![]() |
1875 |
Kennel Clubin alkuaikoina näyttelyissä kiersi mystinen koiraeläin nimeltä Garry. Se keräsi palkintoja esquimaux-koirana, mutta sitä kutsuttiin myös Pohjois-Amerikan koirasudeksi, ja sen väitetystä suden verestä puhuttiin avoimesti. Vuonna 1873 Alfred Swinbourn oli ostanut kolmen kuukauden ikäisen Garryn joltain intiaaniheimolta Fort Garrystä, Manitobasta. Swinbourn ei tarkentanut mikä heimo oli kyseessä, mutta hänen mukaansa intiaanien perinteissä valkoinen koira on hyvin arvokas, ja kun valkoinen pentu syntyy järjestetään sen kunniaksi suuri juhla. Hän kertoi myös, että intiaanit sitoivat kiimaisia narttukoiria susien lähettyville, jotta saisivat koirasusipentuja. Olen aiemmin ollut hyvin skeptinen tällaisten tarinoiden suhteen, mutta nykyään pidän niitä mahdollisina, sillä täysin samanlaisia kertomuksia kiimaisten narttujen sitomisesta susien astuttaviksi löytyy ympäri maailmaa: Kanadasta, Grönlannista, Portugalista, Japanista... Voivatko tällaiset tarinat olla pelkkää kukkua, jos toisistaan täysin erillä elävät kansat kertovat samoja asioita? En tosin ole varma tarkoittiko Swinbourn Garryn olevan tällaisen tempauksen tulos, vai puhuiko hän vain yleisesti.
Swinbourn toi koiran Englantiin, jossa se jossain välissä vaihtoi omistajaa. Kaksivuotiaana Garry tuotiin Birminghamin koiranäyttelyyn, jossa se voitti viisi puntaa. Vuonna 1875 herra Adcock piti sitä näytteillä Kennel Clubin järjestämässä Crystal Palacen näyttelyssä, joka pidettiin silloin kuudennetta kertaa. Garryä näyteltiin useasti, ainakin vuoteen 1878 asti, ja monen mielestä se oli hienoin eskimokoira, mitä on koskaan nähty. Jossain vaiheessa sen omistajaksi vaihtui herra J. Angell.
Garryn emon kerrottiin olevan eskimokoira ja isä "preeriasusi". Tässä on briteillä todennäköisesti mennyt puurot ja vellit sekaisin, sillä prairie wolf tarkoittaa kojoottia. Garry ei näytä puoliksi kojootilta. Garryn sanottiin olevan tulos eskimonartun risteyttämisestä yhdeksän kertaa suden kanssa ("Esquimaux bitch crossed nine times by a prairie wolf."). Tällä on ilmeisesti viitattu tuon aikaiseen uskomukseen, että uroksen sperma jää säilöön naaraassa, ja jokaisella astuntakerralla tuleva pentu saa enemmän isänsä perimää. Tällaisten uskomusten takia myös luultiin, että jos vaikka arvokas rotunarttu päätyi katurakin astumaksi, olisi narttu ikuisiksi ajoiksi pilattu, sillä kaikilla sen tulevilla pennuilla tulisi olemaan katurakin perimää. Vaikka me nykyajan ihmiset tiedämme tällaisen olevan palturia, Garryn ajateltiin olevan 9/10 tai 90% susi. Mikä tietty tekee tämän koiran esittämisestä näyttelyissä eskimokoirana vieläkin erikoisempaa, sillä silloinhan Garry oli enemmän susi kuin koira! Olisikohan tällä logiikalla myös ollut mahdollista saada täysin puhdas susi, mikäli Garryn isä olisi päässyt jynkyttämään narttua vielä kymmenennen kerran? Toisaalta vähän epäselvällä lauseella on ehkä voitu tarkoittaa, että Garry olisi monen sukupolven jalostuksen tulos, jossa ensimmäisen koiran ja suden risteytyksen jälkeen jälkeläiset oli yhdistetty vain puhtaaseen suteen seuraavan kahdeksan sukupolven ajan. Tällöin toki 9/10 osaa olisi mahdollista.
![]() |
1879 |
Garryn luonteen kerrottiin olevan rauhallinen, hiljainen ja ystävällinen, se käyttäytyi sisätiloissa yhtä hyvin kuin sylikoira, eikä huomioinut muita koiria elleivät ne hyökkineet kohti. Sillä ei pidetty ketjua tai kuonokoppaa, vaan se seurasi omistajansa vierellä vapaana kadulla. Mikäli sille laitettiin ketju Garry saattoi yrittää rimpuilla vapaaksi. Se ei haukkunut, mutta ärsyyntyessään päästi matalaa murinaa, ja öisin ulvoi säälittävästi. Sille oli aluksi syötetty lihaa, mutta tämän oli huomattu tekevän siitä liian tulisen, joten liha vähitellen vaihdettiin tavalliseen kuivaruokaan, jota annettiin kerran päivässä. Herra Swinbourn oli käyttänyt Garrya rekikoirana onnistuneesti.
Kaikki eivät uskoneet Garryssä olevan sutta. Epäilijöihin kuului jo mainittu Dalziel, jonka mukaan Garry oli paras hänen näkemänsä eskimokoira, mutta pelkkä koira kuitenkin. Dalzielin mielestä tarina intiaanien kasvattamasta koirasudesta oli epärealistista fantasiaa, eikä hän uskonut "punaisen miehen" kertomuksiin. Dalzielin mukaan mitä kauempana koira on sivistyneestä maailmasta sitä susimaisempi se on. Tässä taisi olla kyse lähinnä hänen rasistisista ennakkoluuloista. Eihän nyt kukaan muu kuin valkoinen ihminen pystyisi jalostamaan koiria tai kesyttämään sutta. Garryn ulkomuoto oli vain todiste punaisen miehen taitamattomuudesta! Hän myös lisäsi etteivät hybridit lisäänny, missä hän on täysin väärässä, sillä susi pystyy lisääntymään ihan minkä tahansa koirarodun kanssa ja myös jälkeläiset lisääntyvät normaalisti.
![]() |
Arktinen susi vertailuksi. Kuva Wikimedia Commonsista. |
Lähteet:
* British Dogs: Their Varieties, History, Characteristics, Breeding, Management, and Exhibition (Hugh Dalziel, 1879)
* Dogs: Their History and Development (Edward Cecil Ash, 1927)
* The Hour 2.6.1875
* Illustrated Sporting and Dramatic News 20.2.1875
* www.canadianeskimodogclub.com/about/history-to-present-day/
Todella kiinnostava postaus. Olen itsekin pohtinut tuota "sidotaan narttukoira kiinni puuhun susien lähelle --> saadaan pikku koirasusia", millä tavalla mm. Jack Londonin Valkohampaan emo oli saanut alkunsa. Uskoin siihen pitkään, kunnes mua valaistiin siitä mitä lähes varmasti tapahtuu, kun susi kohtaa koiran... Voisiko olla niin, että kaikkialla maailmassa on järkeilty tämä sama toteutustapa sellaiseksi, joka voisi toimia, ja joskus nartun todella on käynyt astumassa joku uroskoira ja on saatu niitä "sudenpentuja". Siinä kainkoiraristeytyksessä yritettiin monenlaisia komboja, mutta ainoa mikä toteutui oli se suden narttupenttu ja aikuinen uroskoira. Kiinnostaisi tietää, että onko muissa vankeusristeytyksissä voinut olla narttukoira ja urossusi.
VastaaPoistaSatu
On aika todennäköistä, että villi susi tappaa koiran sellaisen tavatessaan, MUTTA uskon, että yksinään liikkuva nuori uros eraussusi voi hyvin hurmaantua kiimaisesta nartusta, eikä siinä ole muuta laumaa mukana vaatimassa koiran päätä vadille. Sekin auttaa jos susi ei satu olemaan sinä hetkenä nälkäinen. Tämä kuitenkin voi tapahtua vain talvella suden normaaliin kiima-aikaan, koska muuhun aikaan vuotta urossuden pallit ovat surkastuneet. Hieno esimerkki koiran ja suden spontaanista risteymästä on tapahtunut ihan meillä Suomessa 80-luvulla, kun Martti Mustakankaan omistama suomenajokoira Taru karkasi maaliskuussa, suden kiima-aikaan, ja susi astui sen. Pennuista otettiin DNA-näytteet Oulun yliopistoon ja susitutkija Erkki Pulliaisen mukaan risteymä oli aito. Susi ja koira voivat risteytyä ihan miten päin vain, kunhan kiima-ajat ja henkilökohtaiset kemiat osuvat yhteen.
PoistaNiin, ja vankeudessa on lukemattomia esimerkkejä kummallakin kombolla (narttukoira + urossusi tai narttususi + uroskoira). Molempia komboja käytettiin esimerkiksi tsekkoslovakiansusikoirissa.
PoistaNyt muuttui vielä kiinnostavammaksi. Nuori ja tyytyväinen yksinäinen uros kuulostaa ehkä mahdolliselta. Suvunjatkamisvietti ottaa vallan. Enpä tiennyt että urossusien pallit on osan vuotta säästöliekillä :o Yllättävä mutta järkeväkin ratkaisu. Katon löytyykö jostain arkistosta tiedejournalin julkaisua tuosta todennetusta susiristeymästä.
VastaaPoistaSatu
Kannattaa myös muistaa, että kaikki mustat sudet ovat saaneet värigeenin koiralta. Näitä luonnon risteymiä siis tapahtuu, niin epätodennäköiseltä kuin se tuntuisi. Susi on niin sosiaalisesti monimutkainen ja älykäs eläin, ettei voida luokitella tiukkiin raameihin mitä se tekee tilanteessa x ja y.
Poista