Scruffy

NIMI: Scruffy
VUOSI: 1980
OHJAAJA: Charles A. Nichols
KÄSIKIRJOITTAJA: Sheldon Stark (perustuen Jack Stoneleyn kirjaan)

Scruffy on tunnin pituinen tv-spesiaali, joka alunperin esitettiin kahtena lauantaiaamuna kahdessa osassa. Elokuva perustuu Jack Stoneleyn samannimiseen kirjaan, jota en ole lukenut. Elokuvan alussa myös sanotaan tarinan perustuvan tositapaukseen, joskin tätä on vaikea uskoa.

Elokuva alkaa, kun Scruffyn emo Duchess sidotaan kiinni pihalle. Vanha pariskunta on muuttamassa uuteen asuntoon, eivätkä he voi ottaa koiraa mukaansa. Tuttava tulisi pian hakemaan Duchessia, mutta sitähän koira ei ymmärrä ja repii itsensä vapaaksi. Koira pääsee entiseen kotiinsa sisälle ikkunasta ja etsii omistajiaan, kunnes tuntee kovaa kipua mahassaan ja alkaakin synnyttää pentua. Scruffy syntyy ja emo kasvattaa sen omin voimin kerjäämällä ruokaa raksatyöläisiltä. Duchess uskoo yhä omistajiensa palaavan taloon, mutta samat häntä ruokkineet raksamiehet on palkattu purkamaan talo. Ilmeisesti on helpompaa sytyttää talo palamaan ja Duchess pelastuu täpärästi kiipeämällä savupiippua pitkin ulos pentunsa kanssa. Katsojan on tässä vaiheessa paras tottua superatleettisiin mutta samaan aikaan superkömpelöihin koiriin.

Duchess ja Scruffy saavat pian uuden hyvän kodin, mutta Duchess haluaa yhä palata entisen talonsa luo odottamaan omistajiaan. Matkalla koirat kuitenkin eksyvät ja paimenet ampuvat Duchessin pentunsa silmien edessä. Orvon Scruffyn ottaa siipiensä suojaan sillan alla asustava pummi, joka saa kerjättyä paljon enemmän rahaa Scruffyn söpöjen temppujen ansiosta. Rahaa tulee näköjään jo niin paljon, että pummi kehuskelee Scruffylle voivansa pian ostaa talon ja kaksi nilkkiä jaksaa jahdata heitä kilometrikaupalla rahojen perässä. Juuri kun kaikki näyttää olevan hyvin pummisetä heittää veivit. Mutta onneksi Scruffy löytää jälleen uuden kodin, miehekäs Butch -koira pelastaa hänet joesta ja vie jenginsä luo kaatopaikalle. Esittelyt eivät ehkä anna parasta ensivaikutelmaa, mutta koirista kasvaa läheisiä. Jengiin kuuluu alkoholistikoira, oman pentunsa menettänyt collie, joka kuvittelee kengän olevan hänen pentunsa (kuinka masentava tämä animaatio voi olla?), sekä setteri, joka ilmeisesti tulee iskemään Scruffyä kunnes Butch muistuttaa ettei pentu ole vielä täysikasvuinen. Viimeisiä juonenkäänteitä saadaan vielä kun liimalettinen rikollinen haluaa kaapata Scruffyn rahalähteekseen (tienaako temppuilevilla koirilla oikeasti näin paljon?) ja kun koko jengi viedään koiratarhalle.

Nuoremmille katsojille elokuva on varmasti hyvin masentava, sillä vähän väliä tuntuu tapahtuvan jotain kamalaa ja katsojalle näytetään kaikki kaunistelematta. Elokuva selvästi yrittää ottaa kantaa koirien huonoon kohteluun, mutta toteutus ontuu ongelmien järjestyessä kuin itsestään. Kun Butch on haavoittunut pahasti Scruffy toivoo hartaasti hänen parantuvan samalla katsoen tähtitaivaalle, jolloin kertoja avuliaasti ilmoittaa Scruffyn tietämättään RUKOILLEEN ja kappas vain, Butch heti parantui! En tiennytkään, että jumala vastaa heti koirien rukouksiin. Kun Scruffy ja kumppanit päätyvät koiratarhalle heidät kaikki adoptoidaan, koska lehteen on kirjoitettu lööppi Scruffystä. Okei, ymmärtäisin, jos jutun ansiosta tämä söpö pentu adoptoitaisiin heti, mutta jengin muut koirat ovat melkoisia rumiluksia. Scruffy ja Butch adoptoidaan vieläpä samaan kotiin, koska viime hetkellä Scruffy tunnustaa rakastavansa häntä (johon Butch vastaa vaivaantuneesti tyyliin "Ai, jaa, no mäkin sua pentu").

Elokuvan päähenkilöt Scruffy ja Butch ovat ulkonäöltään selkeästi Kaunottaren ja Kulkurin halpoja kopioita. Itse tarinalla ei ole paljoa yhteistä Kaunottaren ja Kulkurin kanssa, joten en oikein ymmärrä miksi animaattorit ovat tehneet hahmoista niin samankaltaisia. Scruffyn ja Butchin suhde on muutenkin omituinen. Ensinnäkin Scruffy on alle vuoden ikäinen pentu ja Butch selvästi jo varttuneempi uros, mikä aiheuttaa minussa hyvin ristiriitaisia tunteita kun toisaalta ikäerot ovat makoisia, toisaalta Scruffy tosiaan on pentu. Toiseksi Scruffy kertoo rakkaudestaan vasta elokuvan loppupuolella ja Butchin reaktio on mielestäni vähän vaivaantunut, mutta pari kuitenkin adoptoidaan samaan perheeseen ja aivan lopussa näytetään, että heillä on jo omia pentuja. Kyllä, koko pituudensa ajan elokuva on yrittänyt saarnata kulkukoirien asemasta ja lopussa kuitenkin pullautetaan ulos lisää sekarotuisia rakkeja. Pennut tietenkin näyttävät jommankumman vanhempansa identtisiltä kopioilta, eivät missään nimessä sekoituksilta.

Animointi elokuvassa on erittäin halvan näköistä. Etenkin toimintakohtaukset ontuvat pahasti, koirien lennellessä ties miten kumoten fysiikan lakeja. Kaikki hahmot ovat hyvin yksinkertaisen näköisiä ja usemmiten suorastaan rumia. Butchin ja Scruffyn lisäksi on elokuvaan napattu tutun näköinen skotlanninterrieri. Välillä hahmot liikkuvat kuin hidastetusti, välillä ne livahtavat salaman nopeasti jonnekin kalvon ulkopuolelle. Koirilta saattaa randomisti kadota turkin kuvioita.

En kuitenkaan pidä elokuvaa täysin paskana, sillä kaikista epäkohdista huolimatta nautin sen katsomisesta. Elokuvassa yksinkertaisesti tapahtuu niin paljon, etten ehtinyt pitkästyä. Animointi- ja juoniderppaukset olivat myös lähinnä hauskoja. Jos halajat huonosti animoitua Bambin ja Kaunottaren ja Kulkurin sekoitusta lievällä pedofiilivireellä, tässä elokuva sinulle.

TÄHDET: **

Ernor

NIMI: Ernor
VUOSI: 1999 - (jatkuu?)
TARINA: Vicky Morgan-Keith & Patrick Keith
KUVITUS: Vicky Morgan-Keith

Tämä arvostelu perustuu Ernorin ensimmäisen tarinasaagan neljään ensimmäiseen numeroon. En usko jaksavani ostaa loppuja, joten kirjoitan arvostelun jo tässä vaiheessa. Ensimmäinen kuusiosainen saaga keskittyy susimaisen Whitepawin matkaan, tämän jälkeen sarja on ilmeisesti keskittynyt sarjassa esiintyviin raptoria muistuttaviin olentoihin. Netistä näkyy löytyvän myös Ernor -animaatiosarja.

Tarina sijoittuu primitiiviseen fantasiamaahan, jossa pieni fenraelauma yrittää kouluttaa nuoresta ja kömpelöstä Whitepawista metsästäjää. Metsästyksen jälkeen reviirille hyökkää joukko jättiläismuurahaisia, jotka tappavat yhden lauman jäsenen ja pakottavat lauman ulos reviiriltään. Laumasta ei ole vastusta muurahaisia vastaan, jolloin Whitepaw ehdottaa hakevansa muut lähistön fenraet apuun. Nuori fenrae lähtee yksin hakemaan apua, mutta törmää matkalla moneen kiinnostavaan muukalaiseen.

Tarina alkoi melko kaavamaisesti, ilkimysten lauma hyökkää hyviksien lauman kimppuun ja nyt nuori valittu lähtee eeppiselle matkalle etsimään apua. Asetelma on hyvin yksinkertainen ja lukija pakostakin samaistuu sympaattiseen päähenkilöön. Matkalla Whitepaw tapaa omasta mielestäni hyvin ärsyttävän Hask -nimisen raptorimaisen ocktonin, joka puhetyyliltään muistuttaa paljon Jar Jar Binksiä. Kumpikin edustaa kahta erilaista, mutta silti yhtä älykästä kulttuuria ja heidän keskustelunsa ovat ihan mielenkiintoista luettavaa. Valitettavasti sarjakuva tuntuu olevan hyvin nuorille suunnattu ja en itse onnistunut saamaan otetta viattoman komiikan ja yksinkertaisen tyylin, sekä monimutkaisen mytologian ja eeppisen seikkailun yhdistelmästä.

Kuvitus on omasta mielestäni aivan liian yksinkertaista ja välillä hutaistun näköistä. Fantasiagenreä lukiessa olen tottunut erittäin yksityiskohtaisiin kuviin ja myös selkeästi realistisempaan otteeseen. Hyvänä puolena pidän kuitenkin kuvituksen selkeyttä ja laatu selvästi paranee sarjan edetessä. Taustat ovat yleensä hyvin yksinkertaisia, tai pelkkää tyhjyyttä. Kun yksityiskohtaisempia taustoja sitten tulee vastaan ovat ne yllättävän vaikuttavia ja tämä primitiivinen maailma vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Koko sarjasta huokuu kuitenkin liikaa keveämielinen harmittomuus, eikä se saa minua kiinnostumaan sarjasta täysillä. Kaipaan jotain koukuttavaa, eikä Ernorissa ollut sitä "jotain", jonka vuoksi voisin palata sarjan pariin uudelleen.

TÄHDET: **1/2

Oikeus arvostella

Sain vähän aikaa sitten hupaisan kommentin anonyymiltä:
"Tämä arvostelu ei ollut mitenkään hyvä! Piirräppä itse kokonainen tarina ja julkaise sitten se meille niin arvostellaan.." 
Olen yllättävän vähän saanut negatiivista palautetta blogiini, vaikka se on ollut jo kohta vuoden pystyssä. Kuitenkin näen tätä samaa ajattelutapaa taidepiireissä paljon. Kritiikkiä ja arvostelua ei saa antaa, ainoastaan kehut ovat kivoja. Mikäli kritiikkiä annetaan, nousee paskamyrsky ja arvostelijalla ei ole mitään oikeutta arvostella, jos ei itse ole tehnyt vastaavaa sarjakuvaa/maalausta/mitälietä itse. Valitettavasti maailma ei pyöri pelkillä kehuilla ja aion nyt analysoida saamaani palautetta... aion jopa *nielaisu* arvostella sitä!

1) Tämä kommentti ei ollut mitenkään hyvä! Kirjoitappa itse kokonainen arvostelu ja julkaise sitten se meille niin arvostellaan!

2) Arvosteluja voi kirjoittaa mistä tahansa. Yleensä arvosteluja kirjoitetaan kuitenkin maksullisista asioista, elokuvista, ravintolaruuasta, asiakaspalvelusta... Asiakkaalla on oikeus kertoa mielipiteensä maksamastaan tuotteesta. Oletetaan, että tämä tuote on nyt vaikka kirja. Arvostelun luettua muut ihmiset saavat vinkkiä kannattaako kirjaa ostaa vai ei, mutta voivat myös ensimmäistä kertaa kuulla koko kirjasta ja tällöin kirja saa ilmaista mainosta. (tässä tapauksessa arvostelun ei tarvitse olla edes positiivinen, olen etsinyt käsiini useammankin surkean arvostelun saaneen elokuvan) Arvostelun kirjoittajalla ei ole mitään velvoitteita kehua teosta maasta taivaaseen, jos hän ei siitä pitänyt. Tuotteiden tekijät, tässä tapauksessa kirjailijat aktiivisesti lukevat kirjojensa arvosteluja saadakseen käsityksen mistä lukijat tykkäsivät ja mistä eivät. Tällä tavalla he voivat tulevaisuudessa tehdä parempia teoksia. Kivana esimerkkinä pidän Sangatsu Mangaa. Firma itse etsi kritiikin kirjoittajia animefoorumilla, linkkasin blogini ja he lähettivät pari mangaa minulle ilmaiseksi - siitä huolimatta, että olen antanut heidän pokkareilleen aiemmin sekä hyviä, että täysin pohjamutaisia arvosteluja.

3) Arvosteluja voi kirjoittaa kuka tahansa. Eli arvostelijan, minun, ei tarvitse itse olla arvokkaan taidekoulun käynyt, omaa taidegalleriaa ylläpitävä, paras piirtäjä ja pari valmista sarjakuvaa maailmaan pyöräyttänyt monitaituri voidakseen arvostella koirasarjoja. Jos näin olisi, silloin jokaisen Episodiin kirjoittavan arvostelijan kuuluisi olla vähintään yhden elokuvan ohjaaja, ravintolakriitikolla pitäisi olla oma menestynyt ravintola, kukaan ammatiltaan ei-asiakaspalvelija ei voisi arvostella saamaansa asiakaspalvelua... Minulla on täysi oikeus ilmaista mielipiteeni teoksista, joista olen itse maksanut, tai ainakin joku muu on. Blogissani arvostellaan vain maksullisia teoksia, koska näiden tekijät yleensä kestävät kritiikkiä (fanit taas eivät välttämättä) ja voin kirjoittaa asiakkaan näkökulmasta.

4) Et mitenkään tarkentanut mikä arvostelussa oli vikana. Oletan syyksi sen, että tykkäät niin kybällä kyseisestä mangasta ja et halua lukea siitä kuin kivaa ihkutusta. Voih. </3 Olen kuitenkin jossain määrin samaa mieltä kanssasi, kyseinen arvostelu oli alkupuolen kirjoituksiani ja heikkoa tekstiä nykyiseen verrattuna. Itse mielipiteiden ja tähtimäärän kanssa olen kuitenkin yhä samaa mieltä. Ja eikös olisi hyvin tylsää lukea aina vain samoja kehuja rakastamistasi sarjoista? Itse ainakin etsin netistä myös negatiivisia mielipiteitä rakkauden kohteistani, haluan ymmärtää muitakin näkökulmia.

5) Arvostan paljon enemmän omilla nimillään kirjoittavia ihmisiä. Kirjoitan välillä erittäin tylysti, enkä odotakaan tekstieni olevan kaikkien mieleen. Mutta sentään itselläni on munaa kirjoittaa sontaani avoimesti nimellä, joka on netin syövereissä kaikkialla sama.

666) Olen kuningasnarttu, sanani on laki ja lakini on sana!!1

Pyydän myös tässä samalla anteeksi viime aikaista postausten harventumista. Hieman kiireisiä aikoja ja en ole pitkään aikaan lukenut/katsonut mitään kunnolla mukaansa tempaavaa teosta.

FANITARINA: Legendan varjossa, osa 9

by Narncolie.

Luku 9.

Mustavalkoinen, itseäni hieman korkeampi pystykorva katsoi minuun jäisillä silmillään. En osannut tulkita hänen ilmettään, sen sijaan minua piirittävien koirien hiljaisen murinan merkitys oli erittäin selvä. Koirat olivat kaikki melko kookkaita ja voimakkaan näköisiä, mutta selkeästi tappeluissa kärsineitä ja osa hieman alipainoisia. Usealla oli huonokuntoinen turkki, arpia ja revittyjä korvia. Viimein mustavalkoinen koira puhui.
"Kuka olet, muukalainen?"
"Olen Nara, en tahdo uhkata reviiriänne tai mitään muuta sellaista. Olen vain läpikulkumatkalla."
Koirat ympärilläni alkoivat selkeästi rentoutua, useampi istuutui ja murina vaimeni hiljalleen. Myös mustavalkoinen koira istui eteeni.
"Ja minne olet matkalla? Lähettini on tarkkaillut sinua jonkin aikaa, kuljet Ohun suuntaan."
En tiennyt mitä sanoa, mitä jos koirat olivat Ohun vihollisia? En ollut edes tajunnut, että minua oli vakoiltu ja ajatus tuntui inhottavalta.

"Ohun koirat keräävät juuri nyt sotureita ympäri Japania. Oletko tullut liittymään heihin? Siinä tapauksessa olet onnekas, sillä me olemme Ohun lauma." Mustavalkea koira virnisti ja nousi eteenpäin nuuhkaisemaan minua. Otin vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Mustavalkea näytti elkeestäni hetken loukkaantuneelta, itse koetin ymmärtää mitä hän juuri oli sanonut. Olinko siis jo nyt Ohussa? Vilkuilin ympärilläni olevia koiria. Olivatko nämä samoja koiria, joista Kitsunegari oli niin vaikuttuneena puhunut? Mutta jos he olivat Ohun koiria, eivät he ainakaan olleet vihollisiani.
"Olen tullut etsimään Ohun johtajaa, haluan liittyä joukkoonne." sanoin hieman hermostuneesti, mikä kuului myös äänessäni, vaikka kuinka yritin kuulostaa itsevarmalta.
"Hyvä, niin arvasinkin. Etsimme koiria taistelemaan reviirimme vallanneita karhuja vastaan. Olemme tällä hetkellä hieman Ohun ulkopuolella, sillä itse Ohuun ei tällä hetkellä ole menemistä karhujen takia. Odottelemme vahvistuksien saapumista." Koira lähti kävelemään ohitseni.
"Tule, mennään luolaamme puhumaan lisää. Voit saada hieman ruokaakin siellä."
Seurasin mustavalkoista koiraa jo melko rauhallisena. Muut koirat kuitenkin kävelivät ympärilläni yhä piirittäen minut, mikä vähän arvelutti minua, tosin tämä saattoi olla ihan normaalia käytöstä villikoirille.

Vuoren rinteessä oli kuiva luola, kooltaan juuri sopiva tälle joukolle. Jotta kaikki koirat mahtuisivat lepäämään sisälle, jouduin istumaan inhottavan lähellä täysin tuntemattomia koiria, jotka ottivat vapaudekseen nuuskia minua varoittamatta. Yritin parhaani mukaan olla välittämättä tästä ahdistavasta läheisyydestä, tämä tulisi olemaan jokapäiväistä jos liittyisin laumaan. En voisi koko loppuelämääni vältellä muita koiria ja aina päätyä tappelemaan heidän kanssaan.
"Kuro, tuo vieraallemme jotain hyvää ruokaa!" keskikokoinen musta koira katsoi mustavalkeaa pitkään, hieman kysyvä ilme kasvoillaan, mutta haki luolan perältä osittain syödyn fasaanin. Kuro aikaili edessäni hetken, ennen kuin tiputti raadon eteeni.
"Pahoittelen melko vaatimatonta lahjaa, ajat ovat kovat eikä meillä koskaan ole varastossa paljoa ylimääräistä ruokaa. Syö kuitenkin." mustavalkean koiran kehotuksesta ryhdyin syömään, enkä lihan makuun päästyäni voinut olla hotkimatta, vaikka se ei ollutkaan hyvätapaista. Koirat ympärilläni olivat hiljaa ja vilkuilivat toisiaan, sekä mustavalkoista koiraa. Tunnelma oli jotenkin piinaava, tai sitten olin itse vain vainoharhainen. Todennäköisesti olin itse vain tottumaton seuraan. Sain syödä fasaanin rippeet rauhassa ja rikoin hiljaisuuden.
"Kuulin Ohun laumasta eräältä koiralta. Haluaisin liittyä heidän, tai siis.. teidän laumaan, jos se on mahdollista? Kuuluin ennen ihmiselle, joten en ole hyvä metsästämään, mutta opin varmasti nopeasti." Mustavalkea koira hymyili tarkkaillessaan minua sinisillä silmillään.
"Laitan sinut siis metsästyspartion mukaan huomenna, jokaisen villikoiran on osattava hankkia elanto itselleen. Olen Ohun lauman ylipäällikkö Riki. Tervetuloa joukkoomme."

Uudessa paikassa nukkuminen tuntemattomien koirien kanssa oli vaikeaa, pitkin yötä torkahtelin vain lyhyen hetkien ajan. Tunteeni olivat ristiriitaisia. Olin löytänyt etsimäni soturit ja liittynyt onnistuneesti heidän joukkoonsa, mutta jokin tässä tuntui jotenkin väärältä tai omituiselta. Lauman koirissa en ollut vielä nähnyt mitään erityisen vaikuttavaa asiaa, en ainakaan sitä suurta intohimoa mistä Kitsunegari oli puhunut. Muut koirat luolassa tuntuivat nukkuvan sikeästi, ainakin kuorsauksesta päätellen. Kuulin rapisevaa ääntä, ilmeisesti joku koirista lähti ulos tarpeilleen. Havahduin ajatuksistani kunnolla, kun joku alkoi puhua hiljaa kuiskaten. Höristin korviani, jotta kuulisin kaiken.
"Pomo...? Miksi otit tuon nartun mukaan?" En tunnistanut ääntä, mutta koira ilmeisesti puhui aiemmalle mustavalkoiselle Riki -koiralle.
"Hjaah, miksen? Ihan kivan näköinen."
"Riki ei halunnut narttuja laumaan ja..."
"Minä olen Riki." mustavalkea keskeytti.
"Tiedät mitä tarkoitan. Tästä voi tulla ongelmia."
"Pah, painu nukkumaan siitä senkin pelkuri. Minä olen pomo ja vastaan ongelmista. Mitä yhdestä nartusta, itse se sanoi olevansa lemmikki eikä osaa edes metsästää." Toinen koira ilmeisesti luovutti ja äänestä päätellen palasi makuupaikalleen. En saanut koko loppuyönä ollenkaan unta. Kelasin uudelleen ja uudelleen päässäni mitä koirat olivat sanoneet, enkä ymmärtänyt ollenkaan mistä oli kyse.

(jatkuu)

Naida

NIMI: Naida
VUOSI: 1984
KÄSIKIRJOITTAJA: Sergei Ivanov
OHJAAJA: Oleg Churkin

Neuvostoliiton aikainen Naida on lyhytelokuva, joka on ainakin tällä hetkellä katsottavissa Youtubessa. Lataajan omat tekstitykset ovat välillä melkoista tankeroenglantia, mutta ymmärrettävissä. Elokuvan teemana on vastuu ja arvelisin sen olleen suunnattu kouluille opetuskäyttöön.

Sasha -tyttö joutuu muuttamaan syrjäkylään enonsa luo, koska äiti on ilmeisesti saanut hermoromahduksen. Sashan mukana on hänen uskollinen Naida -koira, jonka Sashan äiti on ostanut tytölleen seuralaiseksi. Koiran osto on kuitenkin tehty hetken mielijohteesta ja Sasha miettiikin kuinka Naida tulee elämään vielä monta vuotta, eikä Sasha oikein välittäisi hoitaa koiraansa niin kauan. Sashalla on ikävä äitiään, joka ei edes vaivaudu kirjoittamaan tytölleen.

Elokuvan teema on kiinnostava, eikä sinänsä syyttele ketään. Koirahullujen olisi varmasti helppo inhota Sashaa, mutta kaikki eivät yksinkertaisesti ole koiraihmisiä, eikä lapsi aina osaa arvioida jaksaako hoitaa koiraa vai ei. Toisesta huolehtiminen on raskasta etenkin jos omat asiat eivät ole kunnossa. Naida päätyy lopulta asumaan enon luokse, vaikka aluksi ikävä Sashaa kohtaan on kova. Loppu on Naidan kohdalla selkeästi valoisampi kuin Sashalla, joka kyllä pääsee takaisin äitinsä luokse, mutta äiti ei vaikuta kovinkaan tasapainoiselta ihmiseltä.

Animointi on pienellä budjetilla tehtyä ja melko tökkivää. Taustat, etenkin pehmeän väriset kukkaniityt ovat välillä erittäin kauniita.

TÄHDET: ***

Suomalainen Artists Beware?

Livejournalin puolella on jo useamman vuoden toiminut taideyhteisö Artists Beware. Yhteisö on raporttikeskus, jonne ilmoitetaan huonoista kokemuksista taidevaihtokauppien (art trade) tai tilaustöiden (commission) parissa. Esimerkiksi, jos olet sopinut artisti X:n kanssa tilaustyöstä, eikä hän ikinä sitä tehnyt loppuun tai laatu oli selkeästi haluttua huonompaa voit ilmoittaa asiasta Artists Bewareen. Pieleen menneitä tradeja voi halutessaan ilmoittaa tuonne, samoin artisteja, jotka rikkovat kopiointilakeja esimerkiksi tracettamalla. Myös artistit voivat ilmiantaa huonotapaisia tilaajia. Itse kiistelty työ voi olla mikä tahansa maalauksesta fursuittiin tai patsaaseen, eikä tapahtumapaikalla tai fandomilla ole merkitystä.

Jotta raportti voidaan julkaista tarvitaan kaikista väittämistä kuitenkin jokin todiste, maksuista kuitti, päivämäärät ja tilaajan ja artistin keskusteluista kuvankaappauksia. AB ei ole paikka mustamaalausta varten, vaan tarkoitus on saada oikeutta väärin kohdellulle osapuolelle, tai vähintään varoittaa muita ihmisiä. Raportteja EI saa poistaa, mutta jos osapuolet sopivat asian keskenään raportti merkitään ratkaistuksi. AB:n käyttäjät saavat kommentoida raporttia miten haluavat, mutta eivät saa AB:n ulkopuolella mustamaalata artistia, lähetellä hänelle ilkeitä viestejä tai edes linkkiä raporttiin. AB:ta ei ole suunniteltu draamaluolaksi ja ainoastaan moderaattoreilla ja raportin kirjoittajalla on AB:n ulkopuolella oikeus ottaa yhteyttä artistiin, joka on raportin aiheena. Tämä sen vuoksi, että Livejournal voisi sulkea AB:n mikäli ryhmä koettaisiin liian häiriköiväksi. Tähän mennessä ryhmä on näkemäni mukaan toiminut erittäin hyvin, raportin kirjoittaminen nettiin monesti saa rattaat liikkeelle ja asia saadaan sovittua. Jos syytetty artisti saa asian sovittua nopeasti ja asiallisesti hänen maineensa saattaa jopa parantuakin.

Tilaan itse paljon tilaustöitä ja suurin osa on yhä suomalaisilta artisteilta. Suureksi osaksi kokemukseni ovat olleet hyviä, mutta vuosien mittaan mukaan on mahtunut pari huonoa kokemusta, joista osa ei ole vieläkään ratkaistu. En ole viitsinyt tehdä raporttia Artists Bewareen, koska sivu on englanninkielinen ja kaikki keskusteluni artistien kanssa olisivat suomeksi. Kenties sivun vierailijoista vain muutama osaisi kieltä. Toki voisin suomentaa kuvankaappaukset, mutta eikö olisi helpompaa jos AB:sta olisi olemassa versio suomalaisille? Olisiko ihmisillä käyttöä sille? Onko sinua kusetettu taiteen saralla? Ketkä ylläpitäisivät ja moderoisivat tätä ryhmää? Heidän pitäisi olla henkisesti kypsiä, ymmärtää kopiointilakeja, käyttäytyä asiallisesti ja heidän omat taidehistoriansa luonnollisesti tahrattomia. Itse kieltäydyn ylläpitäjän kunniasta, koska lusikkani on jo valmiiksi niin monessa sopassa blogien, FB-ryhmien, yrityksen ja muutenkin elämän kanssa. Voisin olla yksi moderaattoreista, mutta koko ryhmästä en pystyisi ottamaan vastuuta.

Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games

Geelitukkaiset sudet ovat palanneet.

NIMI: Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games
VUOSI: 2014
KÄSIKIRJOITUS: Tom Kane
OHJAAJA: Richard Rich

Eiiihhhhhhhh!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11!
Eli siis tällä kertaa syynäämme Alfa & Omega -sarjan jo kolmatta osaa, joka onnistuu olemaan vielä turhempi kuin kumpikin edeltäjänsä. Kakkososan tavoin tämäkin elokuva on vain noin 45 minuuttia pitkä (ja tähän lasketaan mukaan lopputekstit), mutta siinäkin ajassa katsoja ehtii turhautua useaan otteeseen.

Tarina, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua, keskittyy nyt ilmeisesti sudenpentujen olympialaisiin. Tai muuta sellaista. Edellisissä osissa ei annettu vihjauksia susien harrastamasta urheilukulttuurista, mutta ilmeisesti jokaisen lauman pennut osallistuvat jokavuotisiin kisoihin. Humphreyn ja Katen kakarakolmikko haluaa tietenkin mukaan, mutta tiimiin tarvitaan lisää jäseniä. Vastahakoinen valmentajaksi pakotettu Humphrey kertoo aiemmin kisoissa olleen mukana kaikki metsän eläimet, eikä haluaisi lastensa osallistuvan alfasusien elitistisiin leikkeihin. Niinpä hänen ärsyttävä tyttärensä Claudette päättää ottaa tiimiin mukaan helposti kiihtyvän piikkisian ja lintuja jahtaavan karhunpennun. Claudette on myös ihastunut kilpailevan tiimin jäseneen.

Elokuvan juoni on siis hyvin köykäinen ja täysin turha, eikä jaksa kiinnostaa koko pituuden ajaksi. Itse paljon hehkutetut kisat ovat pelkkää epämuodostuneiden sudenpentujen juoksentelua tylsässä maastossa. Ehdin jo odottaa jotain vähän eeppisempää ja kiinnostavampaa, kuten vuoristoissa kiipeilyä, saaliin vaanimista, jäljittämistä, tappelua...? Koko kisa on kuitenkin pelkkää juoksentelua ja sekin näyttää epämääräisen hidastetulta animointityylin takia. Mitään vauhdin hurmaa en tässä kokenut, kuten esimerkiksi Balton reenvetokohtauksissa. Kisan loppuratkaisu on ennalta-arvattava ja sokerinen.

Tässä osassa keskitytään lähinnä Claudette- pentuun, joka on harvinaisen rasittava hahmo. Claudette on perinyt äitinsä taidot ja osaa hyvin vaativan erikoisliikkeen, josta on hyötyä juoksukisoissa. Käytännössä tämä liike siis on pelkkä liukuva jarrutus, mikä ilmeisesti on aivan liian vaativa liike muille pennuille, sillä muut tätä yrittäessä liukuvat ja lentävät viisi metriä pusikkoon. Ihmettelen tosin kuinka liukkaita puoliruohoiset alueet voivat olla. Pitkällä siedätyshoidolla opin lopulta pitämään Humphreystä ja Katesta, mutta nyt en heitä nähnyt elokuvassa kuin Humphreyn pienessä roolissa ja Katen vain vilaukselta. Lempihahmoni Lily ja Garth puuttuivat elokuvasta täysin. Buu. Uudet hahmot ovat typeriä ja unohdettavia. Piikkisian ja karhunpennun tarkoitus tuntuu olevan vain hetkellinen säheltäminen, koska lapset rakastavat sähellystä jihuu jee adhd! Muutaman sähellyskohtauksen jälkeen hahmot jäävät lähinnä statisteiksi.

Animoinnin laatu on kolmosessa tipahtanut jo pohjalukemiin. Taustoihin ei ole nähty vaivaa kuin muutamassa kohtauksessa, suurimmaksi osaksi sudet pomppivat pannukakkutasaisissa maastoissa, joissa ruoho on vain sävytetty tantereeseen. Kun Humphrey ja hänen kaverinsa istuvat mutalätäkössä muta ei edes roisku heidän tassujen noustessa ja laskiessa, sen sijaan vain aaltoilee epämääräisen maagisesti heidän ympärillään. Eivätkä heidän turkkinsakaan ole mutaisia. Itse sudet näyttävät epämuodostuneilta kuten aina ennenkin, joten tämän suhteen ei tullut mitään yllätystä.

Sarjalle on ilmestynyt jo neljäs jatko-osa ja viidennes on tulossa. Kyllä, aion arvostella nämäkin koska olen masokisti.

TÄHDET: *