perjantai 22. elokuuta 2014

Peli - Furry Paws


NIMI: Furry Paws
VUOSI: ?
KONSOLI: PC

Moni on useamman kerran kysynyt peliarvosteluiden mahdollisuudesta. En vielä ole lämmennyt kunnolla idealle, koska pelaan aika harvoin ja silloinkin vain PS1:llä tai PS2:lla. Näitä varten minulla ei ole laitetta, jolla ottaisin pelistä kuvankaappauksia arvostelua varten. PC-pelejä pystyn pelaamaan vain, jos ne ovat hyvin yksinkertaista hiirellä klikkailua, muuhun olen aivan liian nakkisormi. Koirapelit jakaantuvat myös liikaa eri konsoleille, eikä minulla ole aietta ostaa joka konsolia vain muutamaa koirapeliä varten.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin esitellä nettipeli Furry Pawsin. Pelasin peliä ahkerasti useampi vuosi sitten, kun peli oli yhä betaversio. Jossain vaiheessa kuitenkin kyllästyin ja vasta noin kuukausi sitten innostuin taas pelaamaan peliä. Valitettavasti jouduin aloittamaan aivan alusta, koska en enää muistanut tunnustani betaversiossa. Aiemman betaversion pelaajia on mukavasti muistettu pelissä, he voivat halutessaan aktivoida vanhan tunnuksensa ja saada huomattavasti enemmän FP-rahaa pelin aloittamiseen, sekä he voivat lisätä profiiliinsa muutaman entisen pelikoiransa patsaan ja saavutukset.

FP:n tarkoitus on olla koirankasvatussimulaatio. Koiria ostetaan, kilpailutetaan ja jalostetaan. Väärää tapaa pelata peliä ei ole, vaan jokainen saa keskittyä kasvattamaan sellaisia koiria mistä itse tykkää. Tai voi toki vain ostaa hyviä koiria muilta pelaajilta ja kilpailla niillä, itse kasvattamatta yhtäkään pentuetta. Itse kasvatan puoliksi kilpailumenestyksen ja puoliksi värin vuoksi. Joku voi keskittyä jalostamaan koiria, joilla on mahdollisimman täydelliset geenit, joku toinen taas jalostaa harvinaisen värisiä koiria, tai koiria, jotka olisivat parhaimpia tietyssä urheilulajissa.



Koirien genetiikan eteen on nähty paljon vaivaa ja itse nautin hirveästi koirien jalostamisesta tässä pelissä. Aloitin heti jalostamaan harvinaisinta väriä (isabella) valitsemassani rodussa, nyrkkisääntönäni etten saisi koskaan käyttää minkään asteen sisäsiitosta tai liian heikkolaatuisia koiria. Koirien geenit näkee koirien profiileissa, minkä avulla voi pähkäillä kuka olisikaan Mustille paras kumppani. Omaa esimerkkiäni käyttäen isabellavärisen koiran geeneissä kuuluu olla bb dd. Aloitin koirilla, joiden geenit olivat Bb Dd, BB Dd, Bb dd ja niin edelleen. Niiden yhdisteleminen oli hyvin kiintoisaa ja kun viimein sain ensimmäisen itse kasvattamani isabellakoiran olin hyvin tyytyväinen. Nyt noin kuukauden tuloksena minulla on kennelissä noin 30 pitbullia, joista suuri osa on isabellavärisiä, tai geenin kantajia. Tuon ensimmäisen isabellapennun jälkeen tosin aloin "fuskata" ja ryhdyin ostamaan muiden pelaajien isabellakoiria jalostukseeni. Nyt kun olen saanut haluamani värin vakiintumaan koiriini on aika parantaa koirieni laatua ja kilpailumenestystä. Tätä yritän saavuttaa käyttämällä toisten pelaajien koiria, joilla on hyvät geenit, mutta ovat väriltään täysin erilaisia (esim BB DD). Tässä vaiheessa olen vakiinnuttanut värini koiriini tarpeeksi hyvin, että saan värin takaisin pentuihin nopeasti.

FP:ssä ei ymmärtääkseni ole mitään rajaa kuinka monta koiraa omistaa, kunhan vaan päivittää kennelinsä isommaksi aina välillä. Tämä mahdollistaa monen eri rodun omistamisen. Itse aloitin juuri grönlanninkoirien jalostamisen, joita pelissä on melko vähän. FP:ssä on yli 200 rotua, joista osa olisi oikeassa elämässä hyvin harvinaisia. Pelissä taas voit kasvattaa vaikka kuinka monta shikokua, azawakhia ja koreanjindoa kuin haluat. Koska virtuaalisia mielikuvituskoiria ei voi oikeasti satuttaa, ei tarvitse tuntea syyllisyyden pistosta jos rotu ei nappaakaan ja voi siirtyä kokeilemaan jotain toista rotua. Uusia rotuja lisätään peliin aina silloin tällöin ja lisättäviä rotuja voi ehdottaa pelin chättipalstoilla.



Itse kilpailu koirilla on vain koirien ilmoittamista kilpailuihin joka päivä. Tulokset saat nähdä seuraavana päivänä. Tämä on sinänsä tylsää pelkkää hiirellä klikkailua ja mitä enemmän koiria kennelissä on sitä puuduttavammaksi se muuttuu. Onneksi koirat voi haluessaan lukita, jolloin koira ei ikäänny tai nälkiinny ja voit pitää ansaitun hengähdystauon. Koirien lukitsemisella voi kuitenkin olla hassuja, joskin harmittomia seurauksia, nimittäin jossain välissä entisen koirani Enchantressin pentu Enchantress II kuroi emonsä iässä kiinni ja oli lopulta noin kymmenen päivää emoaan vanhempi, koska emo oli ollut lukittuna. Lukitsemisen mahdollisuus myös luo fuskausmahdollisuuksia. Koirat siirtyvät eläkkeelle tietyssä iässä, mutta moni lukitsee koiransa juuri ennen eläköitymistä voidakseen ottaa koiran esille silloin tällöin jalostustarkoitukseen. Kilpailutuksen ohella koirien ruokinta, treenaus, eläinlääkärillä käynti ja niin edelleen hoituvat myös muutamalla klikkauksella.

Pelin aloittaessa hyvin haastavaksi muodostuu rahojen riittäminen kaikkeen. Pelkillä peruseläinkaupasta ostetuilla koirilla ei juuri pärjää pelissä ja toisten käyttäjien myynnissä olevat laadukkaammat koirat ovat hintavia. Itse en jaksanut tasapainotella rahan tulon ja menon kanssa, vaan ostin muutamalla eurolla FP:n Furry Paws Points -rahaa. Tätä maksullista erikoisrahaa voi käyttää eliittikäyttäjätilin ja erilaisten erikoisesineiden ostoon. Tai tehdä kuten minä ja myydä FPP:tä eteenpäin saaden vastineeksi suuria summia normaalia FP -rahaa. Rahaa ansaitsee joka päivä jonkin verran logatessaan sisään, mutta sitä voi ansaita myös pelaamalla yksinkertaisia minipelejä. Nämä eivät kauaa jaksa viihdyttää, mutta ovat alussa tärkeä rahantulolähde. Viihdyttävimmäksi peliksi koin minipelin, jossa koiria kulkee näytön poikki ja sinun pitää hiirellä raahata ne oikeisiin aitauksiin roturyhmän perusteella.



Taide pelissä on melko hyvää, joskin jotkin rodut on piirretty hölmösti. Oma ykkösrotuni pitbull on piirretty jotenkin keskenkasvuisen näköiseksi, mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Onneksi koiran kuvan voi halutessaan vaihtaa itse tekemään kuvaan, tai sitten selata kuvapankista muiden käyttäjien tekemiä kuvia rodustasi.

Furry Paws on hyvin yksinkertainen nettipeli, joka kuitenkin koukuttaa aina silloin tällöin pitkiksikin ajoiksi, kunnes sen taas unohtaa moneksi kuukaudeksi. Paras ominaisuus on ehdottomasti koirien realistinen jalostaminen genetiikkaa silmälläpitäen, mutta kilpailutus- ja muut ominaisuudet ovat liian yksinkertaistettuja ja tylsiä. Pelistä puuttuu myös mahdollisuus risteyttää rotuja, mikä voisi olla hyvin mielenkiintoista.

Mikäli liitytte peliin, arvostaisin jos laittaisitte minut suosittelijaksenne. Numeroni on 1211898.

TÄHDET: **1/2



5 kommenttia:

  1. Itsekkin pelasin Furry Pawsia joskus. Lopulta väsyin kun koiriin ei tuntunut tulevat mitään kiinnostusta.

    Olen nyt kokeillut LioDen nimistä simiä vähän aikaan, siinä minusta tulee paljon paremmin kiinnistymys yksittäiseen otukseen, koska siinä joutuu jellonallaan oikeasti miettimään miten lauma selviää, kuka on paras metsästäjä etc. Ja siinä saa jopa pelata itse leijonallaan XD

    VastaaPoista
  2. Aloitin juuri pelin, melkein kuin Best in show sim (koiran jalostuspeli jossa realistisia koiria)
    Mutta mula eioo hajuukaan miten pelaan tätä peliä ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm yritin päästä katsomaan millainen tuo Best in Show on, mutta sivuilla lukee vain "account suspended".

      Poista
  3. Itse pelasin Fp:tä aktiivisesti kesälomalla, mutta nyt en ole siellä vähään aikaan käynyt. Ärsyttävä asia FP:ssä on, että koirat ikääntyvät vaikket kävisi pelissä aikoihin ja palatessasi huomaat, että kaikki koirasi ovat kuolleet vanhuuteen. Arvostaisin, jos FP:ssä olisi sama taktiikka kuin Howrsessa (siis, että hevoset eivät ikäänny , jos et käy pelaamassa.) Itse kun omistin hyvin monta akitaa, corgia ja montaa muuta rotua ja nyt kaikki ovat sitten kuolleet :S Täytyy kaik sitten aloittaa alusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat/kennelin voi lukita poissaollessaan, jolloin koirat eivät ikäänny

      Poista