Balto -lastenkirjat

En ole varma kuinka monta lastenkirjaa tehtiin Baltosta, mutta ainakin nämä löytyivät Amazonista. Kumpikin on tehty Balton ilmestymisvuonna 1995 ja kertoo tarinan hyvin pelkistetysti, jättäen paljon "turhuuksia" pois. Olen hirveän kiinnostunut kaikenlaisista oheistuotteista mitä on myyty lempisarjoistani. Yleensä oheistuotteista, jos siis kyseessä on jokin lasten- tai värityskirja tai muu vastaava, ei löydy mitään uutta materiaalia, mutta aina toivon löytäväni yllättäviä aarteita.

Pienempi Balto the Hero on Angela Tungin sovittama kirjanen, jonka kaikki kuvitukset koostuvat animaation screenshoteista. Kaikki, paitsi yksi kuva ihan lopussa Jennasta ja Baltosta, joka on ollut melko yleinen kuvituskuva Balton oheistuotteissa.

Tarinasta on leikattu hirveästi materiaalia. Esimerkiksi kohtauksia, joissa Balto ja Jenna katselevat revontulia, Balto osallistuu juoksukisaan ja valkoinen susi ilmestyy ei ole otettu ollenkaan mukaan. Kun Balto löytää kadonneen valjakon tarina skippaa paluumatkan vaarat ja näyttää vain Balton saapumisen takaisin Nomeen. Ymmärrän täysin, että pienimmille lapsille lastenkirjaa tehtäessä on hyvä yksinkertaistaa tarinaa, mutta koin itse monet noista poistetuista kohtauksista juuri niiksi tärkeimmiksi kohtauksiksi elokuvassa. Screenshotit ovat myös epäedustavia, hahmot saattavat olla niissä kummallisissa asennoissa, valaistus on huono ja välillä jokin toinen kuva olisi havainnollistanut tapahtumia paljon paremmin. Esimerkiksi alla olevassa aukeamassa kerrotaan kuinka Balto taistelee karhua vastaan ja Jenna ilmestyy mukaan taisteluun, mutta kummassakin kuvassa näytetään vain Baltoa.

Jane B. Masonin Balto the Movie Storybook (koko nimeä ei näy kannessa, mutta lukee kirjan selässä) on hieman laadukkaampi tekele, vaikka siinä käytetään useaa samaa screenshottia kuin edellisessä kirjassakin. Sivuja on enemmän, jolloin tarinaa voidaan puida hieman syvällisemmin, joskin yhä monia kohtauksia puuttuu tai niitä on muutettu. Tässä kirjassa olikin hieman uusia ääriviivakuvituksia. Ne olivat hyvin yksinkertaisia, mutta kuitenkin itselle ihan uutta kamaa. Mukana oli myös sama Jenna (tässä värivirheinen) kuin edellisessäkin kirjassa, mutta tässä hänet on laitettu samaan kuvaan Rosien kanssa.

Mielenkiintoisesti kumpikin kirja jättää valkoisen suden pois. Kenties jotta kohtauksella olisi suurempi vaikutus teatterissa, vaikka olisikin jo lukenut kirjan? Tässä kirjassa kuitenkin valkoinen susi on korvattu elokuvan alussa esiintyvällä susilaumalla. Balton raahatessa lääkelaatikkoa rotkon pohjalta susilauma pysähtyy katsomaan häntä ja ulvoo kannustukseksi. Kohtauksesta kuitenkin puuttuu syvällisempi pohdinta Balton identiteetistä. Tälläinen kohtauksien uudelleen järjestely on kiinnostava ratkaisu, enkä oikein ymmärrä miksi niin on päädytty tekemään.

Painavin syy miksi hankin nämä kirjat ovat yllä olevat screenshotit Rosiesta ja hänen isästään. Sama screenshot esiintyy kummassakin kirjassa, mutta sitä ei näy elokuvassa. Kyseessä on poistettu kohtaus, josta vähintään kaksi yksittäistä framea tehty loppuun asti. Kohtauksen storyboard löytyy täältä. Kohtauksessa Steele hyppää tynnyrin päälle, saa sen vierimään kohti Baltoa, joka väistäessään kompastelee Rosien isän kaupan edessä. Mies ajaa Balton luudalla pois Rosien yrittäessä puolustaa Baltoa. Toinen mysteerinen frame tästä kohtauksesta löytyy jonkin DVD-julkaisun kohtausvalikosta, ainakaan omassa DVD:ssäni tätä valikkoa ei ole, mutta Balto on julkaistu Suomessa jo useamman kerran, joten ehkä valikko löytyy jostain suomijulkaisusta. Elokuvan ohjaaja Simon Wells kertoi fanihaastattelussa ettei kohtausta haluttu ottaa mukaan koska se olisi vienyt turhan paljon aikaa ja elokuvassa saatiin jo muutenkin näytettyä kuinka Balto on ulkopuolinen. Hän antaa myös ymmärtää ettei poistettuja kohtauksia koskaan tehty valmiiksi, joten tästä kohtauksesta tuskin on enempää valmista materiaalia olemassa. Voi miten kutkuttaisi nähdä tuo kohtaus oli miten puolivalmis tahansa.

Balton valkoinen susi

Ensimmäisen Balto -elokuvan yksi muistettavimmista kohtauksista on tapaaminen mysteerisen valkoisen suden kanssa. Koirasusi Balto on elokuvan ajan tuskastellut elämäänsä ulkopuolisena, hänellä ei ole paikkaa koirien taikka susien joukossa ja hänet on kasvattanut pennusta lähtien Boris -hanhi. Nomen lapset ovat kurkkumädän kourissa ja lääkettä hakemaan lähtenyt valjakko on kadonnut. Balto löytää valjakon, mutta epäonnisten tapahtumien jälkeen lääkelaatikko päätyy rotkon pohjalle. Balton ollessa luovuttamassa hänen eteensä ilmestyy kookas valkoinen susi, joka rohkaisee Baltoa ulvomalla ja katoaa sitten yhtä mystisesti kuin ilmestyikin, joskin kohtaus ei suoraan osoita suden olevan yhtään sen maagisempi kuin tavallinen susi. Elokuvan fanit ovat paljon spekuloineet olisiko tämä susi ollut Balton toinen vanhempi, kenties sama susi kuin jatko-osan Aniu.

Balton vanhempia ei näytetä ollenkaan ensimmäisessä elokuvassa, hänen kerrotaan olevan puoliksi susi, mutta ei ole varmaa kumpi vanhemmista oli susi ja mitä heille on tapahtunut. Jatko-osassa Balto etsii karkuun lähtenyttä tytärtään ja matkalla häntä ohjaavat yliluonnolliset voimat. Elokuvan lopussa maaginen valkoinen susi ilmestyy hänen eteensä ja kertoo olevansa Balton äiti, Aniu. Elokuvassa villien susien johtaja näkee Aniun unissaan ja Aniu on selkeästi jonkinlainen oraakkelimainen henkiolento susille. Aniu on ulkonäöltään tarpeeksi erilainen (ei mustia korvan kärkiä, erilaiset silmät, silmien ympärystö valkoinen) ensimmäiseen valkoiseen suteen verrattuna, joten en itse koe näitä samoina hahmoina, vaikka jatko-osan tekijät olisivatkin tarkoittaneet heidät samaksi henkilöksi. Aniu on naaras ja ensimmäinen valkoinen susi on mielestäni selkeästi uros, joskin hänen sukupuoltaan ei mainita. Hahmojen kokoero on myös huomattava. Aniu näyttäisi olevan saman kokoinen kuin Balto tai vain hieman suurempi, nimetön susi taas on selkeästi suurempi.

Ensimmäisen osan valkoinen susi

Aniu

Balton molemmat jatko-osat on ohjannut Phil Weinstein. Fanihaastattelussa hän kertoo Aniun olevan sama susi kuin alkuperäisen Balton valkoinen susi. Tämän haastattelun mukaan Weinstein ei suunnitellut mitään Balton isää varten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että alkuperäisen elokuvan tekijät olisivat tarkoittaneet valkoisen suden olleen Baltolle mitään sukua. Simon Wells, Balto 1:n ohjaaja, kertoo haastattelussaan uskoneensa Balton äidin olleen rekikoira ja isän susi. Tämä kuulostaa todennäköisemmältä kuin ajatus susiemosta, sillä luulisi susiemon kasvattavan pentunsa luonnossa. Jotenkin Balto kuitenkin päätyi elämään kaupungin laitamille. Itselleni kävisi järkeen jos koiraemo olisi synnyttänyt puolisusia ja koiran omistaja olisi hylännyt pennut. Samaisessa haastattelussa Wells viittaa valkoiseen suteen uroksena ja kertoo: "Halusimme pitää sen mystisenä ja tulkinnanvaraisena - onko tämä todellinen tapahtuma vai jonkinlainen Balton hallusinaatio? Nämä olivat syitä joiden vuoksi emme antaneet valkoiselle sudelle puhetta tai mitään tapaa selitellä itseään. Kenties susi on Balton sisäinen ääni, joka kehottaa Baltoa ryhdistäytymään ja hyödyntämään häpeämäänsä puolta - ainakin tuon merkityksen Balto ottaa kohtaamisesta, oli se sitten todellinen kohtaaminen tai ei." Ensimmäisessä Baltossa Steele (Kiilu) kiusaa Baltoa sanomalla hänellä olevan viesti Balton äidille ja alkaa sitten ulvoa. Luin kommentin, jossa tämän uskottiin olevan todiste Balton äidin olleen susi, eli Steele matkisi Balton äitiä, mutta pilkkauksen voi tulkita toisinkin. Ehkä Steele matkiikin Balton isää, joka ulvoa lurittelee Balton äidille.

Aniun tarkoitus on ilmeisesti olla muinainen susien palvoma henki, joka neuvoo susia heidän unissaan. Vaikka ensimmäinen Balto otti jo suuria vapauksia faktojen suhteen menee Aniu Balton äitinä jo liian pitkälle. Balton ollessa oikea historiallinen hahmo ei hänestä pitäisi tehdä yliluonnollisen hengen poikaa. Alkuperäinen valkea susi oli omasta mielestäni visuaalinen näkymä Balton ajatuksista hetkenä jolloin hän viimein hyväksyi susipuolensa, sillä olisi ollut aika ponnetonta vain kuunnella hahmon ristiriitaisia ajatuksia tämän maatessa maassa. Balto kutsuu Aniuta äidikseen (ja Aniu häntä pojakseen), mutta kenties tämän voisi tulkita niin, että Aniu on kaikkien susien äiti?

Loppujen lopuksi itselleni alkuperäisen elokuvan tekijöiden suunnitelmat merkitsevät enemmän kuin mitä jatko-osissa on keksitty, etenkin Balton kohdalla, jonka jatko-osat ovat suoraan DVD:lle julkaistuja halpatuotantoja, joihin ei selkeästi laitettu paljoa vaivaa. Balto 2:n tekijät tahtoivat Aniun olevan sama susi kuin ensimmäisessä Baltossa, siitä huolimatta, että hahmo näyttää erilaiselta. Pitää kuitenkin muistaa, että jatko-osista löytyy muitakin huolimattomuuksia. Henkilökohtaisesti en tätä perhesuhdetta hyväksy faktaksi, kyseessä on lähinnä tunnesyy sillä yliluonnollisen olennon tunkeminen Balton emoksi tuntuu typerältä juonenkäänteeltä ja tämä on ristiriidassa ensimmäisen Balton tekijöiden mietteiden kanssa. Jokainen kuitenkin päättäköön itse mistä totuuden versiosta tykkää, sillä oikeaa vastausta tähän ei ole.

 ©Amblimation. Lähde.

Off-topic: Haikeus ja sen vaikeus

Laitan tämän tekstin jump breakin alle, jotta se ei hirveästi häiritse niitä lukijoita, joita aihe ei kiinnosta. Tämä teksti ei käsittele ollenkaan blogin normiaiheita, mutta koen tarvetta kirjoittaa tästä eikä minulla ole toista blogia, johon voisin tämän tunkea. Teksti on hyvin hajanainen ja hyppii puolelta toiselle, sillä kirjoitan sitä lähinnä terapiamielessä enkä suunnitellut mitään etukäteen.

Anubis Dark Desire Anthology

Kansi by Dark Natasha & Blotch

NIMI: Anubis Dark Desire (Anthology)
VUOSI: 2015
TEKIJÄT: Useita

Tätä kirjaa varten kerättiin varoja Kickstarter -kampanjan avulla ja olen huhtikuusta lähtien odotellut kirjan valmistumista. Ja täytyy sanoa tämän olevan odotuksen arvoinen! Kirja on aivan älyttömän laadukas, paksu ja hyvän näköinen. Kyseessä on siis kokoelmakirja, joka sisältää 19 tarinaa, jotka on aikaisemmin julkaistu vuosina 2002-2008 ilmestyneissä Anubis Dark Desire -lehdissä. Mukana on myös kaksi uutta sarjakuvaa, sekä yksittäisiä kuvituksia (kuten kannet) ja pientä triviaa hahmoista. Parhain juttu kirjassa on uudet värit. Kaikki sarjakuvat ovat nyt upeissa väreissä, sillä alunperin ne ilmestyivät mustavalkoisina. Kuvitus oli jo valmiiksi hyvän näköistä, mutta väritys tuo tarinoihin aivan uuden ulottuvuuden. Skannaukset tässä postauksessa ovat aika kökköjä sillä tappelen uuden skannerin kanssa.

ADD koostuu lyhyistä eroottisista tarinoista, jotka saattavat liittyä toisiinsä löyhästi, mutta niitä voi hyvin lukea erikseen missä järjestyksessä tahansa (tai skipata osan jos sisältö ei miellytä). Kaikki tarinat liittyvät jotenkin Egyptin mytologiaan, mutta voivat sijoittua nykyaikaankin. Jotkin hahmot esiintyvät tarinoissa useamman kerran, kuten leikkisästi kinastelevat sakaalit Duamutef ja Khaybat ja Anubista nöyrästi ihaileva kissa. Itse Anubis on jokaisen artistin käsissä hieman erilainen.

by Dark Natasha

by Heather Bruton

by Diana Harlan Stein

En itse viitsisi tälläistä materiaalia kutsua pornoksi, sillä sanalla kun on niin arvoa alentava vaikutus. Tarinoissa on mukana hyvä annos muinaisen Egyptin mystiikkaa ja vaikka lukijalle anteliaasti näytetään paljasta pintaa touhu on kuvattu mässäilemättä. Mukana on heteroilua, homoilua, lesboilua, ristiinpukeutumista ja ihmisiäkin, eiköhän jokaiselle löydy jotain kiinnostavaa. Mitään erikoisempia fetissejä ei ole luvassa. Kohtaukset ovat usein unenomaisia ja piirroksista löytyy paljon symboliikkaa ja tulkinnan varaa. Vaikka tähän aihealueeseen saisi liitettyä paljon synkkyyttä, väkivaltaa (onhan Anubis kuoleman jumala) ja orjien kaltoinkohtelua on tarinoissa menty mieluummin kepeään ja humoristiseen suuntaan.

by Diana Harlan Stein

by Michele Light

by Dark Natasha

Mukana on materiaalia Dark Natashalta, Heather Brutonilta, Terrie Smithiltä, Sara Palmerilta, Michele Lightilta ja Diana Harlan Steinilta. Alkuperäisissä lehdissä oli muutama muukin vieraileva taiteilija, mutta muiden materiaali ei ollut ainakaan muistaakseni juuri mistään kotoisin, joten ihan hyvä päätös ottaa mukaan vain laadukkaimmat teokset. Michele Lightin osuus on pienin yhdellä sarjakuvalla ja yhdellä yksittäisellä kuvalla, hänen tyylinsä on hyvin söpöilevä, mutta sopii kuitenkin näin pienenä määränä mukaan. Sara Palmerin tarinat ovat viihdyttäviä, hänen piirrosjälkensä vaan tuppaa olemaan turhan suttaista välillä. Terrie Smith on ihan jees. Diana Harlan Stein tekee erittäin omaperäistä ja nättiä jälkeä, vaikka välillä hahmojen ilmeet ovat outoja ja asennot jäykkiä. Omasta mielestäni heikoin lenkki on Heather Bruton laatikkokuonoineen, derppaavine ilmeineen ja sottaisine väreineen. Bruton turhauttaa minua suunnattomasti, sillä olen nähnyt häneltä paljon vanhoja huolellisesti tehtyjä teoksia, mutta nykyään hän tuntuu hutaisevan kaiken. Kirjan paras anti tulee Dark Natashalta, jonka kuvitus on aina yksityiskohtaista, realistista ja unenomaisiin asetelmiin on monesti nähty paljon vaivaa. Siis katsokaa nyt tätäkin (*osoittaa alla olevaa kuvaa*), aivan järjettömän upeaa jälkeä! Dark Natashan sarjakuvissa ei monesti puhuta ollenkaan, vaan taiteilija osaa näyttää kuvillaan kaiken tarpeellisen.

by Dark Natasha

Kickstarter -kampanjan mukana tulleita tarroja, näitä ei tietääkseni tule enää normitilauksen mukana.

by Dark Natasha

Olisin mielelläni maksanut pelkistä Natashan töistä, suhtauduin muiden artistien teoksiin lähinnä kivana bonuksena vaikka mielelläni niitäkin katsoin. Kirja on tosiaan hyvin paksu, yli 180-sivuinen ja kokonaan väreissä. Rahoille saa todellakin vastinetta. Painojälki on pääasiassa hyvää. Muutama sarjakuva on vähän suttuisen ja suurennetun näköinen, mutta tämä on anteeksi annettavissa kun ottaa huomioon uudelleen väritetyn materiaalin olevan hyvin vanhaa ja taiteilijoilla ei välttämättä ollut alkuperäisiä sivuja enää tallessa. Pari tarinaa on painettu turhan tummaksi. Tätä suurempaa moitetta on kuitenkin hirveän vaikea löytää kirjasta. Lopussa olevat hahmoesittelyt olivat mielestäni turhia, mieluummin olisin lukenut artistien esittelyitä ja mietteitä, mutta ihan kiva kun jotain ekstraa on väsätty mukaan.

Kerta kaikkiaan upea kirja! Rakastan tälläisiä furrymaailman suurprojekteja, joissa on mukana monia lahjakkaita artisteja. Harmittaa kuinka seuraamani Werewolf Calendar ja Anthro Calendar kumpikin ovat nyt lopettaneet toimintansa, mutta kiva tietää, että tämä kirja ainakin on menestynyt hyvin. Toivottavasti vastaavia projekteja siis järjestetään lisää.

Kirjan voi tilata Sofawolfilta.

TÄHDET: *****

by Terrie Smith

by Heather Bruton

Saraba! Kita no Okami

NIMI: Saraba! Kita no Okami (さらば ! 北の狼)
VUOSI: 1979
TARINA JA KUVITUS: Yoshihiro Takahashi

Saraba on Yoshihiro Takahashin 36-sivuinen lyhyttarina, joka julkaistiin alunperin Weekly Shonen Jumpissa vuonna 1979, sekä myöhemmin vuonna 1981 kuudennen Otoko no Tabidachi -mangan lopussa. Lyhyt tarina ei liity mihinkään Takahashin muuhun tuotantoon, mutta siinä on kiinnostavia yhteläisyyksiä Hopeanuoleen ja itse luulen Saraban olleen kokeilu josko tämän tyyppinen tarina kiinnostaisi lukijoita.

Tarina sijoittuu Hokkaidoon meijikaudelle, jolloin Japanista löytyi yhä susia. Japanissa eli kaksi vaatimattoman kokoista susilajia, hokkaidonsusi ja honshunsusi, näistä ensimmäinen kuoli sukupuuttoon vuonna 1889 ja jälkimmäinen vuonna 1905. Toki yhä tänä päivänäkin jotkut väittävät japaninsusia olevan yhä olemassa, ihan niin kuin pussihukistakin tehdään (muka) havaintoja. Uskokoon ken haluaa, olen tämän suhteen hyvin skeptinen sillä harva tavis erottaa huskysekoitusta sudesta, ja onhan Japanilla oma sudenvärinen rotunsa shikoku. Ruskeakarhuja elää Japanissa vain Hokkaidon saarella, vaikka Hopeanuolen perusteella voikin saada erilaisen mielikuvan.

Metsästämässä olevat pojat Kazuo ja Ichirou kuulevat vihaista ulvontaa ja todistavat susilauman tappelun karhua vastaan. Karhu yrittää varastaa susien kaataman peuran. Kovasta talvesta huolimatta karhut eivät ole ryhtyneet talviunille, vaan selviytyäkseen joutuvat varastamaan susien kaatoja ja syömään karjaa. Kazuo ja Ichirou pakenevat paikalta tarpeeksi nähtyään, mutta törmäävät sudenpentuun, joka on jotenkin päässyt pakoon karhulta. Ichirou päättää pitää pennun ja kouluttaa siitä metsästysapulaisen. Pennun nimeksi tulee Chibisuke.

Sillä välin kylässä karhu on hyökännyt Ichiroun äidin kimppuun. Pojat kiirehtivät takaisin kotiin ja Ichirou todistaa äitinsä kuoleman. Poikien seurana on vain vanhuksia ja naisia, sillä kaikki miehet ovat vuorilla metsästämässä. Äidin tappanut karhu partioi yhä ulkopuolella ja hyökkää taloon. Ihmiset eivät pärjää karhulle, mutta sudenpentu ryhtyy ulvomaan, jolloin taistelu taukoaa ja kaukaisuudesta kuuluu pahaenteistä töminää. Paikalle saapuu noin 50 suden lauma, jotka saavat karhun tapettua. Taistelun jälkeen Chibisuke lähtee pois susien kanssa, jolloin katkera Ichirou itkee pennun perään, kunnes ymmärtää Chibisuken olevan susien johtajan poika ja pennun paikan olevan luonnossa. Taistelussa pahasti haavoittunut vanhus mietiskelee vielä kuinka ihmiset tekivät väärin lahdatessaan vihollisina kokemiaan susia.

Yhteläisyyksiä Hopeanuoleen on paljon. Pelkistettynä kummassakin tarinassa nuori poika ystävystyy pennun kanssa, he taistelevat ihmissyöjäkarhua vastaan ja lopulta poika joutuu hyväksymään ystävänsä menetyksen pennun valitessa elämän vapaudessa. Kummassakin tarinassa karhut eivät nuku talviunta ja terrorisoivat pientä kylää, ja vaikka tämän tarinan karhu on varsin tavallisen näköinen on se Akakabuton (=punakypärä, punaisen turkin vuoksi) tavoin nimetty erikoisen turkin värin mukaan (Kinge = kultaturkki). Kummassakin tarinassa pentu paljastuu suuren koira-/susilauman päällikön pennuksi. Ichirou on ulkonäöltään hyvin samankaltainen kuin Daisuke, etenkin heiluessaan jousen kanssa. Takahashi teki Saraban jo vuonna -79, mutta se julkaistiin uudestaan toisen sarjan pokkarin lopussa ekstratarinana vuonna -81. Hopeanuoli alkoi ilmestymään vuonna -83. Kenties Saraba oli uudelleenjulkaisunsa avulla Takahashin tuoreessa muistissa ja tarina oli saanut tarpeeksi hyvän vastaanoton, jotta hän uskalsi tehdä samankaltaisesta aiheesta pidempää tarinaa.

Yksi paneeli näytti Sarabassa hirveän tutulta. Samanlainen paneeli löytyikin Hopeanuolen susiosasta, pokkarista nro 14. Kummassakin paneelissa pohditaan syitä susien sukupuuttoon ajamiselle. Sarabassa vanhuksen mielestä ihmiset tekivät tässä väärin, sen sijaan Hopeanuolessa Gin uskoo susien olleen myös syyllisiä. Liekö vain sattumaa paneelien ollessa näin samankaltaisia, vai onko Takahashi tahallaan piirtänyt tämän pienenä nyökkäyksenä vanhemmalle tarinalleen?

Näin lyhyessä tarinassa ei ehdikään paljoa perehtyä hahmoihin, mutta mukana oli kiitettävän paljon pohdintaa susien paikasta ekosysteemissä, jonka ansiosta tarina jättää tavallista syvemmän vaikutuksen. Ainakin minuun. Sukupuuttokonteksti tuo tarinaan uutta haikeaa ulottuvuutta, muutoin se olisi jäänyt helposti unohdettavaksi toimintapläjäykseksi.

Kuvitus on vanhanaikaista Takahashia, itse tykkään tästä, mutta ymmärrän kyllä ettei se ole kaikkien mieleen. Kuvitus on vielä Saraban aikaan hapuilevaa, omasta mielestäni Takahashi oli parhaimmillaan Hopeanuolen susisaagan aikoihin, jolloin tyylissä oli yhä paljon raivoa ja intohimoa, mutta viivatyöskentely oli hyvin siistiä ja yksityiskohtaista. Sarabassa karhut näyttävät yhä karhuilta, en tiedä mitä taiteilijalle tapahtui kun nykyään karhut näyttävät tältä.

Saraban voi lukea englanniksi Ginga Scans -sivulla.

TÄHDET: ***

Jouluja

Kortit tehty Musti & Mirrin korttigeneraattorilla.
Innostuin ehkä liikaa.

Nine Dog Christmas

NIMI: Nine Dog Christmas: The Movie
VUOSI: 2003
KÄSIKIRJOITUS: Roy Wilson, Carter Crocker
OHJAAJA: Kamoon Song

Halusin kirjoittaa joulukuussa jotain jouluun liittyvää, siispä tartuin tähän tekeleeseen. Aloitin leffan katsomisen yli viikko sitten, mutta se oli niin pitkäveteinen etten pystynyt katsomaan sitä kuin ehkä vartin kerrallaan, pitäen välissä "lepopäiviä". En ole mikään jouluhullu, vaikka pidänkin joulun rauhallisesta tunnelmasta (siis OIKEASTI rauhallisesta, ilman mitään lahjanostohysteriaa ja pakkomiellettä koristella joka hemmetin nurkka rumilla tonttukoristeilla) ja ilmaisen tavaran saamisesta. Siispä en jaksa innostua jouluspesiaaleista, etenkin kun niihin harvemmin laitetaan suurta vaivaa ja juonellisesti ne tuppaavat olemaan aivan liian imeliä minulle. Tämä elokuva ei ollut mikään poikkeus. Hyvin turvallista höttöä, joka todennäköisesti pystyy viihdyttämään perheen pienimpiä, mutta ei heidän vanhempiaan. Joku lyhyen nettiarvostelun kirjoittanut vanhempi sanoikin osuvasti elokuvan olevan kestävyystesti. Jos siis haluaa jouluna katsella pikkuisten kanssa jotain ajankohtaan sopivaa suosittelen pysymään Samu Sirkan ja Lumiukon parissa.

Joulun kohtalo on uhattuna kun Joulupukin kaikki porot sairastuvat. Siispä kaksi tonttua lähetetään sivistyksen pariin etsimään uusia lentäviä juhtia. Poroja ei löydy, niiden sijaan Pohjoisnavalle viedään sekalainen joukkio kulkukoiria ilkeän koirakaappaajan johtamasta katusirkuksesta. Koirat on oikeasti lainattu miehen poissa ollessa ja tämän huomattuaan ilkeä ukko lähtee itsekin Pohjoisnavalle hakemaan koiriaan takaisin. En tiedä missä kaupungissa nämä koirat asuvat, mutta ilmeisesti sieltä pystyy helposti ajamaan autolla Pohjoisnavalle saman päivän aikana. Jouluun on aikaa vain muutamia päiviä joiden sisällä koirien on opittava lentämään.

Koirat Joulupukin apulaisina ei ole paskempi idea, jos nyt jotain jouluaiheista tarinaa on pakko suoltaa ulos. Valitettavasti petyin suuresti kuinka koiria näytetään reen edessä vain pienen murto-osan verran elokuvan loppupuolella ja suurin osa elokuvasta kuluu koirien ja tonttujen keskinäiseen höpöttelyyn, koirien kaappaamiseen ja niiden takaisin saamiseen, sekä *nielaisu* lauluihin. Yksi näistä lauluista jäi raivostuttavasti soimaan päähäni (ja siellä se soi vieläkin), typerien sanoituksiensa ja epävireisen melodiansa kera. Muut laulut ovat onneksi sentään unohdettavan laimeita ja eivät jääneet kummittelemaan korvien väliin.

Koiria on peräti yhdeksän, joten vähän alle tunnin kestävän animaation aikana heihin ei pystytä tutustumaan kuin hyvin pintapuolisesti. Kaikille hahmoille on annettu yksi tai kaksi stereotyyppistä luonteen piirrettä. Ainoastaan yksi hahmo selkeästi kehittyy elokuvan aikana (pahiksen lähes orjana kohdeltu koira, joka lopulta asettuu hyvisten puolelle), tämänkin juonenkäänteen tosin arvaa heti. Puun takaa tulee myös pieni romanssin tynkänen kahden juuri toisensa tavanneen koiran välille, mikä tietenkin ansaitsee lällyn laulun ja romanssia ei sen jälkeen enää erityisemmin mainita. Hahmot ovat kaikki unohdettavia myös ulkonäöllisesti. Muutama koira vaikuttaisi olevan jopa suoraan kopioitu Disneyn tuotannosta, joukosta löytyy skottilaisella aksentilla puhuva skotlanninterrieri, joka muistuttaa Kaunotar & Kulkurin Jockia, samaten joukkion chihuahua sekä näyttää että käyttäytyy kuin Oliver & kumppaneiden Tito.

Animointi on ihan hyvää, mutta en voi sitä ylistääkään. Hahmojen liikkeet ovat sulavia ja en huomannut, että elokuvassa olisi useamman kerran kierrätetty kohtauksia. Pehmeästi väritetyt taustat olivat välillä hyvinkin nättejä. Kaiken kaikkiaan hyvin tasapaksu ja lapsellinen teos, joka tuskin jaksaa ylläpitää yli 10-13 vuotiaiden mielenkiintoa.

Muita jouluisia koira-animaatioita ovat ainakin Alpha & Omega 2 ja Kaikenkarvaisten koirien joulu. Nämäkin ovat melkoista sontaa.

TÄHDET: **