ihka ensimmäinen con. Yhdistyksen jäsenenä (ja nykyisenä hallituslaisena) olen pitkään seurannut conin suunnittelua ja olihan se hienoa nähdä conin oikeasti toteutuvan. Con oli pieni, moni yritys ja vierailija tuntui peruuttaneen tulonsa, kävijämääräksi arvioisin noin 100 ihmistä, vaikka lippuja olikin myyty enemmän (EDIT: minulle sanottiin kävijälaskurin mukaan paikalla olleen yli 300 ihmistä, määrä tuntui kuitenkin paljon pienemmältä, ehkä ihmiset tulivat niin eri aikoihin tai levisivät tasaisesti pitkin tapahtumapaikkaa?). Koska suunnittelin tapahtuman maskotin (yllä) pääsin coniin ilmaiseksi, sain myös ilmaisen myyntipöydän Krieger Comicsille, sekä avustajani pääsi veloituksetta sisälle.

Harmittavasti cosplaykisa ja luento koirien rakenteesta peruttiin, joten ohjelmaa ei ollut hirveän paljon. Toisaalta en itse olisi pystynytkään olla joka juttua katsomassa, kun piti tsekata myyntipöytää. Kävin kuitenkin Nawulfin ja TheSuskulin luennolla Weed -animen mokista ja tietty yleisesti haahuilin ympäriinsä. Iltabileisiin en voinut osallistua juna-aikataulun takia.

Kriegerin pöytä
Olin etukäteen panikoinut kuinka kämäiseltä pöytäni tuleekaan näyttämään, kun mitään hienoa pöytäliinaa ja asetelmia ei ole, ainoastaan melko pieni banderolli, joka sekin meni matkustuksessa rutuille. Tuotteitakaan ei ole kuin kolme... Mutta tuli siitä ihan ookoo, kai. Peruutuksien takia yrityksien myyntisalissa ei ollut Kriegerin lisäksi muita kuin Tammi, Backstreet ja Hopsuyhdistyksen Hopeapuoti. Onneksi vaatefirma Backstreet oli mukana, sillä se toi heti tarvittua vaihtelua tarjontaan. Taidekujalla oli paljon valinnanvaraa, myynnissä näkyi olevan jättipehmoleluja, tarroja, printtejä, puutöitä ja ties mitä muuta.

Yritin ottaa kuvia vähän kaikesta, mutta en ole vielä tottunut käyttämään uutta iPadiani ja jouduin heittämään monta kuvaa roskakoriin. Nolasin itseni kun kysyin lupaa ottaa kuvaa Backstreetin pöydästä blogia varten, mutta mokailin siinä iPadin kanssa joka ottikin videokuvaa ja sitten rupesi zoomaamaan päin persettä, en lopulta saanut kunnon kuvaa tuosta pöydästä vaikka seisoin siinä kuvaamassa hävettävän kauan. Tarvitsisin kyllä kunnon kameran, siis ihan oikean kameran, eikä mitään kännykkää tai iPadia. Turhauttaa kun kuvani näyttävät perunalla otetuilta, tai sitten olen yksinkertaisesti paska kuvaaja.

Tammi
Hopeapuoti
Täytyy sanoa, että tuli kyllä hitsin hyvä mieli, egon pikakasvu ja henkinen bouneri, kun kädenjälkeäni näkyi vähän joka paikassa. Ei ainoastaan maskotissa, vaan con oli kiitettävästi mainostanut Kriegeriä. Rahaahan paikalle tulin tekemään, mutta paras palkka oli ehdottomasti arvostuksen tunne. Oli myös upeaa kuinka myyntipöydässäni istuessani ihan tuntemattomilta näyttävät ihmiset tulevat antamaan kivaa palautetta (vaikka olisimmekin puhuneet netissä en välttämättä tunnista naaman perusteella, anteeksi!). Moni kehui blogia, taidetta, tai Kriegerin juttuja. Hämmentävää ja palkitsevaa. Näillä eväillä jaksan taas tarpoa pikkuisen pidemmälle. Erityisesti jäivät mieleen Improkärpänen, HulluMel, Keeba ja Jenny F.


Taidekujalla oli monia enemmän ja vähemmän tuttuja, esimerkiksi Fjalle, SaQe, Anttu, Bitter ja Äffä. Todella siistiä tavata heitä kaikkia ensikertaa livenä! Mielenkiinnolla myös mulkoilin millaisia töitä tyypeillä oli taidekujalla tarjolla ja pistin muistiin hyvät asetelmat. En ostanut itselleni mitään tällä kertaa, ainoastaan conipaidan Hopeapuodista muistoksi. Otin myös talteen pari conjulistetta, ohjelmalehtistä ja myyjän badgeni (ehkä joskus coneista tulee niin arkipäiväisiä, etten viitsi ottaa tälläisiä enää talteen?). Gaikotsu oli pöydässäni avustajana koko päivän ja piirsi hienon Naran, samaten Fjalle toi piirtämänsä Naran ja koirani Bonon. Iso kiitos kummallekin, törkeän hienoja!

Kerkesin itse piirtää myyntipöydällä hiljaisina hetkinä tappelevia susia. Anatomia vähän kusee, piirsin ensin päät ja pikkaisen yläkroppia ja ajattelin jättää piirustuksen siihen. Sitten aikaa kului ja päätin vielä jatkaa piirtelyä, loput kropista piti improvisoida ja lopputulos on vähän derp. Muutoin tykkään kuvasta! Piirrän nykyään todella harvoin, innostun lähinnä vain jos vieressä on muita piirtäjiä.




Olin Nawulfilla yötä ja hän suunnitteli luentoaan hiki hatussa vielä conia edeltävänä yönä. Se ehkä näkyikin luennossa, tosin tämähän oli ensimmäinen conini niin en tiedä minkä tasoisia luentoja Suomessa yleensä on. Luento järjestettiin samassa huoneessa kuin Ginga Room, mikä oli aika huono ratkaisu, sillä huoneessa tuli ahdasta ja jostain syystä onnenpyörää annettiin pyörittää luennon alussa, jonka takia oli hankala kuunnella luentoa. Olisin toivonut luennolta syvällisempää pohdintaa miksi Weed -anime onkin niin huono, varsinaista informatiivista sisältöä tuli vähän ja suurin osa ajasta kulutettiin käymällä läpi about tsiljoona hölmön näköistä still-kuvaa animesta. Noh, kyllä suurin osa yleisöstä selkeästi viihtyi, nauru oli herkässä. Muusta ohjelmasta en osaa sitten sanoa mitään, mutta veikkaisin niiden ilmestyvän näkyville aikanaan Hopsuyhdistyksen Youtube -kanavalle.


Krieger tienasi odotettua enemmän! Olin valmistautunut olemaan tyytyväinen jos edes matkakulut saisi katettua myynneillä, mutta hitto, tällä reissullahan sai oikeasti rahaa. Siitä huolimatta, että suurin osa kohdeyleisöstä oli varmasti samana päivänä järjestetyssä Desuconissa. Kaikin puolin siis hyvin onnistunut reissu, tapasin paljon nettikavereita, sain egonbuustausta ja tein fyrkkaa. Tälläistä lisää!

Erityiskiitokset Nawulfille ja Gaikotsulle.


Bitterin ja Fjallen pöytä
SaQen pöytä

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Three Little Pigs


NIMI: Three Little Pigs (Kolme pientä porsasta)
VUOSI: 1933
OHJAAJA: Burt Gillett

Tämä Disneyn 8-minuuttinen lyhytelokuva perustuu vanhaan ja hyvin tunnettuun satuun. Ilmestyessään animaatio oli hyvin suosittu ja vaikka elokuvaa ei olisi nähnytkään sen rallatus "Who's Afraid of the Big Bad Wolf?" (Pahaa sutta ken pelkäisi?) on varmasti kaikille tuttu.

Kolme porsasta rakentavat itselleen taloja. Ensimmäinen rakentaa talonsa heinästä ja toinen kepeistä, vakavamielisin porsas rakentaa tiilestä. Kaksi huoletonta porsasta naureskelevat urakoitsijalle, joka muistuttaa heitä tiilitalonsa suojaavan häntä paremmin sutta vastaan. Naureskelu keskeytyy kun susi oikeasti saapuukin paikalle. Porsaat juoksevat taloihinsa piiloon, mutta vuoroitellen susi puhaltaa heinätalon ja tikkutalon nurin, jolloin porsaat juoksevat tiilitaloon turvaan. Tiilitaloa susi ei saa enää puhallettua kumoon, joten hän kiipeää savupiipusta sisälle, mutta vastassa onkin poriseva pata. Toisin kuin alkuperäisessä sadussa, jossa susi keitetään hengiltä, tässä versiossa susi juoksee pakoon ja säilyy hengissä.



Katsoin elokuvan DVD:llä, josta yllättävästi oli muutettu yhtä kohtausta. Itse en katsoessa tätä ollenkaan huomannut, Lisätietoja etsiessäni törmäsin alkuperäiseen, hyvin rasistiseen kohtaukseen, jossa susi yrittää jekuttaa porsaita tekeytymällä juutalaiseksi kauppiaaksi. Siivotussa versiossa sudella ei ole juutalaisnaamaria päällään. Elokuvasta on myös tehty muunneltu propagandaversio Toisen maailmansodan aikaan.

Kolme pientä porsasta sai useamman jatko-osan, sekä hahmoja voi silloin tällöin löytää Aku Ankan sivuilta. Sarjakuvissa Iso paha susi, eli Sepe Susi yrittää yhä napsia porsaita, mutta hänen ituhippipoikansa Pikku Hukka suojelee sikoja.

On vähän ristiriitaista miksi loppua on pehmennelty, jotta susi jäisi henkiin, sillä elokuvassa ahkerimman porsaan seinällä on perheportraitteja, joista isää esittää kasa makkaroita. Aika rankka vitsi!


Animoinnissa esiintyy muutamassa kohdassa lievää nykimistä, mutta en ole varma johtuuko se materiaalin jälkikäsittelystä. Noin muuten liike on sulavaa, mutta tyyli on hyvin yksinkertaista ja ei erityisemmin vaikuttavaa. Nykystandardeilla sitä voi pitää hyvin tylsänä.

Kuten lähes aina näissä saalistaja vs saalis -asetelmissa kannustan saalistajaa. Porsaat ovat sitä yhtä ahkerinta poikkeusta lukuun ottamatta ärsyttävän lahopäisiä ja susiparkahan yrittää vain saada ruokaa pöytään. Samoin tunnen esimerkiksi Tomin & Jerryn, Tipin & Sylvesterin, sekä maantiekiitäjän ja Kelju K. Kojootin kanssa. Voisin tuntea saaliseläintä kohtaan sympatioita, ellei niistä olisi tehty niin hemmetin ärsyttäviä!

TÄHDET: **1/2