sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Robin Hood

 
NIMI: Robin Hood
VUOSI: 1973
OHJAAJA: Wolfgang Reitherman

Robin Hoodia pidetään monesti yhtenä Disneyn heikoimmista animaatioista, enkä oikeastaan voi väittää vastaankaan. Se ei varsinaisesti ole huono, mutta ei kestä vertailuja studion muihin animaatioihin.

Legenda Robin Hoodista on ikivanha eikä ole pystytty osoittamaan onko tarina keksitty vai piileekö mukana totuuden siemen. Lähes kaikki tuntevat legendan pääpiirteittäin; kuningas Rikhard Leijonamielen ollessa ristiretkellä hänen ilkeä veljensä Juhana verottaa liikaa köyhää kansaa ja Robin Hoodin joukkoineen on varastettava rikkailta köyhille.

 

 

Tarina on turhia kikkailematon lapsille sopiva versio tunnetusta jo valmiista tarinasta, mitään yllätyksiä ei ole luvassa. Elokuvan tarinankuljetus on heikkoa, kohtaukset tuntuvat toisistaan irrallisilta ja olisin kaivannut hieman vakavampaa ja tunteellisempaa otetta aiheeseen. Vaikka kyseessä onkin lasten elokuva ei ole mitään estettä näyttää konkreettisemmin kuinka köyhyys vaikuttaa tavalliseen kansaan ja täten antaa suuremman syyn kannustaa Robinia. Koko elokuvan ajan Robin ja hänen alaisensa näytetään huolettomina pelleilijöinä, vaikka miellän legendan epätoivoisten kansalaisten avunhuudoksi. Loppupuolella näytetään kohtaus jossa kansalaisia on heitetty virumaan tyrmään, mutta tässäkin tunnelma säilyy kepeän laulun avulla melko keveänä eikä tee samanlaista syvää vaikutusta kuten samanlainen kohtaus Kaunottaressa ja Kulkurissa, kun katsojalle näytetään rankkurin tyrmissä viruvia koiria.

Animointi elokuvassa on heikkoa alhaisen budjetin vuoksi. Joitakin kohtauksia kierrätetään häiritsevän paljon. Viimeistelemättömät ääriviivat näyttävät varsin persoonaallisilta ja hurmaavilta joissain kohtauksissa, mutta suurimmaksi osaksi niistä huokuu budjetin ja ajan puute. Yhtään vaikuttavaa kohtausta tai taustaa ei leffasta löydy, verrattuna esimerkiksi vanhempaan Kaunottareen ja Kulkuriin jonka animointi onnistui olemaan viimeisen päälle hiottua samalla säilyttäen tietynlaisen maanläheisyyden. Lapsena pidin tätä hyvin tylsänä enkä muista katsoneeni Robin Hoodia kuin muutaman kerran, siinä missä muita piirrettyjä tuli katsottua 562 kertaa.




Pahin synti animoinnissa ei kuitenkaan ole sen laiskuus ja mitäänsanomattomuus, vaan kuinka liikesarjoja on häpeilemättä kopioitu aiemmista Disneyn tuotoksista. Katso vertailua täällä. Onhan sentään parempi että studio on kopioinut itseltään kuin jonkin muun studion tuotannosta, mutta katsojan maksaessa uudesta elokuvasta hänen myös kuuluisi saada täysin uusi elokuva.

Viihdyttävimpänä osana pidin prinssi Juhanan ja hänen apulaisensa jatkuvia väittelyitä. Ainakin englanniksi heidän dialoginsa on nokkelaa ja ääninäyttely erinomaista. Muiden hahmojen katselu ei syystä tai toisesta innostanut, itse Robinkin oli yllättävän laimea tässä versiossa. Ulkonäöllisesti Robin on turhankin yksinkertainen ollakseen puoleensa vetävä karismaattinen päähahmo, hänen luotettu apurinsa Pikku John muistuttaa aivan liikaa Viidakkokirjan Baloota. Hahmot eivät vain ole tarpeeksi kiinnostavia pitääkseen yllä mielenkiintoani, eikä elokuvassa varsinaisesti tapahdukaan mitään erityisen jännittävää.

TÄHDET: **1/2


1 kommentti:

  1. Hyvä arvostelu. En ookkaa koskaa miettinyt miten hvä leffa tää vois olla jos olisi vähän vakavempi. Enmuista pidinkö tästä pienenä. Se kai kertoo jotain.

    VastaaPoista