sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games

Geelitukkaiset sudet ovat palanneet.
NIMI: Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games
VUOSI: 2014
KÄSIKIRJOITUS: Tom Kane
OHJAAJA: Richard Rich

Eiiihhhhhhhh!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11!
Eli siis tällä kertaa syynäämme Alfa & Omega -sarjan jo kolmatta osaa, joka onnistuu olemaan vielä turhempi kuin kumpikin edeltäjänsä. Kakkososan tavoin tämäkin elokuva on vain noin 45 minuuttia pitkä (ja tähän lasketaan mukaan lopputekstit), mutta siinäkin ajassa katsoja ehtii turhautua useaan otteeseen.

Tarina, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua, keskittyy nyt ilmeisesti sudenpentujen olympialaisiin. Tai muuta sellaista. Edellisissä osissa ei annettu vihjauksia susien harrastamasta urheilukulttuurista, mutta ilmeisesti jokaisen lauman pennut osallistuvat jokavuotisiin kisoihin. Humphreyn ja Katen kakarakolmikko haluaa tietenkin mukaan, mutta tiimiin tarvitaan lisää jäseniä. Vastahakoinen valmentajaksi pakotettu Humphrey kertoo aiemmin kisoissa olleen mukana kaikki metsän eläimet, eikä haluaisi lastensa osallistuvan alfasusien elitistisiin leikkeihin. Niinpä hänen ärsyttävä tyttärensä Claudette päättää ottaa tiimiin mukaan helposti kiihtyvän piikkisian ja lintuja jahtaavan karhunpennun. Claudette on myös ihastunut kilpailevan tiimin jäseneen.



Elokuvan juoni on siis hyvin köykäinen ja täysin turha, eikä jaksa kiinnostaa koko pituuden ajaksi. Itse paljon hehkutetut kisat ovat pelkkää epämuodostuneiden sudenpentujen juoksentelua tylsässä maastossa. Ehdin jo odottaa jotain vähän eeppisempää ja kiinnostavampaa, kuten vuoristoissa kiipeilyä, saaliin vaanimista, jäljittämistä, tappelua...? Koko kisa on kuitenkin pelkkää juoksentelua ja sekin näyttää epämääräisen hidastetulta animointityylin takia. Mitään vauhdin hurmaa en tässä kokenut, kuten esimerkiksi Balton reenvetokohtauksissa. Kisan loppuratkaisu on ennalta-arvattava ja sokerinen.

Tässä osassa keskitytään lähinnä Claudette- pentuun, joka on harvinaisen rasittava hahmo. Claudette on perinyt äitinsä taidot ja osaa hyvin vaativan erikoisliikkeen, josta on hyötyä juoksukisoissa. Käytännössä tämä liike siis on pelkkä liukuva jarrutus, mikä ilmeisesti on aivan liian vaativa liike muille pennuille, sillä muut tätä yrittäessä liukuvat ja lentävät viisi metriä pusikkoon. Ihmettelen tosin kuinka liukkaita puoliruohoiset alueet voivat olla. Pitkällä siedätyshoidolla opin lopulta pitämään Humphreystä ja Katesta, mutta nyt en heitä nähnyt elokuvassa kuin Humphreyn pienessä roolissa ja Katen vain vilaukselta. Lempihahmoni Lily ja Garth puuttuivat elokuvasta täysin. Buu. Uudet hahmot ovat typeriä ja unohdettavia. Piikkisian ja karhunpennun tarkoitus tuntuu olevan vain hetkellinen säheltäminen, koska lapset rakastavat sähellystä jihuu jee adhd! Muutaman sähellyskohtauksen jälkeen hahmot jäävät lähinnä statisteiksi.


Animoinnin laatu on kolmosessa tipahtanut jo pohjalukemiin. Taustoihin ei ole nähty vaivaa kuin muutamassa kohtauksessa, suurimmaksi osaksi sudet pomppivat pannukakkutasaisissa maastoissa, joissa ruoho on vain sävytetty tantereeseen. Kun Humphrey ja hänen kaverinsa istuvat mutalätäkössä muta ei edes roisku heidän tassujen noustessa ja laskiessa, sen sijaan vain aaltoilee epämääräisen maagisesti heidän ympärillään. Eivätkä heidän turkkinsakaan ole mutaisia. Itse sudet näyttävät epämuodostuneilta kuten aina ennenkin, joten tämän suhteen ei tullut mitään yllätystä.

Sarjalle on ilmestynyt jo neljäs jatko-osa ja viidennes on tulossa. Kyllä, aion arvostella nämäkin koska olen masokisti.

TÄHDET: *

10 kommenttia:

  1. Voisitko arvostella Weed-animen :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikealla olevasta yläpalkista löytyy linkki arvostelulistaan

      Poista
  2. Weed-anime on jo arvosteltu. Nyt en kännykällä sitä pääse linkittämään..

    VastaaPoista
  3. Hoh, enpä olisi uskonut, että Alfa & Omega olisi menestynyt tarpeeksi hyvin, että sen varjolla voi lypsää vielä noinkin monta jatko-osaa, vaikka rumia ovatkin. Jotenkin oletin, että se oli sellainen pienen studion persnettoa tehnyt plöräys, josta kokeeksi tehtiin halvalla jatko-osa, joka olisi ollut vielä suurempi plöräys ja sitten kukaan ei enää haluaisi ajatellakaan laittavansa siihen enempää rahaa. Ei kai sitten. Ögh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjan teko on kannattavaa, koska elokuvat ovat tavallista lyhyempiä, halvalla tehtyjä (standardit alenevat koko ajan) ja suoraan DVD:lle meneviä. Julkaisu ja teema myös ajoitetaan sopimaan johonkin juhlapäivään. 2 oli joulumarkkinoille tehty, tämä ilmeisesti johonkin urheiluhömpötykseen ja 4 oli halloweenteemainen. Vanhemmat kyllä ostavat pikkukersoilleen vaikka mitä sontaa jos halvalla saa.

      Poista
  4. Liukuva jarrutus kuulostaa vähän mun yritykseltä pysähtyä luistimilla :D *insert talviliikkatraumat*
    Tuo toiseksi alimmaisen kuvan vasemmanpuoleinen pörrykkä näyttää jopa melkein somalta, taitaa olla joku sidekick-hahmo? Ja jos tuo sen vieressä oleva on Claudetten ihastus niin näyttäisi olevan aikamoinen kokoero otuksilla .3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on ylösalaisin Humphrey ja joku sen kaveri. Ihastus ei esiinny näissä kuvissa.

      Poista
  5. Katoin YouTubesta pätkän tota leffaa ja taustat sopis paremmin johonki peliin ku elokuvaan. Ja olisi kiva tietää, et miksi noilla sudenpennuilla on tollaset Simpson-alaleuat. Ja corgivartalot.

    VastaaPoista
  6. "Sarjalle on ilmestynyt jo neljäs jatko-osa ja viidennes on tulossa. Kyllä, aion arvostella nämäkin koska olen masokisti."

    Paitsi, ettet arvostellut. 🤐 Toisaalta ymmärrettäväähän se on, että näiden aiheuttamien aivovaurion seurauksena on vähän vaikea yrittää toteuttaa masokismiaan. 🤔 Kunnioittakaamme silti yritystäsi. 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostus ei riittänyt. Ajan voi kuluttaa paremminkin.

      Poista