FANITARINA: Legendan varjossa, osa 2

by Mariosson.

Luku 2.

Oli varhainen aamu, kun isäntäni tuli hakemaan minua ulkotarhasta. Tapani mukaan olin taas onnesta sekaisin, hypin ja haukuin innoissani, kunnes huomasin ettei hän ollut yksin. Häntä seurasi toinen mies, vieras joka oli käynyt kennelissä usein ja vienyt yhden veljistäni mukanaan. He puhuivat hetken ja vieras mies katosi näkyvistäni. Isäntäni jäi ilmeisesti odottelemaan häntä, joten istuin itsekin aloilleni, häntä yhä hitaasti heiluen. Hetken kuluttua vieras mies tuli takaisin, mukanaan Demon hihnaan kytkettynä. Tunsin niskavillojeni jäykistyvän ja ärtyneen puuskahduksen pääsevän huuliltani pelkästään veljeni näkemisestä. Kenties vieras mies ottaisi Demonin mukaansa myös? Toivottavasti.

"Tehdään vain lyhyt pyörähdys näiden kanssa ja otetaan erilleen ennen mitään vakavaa." isäntäni sanoi ja haki myös minut omasta ulkotarhastani. Hyväntuulisuuteni oli täysin ohi. Seisoin muutaman metrin päässä veljestäni, josta oli kasvanut nuori aikuinen. Hän oli jossain vaiheessa saanut typistetyt korvat, perinne, jonka isäntäni teki vain uroskoirille. Demon näytti yhtä rumalta kuin pentunakin, hänen penturyppynsä otsassaan eivät olleet tasoittuneet tähänkään mennessä ja terävät korvat vain korostivat hänen uhkaavaa ulkonäköä. Hän oli yhä minua isompi, mutta kokoeromme ei sentään ollut yhtä suuri kuin vielä ruokataistelun aikoihin. Kyseisen tapahtuman jälkeen isäntä oli alkanut keskittyä myös minuun ja keskittyneemmän ruokinnan ja treenauksen ansiosta olin kokenut huomattavan kasvupyrähdyksen. Näin kuinka veljeni mittaili minua katseellaan, omat niskakarvansa pystyssä ja jalat jäykkinä. Näytin varmasti samalta. Hän alkoi murista rutistaen entisestään jo valmiiksi ruttuista naamaansa. Murisin takaisin.

Vieras mies kumartui Demonin taakse, pidellen häntä kaulapannasta aloillaan. Isäntäni teki takanani samoin. Tunsin vastustamatonta halua syöksyä eteenpäin ja painauduin kaulapantaa vasten, isännän pidellessä minua aloillaan. Tempoilin otteessa ja vinguin turhautuneena, etujalkani haroivat turhaan kohti veljeäni. "Hyvä tyttö, hyvä tyttö..." isäntäni hoki ja silitti minua vastakarvaan, ele vain kiihotti ylikierroksilla käyvää mieltäni. Näin vieraan miehen nousevan kyyryyn ja tuovan Demonia hieman lähemmäksi, pysähtyen aivan eteeni mutta otteeni ulottumattomiin. Tämä oli kärsimystä. Tunsin jo Demonin puuskutuksen ja turhautuneen vingunnan kasvollani, hän oli yhtä epätoivoinen kuin minäkin. Demon muisti yhä elävästi kuinka nöyryytin häntä iskemällä häntä kurkkuun, eikä hän ikinä ollut saanut kostaa siitä. Taistelumme jälkeen olimme eläneet omissa ulkotarhoissamme, tarpeeksi kaukana toisistamme, että yleensä näimme toisemme vain muutamien sekunttien ajan kun toista vietiin ulkoilemaan.

Miehet nyökkäsivät toisilleen ja päästivät irti pannoista yhtäaikaa. Mieleni ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti tähän, mutta kehoni syöksyi itsestään eteenpäin koska olin nojannut pantaan kaikin voimin. Sama juttu oli ilmeisesti Demonilla, koska hetken hämmennyksessä löimme päämme yhteen ja erkanimme toisistamme pariksi sekunniksi. Toivuin hämmennyksestäni ja näin Demonin liikahtavan kohti kaulaani, kevyempänä ehdin kuitenkin väistää veljeni iskun. Kiersin hänen taakse, yritin saada otetta hänen niskastaan mutta hän pyörähti pois altani ja pienen kierähdyksen jälkeen puri ensimmäistä kohtaa kuononsa edessä - mikä sattui olemaan takajalkani. Kipu oli yllättävä ja kova, mikä sillä hetkellä vain lisäsi raivoani. Tempoilin minkä pystyin ja revin Demonia niskasta turhaan, veljeni leuat olivat kuin ketunraudat jalassani. Hän oli onnekseni pureutunut lihakseen, mikäli hän saisi otteen luusta pelini voisi olla nopeasti menetetty. Purin hänen niskaansa niin kovaa kuin pystyin, mutta Demon ei päästänyt otettaan. Paniikki alkoi hiipiä mieleeni, mutta koetin pitää pääni kylmänä. Lähes epätoivoisena siirtona menin makuulle ja kierähdin, jolloin Demonin ote irtosikin. En haaskannut aikaa. Juuri kun hän kääntyi hyökkäsin naama edellä häntä kohti. "Tämän opin sinulta, persenaama!" ehdin äristä, kun leukani porautuivat pehmeään lihaan. Demon pysähtyi täysin ja vain huusi karmealla äänellä kun purin häntä kirsuun, kuten hän oli raukkamaisesti purrut pienintä siskoamme.

En tyytynyt vain puremiseen, vaan aloin riuhtoa päätäni edestakaisin Demonin ulistessa avuttomana. Isoveljeni oli täysin armoillani. Tämän nähdessään miehet päättivät puuttua taistelun kulkuun ja isäntäni haki pitkän kepin, jonka avulla sai leukani auki. Hengitin raskaasti ja katsoin Demonin riutunutta naamaa kun vieras mies otti häntä pannasta kiinni. Veljeni kirsu oli haljennut kahtia ja toinen puoliska roikkui kuvottavasti, verta valui hänen kuonostaan valtoimenaan. Isäntäni taputti minua ja kummallakin miehellä oli kasvoillaan suurta ihmetystä kuvastava ilme. "Olin varma, että uros olisi voittanut..." vieras aloitti. Isäntä nyökkäsi ja jatkoi silittämistäni, menin maahan makuulle. Tajusin, että ottelu oli jo ratkaistu ja voisin hengähtää. "Aiot varmaan pitää Naran, voisinko minä saada Demonin?" vieras kysyi. "Se oli pienestä asti suuri ja ärhäkkä, mutta ei osannut oikeasti taistella. Se vain kiusasi heikompiaan. Saat sen jos haluat, ehkä se pärjää vahtikoirana, tai mitä käyttöä sille keksitkään."

Sen jälkeen näin Demonin vain kerran. Vieras mies tuli kuukauden kuluttua Demonin kanssa kenneliin vierailulle. Kun he ohittivat ulkotarhani näin vilauksen isoveljestäni. Hänen kirsunsa oli ommeltu entiselleen, mutta siinä oli yhä selvä halkeamisen jälki. Minut ohittaessaan hän vilkaisi minua sivusilmällä ja teeskenteli ettei olisi huomannutkaan olemassaoloani, mutta näin hänen kehonkielensä menevän hieman kyyryyn. Tämän jälkeen isäntäni jatkoi kouluttamistani normaaliin tapaan useamman kuukauden. Hänelle alkoi tulla epätavallisen paljon kirjeitä ja puhelinsoittoja. Isäntäni oli alkanut suunnitella minun ilmoittamista koirataistelujen kevyeeseen sarjaan. (JATKUU)