1909 Amélie Rives Troubetzkoy |
Pierre Troubetzkoy suhtautui titteliinsä melko välinpitämättömästi. Erästä sanomalehteä lainaten: "Hänen yhdentekevä asenteensa sukuaansa kohtaan voi osittain johtua siitä, että se määrä ihmisiä maailmassa, jotka ovat oikeutettuja käyttämään prinssi Troubetzkoyn titteliä, on niin suuri, että on lähes mahdoton tehtävä pitää heistä kaikista lukua. Jos prinssi Pierrellä olisi kaksitoista veljeä, ja jokaisella kaksitoista poikaa, olisivat he kaikki prinssi Troubetzkoyta."
Prinssiys ei siis ollut niin big deal, kuin aluksi voisi olettaa, mutta hyvien sukujuuriensa ansiosta sekä Amélie että Pierre olivat eläneet elämänsä mukavasti ja keskittyneet toteuttamaan taiteellisia puoliaan. Pierre oli taidemaalari ja tilauksesta maalaili yläluokkaisten muotokuvia.
Amélie ja Fang kävelyllä Pariisissa. |
Amélie ja Pierre asuivat jonkin aikaa Pariisissa, jossa he pitivät lemmikkeinä susia. Sudet olivat todennäköisesti Pierren idea, sillä myös hänen Pariisissa asuvalla veljellä oli niitä (veljestä kerrotaan hieman myöhemmin). Amélie ulkoilutti susiaan harva se päivä Bois de Boulogne -puistossa. Susia parilla vaikuttaa olleen vähintään kaksi. Ainakin yhden kerrottiin olevan Venäjällä syntynyt villisusi, joka oli kaapattu nuorena. Tämä susi oli ystävällinen, seurasi prinsessaa koiran tavoin, ja antoi hänen käsitellä pentuaan (katso ylin kuva). Viereisen kuvan oheen on netissä monesti kirjoitettu suden nimen olleen Fang, mutta en löytänyt nimelle alkuperäistä lähdettä.
Myös Pierren veli, hänkin tietenkin prinssi, Paolo "Paul" Troubetzkoy oli susi-intoilija. Tosin yksi sanomalehti sanoi Paolon olevan Pierren serkku, mutta kun kuninkaallisia on kyseessä, voi kumpikin väite tietenkin pitää paikkansa... Paolo oli lahjakas kuvanveistäjä, ja sudet toimivat hänelle monesti muusina. Hänen susiveistoksiaan voi etsiä Googlesta vaikka hakusanoilla "Paolo Troubetzkoy wolf".
Paolo oli vannoutunut kasvinsyöjä, ja valitettavasti syötti myös eläimilleen vain vegaaniruokaa. Hän uskoi lihan syönnin tekevän niin ihmisistä kuin eläimistäkin väkivaltaisia, ja kaikki maailman sodat saataisiin päätettyä jos vain söisimme rehuja. Hänen sanoin:
"Tiedämme, että petoeläimet ovat hurjia. Olen tehnyt kiinnostavan kokeen tällaisilla eläimillä. Venäjällä maillani on useita lemmikkejä, kuten kolme sutta, kaksi karhua, neljätoista koiraa ja yksi lammas. Monet vierailivat tiluksillani kun pidin näytteillä veistostani Aleksanteri III:sta. He olivat hämmästyneitä nähdessään suden leikkivän vasikan kanssa, susien temmeltävän karhujen ja koirien kanssa, ja tusinan kuljettajani ja palvelijani lapsia leikkivän kaikkien eläinten kanssa. Miten ne olivatkaan niin lempeitä? Selitin niiden lempeyden johtuvan siitä etten koskaan antanut niille lihaa. Ne söivät öljyllä maustettua kaurapuuroa. Tämä ruokavalio poisti niiden luontaisen raakuuden. Anna sudelle lihaa ja sudesta tulee verenhimoinen. Anna ihmiselle lihaa ja ihmisestä tulee raakalainen. Kun syötät karhuille viljaa ne eivät vahingoita ketään. Anna ihmisten syödä kasviksia, ja samoin hekin ovat lempeitä toisilleen."
Toisessa haastattelussa hän kertoi:
"Lihan syönti on synti rakkautta vastaan. Tapat lehmän, mutta härkä rakasti lehmää, juuri niin kuin minäkin rakastan vaimoani. Joten jos söisin naudanlihaa en voisi katsoa prinsessaa silmiin! Kaikki elävät olennot rakastavat kumppaneitaan, se tekee niistä pyhiä."
Paolo myös kertoi, että syötettyään kokeena sudelleen hieman lihaa oli sudesta selvästi tullut aggressiivisempi, mutta se oli taas lempeä oma itsensä kun ruokavalio palautui vegeilyksi. Todennäköisesti pullaan kyllästynyt susi suojeli ateriaansa raivokkaasti saatuaan viimeinkin oikeasti maistuvaa ravintoa. Sudet sulattavat kasviperäistä ravintoa vielä huonommin kuin koirat, joten susien hyvä käytös on voinut johtua siitäkin ettei niillä yksinkertaisesti ollut energiaa riehumiseen näin kurjalla ravinnolla.
Paolo vaati, että hänen kotonaan tarjoiltiin vain kasvisperäistä ruokaa, ja vierailijat eivät saisi syödä lihaa kolmeen päivään ennen vierailua, sillä muuten prinssi haistaisi heistä kuoleman. Hän tosin ei ollut onnistunut lähipiirinsä käännyttämisessä. Hänen ensimmäinen vaimo, ruotsalainen Elin Sundström, nautti yhä kokin valmistamista monimutkaisista aterioista, samalla kun Paolo söi pöydän toisessa päässä keitettyjä kasviksia. Prinssi ei myöskään pitänyt turhasta pukeutumisesta, vaan vietti mahdollisimman paljon aikaa paljasjaloin, ohuella paidalla ja flanellihousuilla, jotta hänen kehonsa biljoonat huokoset voisivat imeä luontoäidin ja isäauringon säteilyjä. Paolon harmiksi Elin pakotti hänet pukemaan kengät ja takin päälleen valokuvia varten.
Paolo asui paljon Pariisissa, Villa Dupontissa, jonne hän keräsi myös melkoisen eläintarhan. Erityisesti sudet olivat hänen mieleensä, ja hän puhui niistä paljon sanomalehdille. Hänen sutensa olivat villeinä syntyneitä siperialaisia susia, jotka hänen mukaansa olivat erittäin lempeitä ja ystävällisiä. Sanomalehti kertoi näin, todennäköisesti prinssin sanoja mukaillen: "Ne ovat puhtaimpia, aristokraattisimpia, hurjia venäläisiä susia, joille muinaisina aikoina hätääntyneet äidit uhrasivat yhden vauvan kerrallaan kiitävästä valjakosta, jotta muut lapset voisivat säilyä hengissä!"
Melkoinen mielikuva!
Hän kävelytti susiaan monesti puistoissa ja jopa otti suden mukaan Pariisissa vuosina 1907 - 1931 toimineeseen Luna Parkiin näköalakierrokselle. Piti tietenkin googlailla mikähän tällainen on ollut, ja voi ei, susiparka oli laitettu vuoristorataan! Toivotaan, että tuo laite todella oli tarkoitettu näköalojen katselemiseen, eikä kovaan vauhdin hurmaan.
Luna Parkin näköalakierros vuonna 1910. |
Elin Sundström/Troubetzkoy ja keskenkasvuinen susi Pariisissa. Kuvateksteissä suden nimi on ollut Waska ja Wanda. |
Paolo ja Elin olivat myös tanssija Loie Fullerin ystäviä, ja heidän susien kerrottiin olleen inspiraation lähteenä Fullerin uudelle tanssiesitykselle, jota hän nimitti luonnon tanssiksi (nature dancing). Fuller oli saanut tarpeekseen vanhanaikaisista tavoista tanssia varpaillaan ja samaan tahtiin muiden kanssa. Hän kaipasi lisää vapautta ja luonnollisuutta tylsiin rutiineihin - kuulostaa siis siltä, että hänen ajatusmaailmansa sopi täydellisesti yhteen hippiprinssin kanssa. Idean uuteen tanssiin kerrottiin syntyneen eräänä päivänä, jolloin Fuller oli muutaman muun tanssijan kanssa oleskellut prinssin puutarhassa. Prinssi oli soittanut panhuilua, jolloin sudet olivat syöksyneet näkyville ja tytöt olivat aluksi säikähtäneet, mutta sudet olivatkin vain hyppineet, kierineet ja telmineet musiikin tahtiin. "Tuo on oikeaa tanssia!" oli prinssi sanonut, ja ihastuneet tytöt olivat yhtyneet tanssiin susien kanssa.
Kaunis piirros, joskin susi näyttää koiralta ja sillä ei ole häntää. |
Ei yhteiselo susien kanssa sentään ongelmatonta ollut. Susia pidettiin vapaana Paolon puutarhassa. Hänen lempisutensa Vasco oli ottanut erään hovimestarin silmätikukseen ja yritti syöksähtää tätä kohti aina kun näki hänet, jolloin Vasco piti laittaa ketjuun. Vuonna 1911 Vasco kuitenkin oli ilmeisesti vapaana tai karannut ketjustaan, koska onnistui repimään hovimestarin housut ja sen jälkeen lähti nuuskimaan kauhistuneiden illallisvieraiden jalkoja pöydän alla. Prinssi rauhoitti suden lihanpalalla - niin, ei se pulla varmaan olisi näin jännässä tilanteessa kiinnostanut. Tästä ei kulunut kuin kuukausi, kun Vasco hyökkäsi lenkillä tuntemattoman työmiehen päälle. Poliisit tulivat apuun, ja neljä miestä piteli sutta samalla kun prinssi tarkasteli työmiehen purtua jalkaa. Susi sai vapautettua itsensä ja jälleen syöksyi puremaan samaa jalkaa. Paolo antoi miehelle suuren summan rahaa ja toivoi tapauksen olevan sillä ohi, mutta seuraavana päivänä poliisi antoi hänelle huomautuksen, että kenties prinssin olisi parempi pitää mieluummin kanarialintuja keskellä Pariisia susien sijaan.
Seuraavana vuonna tapahtui vielä uusi välikohtaus, kun prinssi oli juhlan aikana lähettänyt hovimestarin (ei tiedossa oliko sama henkilö) puutarhaan, jossa susi puri miestä jalkaan. Tämä hovimestari haastoi prinssin oikeuteen, vaatien 2000 dollaria. En tiedä saiko hän rahojaan. Mikäli tavallisen pulliaisen koira olisi käyttäytynyt näin aggressiivisesti olisi poliisi todennäköisesti lopettanut sen. Naapurit kuitenkin ottivat oikeuden omiin käsiinsä, ja vuonna 1912 susi löydettiin myrkytettynä. Myrkyttäjä ehkä pelkäsi purevaa sutta, tai kuten prinssi arveli, saattoi olla kyllästynyt sen ulvontaan.
Vascon nimi on muuten kirjoitettu sanomalehdissä jopa saman artikkelin sisällä kolmella tavalla. Vasco, Vasce, Vesco, sitten ylempänä olevassa kuvassa nuori susi on nimetty eri lehdissä sekä Wandaksi että Waskaksi. En tiedä montako sutta Paololla lopulta oli. Suurimmassa osassa artikkeleista hän puhuu kahdesta tai kolmesta sudesta. Yhdessä artikkelissa väitetään, että hänellä olisi 40 sutta! Mutta tämä on varmaan toimittajan virhe. Ehkä kaikkia eri eläimiä oli yhteensä 40. Jos susia tosiaan olisi ollut noin monta, tuskin kaikki niistä olisivat olleet Pariisissa, vaan sijoitettuna prinssin eri tiluksille.
Paolo Troubetzkyllä oli pohjimmiltaan ihan kauniitakin ajatuksia, mutta ne olivat hirvittävän naiiveja ja hän vaikutti luulevan, että rakkaudella ja veganismillä hän voisi mitätöidä susien vaistot. Sudet olisivat saattaneet ollakin mukavia puutarhan koristeita, jos niitä olisi kohdeltu kunnioittavasti. Totta kai niille olisi pitänyt antaa lajityypillistä ravintoa, ja ei missään nimessä olisi saanut pakottaa liian vaikeisiin tilanteisiin, kuten istumaan vuoristoradassa tai lenkkeilemään Pariisin vilkkailla kaduilla! Tällaiset stressaavat tapahtumat kuormittavat varsinkin suden kaltaista herkkää ja väistyvää eläintä todella paljon. Paolo oli varmasti eläinrakas ihminen, mutta hän ei vaikuttanut oikeasti ymmärtävän eläimiä. Kaikenlaisia hihhuleita on aina ollut, paremmissakin piireissä. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin ainakin nämä aateliset levittivät (tai yrittivät levittää) positiivista sanomaa susista, ja en löytänyt mitään omituista mainintaa (kuten vegaaniutta) Amélie Rivesin sudenpidosta.
Paolo muuten lahjoitti ainakin yhden siperialaisen suden Bronxin eläintarhalle. Narttu synnytti pentuja, joista yksi lahjoitettiin takaisin prinssille, joka vuorostaan lahjoitti kyseisen pennun koomikko Raymond Hitchcockille. Tämä urospentu sai nimekseen Skoy (lyhenne Troubetzkoystä). Skoy sai kasvaa vapaasti chow chow -lauman seassa, ja lehdissä vitsailtiin, että se varmaan luuli olevansa itsekin chow chow. Skoyn kerrottiin olevan hyvä lemmikki ja osaavan monta temppua.
1918 pilapiirros Skoysta. |