maanantai 11. elokuuta 2014

Tempest Rising


NIMI: Tempest Rising
VUOSI: ?
TARINA/KUVITTAJA: Nathalie Pähler

Pahoittelen kuvien laatua, skanneri ei ollut tänään hyvällä tuulella. Tempest Rising -sarjaa ehti tulla vain yksi lyhyt numero ja sarja on nyt kuopattu. Tekijällä ei ilmeisesti ole mitään aikeita jatkaa sarjaa missään muodossa ja tällä hetkellä näyttää tekevän täysin eriä sarjakuvaa dinosauruksista.

Sarjakuva kertoo alaskalaisista vetokoirista, jotka heräävät yhtäkkiä saksalaisessa metsässä. Hämmentyneet koirat eivät tiedäkään, että kaiken takana ovat juonittelevat koirajumalat, jotka pelailevat koirilla kuin pelinappuiloilla. Ensimmäisessä osassa ei valitettavasti tullut esille mitään vihjausta miksi vetokoirat on heivattu saksalaiseen metsään ja mitä jumalat heiltä haluavat. Asetelma on toki mielenkiintoinen, mutta en tajunnut mitä jumalat ajavat leikeillään takaa. Luulisi kuitenkin, että jumalilla olisi parempaakin tekemistä kuin siirrellä koiria ympäri maailmaa.



Jumalia.
Kuvitus on perushyvää, mutta tyyliä vaivaa yksityiskohtien puute ja mielikuvituksettomuus. Etenkin koira/susijumalat ovat tylsän näköisiä, eikä heillä ole minkäänlaista yliluonnollisuuden ja auktoriteetin auraa. Mustavalkoisuus on kuitenkin hyvä vaihtoehto sarjakuvalle ja pelastaa paljon taustojen ollessa suureksi osaksi valokuvia. Pieniä yksityiskohtia, kuten hahmojen silmiä, on väritetty. Tämä näyttää hyvältä ja tekee sivuista vähän mielenkiintoisempia.

Sarjakuvan englanti on hyvin tankeroa, tekijän olisi kannattanut pestata joku kielitaitoisempi tarkistamaan puhekuplien tekstit ennen sarjakuvan myyntiä. Jo takakannessa on useampi kirjoitusvirhe. Kirjoitusvirheiden lisäksi tekijän käyttämät lauserakenteet ovat vaivalloisia lukea.

Valitettavasti tämä ensimmäinen osa jätti sarjasta turhan vaisun vaikutelman. Tarina ei päässyt vauhtiin, eikä lukija päässyt tutustumaan hahmoihin oikeastaan mitenkään. Erikoinen idea on kuitenkin plussaa.

TÄHDET: **


Paremmin "We should stay calm, nothing can happen to us. We are the best sled dogs of Alaska! What could a forest do to us?"

1 kommentti: