perjantai 27. joulukuuta 2013

Vuk



NIMI: Vuk
VUOSI: 1981
OHJAAJA: Attila Dargay

Vuk julkaistiin alunperin Suomessa ensin VHS:llä. Pentuna en Vukia päässyt näkemään, ainakaan kokonaan, koska videovuokraamon kasetti oli viallinen (siitä huolimatta sitä ei poistettu vuokrausvalikoimasta). Tämän takia minulla ei ole mitään nostalgisia tunteita jotka vaikuttaisivat arvosteluun. Vuk on nyt julkaistu DVD:llä jossa ainut vaihtoehto on katsoa elokuva suomidubbauksella. Olisi ollut kiva kuunnella alkuperäisillä äänillä, suomidubbaus on ihan ookoo mutta välillä hahmojen puheessa on pitkiä taukoja ja osa äänistä ei oikein sovi hahmoille.

Tarina kertoo ketunpentu Vukista joka on nimetty legendaarisen isoisänsä mukaan. Vuk on utelias ja turhankin innokas, mikä johtaa hänet monesti hankaluuksiin. Vuk seuraa isäänsä salaa metsästysretkelle, mutta isä huomaa tämän ja käskee Vukin palaamaan kotiin. Vuk kuitenkin eksyy ja sillä välin metsästäjä nappaa hänen perheensä. Vukin kasvattaa vanhempi kettu Karak ja jonkin aikaa he elelevät mukavaa poikamieselämää. Vuk ei kuitenkaan unohda kaunaansa ihmistä kohtaan.



Elokuvan alku oli todella puuduttava, en yksinkertaisesti ollut kiinnostunut pentu-Vukin höpsöistä metsäseikkailuista. Ne ovat varmasti pienemmille lapsille viihdyttäviä, mutta tällänen päälle kakskymppinen ämmä ei oikein saa niistä mitään irti.

Aloin kiinnostua vasta kun Vuk oli aikuinen, eli kun elokuvaa oli kulunut noin 40 minuuttia. Vuk hiipii metsästäjän pihalle ja löytää sieltä häkissä olevan naarasketun. Kyseessä on rakkautta ensisilmäyksellä ja Vuk lupaa vapauttaa naaraan. Ihan ensimmäisenä minulle kamalana realistina tuli mieleen että jos Vuk ja naaraskettu ovat ilmeisesti saman ikäisiä, ovat samalta alueelta ja naaras sanoi jääneensä ihmisen vangiksi ihan pienenä niin voisiko kyseessä olla yksi Vukin siskoista....??


Animaati on tasoltaan aika heikkoa, kyllä sitä irvistelemättä katselee mutta en pitänyt eläinten ihmismäisistä liikkeistä (esim. tassuilla tarttumista) ja etenkin juokseminen oli animoitu todella oudosti. Jotkin maalatuista taustoista olivat kuitenkin tosi hienoja. Elokuva on varmasti viihdyttävä lapsille, mutta aikuisen on siitä hankalampi saada iloa ellei mukana ole aimo annos nostalgisia tunteita.

TÄHDET: **1/2



2 kommenttia:

  1. Itse olen katsonut Vuk-elokuvaa pienestä pitäen. Onkohan DVD-versio uudelleendubattu, toivottavasti ei! Vuk oli kyllä yksi lapsuuteni suosikkipiirretyistä ja vielä silloin tällöinkin katson sitä nostalgian vallassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on jo pitkä aika kun viimeksi katsoin tämän, mutta äänenlaatu oli muistaakseni vähän rosoinen, joten tuskin on dubattu uudelleen.

      Poista