Vartijat

NIMI: Vartijat
VUOSI: 2008 - (jatkuu yhä)
KUVITTAJA: Elli Puukangas, Pauliina Högman, Heidi Haataja
TARINA: Heikki Valkama

Vartijoita on kysytty jo hirveään moneen kertaan, lukijani ovat siis selvästi itsetuhoisia. Hups paljastin mielipiteeni teoksesta jo ensimmäisessä lauseessa. No, mikään salaisuus tuskin on, että suurin osa ihmisistä tuntuu pitävän Vartijoita floppina. Vartijat -kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt kolme, joista JOKAISESSA on ollut uusi piirtäjä. Tämä kertonee jo aika paljon, lähtökohtana kun kuitenkin on ollut että sarjan olisi piirtänyt sama taiteilija. Tästä arvostelusta tulee hyvin pitkä, koska aion kirjoittaa pohdintoja jokaisen piirtäjän tyylistä.

Vartijat -sarjaa mainostettiin ensimmäisenä täysin suomalaisena mangana... mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaakin, koska manga-sana on yleensä varattu vain japanilaisille sarjakuville. Titteli oli selvä myyntikikka, koska nämä Japanin ihmeet tuntuvat yhä myyvän kuin häkä Suomen teineille, laadusta riippumatta. Ensimmäinen Vartijat -kirja ulostettiin marketteihin vuonna 2008 ja muistan ostaneeni sen heti, koska halusin tietenkin tukea suomalaista sarjakuvaskeneä. Kaupassa pikakelauksella huomasin välittömästi että piirrostyyli ei ollut mieleeni, mutta kotona petyin vielä enemmän koska lähemmässä tarkastelussa oikeastaan kaikki kirjassa oli hosuttua.

Koska ensimmäinen sarjaan kaavailtu piirtäjä oli kieltäytynyt kunniasta, oli Sangatsu Mangalla kiire saada joku toinen kuvittaja tilalle. Valinta osui Elli Puukankaaseen, parhaimmillaankin melko keskinkertaiseen piirtäjään joka oli selvästi saanut hopeanuolitaudin. Mikä on hopeanuolitauti? Tämä pelottava syndrooma pakottaa hopeanuolifanin piirtämään puissa hyppiviä, kuperkeikkaiskuja tekeviä koiria rintalihaksilla. Tauti myös vaikuttaa piirtäjän tarinankerrontaan, tarinoissa alkaa esiintyä Hopeanuolesta tuttuja kliseitä ja juonikuvioita. Puukangas oli aiemmin tehnyt omakustanteen nimeltä Shunkashuutou 1 (lisää osia ei tainnutkaan ilmestyä), jossa pääosassa oli ainakin kannen perusteella maagisia peruspystykorvasusikoiria rintalihaksilla varustettuina. Valitettavasti en ole pystynyt haalimaan tätä teosta itselleni, mutta teoksen arvostelua voi lukea upeasta Finnish Comics Dissected -blogista.



Tämän tasoinen kuvitus on Puukankaalta varsin hyvää, mutta valitettavasti kuvituksen taso ei pysy tälläisenä koko kirjan verran.

Sangatsu Mangan valinta oli selvästi hätiköity, olen varma, että Suomesta olisi löytynyt kokeneempia ja parempia kuvittajia kuin vain Puukangas. Hitto, tiedän paljon loistavia piirtäjiä jotka varmasti mielellään osallistuisivat tälläiseen ammatilaisprojektiin. Mikä sitten Puukankaassa on niin vialla? Hänen viivatyöskentely on sekavaa ja hutaistun näköistä, tämä vain pahenee kirjan edetessä ja on jo varsin sietämätöntä toisessa kirjassa. Hahmojen anatomiat, pituudet, väritykset ynnä muut vaihtelevat ruudusta ruutuun. Kerri -kettu ei oikeastaan missään vaiheessa ole normaalin ketun kokoinen, vaan on jatkuvasti huskyn tai suden kokoluokkaa, tosin hänen pituutensa voi vaihdella radikaalisti ruutujen välillä. Myöskin hänen värityksensä vaihtelee, välillä hänen kuononpää on tumma, välillä ei. Välillä silmien alla oleva karva on valkoista, välillä oranssia. Hänen jalkansa voivat olla valkoiset, mustat, tai oranssit. Hahmot sarjassa ovat niin yksinkertaisia designeiltään, etten ymmärrä tälläistä vaihtelua. Puukangas ei myöskään ole kiinnittänyt paljoa huomiota taustoihin, vaan hänen Suomensa on aina hutaistua epämääräistä metsää ja ilmeisesti täynnä vuoristoja.

Luin jonkin lehtiarvostelun, jossa kehuttiin Puukankaan toimintakohtauksia. Tässäkin osa-alueella mielestäni hän on heikoilla, kuten alla olevasta kuvasta varmaan näkeekin:

Kas, sivullinen sotkua.

Sitten vielä epäsäännöllisestä kuvituksesta, esimerkkinä jälleen Kerri. Kerrin ensiesiintyminen on varsin vaikuttava, siis oikeasti aivan helvetin hieno sivu, vaikka kettu ei ketulta näytäkään. Tällä sivulla tyyli poikkeaa realistisella vivahteellaan ja varmalla viivatyöskentelyllä täysin muusta kirjasta. Tämä on niin suuri sääli, koska tälläistä Puukankaan jälkeä olisin mieluusti lukenut monen kirjan verran. Sen sijaan lukijaa hemmotellaan näin vaikuttavalla jäljellä vain muutaman sivun verran yli satasivuisessa pokkarissa.

Vau vau vau VAU VAU VAUUUU vau!!

Vau-elämyksen jälkeen kuvitus alkaakin sitten nopeasti taantumaan, ensin perusjapanivaikutteiseksi kamaksi, lopulta järkyttäväksi hutaistuksi sonnaksi, jota rasterin ripottaminen päälle ei pelasta.

Ensimmäisen kirjan loppupuolella Puukangas oli jo lopen puhki ja sai avukseen Pauliina Högmanin ja Reima Mäkisen, jotka ilmeisesti avustivat tussittamisessa ja rasteroinnissa. Kirjassa 2 Elli Puukangas teki vain noin puolet kuvituksesta, luovuttaen paikkansa osittain Pauliina Högmanille. Högmanin kuvitus on selkeä parannus, mutta melko persoonattoman näköistä ainakin omaan silmääni. Kahden hyvin erilaisen kuvittajan tekemien sivujen sekoittelu samassa kirjassa aiheuttaa hyvin sekavan lukukokemuksen.

Högmanin kuvitus on hyvin selkeää katsottavaa, toimintakohtaukset oikeasti toimivat ja katsoja tajuaa heti mitä tapahtuu. Taustojen puute vaivaa usein. Päinvastoin kuin koiraeläimiä paljon piirtävä Puukangas, Högmanin Kerri tuppaa näyttämään vähän derpiltä usein - mutta silti paremmalta kuin Puukankaan Kerri suurimman osan ajasta. Mukaan on myös ujuttautunut hevosenjalkakoira, tai siis -kettu. Högman ei enää osallistunut kolmannen kirjan tekoon, mikä oli varmasti ihan viisas veto häneltä.

Vartijat -sarjan budjetti vaikuttaa olevan varsin alhainen ja olen saanut käsityksen, että siitä annettu palkkio kuvittajille on pientä. Mielestäni on vähintäänkin arveluttavaa kuinka Sangatsu Manga on palkannut hyvin nuoria ja kokemattomia kuvittajia näin vaativaan ja näkyvään projektiin. En myöskään ymmärrä miksi kaikki oli alussa laitettu Puukankaan harteille. Japanissa on yleistä, että mangaka piirtää hahmot ja osan taustasta, kun taas hänen assistenttinsa piirtävät hankalemmat aiheet kuten autot tai monimutkaiset taustat. Miksei kuvittajille palkattu avustajia enemmän?

Pauliina Högmanin tavaraa kakkoskirjasta, ihan toimivaa joskin tylsähköä viivaa.

Kolmanteen eli tuoreimpaan vuonna 2011 ilmestyneeseen kirjaan on viimein saatu selkeästi asiansa osaava artisti. Heidi Haatajan kuvitus on aivan upeata katsottavaa, hahmot näyttävät itseltään koko ajan, toimintakohtaukset ovat selkeää luettavaa, viivatyö varmaa, ruutujako mukavan vaihtelevaa, hahmojen ilmeet ovat eläväisiä, japanivaikutteisuus on tippunut minimiin... kehuni voisivat vain jatkua ja jatkua. Hahmot, jotka ennen näyttivät mielestäni typeriltä tai tylsiltä näyttävät nyt kiinnostavilta.

Heidi Haatajan kuvitusta. Kerri näyttää viimein ketulta eikä hänen kokonsa vaihtele! Myös tuo ihan alimpana oleva miekkonen on todella komea! Minäkin olen pieni ja herkkä! <3

Haatajan mukana tuli myös yksi suuri parannus. Vartijat sijoittuu Suomeen ja tarina ammentaa paljon Suomen mytologiasta. Haatajan ansiosta tapahtumapaikat näyttävät viimeinkin oikeasti suomalaisilta. Katsokaa vaikka tätä maisemaa:

Voimme siis vain toivoa että loppu sarjasta saadaan rutistettua ulos Haatajan voimin, mutta toisaalta Vartijat saattaa olla jo toivoton tapaus ja mahdotonta pelastaa enää. En tiedä kuinka hyvin Vartijat on myynyt, mutta näitä kirjoja löytyy paljon alelaareista ja kirjakaupoissa olen nähnyt hyllyt täynnä ostamattomia Vartijoita. En ole myöskään lukenut yhtäkään positiivista arvostelua Vartijoista, suurin näkemäni tähtimäärä taisi olla kolme tähteä. Keskinkertaisuus ei ole mikään saavutus, eikä houkuttele lukijoita.

Viimeinkin voimme siirtyä toiseen tärkeään osa-alueeseen, nimittäin itse tarinaan. Mielestäni on hienoa kuinka Vartijat sijoittuu Suomeen ja ainakin yrittää paneutua suomalaiseen mytologiaan. Valitettavasti sarjan toteutus on tönkköä. Päähenkilö Seiyan äiti oli japanilainen ja isä suomalainen. Lapsuutensa Seiya on kasvanut Japanissa, mutta äitinsä kuolluttua Seiyan on muutettava suomalaisen tätinsä luo asumaan. Käy ilmi, että Seiyan kadoksissa oleva isä kuuluu mystiseen vartijasukuun, jonka tehtävä on vartioida metsän olentojen ja ihmisten välistä rauhaa. Juuri Seiyan kotiuduttua metsässä alkaa tietenkin tapahtua kamaluuksia ja Kerri -ketun pitää kouluttaa nyhveröstä Seiyasta vartija.

Kahdessa ensimmäisessä pokkarissa tarinankuljetus on hyvin heikkoa, osasyynä varmasti piirtäjien kokemattomuus, mutta myös huono käsikirjoitus. Seiyan puolijapanilaisuus on mielestäni päälleliimattu piirre jolla kosiskellaan nuoria japanifaneja, samalla tavalla kuin tämän tekeleen mainostamisella manga-nimellä. En myöskään ymmärrä miksi lukusuunta on japanilainen, koska tätä harvinaislaatuista suomalaista sarjakuvaa haluaisi lukea varmasti moni muukin sarjakuvaharrastaja kuin vain mangojen kuluttajat. Mangoja lukemattomille uuden lukusuunnan opettelu olisi liian työlästä vain näin puolivillaista tarinaa varten. Hahmojen luonteista ei juuri saa kunnollista otetta, eivätkä he ole tarpeeksi kiinnostavia että heistä välittäisi. On ihan kivaa kuinka pahikset ovat Suomen mytologiasta tuttuja peikkoja, hiisiä sun muita, mutta heidän motiivinsa vielä kolmannenkin kirjan jälkeen ovat epämääräiset. En myöskään pidä siitä kuinka nämä lajit on piirretty joko a) puoleensavetäviksi animehiuksilla (peikot) tai sitten b) harmittoman näköisiksi metsäturriaisiksi (menninkäiset). Lajit, jotka ovat tarkoitettu pelottaviksi, kuten hiidet, konnat ja peikot eivät herätä mitään inho- tai pelkoreaktiota.

Kerri opettaa Seiyalle vähitellen vartijan kykyjä, mutta nämä tapahtuvat aina montaasimaisesti muutaman paneelin avulla, jonka aikana kertoja kertoo lukijalle että "no nyt ne harjoittelivat kauan ja Seiya oppi sitä ja tätä". Varsinaista oppiprosessia ei koskaan näytetä kunnolla juuri niiden kiinnostavimpien asioiden (metsän magia) suhteen. Sen sijaan meille kyllä näytetään kuinka Seiya harjoittelee jousipyssyllä ampumista, mutta me kaikki tiedämme jo oikeasta elämästä miten jousipyssy toimii! Fantasiasarjaa lukiessa haluamme nähdä juuri näitä uusia fantasia-asioita, tutkia niitä, uppoutua niihin täysillä.

Suuresti vaihtelevaa kuvituksen tasoa pahemmaksi ongelmaksi muodostuu omasta mielestäni juonen tylsyys ja geneerisyys. Suomalaismausteen alla sarja on ihan tavallinen Japania huokuva, lähinnä pojille suunnattu toimintasarja, jossa päähenkilö on se ainut oikea Valittu, joka pystyy pelastamaan maailman taistelemalla pahiksien armeijaa vastaan. Juonenkäänteet eivät koukuta, eikä lukija kiinny hahmoihin.

Kolmas piirtäjä on viimein tuonut mukaan kipeästi kaivatun ammattimaisen kuvituksen, mutta se tuskin riittää paikkaamaan kahden edellisen huonon kirjan aiheuttamaa vahinkoa. Kirjoja on ilmeisesti suunniteltu tulevan 4 tai 5, mutta en uskalla edes veikkailla missä vaiheessa projekti nyt on. Olisi jo säälittävää jos seuraavassa kirjassa olisi taas uusi piirtäjä mukana. Olisi myös säälittävää jos projekti jätettäisiin vain kesken, mutta jos ostajia ei ole ja jos tekijöitä ei enää hutsaa niin vaihtoehtoja tuskin on.

TÄHDET: **

Mainitsinko kuinka RUMIA RASTEREITA tässä sarjakuvassa vilahtelee?