torstai 21. elokuuta 2014

Miksi juuri koirasarjat/-tarinat/-taide ovat suosittuja?


Facebookissa ylläpitämässäni KoiraTaidePorukka -ryhmässä on kirjoittaessani 344 jäsentä. Koiraeläintaide -ryhmässä on 254 jäsentä ja löytyy vielä yhteisö Koiraeläinpiirtäjät 62 tykkäyksellä. Sen sijaan hiljaisia ovat ryhmät Kissaeläinpiirtäjät (18 jäsentä), sekä suurempi, mutta silti melko hiljainen Hevoseläintaide! (175 jäsentä). Näille kahdelle en ole löytänyt vastaavanlaisia ryhmiä, ainakaan suomeksi. KoiraTaidePorukka -ryhmä on laajentunut vielä kahteen erikoisryhmään, yksi sekalaisille höpötyksille (140 jäsentä) ja toinen adoptiohahmoille (53 jäsentä). Jo tämä kertonee paljon kuinka koiraeläimet dominoivat eläintaiteen saralla. Miksi juuri koirat kiehtovat nuoria nettipiirtäjiä ja toki myös vanhempiakin?

On totta, että koiraeläimistä on tehty monta loistavaa elokuvaa/sarjaa. Suosittuina esimerkkeinä ovat ylhäällä olevan kuvan Hopeanuoli/Weed, Balto ja Wolf's Rain, jotka lienevät suosituimmat koiraeläinsarjat. Nelossijalle taitaa päästä Kaikenkarvainen Charlie. Disneyn animaatiot (101 dalmatialaista, Topi ja Tessu, Oliver ja kumppanit...)  sen sijaan eivät ole mielestäni saavuttaneet samanlaista suosiota nettipiirtäjien ja fanfiktion kirjoittajien keskuudessa, vaikka laadukkaita ovatkin. Näkemäni mukaan ainoastaan Kaunotar ja Kulkuri on onnistunut saamaan osakseen paljon fanitaidetta ja fanfiktiotakin tasaisesti vuosien mittaan. Miksi sitten juuri nuo tietyt sarjat ovat olleet niin suosittuja aiheita ja innottavat nuoria monen vuoden jälkeenkin piirtämään fanitaidetta, kirjoittamaan fanfikkejä ja tietenkin negatiivisena puolena myös matkimaan juonta/hahmoja/tyyliä omissa tarinoissa?

Minun on ollut aina vaikea samaistua kasvinsyöjäeläimiin ja saalistustilanteessa toivon aina enemmän saalistajan saavan päivän ateriansa, kuin että saalis selviäisi hengissä. Vaikka hevosista pidän paljon, minun on silti vaikea samaistua niihin. Suurista voimistaan huolimatta hevonen on varsin säikky ja alistuvainen eläin, eikä mielestäni osoita samaa älykkyyttä kuin moni petoeläin. Ihmisen kouluttamana hevonen taipuu moneenkin asiaan, mutta omatoimisesti hevoset harvemmin tekevät mitään älyllisesti haastavaa. Kun vuonna 2002 ilmestyi Spirit - villi ja vapaa hevostarinat hetkellisesti räjähtivät käsiin netissä. Spirit oli omasta mielestäni varsin mukiinmenevä, siinä kolmen ja neljän tähden rajamailla kulkeva leffa. Nuorten heppatyttöjen joukossa se oli varsin suosittu ja netti pursusi Spiritin tyyliä matkivia artisteja, sekä omia heppahahmoja. Mutta vaikka suurin osa tytöistä kokee lähes pakollisen heppatyttövaiheen nuoruudessaa, ei tämä eläinlaji tunnu inspiroivan kirjoittamaan omia hevostarinoita, tekemään hevoshahmoja ja niin edelleen samassa määrin kuin koiraeläimet inspiroivat.

Erittäin suuresta suosiosta sen sijaan nauttii Leijonakuningas -saaga, joka nytkin on saanut uutta jatkoa The Lion Guard -sarjan muodossa. Tästä sarjasta olen jatkuvasti vuosien mittaan nähnyt fanien tekevän fanitaidetta, fanfiktiota, sarjakuvia, omia hahmoja. Myös tavalliset kissat ovat viime aikoina kelvanneet Warriors -sarjan myötä, mutta aiemmat Oliver ja kumppanit & Aristokatit eivät olleet herättäneet suurempaa kiinnostusta. Kissaeläimiin ihmisten on helpompi samaistua kuin hevosiin, niiden ollessa petoeläimiä, älykkäitä ja etenkin leijonien ollessa laumaeläimiä. Silti suosio nettitarinoiden ja -taiteen saralla on huomattavasti pienempää koiraeläimiin verrattuna.

Mikä yhdistää sitten Leijonakuningasta, Spiritiä, Warriorsia JA suosittuja koiraeläinsarjoja? Villeys. Jokainen näistä kertoo villieläimistä, tai villiintyvistä lemmikeistä. Selkeästi vähemmän suosituiksi jäävät sarjat, kuten Massugu ni Ikou ja Kaunotar ja Kulkuri kertovat lemmikeistä. Haluamme samaistua eläinhahmoihin, mutta ihmisen lemmikkinä ja käskyläisenä olo vähentäisi samaistumisen onnistumista. Tarinoissa kuuluu olla vaaraa ja jännittäviä tapahtumia, mitä kotieläimen elämä harvemmin tarjoaa. Suurta suhdedraamaa on vaikea rakentaa lemmikeille, kun ihminen pystyy helposti estämään Mustin ja naapurin Pikinokan eeppisen sodan. Jälkikasvuakin on mahdoton saada, kun ihminen ei anna lupaa paritella elämän rakkauden kanssa ja yksi päivä päättää kastroida koiran. Ulos pääsee vain hihnassa ja eeppisiä seikkailuja on hankala toteuttaa neljän seinän sisällä. Lemmikkinä olo koetaan jotenkin alentavana. Kaunottaressa ja Kulkurissa suosituksi osuudeksi olen huomannut juuri jatko-osan, jossa Pepi pääsee kokemaan katukoiran elämää.

Katsoja haluaa samaistua päähenkilöihin, ihailla ja ymmärtää heitä, heidän ongelmien heijastaen katsojan omia ongelmia. Katsoja haluaa astua maailmaan, jossa voisi itse olla villi ja vapaa, vastuussa vain itsestään ja kenties laumalaisistaan. Hopeanuolessa päähenkilö on aluksi metsästyskoira, mutta karkaa luontoon melko pian ja ei enää palaa ihmisten pariin. Hopeanuolen elämä ihmisten parissakin oli varsin dramaattista ja koiraa kohdeltiin kuin aikuista pienestä pitäen. Samanlaista kunnioitusta toivoisi itselleen moni nuori, tosin ilman kaikkea sitä kepillä hakkaamista sun muuta Takeda -ukon "koulutusta". Balto asuu hylkiönä ihmisten asutuksen lähistöllä, myöhemmin hänen tyttärensä muuttaa elämään täysin luonnon helmoihin. Wolf's Rainissa sudet voivat ottaa ihmisen muodon, mutta ovat kaukana kesyyntyneistä ja kaupungillistuneista eläimistä. Eläinsarjoja seuraavat haluavat selvästi romanttisen kuvauksen luonnonvaraisista eläimistä, jotka päättävät itse elämästään, missä eläimet ovat ylpeitä, jaloja ja oikeudenmukaisia. Ihminen on vain kahlitsija ja tunteeton tappaja, tai hölmö juntti, joka ei ymmärrä lemmikkinsä luontaisia tarpeita.

Ja taas, miksi siis juuri koiraeläimet ovat suosittuja? Leijonakuningas, Spirit ja Warriors ovat suosittuja, mutta ainoita eläinlajistaan kertovia nettipiireissä suosittuja teoksia. Leijonien suhteen Kimba ja Pride of Baghdad eivät selvästikään innoita fanejaan yhtä paljon (jos ollenkaan) kuin Leijonakuningas. Spiritille en edes keksi hyvää vastinetta, My Little Pony kenties, mutta MLP kertoo lähinnä ihmisen lailla käyttäytyvistä fantasiaolennoista kuin hevosista. Koirien ja susien käyttäytyminen on varsin lähellä ihmisten käyttäytymistä, ihminen ja koira tajuavat toisiaan ja yhteistyö on vuosituhansia sujunut sutjakkaasti. Samaistumme helposti susien laumakäyttäytymiseen ja suden/koiran luonnollinen käyttäytyminen on harvemmin ristiriidassa omien moraaliemme kanssa. Toisin on esimerkiksi leijonien kanssa, urosleijonat ovat tunnettuja toisten urosten pentujen tappajia. Leijona on myös yksinkertaisesti liian eksoottinen eläin ja tarinat voisi uskottavasti sijoittaa vain tietynlaisiin ympäristöihin.

Koira sen sijaan on tuttu ja turvallinen otus. Jokaisella on vähintäänkin sukulainen tai kaveri, jonka koiraan on voinut tutustua. Koiran ilmeitä ja elekieltä on helppo ymmärtää. Koira on myös äärimmäisen älykäs ja monipuolinen eläin, pystyen palvelemaan ihmistä lähes missä tahansa tehtävässä. Älykkyytensä ohella koira on myös rodusta riippuen parhaimmillaan hyvin atleettinen tapaus ja pärjää melko hyvin villiintyneenäkin, mikä mahdollistaa lukemattomat villikoiratarinat netissä. Näihin lukeutuu myös tässä blogissa esiintyvä Hopeanuoli -fanitarina. Koira on upea sekoitus kesyyntyneisyyttä ja villeyttä, pystyen kallistumaan tilanteen niin vaatiessa jommalle kummalle suunnalle. Kotikissan tavoin koira voi yhtenä hetkenä löhötä sohvalla kanssasi, kun taas seuraavaksi onkin raatelemassa pihalle eksynyttä jänistä kappaleiksi. Kotikissa kuitenkin häviää koiralle monipuolisuudessa ja älykkyydessä, eikä ole koiran kaltainen laumaeläin. Ja onhan niitä linttanaamoja niin vaikea piirtääkin! Lopettakaamme tämä artikkelin fiasko Mark Derrin sanoihin: "The dog embodies unconditional love and cold destruction, domesticity and wildness - opposite forces in continual, dynamic equilibrium".

8 kommenttia:

  1. Ei liity aiheeseen, mutta huomasin etteivät Facebookin ja portfolio-osien linkit toimi. Näistä näyttäisi puuttuvan https kohdan jälkeen kaksoispisteet.

    VastaaPoista
  2. En ole ollenkaan samaa mieltä siinä,että kissa häviäisi koiralle älykkyydessä. Kissa ei vain yritä samalla tavalla miellyttää kuin koira. Temppuja kissan saa tekemään, ja kun tutkii kissan käytöstä se osaa ratkaista todella hoksottimia vaativia tilanteita. Samaa en voi sanoa monistakaan kohtaamistani koirista. Lisäksi se, onko joidenkin asioiden piirtäminen vaikeaa kertoo eniten piirtäjän taidoista kuin kohteesta. Toki nämä ovat vain omia mielipiteitäsi, mutta halusin silti kirjoittaa vastineen.

    VastaaPoista
  3. Ja vielä jatkoa. Eli en tarkoittanut temppujen tekemisellä pelkästään jotain viihdyttäviä juttuja, vaan ylipäätään että kissalle voi opettaa monenlaisia asioita mikäli vain löytyy tahtoa ja pitkäjänteisyyttä. Kissa vain ei opi koska omistaja haluaa, vaan vasta kun se itse haluaa. Siksi kissan opettaminen on lähtökohdiltaan erilaista. Eikä se mielestäni ole millään tavoin kiinni älystä. Kissan ja koiran käyttötehtäviä hyötyeläimen näkökulmasta on toki turhaa vertaillakaan koska kissat eivät ole samanlaisia, ne ovat luonnostaan arkoja ja niillä on paljon vihollisia mikä selittää sen. Mutta lemmikkinä väitän että kissat voivat olla yhtä monipuolisia kuin koirat, ja ainakin omat kissani kaipaavat ihmisen seuraa ja monenlaista tekemistä ja aktiviteetteja varmasti yhtä paljon kuin koirakin. En tosiaan henkilökohtaisesti tykkää yleistyksistä, enkä tästä loputtomasta elokuvien antamasta mielikuvasta jossa kissat ovat pääsääntöisesti aina pahiksia tai koomisia kevennyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että olet ilmeisesti kissaihminen. Omistan myös kissoja (jotka ovat kuriositeettinä hyvin miellyttämisenhaluisia, ärsyttävyyteen asti), mutta olen rehellinen niiden älykkyyden suhteen. Kissoilla ei ole yleensä miellyttämisenhalua, mitä kissaihmiset romantisoivat itsenäisyytenä, oman tien kulkijana. Mutta miellyttämisenhalu ei ole negatiivinen asia vain aivottomille orjille. Se on tärkeä osa tunneälyä, joka mahdollistaa elon laumassa. Laumaeläimet ovat selkeästi eläimistä älykkäimpiä, mustekala poikkeuksena. Yksin elävä eläin keskittyy vain omaan selviytymiseensä, siinä missä eläin kuten koira joutuu miettimään myös laumalaistensa selviytymistä, sekä ylläpitää monimutkaisia suhteita. Tämä jatkuva aivojumppa takaa myös sen, että koirasta on jatkuvasti tulossa älykkäämpi. Kissoille voi opettaa paljon temppuja, mutta pelkät temput eivät kerro paljoa älykkyydestä. Haluaisin jotain konkreettista todistetta kissojen neroudesta. Koirien älykkyydestä on tehty paljon tutkimuksia, miksi en lue tälläisiä artikkeleita kissoista? http://www.livescience.com/5613-dogs-smart-2-year-kids.html Johtuuko se siitä, että kissaa ei voi testata sen miellyttämisenhalun puutteen takia? Mutta miksi kissa ei voi osallistua testeihin, jossa ihminen ei ole huoneessa, vaan sen sijaan eläimen kuuluu katsoa ruudulla näkyviä kuvia tai käyttää hyvin alkeellista tietokonetta? Näissä tapauksissa koe-eläin ei miellytä ketään muuta kuin itseään, saadessaan palkinnon lopuksi. http://www.examiner.com/article/new-research-reveals-dogs-intelligence-ability-to-understand-humans-1 Ignooraa ensimmäisen tutkimuksen tulokset, koska mikä tahansa eläin osaa varastaa. Mutta toinen tutkimus on kiintoisa "Another study on dog smarts conducted by Dr. Dominique Autier-Derian from the National Veterinary School in Lyon, France, found that dogs recognize their own species among other species on a computer screen. Dogs picked faces of other dogs, irrespective of breed, among human and other domestic and wild animal faces and even grouped them into categories." Vastaisit todennäköisesti tällä artikkelilla http://www.slate.com/articles/health_and_science/science/2014/04/cat_intelligence_and_cognition_are_cats_smarter_than_dogs.html mistä en saa mitenkään toiveikasta kuvaa kissojen piilevästä älykkyydestä. Pidän kissoista paljon seuralaisina, mutta olen realistinen niiden kapasiteetin suhteen.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen näkökulma ja olen tätä joskus itsekin miettinyt. Väittäisin myös, että tässä vaiheessa ilmiö on kasvanut jo sen verran, että se ruokkii itseään. Kun tarpeeksi moni piirtää lähes yksinomaan koiraeläimiä (ja vieläpä pirun hyvin) ja näillä mainitsemillasi koiraeläinsarjoilla on valtava kulttimaine, kiinnostus tarttuu myös uusiin ihmisiin. Piirit ovat niin isot että deviantArtissakin voi seurata vain koiraeläimiä piirtäviä taiteilijoita ja message center täyttyy silti tasaiseen tahtiin laadukkaastakin kamasta. Kun kaikki tarjottava - hyvää taidetta, kiinnostavia hahmoja, jännittäviä tarinoita, jne - löytyy koirilla höystettynä, muualle ei tarvitse edes katsella ja niin koiraeläimistä tulee aiheena itsestäänselvyys niin hyvässä kuin pahassa. Luulisin myös, että koiraeläinpiireihin lipsahtaa tahtomattaankin todella helposti, koska monella on oma koira tai vähintään haave sellaisen hankkimisesta, ja piirroksia koirista katsellaan sen tähden mieluusti.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista pohdintaa. Itse pidin paljon koirista, mutta Suomessa löytyy myös villi koiraeläin, susi. Olin pienenä hyvin innostunut susista, ja juuri niistä lähti koiraeläinhulluus käyntiin. Koira on lähellä sutta, joten susifilmien puutteissa kävivät tarinat Hopeanuolesta ja muista villikoirista. Ja kun Hopeanuoleen hurahdin, oli helppo jatkaa villikoiratarinoilla.

    Vaikka koiraeläimiin on helppo samaistua, ne eivät myöskään ole liian inhimillisiä. Jos pelkkä samaistuttavuus olisi syy, netti olisi täynnä simpanssifanitarinoita. Ainakin minulle simpanssi on liian ihmismäinen. Oli järkytys aikanaan lukea, miten simpanssit sotivat keskenään. Koira ja muut eläimet taas ovat mielikuvissa viattomia. Ne saattavat tappaa, mutta vain ruuakseen. Tarinoita varten niitä tietysti inhimillistetään.

    Volin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ilmiö myös ruokkii itseään. Kun muut tekevät, niin miksen minäkin. Ja kun moni on kiinnostunut koiraeläimistä, niillä saa helpommin katsojia ja seuraajia kuin tekemällä jotain ihan erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiinnostus susiin on sattanut alitajuisesti kehittyä koirista. Tai ainakin juuri niistä samoista piirteistä, jotka koirissa kiehtovat

      Poista