torstai 17. huhtikuuta 2014

Devia

 
 
NIMI: Devia
VUOSI: ?
KUVITTAJA/TARINA: Kat Miller
 
 
Arvostelu on kirjoitettu ensimmäisen osan perusteella, vuosilukua en tälle löytänyt. Tekijä on tekemässä sarjakuvasta päivitettyä värillistä uusintaversiota, eli on oikeastaan hyvä etten ostanut tätä kuin vain yhden osan.
 
Devia on kuvitteellinen saariryhmä Karibian merellä, joka on täynnä merirosvoja sekä eri maiden laivastoja. Alueesta on viisitoista vuotta sitten käyty taistelua, mutta nyt Deviassa vallitsee rauha ja laivueiden miehistöt suureksi osaksi laiskottelevat ja harjoittelevat. Sarjan pää-osassa on ilmeisesti nuori Fox Tiberon, amerikkalainen kettu joka on vasta saapunut Devialle ja haluaa jostain syystä päästä brittilaivueeseen hommiin. Vielä lyhyessä ekassa osassa syytä tälle ei kerrota, mutta tytöllä ainakin on orastava ihastus brittiamiraalia kohtaan. (tästä plussaa koska kuolaan nuorempi nainen/vanhempi mies parituksille)
 


 
Devian tarina pohjautuu Kat Millerin pelaamaan roolipeliin, jonka ihmishahmot hän on muuttanut anthroiksi. Roolipelissä hänen oma hahmonsa on sarjakuvan päähenkilö Tiberon. En osaa sanoa paljonko tapahtumia on muutettu alkuperäisestä roolipelistä, mutta pidän ideaa ihan hauskana ja ilmeisesti kaikilta muilta pelaajilta on kysytty lupa heidän ihmishahmojensa käytöstä ja muutosta anthroiksi.
 
Ensimmäisessä lehdessä ei ehdi tapahtua paljoakaan, hahmot lähinnä höpisevät toisilleen ja jekkuilevat. Tarinan laadusta on tässä vaiheessa paha sanoa mitään, sillä tuntuu ettei tarina päässyt kunnolla edes alkamaan. Devia eroaa kevyellä ja humoristisella tyylillään täysin toisesta merenkäynnistä ja satamaelämästä kertovasta furrysarjakuvasta Red Lanternistä.
 

 

Vaikka olenkin semirealismin ja realismin kannattaja osaan silti arvostaa hyvin tyyliteltyjä hahmoja. Deviassa kuvitus on varsin sujuvaa ja siistiä, joskin välillä turhan yksinkertaistettua. Hahmot ovat hyvin ilmeikkäitä. Valitettavasti taustoissa on parantamisen varaa, eri pintoihin käytetyt valmistekstuurit eivät yksinkertaisesti sovi joihinkin kohtiin ja monesti taustalle ei ole piirretty yhtään mitään.

Tämä oli ihan mukava sarjakuva muttei tehnyt erityisempää vaikutusta. Selailin vähän uusintaversion sivuja netissä ja itse hahmot näyttävät niissä paremmilta, mutta tekijällä on vielä paljon opittavaa ruutujen asettelussa - se nimittäin näytti aika sekalaiselta uusissa sivuissa. Sarjakuva kuitenkin toiminee paremmin väreissä jotta lukija pääsee näkemään uniformujen, lippujen ynnä muiden värit.

TÄHDET: **1/2


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti