Susiin liitetään monia todella rasittavia meemejä, kuten yksinäisten susien ja alfamiesten ihannoimista. Oikeasti yksinäinen susi on onneton eläin, joka joko etsii itselleen kumppania tai on karkoitettu laumasta. Ja alfoiksi itseään kutsuvat miehet ovat surkuhupaisia narsisteja. Susi jakaa niin rajusti mielipiteitä, että aidosti neutraalia suhtautumista niihin on vaikeaa löytää. Joko niitä vihaa ja halveksii, tai ne ylennetään muita lajeja viisaammiksi, jalommiksi ja ylpeämmiksi. Yksi usein toistettu meemi, joka edustaa tätä jälkimmäistä suhtautumista, väittää seuraavaa:
"Tiikeri ja leijona voivat olla vahvempia, mutta susi ei esiinny sirkuksessa."Ensinnäkin tämä väite ei edes pidä paikkaansa, sillä susia on ollut sirkuksissa, mutta ne ovat kieltämättä hyvin harvinaisia tänä päivänä. Palataan mahdollisiin syihin jutun lopussa. Kaikista eniten olen löytänyt tietoa Rudesindo Rochen sirkussusista, mutta susiesityksiä oli monilla muillakin, ja ehkäpä teen jonkinlaisen pikakoosteen näistä muista esiintyjistä joskus tulevaisuudessa.
Espanjassa syntynyt Rudesindo Roche oli alunperin toiminut vuosia viinin myyjänä Hampurissa, ja osasi saksan lisäksi useita muita kieliä. Hän oli paljon keskivertoa lyhyempi, suorastaan kitukasvuinen, mutta näytti todellista suuremmalta ollessaan eläinten kanssa lavalla armeijahenkisissä univormuissa. Show-vaatteiden alla hänellä oli keho täynnä arpia ja puremajälkiä, ja eräs toimittaja kertoi hänellä olleen suuremmat lihakset kuin nyrkkeilymestari Jem Smithillä. Suurten voimiensa ansiosta Roche pystyi helposti kannattelemaan yhtäaikaa kahta 45-kiloista sutta sivuille levitettyjen käsivarsiensa päällä.
Rochella oli aina ollut voimakas yhteys koiriin. Hampurissa hän oli omistanut hevosia ja suuria Ulmer-koiria, jotka olivat tanskandoggien esi-isiä. Hän koulutti eläimensä niin hyvin, että niistä puhuttiin ympäri kaupunkia. Sirkuksen leijonankesyttäjä otti häneen yhteyttä, oli vaikuttunut Rochen taidoista, ja Roche uhosi voivansa kouluttaa minkä tahansa eläimen. Leijonankesyttäjä heitti hänelle haasteen: Roche saisi 250 puntaa mikäli hän pystyisi kouluttamaan suden. Haaste otettiin vastaan. Roche vieraili Hampurin eläintarhassa katsomassa susia, ja ymmärsi heti, että hänellä tulisi olemaan kädet täynnä kouluttaessaan näitä levottomia petoja. Hän sai kouluttaa eläintarhan sutta, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, sillä miehen mukaan eläin oli täysi tollo. Hän osti viisi 18-kuukauden ikäistä venäläistä sutta Carl Hagenbeckiltä, joka oli eksoottisten eläinten välittäjä Saksassa. Vuoden sisällä sudet osasivat yhtä paljon kuin Rochen koirat, ja hän voitti vedon.
Huhut sudenkesyttäjästä levisivät. Vuonna 1882 Roche palkattiin ensimmäiseen esitykseensä Berliinin Reichshalleen. Sopimus kesti neljätoista päivää ja Rochelle maksettiin kokonaisuudesta 130 puntaa. Mies poti suurta esiintymiskammoa, mutta se katosi yleisön hurratessa jokaiselle tempulle, ja esityksen loputtua Roche itki onnesta. Viinin myyminen sai jäädä. Seuraavat vuodet Roche esiintyi muun muassa Pariisissa, Moskovassa, Pietarissa ja Wienissä. Hän perusti ihan oman kiertävän sirkuksen, jossa oli myös kuusi koulutettua urospeuraa. Unelma omasta sirkuksesta jäi lyhytikäiseksi, kun tuhopolttaja sytytti sirkuksen tuleen Venäjällä. Vaunut, teltat, hevoset, peurat, sudet, kaikki paloivat. Rochen oli aloitettava täysin alusta. Siperiassa hän osti 27 villiä sudenpentua maalaisilta, jotka olivat ottaneet pennut kiinni ansalangoilla. Kuusi niistä kuoli kuljetuksen aikana niiden taistellessa toisiaan vastaan.
Roche kertoi koulutusmetodeistaan yksityiskohtaisesti, joskin mukana saattoi olla liioittelevaa machopullistelua. Hän oli pystynyt kouluttamaan neljä villiä sutta esiintymiskelpoisiksi 29 päivässä. Jokaista villiä sutta aloitettiin kouluttamaan erikseen. Ensin susi kannettiin laatikossa suljettuun aitaukseen, jonka jälkeen laatikon kansi irrotettiin. Kun susi ryömi ulos Rochella ei ollut päällään muuta suojausta kuin hanskat. Suden käytöksestä pystyi päätellä paljon jo tässä vaiheessa. Mikäli susi Rochen nähdessään luikkisi pois pää painuksissa, olisi sen kanssa helppoa tehdä töitä. Mutta jos susi seisoisi uhmakkaasti paikallaan muristen, se tulisi olemaan haastava oppilas. Yksinäinen, pelokas susi harvoin hyökkäsi ihmistä vastaan. Kaikki sudet oli painostettava hyökkäämään Rochen kimppuun, jotta hän pystyisi näyttämään niille kuka on pomo. Oli tärkeää antaa voimakas ensivaikutelma. Kun susi hyppäsi häntä kohti hän tarttui sen kurkusta kiinni, puristi leuat auki ja puri sutta kirsusta kunnes se vinkui, jolloin hän paiskasi suden lattialle, ja kovan kiroilun säestämänä pakotti sen perääntymään takaisin laatikkoonsa. Tämän jälkeen susi olisi hänen nöyrä ja epävarma palvelijansa, joskin joitakin yksilöitä piti retuuttaa toisenkin kerran ja kaikkia piti muistutella uudelleen kiima-ajan saapuessa. Nokkimisjärjestyksen selvittyä susia koulutettiin kuin mitä tahansa muuta villieläintä.
Esityksissä Rochella oli turvanaan vain ruoska, nahkahanskat ja sivusta seuraava turvamies. Herkempien katsojien mielestä susia ruoskittiin liikaa. Rochen mukaan ruoskalla piti sivaltaa kovaa, sillä susilla oli tuuhea turkki ja paksu nahka. Toisin sanoen kyseessä oli niin vanhanaikaista, alistamiseen ja väkivaltaan perustuvaa koulutusta kuin vain voi olla. Roche myönsikin, kenties jopa ylpeästi, etteivät sudet rakastaneet häntä. Ruoskat olivat täynnä purujälkiä. Toimittaja pääsi näkemään ettei ruoskan päässä ollut minkäänlaista piikkiä, toisin kuin moni oli spekuloinut. Mikäli susi alkoi ärhentelemään Roche pyrki saamaan sen puremaan ruoskan kahvaa, jolloin hän voisi ottaa suden kurkusta puristusotteen.
Hän piti aina käsissään nahkahanskoja, sillä silloin suden hampaat uppoaisivat käden lihaan puhtaina - pahimmat liat ja vaahdot olisivat puhdistuneet pois hanskojen ansiosta. Esiintyessään Pariisin Folies Bergère -teatterissa susi hyökkäsi edestä, jolloin Roche peitti kasvonsa vasemmalla käsivarrellaan ja purema osui luuhun asti. Tapaus teki hänet kuuluisaksi Ranskassa. Pureman jälkeen ranskalaiset tulvivat hänen esityksiinsä kerta toisensa jälkeen, odottaen innolla jotain yhtä kamalaa tapahtuvan.
Sen lisäksi, että eläimet välillä pureskelivat isäntäänsä, tapahtui myös suurempia välikohtauksia. Rochen oli tarkoitus esiintyä Itävallan keisarille - oletettavasti Wienissä - kun helvetti pääsi valloilleen. Roche päätti järjestää metsästystä harrastavalle keisarille erityisen näyttävän esityksen. Roche saapui aitaukseen päästä varpaisiin vastaleikatuilla lihasuikaleilla peitettynä. Tämä oli susille liikaa. Heti kun niiden häkkien ovet heilahtivat auki ne syöksyivät kouluttajansa päälle. Hetken mies yritti huutaa ja taistella vastaan, mutta kauhistuneiden katsojien nähden kaatui lattialle. Silloin Rochen turvamiehenä toiminut henkilö liittyi taisteluun, jolloin sudet jättivät Rochen rauhaan ja kiinnittivät huomionsa uuteen uhkaan. Jotenkin miehet pääsivät aitauksesta pois ja Roche pyörtyi. Hän oli vuoteen vankina monta viikkoa. Keisari oli ollut kovin järkyttynyt näkemästään, ja Roche kiitteli miten ystävällisesti keisari oli kohdellut häntä.
Sudet kävivät helposti toistensa kimppuun. Tyypillisessä show'ssa oli mukana noin 15 sutta, jotka eivät muodostaneet selkeää laumaa. Ne saapuivat esiintymislavalle erityisesti valmistetussa kärryssä, jossa jokaisella sudella oli oma lokero. Lokerot olivat kahdessa kerroksessa, kahdeksan kummassakin rivissä. On erittäin todennäköistä, että ainakin kiertueiden aikana ne viettivät kaiken "vapaa-aikansa" näihin lokeroihin suljettuina, eivätkä esitysten ulkopuolella päässeet seurustelemaan keskenään. Eräs toimittaja pääsi katsomaan susia ennen esitystä. Susilla oli hyvin vähän tilaa lokeroissaan, ne eivät pystyneet venyttelemään tai makaamaan koko pituudessaan, osan kuonot tai käpälät työntyivät ulos kaltereiden välistä. Tämä oli perhekeskeiselle sosiaaliselle eläimelle luonnotonta elämää. Silloin kun Roche päästi ne samaan häkkiin hän silloin tällöin löysi suden revittynä kappaleiksi. Käpälä siellä, häntä täällä, palasia tuolla. Muutama nuori tuontisusi oli kohdannut tämän kohtalon. Kerran Bordeauxissa koko lauma menetti järkensä ja kävi yhtäaikaa narttusuden kimppuun, repien ja syöden sen, välittämättä lainkaan Rochen ja yleisön antamista iskuista.
Vuoden 1887 syksyllä Rochen sudet valittiin monen kuukauden ajaksi vakioesitykseksi Westminsterin Royal Aquariumiin. Suosittuja esityksiä jatkettiin reilusti seuraavan vuoden puolelle. Erään sanomalehtimainoksen mukaan show oli ollut käynnissä jo 25 viikkoa. Sudet esiintyivät joka päivä iltapäivällä ja illalla. Yhdestä viikosta Rochelle maksettiin 50 puntaa. Mainoksissa kehuttiin, että Roche oli ainut kouluttaja, joka esiintyi 15 aidon venäläisen suden kanssa. Ne olivat aitoa kamaa, niillä ei ollut koirien kippurahäntiä, eikä niistä pidetty kiinni ketjuilla ja pannoilla, vaan ne juoksivat lavalla täysin vapaina - tosin kalteriseinä piti yleisön turvassa. Sudet söivät 55 kiloa hevosen lihaa päivässä. Roche tarjosi 50 punnan palkintoa henkilölle, joka voisi luoda samanlaisen shown venäläisten susien kanssa. Hän oli valmis maksamaan susikesyttäjien matkakulut tätä varten.
Päästyään lavalla vapaiksi sudet ensin saivat juoksennella keskenään. Jokainen susi tunnisti nimensä - mainittuja olivat ainakin vastahakoiset Hercules, Oscar ja Freda, sekä sylikoiran tavoin isäntäänsä mielistelevä Diana. Nimiensä lisäksi sudet tiesivät oman lokeronsa, paikkansa jonossa ja muodostelmissa. Sudet esittivät temppunsa selvästi murjottaen, ilman koirille tyypillistä työn iloa, ja vastasivat jokaiseen ruoskan sivallukseen hampaiden väläytyksellä. Ne tiesivät mitä niiden kuului tehdä, mutta ne piti pakottaa. Muutama susi oli ystävällisen oloinen, ja kun Roche kehui niitä ne heiluttivat häntiään ja virnuilivat kuin paimenkoirat. Sudet jahtasivat toisiaan portaita ylös ja alas, ne hyppivät esteiden yli, seisoivat takajaloillaan ja kiipeilivät tuoleilla. Tasapainoillessaan ne napsuttelivat leukojaan toisilleen. Kaksi kiipesi pöydälle ja nousi isäntänsä käsivarsille tasapainoilemaan, ne nuolivat miehen naamaa ja söivät lihaa hänen suustaan. Roche työnsi päänsä suden avoimeen kitaan. Shown lopussa katosta laskeutui lihaa täynnä oleva astia, jolloin sudet hyppivät innoissaan ja ne saivat edes jonkinlaisen palkinnon. Tämän jälkeen sudet komennettiin yksi kerrallaan takaisin kärryn lokeroihin. Joskus joku kapinoi, jolloin Roche tarttui sitä niskavilloista ja tunki sen säilytyspaikkaansa.
The Lyttelton Times -lehdessä annettiin kovin tarkka ja inhorealistinen kuvaus yhdestä Westminsterin esityksestä. Toimittaja kertoi, että kun sudet oli päästetty kärrystä vapaiksi ne muristen kiertelivät lavaa ja kyräilivät toisiaan. Kaksi ei suostunut tulemaan lokeroistaan. Ne luimistelivat keho kippuralla, kuono koskettaen hännänpäätä, eivätkä suostuneet liikkumaan senttiäkään. Ne olivat ylärivissä, joten lyhyellä Rochella oli suuria vaikeuksia saada niitä ulos. Tuloksetta hän tökki niitä ruoskan kahvalla ja veti niiden hännistä. Hän työnsi niitä toiselta puolelta, jolloin ne tippuivat alas, ja salaman nopeasti Roche kiirehti sulkemaan häkkien salvat ennen kuin sudet hyppäsivät takaisin turvaan.
Tällä välin muut sudet olivat kuluttaneet aikaa aloittamalla turpakekkereitä. Lukuisat kaksintaistelut olivat yhdistyneet suureksi epämääräiseksi sodaksi. Ruoskan sivallus sai tappelupukarit syöksymään jokaiseen ilmansuuntaan, ja kuri palautui areenalle. Sudet esittivät lukuisia kiinnostavia temppuja, mutta tekivät kaiken kouluttajaansa peläten ja inhoten. Esityksen lopussa jälleen samat kaksi sutta, jotka aluksi eivät suostuneet tulemaan lokeroistaan ulos, eivät nyt suostuneet menemään niihin sisälle. Ne ravasivat areenan ympäri muristen, hännät jalkojen välissä, eivätkä kuunnelleet Rochen käskyjä. Yli viiden minuutin ajan Roche yritti rauhallisesti suostutella niitä. Ne saattoivat lähestyä häkkejään, mutta viime hetkellä karkasivat pois. Lopulta Rochelta loppui kärsivällisyys ja hän alkoi ruoskia susia, jolloin ne ulisivat surkeasti, mutta eivät silti antaneet periksi. Tahtojen taistoa kesti monta minuuttia ja susien kylkiin ilmestyi ilkeitä viiltoja, samalla kun niiden suut vaahtosivat ja silmät pyörivät hurjina päässä.
Vastahankaa kesti yhteensä vielä kymmenen minuuttia lisää, kunnes sudet viimein hyppäsivät häkkien turvaan. Roche läimäisi ovet kiinni ja naurahti voitonriemuisena. Selvästi kuvotusta tunteva toimittaja kysyi tapahtuuko tällaista joka esityksessä. Roche myönsi, että nämä kaksi aiheuttivat hankaluuksia joka kerralla, mutta hän aina lopulta voitti, kuten nytkin. Toimittajan mielestä esitys oli ollut vastenmielinen ja hän oli tuntenut myötätuntoa susia kohtaan, jotka oli pakotettu käyttäytymään vastoin niiden luontoa.
Huhtikuussa 1893 Roche aloitti esitykset Birminghamin Curzon Hallissa, osana Henglerin sirkusta. Tosin ensimmäinen päivä jäi välistä, sillä pääsiäisen takia junaliikenne oli ylikuormittunutta, eikä Italian Genovasta asti matkalle lähtenyt seurue millään ehtinyt perille ajoissa. Show oli selvästi kasvanut, sillä nyt mukana oli 22 sutta, kolme hevosta, seitsemän apulaista ja kolme suurta häkkiä. Sirkus toimi mutkattomasti ilman uutta vetonaulaa, sillä paikalla oli esimerkiksi upouusi Borghetti-viisikon akrobaattiesitys, M. Amesonin kolme hyvin koulutettua hevosta, Diantan veljesten koomisia hattutemppuja, ja omaperäisiä klovniesityksiä.
Susishow alkoi seuraavana päivänä normaalisti, vaikka sudet olivat matkustuksesta väsyneitä. Englantiin oli pitänyt tulla laivalla, sudet olivat merisairaita ja eivät olleet syöneet kahteen päivään. Silti niiden oli tehtävä töitä. Roche joutui käyttämään vielä tavallistakin enemmän ruoskaa ja hikoili rasituksesta. Temput olivat samoja kuin aiempina vuosina. Alussa sudet laitettiin juoksemaan peräkkäin areenan ympäri. Susi nimeltä Lady ei totellut, vaan kiertyi palloksi kuin teeskentelemään nukkuvaa. Ensimmäinen ruoskan sivallus ei saanut aikaan muuta kuin vingahduksen, mutta Roche toisteli suden nimeä ankarasti, kunnes se lähti juoksemaan muiden mukana. Esityksen kohokohta oli lopussa, kun liha-astia laskettiin katosta ja sudet hyppivät sitä kohti vuorotellen. Susien hyppyvoimaa ihasteltiin, ja viimein yksi susi sai astian kaadettua hypättyään lähes kolmen metrin korkeuteen. Lihapalat aiheuttivat suuren ja katkeran kärhämän, josta lauman kuningas ilmestyi esiin voitokkaana. Myös Birmingham Daily Postin toimittaja piti susien kohtelua ikävänä. Aiemmin leijonankesyttäjä herra Darling oli osoittanut, että eläimiä pystyi kouluttamaan lempeämmin. Toimittaja toivoi, että tulevaisuudessa myös susia voisi kouluttaa vähemmällä piiskaamisella.
 |
| Pariisin Cirque d'Hiver vuoden 1905 postikortissa. Yksi lukuisista paikoista, joissa Roche esiintyi. |
Roche edusti erittäin vanhaa koulukuntaa eläinten kouluttamisessa. Jo hänen aikanaan moni piti hänen koulutustyyliä liian väkivaltaisena. Toisaalta tätähän yleisö toivoi. Jos sudet olisivat totelleet yhtä kuuliaisesti kuin paimenkoirat, eikä mitään vaaran tunnetta olisi ollut mukana, ei esitys olisi ollut puoletkaan yhtä kiinnostava. Sirkukseen ei menty todistamaan ihmisen ja eläimen liikuttavaa ystävyyttä ja mutkatonta yhteistyötä. Ihmiset halusivat nähdä dominanssitaistelun, jossa ihminen oli lopulta eläinkunnan hallitsija. Onneksi maailma muuttuu.
Miksi susia sitten ei ole ollut sirkuksissa yhtä paljon kuin tiikereitä ja leijonia? Paul Bouissacin kirja Circus as Multimodal Discourse tarjoaa mahdollisen vastauksen:
"...suurten petoeläinten hallitseminen on ollut yksi ihmisten ja evoluutiomme esi-isien tärkeimmistä pakkomielteistä, mutta on sittemmin menettänyt merkityksensä suurimmassa osassa maailmaa. Susien pelko hallitsi Länsi-Eurooppaa 1800-luvun lopulle asti, ja selittää monien susia sisältävien kiertävien eläinesitysten menestyksen, esimerkkeinä Pezonin ja Bonnefouxin perheet Ranskassa 1800-luvun puolivälissä. Tällaiset esitykset sinnittelivät 1900-luvun alkuun asti Länsi-Euroopassa.
...Susi on menettänyt pelottavan asemansa ei pelkästään meidän älykkäänä, runsaslukuisena ja kuolettavana kilpailijanamme, vaan myös asemansa ikonisena vihollisena kansantaruissa ja kirjallisuudessa.
...Samalla, kun susien aiheuttama aito uhka hävisi susien ajautuessa sukupuuttoon monilla alueilla pitkin Eurooppaa, huomion veivät tarinat ihmissyöjätiikereistä ja -leijonista, jotka nousivat esille etenkin Englannin ja Ranskan harjoittamasta siirtomaakulttuurista. Tarinat levisivät matkalaisten muistiinpanoista ja vahvistuivat populäärikulttuurissa."
Tiivistettynä siis muinainen susien pelko oli vähentynyt, mutta tilalle tulivat valkoisten uudisasukkaiden hurjat tarinat Intiasta ja Afrikasta. Kun sirkukseen oli saatu isoja, näyttäviä ja hurjia tiikereitä ja leijonia, eivät sudet enää jaksaneet kiinnostaa.
Ihan omaa mutuilua taas on, että mitä korkeammalla eläin on ruokaketjussa, sitä itsevarmempi ja rauhallisempi se on. Täten tiikerit ja leijonat luonnostaan stressaavat susia vähemmän yleisöä, kovaa musiikkia ja matkustamista.
Lähteet:
* Birmingham Daily Post 4.4.1893
* Birmingham Daily Post 5.4.1893
* Birmingham Daily Post 6.4.1893
* Birmingham Evening Mail 11.4.1893
* Circus as Multimodal Discourse (Paul Bouissac, 2014)
* The Era 21.1.1888
* The Era 11.2.1888
* The Era 8.9.1888
* The Era 29.10.1887
* The Era 27.5.1893
* Forest and Stream 10.11.1887
* The Freeman's Journal 19.5.1893
* The Hampshire Advertiser 9.11.1887
* Lexington Herald-Leader 31.1.1897
* Los Angeles Herald 27.12.1891
* The Lyttelton Times 5.12.1887
* The Saratoga Sun 1.1.1892
* Southampton Times and Hampshire Express 26.11.1887
* The Standard 21.10.1887
_(20118179393).jpg)
