Fang

NIMI: Fang
VUOSI: 1998
TARINA: Akira Ito
KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

Oli jännää viimein saada suomeksi jokin Takahashin sarja, joka ei ollut Hopeanuoli -aiheinen. Kaikista mahdollisista sarjoista juuri Fangin valinta oli kuitenkin outo, selkeästi eniten fanit mankuvat Shiroi Senshi Yamaton perään. Fang ei myöskään ole Takahashin itse kirjoittama, mikä herätti joissain faneissa ennakkoluuloja. Itselläni ei ollut sarjan suhteen mitään odotuksia. Ajattelin tarinoitsijan vaihtumisen olevan virkistävääkin, koska Takahashin tarinat pyörivät yleensä samojen teemojen ympärillä.

Fang kertoo koirasusi Askarista, jonka isäntä on Alaskassa asuva japanilainen metsänvartija Tachibana. Salametsästäjät sytyttävät Tachibanan mökin tuleen, jolloin Askarin emo viimeisillä voimillaan raahaa isäntänsä ja pentunsa ulos turvaan. Tachibana vannoo kostoa salametsästäjille, jotka tappoivat hänen hyvän ystävänsä ja Askarin emon. Tachibana seuraa johtolankoja takaisin Japaniin, mutta nyt myös mysteerinen rikosjärjestö alkaa jahdata Askaria, koska Askari on puoliksi sukupuuttoon kuollut newfoundlandinsusi. Sudenveren ansiosta Askarin hyppy- ja puruvoimat ovat ilmiömäisiä.

Mikäs se sieltä leijailee?

Aion nyt purkaa ajatuksiani hieman, sori etukäteen. Fang yrittää olla vakavasti otettava tarina ympäristönsuojelun tärkeydestä ja ihmisten ahneudesta, mutta minun on vaikea ottaa sitä todesta suorastaan naurettavien kohtauksien takia. Askari näyttää kykenevän hypätä vaikka pilvenpiirtäjän katolle tuosta vain. Newfoundlandinsusi on kyllä ollut olemassa, mutta sen ominaisuuksia on vääristelty sarjassa hervottomasti. Leuat olisivat muka 650 kertaa koiran leukoja vahvemmat... Eläinten puruvoimaa on hankala mitata, koska lajin sisällä kaikki eläimet ovat kuitenkin yksilöitä, eikä eläin välttämättä pure mittaria täysillä. Silti suurin puruvoima harmaasudelle on ilmoitettu olevan 1500 PSI (Pound per Square Inch). Tämän väitteen olen nähnyt monella sivulla, mutta väitteen lähdettä en ole löytänyt ja hyvin suuresti epäilen sen todenperäisyyttä, koska se ylittää selkeästi esimerkiksi hyenojen tulokset. Täällä harmaasuden puruvoimaksi ilmoitetaan 406 PSI, mikä kuulostaisi olevan lähempänä totuutta, vaikka lähde on epäluotettava. Kuitenkin luotettava lähde koirien puruvoimista on Brady Barrin ja Joe Campin tutkimukset,  joissa ainakin testatut englanninmastiffi ja kangal menisivät selkeästi tuon 406 PSI tuloksen edelle. Fangissa annetaan ymmärtää newfoundlandinsuden olleen jokin yliolento, vaikka oikeasti kyseessä oli keskikokoinen alalaji. Newfoundland ei myöskään ole Alaskassa, vaan Kanadassa. Sarjassa annetaan myös ymmärtää lajin katoamisen olevan ihmisen syytä, vaikka oikea syy oli karibukannan romahtaminen. Miksi Askarin susilajia ei olisi voitu vain keksiä? Miksi on valittu jokin oikeasti elänyt susilaji, jonka ominaisuuksia on menty vääristelemään räikeästi, täten vieden heti alussa tarinalta uskottavuutta?

Askarilla tuntuu omien voimiensa lisäksi olevan puolellaan myös luonnonvoimat. Tapellessaan ilkeän miehen kanssa Askari hyppää tuhat metriä ilmaan ja salama iskee mieheen. Tämä oli jotain aivan randomia, mutta onneksi moista ei myöhemmin enää tapahdu. Epäuskottavuudet tuntuvat vaivaavan lähinnä ensimmäistä osaa, kenties tarinoitsijan ja kuvittajan vielä totutellessa yhteistyöhön. Luonnonsuojeluteema on kiinnostava, etenkin kun Tachibana on hyvin sotilaallinen mies, eikä mikään pitkätukkainen viherpiipertäjä. Valitettavasti lämpenin hänelle vasta toisessa osassa, koska ensimmäisessä osassa hänen kylmä käytös asianajaja Reikoa kohtaan oli mielestäni täysin asiatonta. Reiko esitetään kyllä ahneena ja pinnallisena ihmisenä, mutta olin kuvottunut kohtauksesta, jossa Tachibana on piilottanut huumeita Reikon pöydän alle syötiksi kriminaaleja varten. Rikolliset ovat kääntäneet Reikon asunnon ylösalaisin ja Tachibana löytää naisen asunnostaan selvästi hakattuna. Mitä hän tekee lohduttaakseen järkyttynyttä naista? Ei mitään. Tachibana vain myhäilee ylimielisen näköisenä ja selittää ajavansa eläinten oikeuksia. Tiedoksi vain, välitän eläimistä, mutta olen myös oman lajini ystävä. Isäni aina jankkasi kuinka naisia pitäisi kohdella hyvin.

Askarin jahtaaminen pelkästään sudenveren saamiseksi sotakoiraprojektiin on kaukaa haettua ja liioiteltua, mutta onneksi toisessa osassa Askari joutuu osaksi poliittiseen sekaannukseen, jonka takia hänen jahtaamisesta tulee kunnolla uskottavaa. Huomasin nauttivani paljon toisen osan lukemisesta. Tarina rullaa eteenpäin kovalla temmolla, mutta kerronta on selkeämpää kuin ensimmäisessä osassa. Vähän väliä mukaan ujutetut infolaatikot tarinassa esiintyvistä eläinlajeista, aseista ja niin edelleen olivat mukava lisä. Ihmishahmojen tarinat ovat myös melko kiinnostavia, joskin Reikon kohtalo on hätäisesti toteutettu.

Takahashin realistisempi tyyli on oikein mukavan näköistä. Pidin eläinten lisäksi hänen tyylistään piirtää ihmisiä tässä sarjassa, Tachibana on oikein komean näköinen ja muidenkin ihmisten naamat ovat yleensä miellyttävän näköisiä. Askari oikeasti näyttää sudelta, toisinkuin sudet Takahashin muissa sarjoissa. Aina välillä Takahashi kuitenkin lipsuu gingamaisempaan tyyliin. Suureksi osaksi sarjan kuvitus on tasaisen komeaa katsottavaa ja kummankin osan alussa on mukana värillisiä sivuja. Voin suositella kerran luettavaksi.

TÄHDET: ***