Uusivuosi on monelle koiralle pelottavaa aikaa, niille pitää ostaa kaikenlaisia rauhoittavia mömmöjä ja thundershirttejä, taikka lähteä evakkoon maaseudulle. Olin tässä Bonoon tyytyväinen, sillä sen kanssa uudetvuodet ja venetsialaiset sujuivat mutkattomasti, eikä koskaan tarvinnut tehdä mitään erikoisjärjestelyitä.
Bono kyllä hieman jännitti raketteja, mutta se ei ollut hysteeristä pelkoa, vaan sen vahtivietti nousi pinnalle. Kun metelöinti illalla alkoi, se saattoi katsahtaa minuun huolestuneen näköisenä, kävi katsomassa ikkunasta, ja sitten rupesi nukkumaan. Sisätiloissa metelin kuuntelu sujui rauhallisesti, mutta tietenkin pitihän sitä rakkia myös ulkoiluttaa. Pääasiassa hoidin pitkät lenkit päivällä pois ja illalla/yöllä käytin koiraa vain pikakusetuksella, ihan varmuuden vuoksi. En koskaan aidosti uskonut, että Bono karkaisi pelon takia, mutta jos se hyökkisi rakettia kohti ja onnistuisi vapauttamaan itsensä, olisi aina mahdollisuus, että paikalle osuisi juuri silloin ihminen, jota Bono alkaisi karkoittamaan pois räyhäämällä. Tai mikä pahempaa, saattaisi se purrakin, kuten oli joskus yrittänyt. Bonon reaktiivisuuden takia en koskaan pitänyt sitä alkuaikojen jälkeen vapaana muuta kuin aidatulla alueella.
Jos raketti suhahti tai pommi pamahti kun olimme ulkona, Bono saattoi tuhahtaa ja puhista ärtyneenä. Jos raketti räjähti oikein lähellä, ja etenkin jos Bono pääsi näkemään sen väriloisteen ilmestyvän taivaalle, Bono yritti hypätä rakettia päin ja haukkui vihaisesti. Näin se toimi kaikissa sitä arveluttavissa tilanteissa. Hyökkäys oli aina paras puolustus ja vaihtoehto nro yksi. Mutta se oli myös helppo rauhoittaa ja pystyimme jatkamaan kävelyä normaalisti. Juhlapäivien aikaan tämä oli henkisesti helpompi vaihtoehto niin minulle kuin koiralle. Sen sijaan, että minulla olisi ollut sängyn alla hysteerisesti pelkäävä koira, oli minulla koira, jolla oli kovankin paukkeen aikana todella hyvä toimintakyky, vaikka se olikin vähän ärtynyt.
Etenkin rivitaloon muuton jälkeen siedätin Bonoa raketteihin joka uutenavuotena ja venetsialaisina laittamalla sen syömään herkkuja takapihallamme samalla kun raketit paukkuivat. Joko heitin namit pitkin takapihaa, tai sitten annoin herkkua ahmimisenestokupista. Nämä erikoispäivät olivat oivia koulutusmahdollisuuksia, joita ei kannattanut heittää hukkaan. Alla pari videota vuosilta 2023 ja 2020, äänenvoimakkuutta kannattaa nostaa, jotta kuuleekin jotain.
Kävin aina yöllä pahimman rakettipaukkeen jälkeen vähän pidemmällä kävelyllä ennen nukkumaan menoa. Alla video, joka on kuvattu uudenvuoden aikana aidatulla alueella, sen jälkeen kun suurin osa rakettien paukuttajista on jo mennyt nukkumaan, eikä videolla kuulukaan enää yhtään pauketta.
Laitan vielä videon, joka on kuvattu kymmenen vuotta sitten venetsialaisten aikaan. Koira oli tuolloin ollut minulla vain noin kuukauden verran. Olin nuori ja typerämpi kuin se kuuluisa vasemman jalan saapas. Asuin tuolloin noin kilometrin päässä rannasta, jonne ihmiset kokoontuivat juhlimaan. Videolla kuuluukin paljon rakettien ääniä. Silti, nuoruuden neronleimauksena, "koulutin" ulkona minulle täysin uutta koiraa (joka oli vielä rescue!!!) ja jopa päästin hihnasta irti. Eikä tämä ollut aidattu alue. Videossa näkyvä aita oli vain meidän toisella puolella ja rajasi tehdasalueen. Jos koira olisi pelästynyt, enkä minä tuossa vaiheessa voinut mitenkään tietää mitään sen aidosta luonteesta, olisi se voinut karata. Tässä olisi voinut käydä hyvin huonosti, vain koska olin ajattelematon. Älkää tehkö näin. Mutta jo tuolloin Bonon hyvät puolet olivat selvästi esillä. Vaikka se ei tuntenut minua, kuten minä en tuntenut sitä, se selvästi halusi tehdä minun kanssa yhteistyötä, jopa tällaisessa tilanteessa. Tämä oli oikeasti aivan helvetin hieno koira. Bono oli koko elämänsä loppuun asti äkkipikainen räyhääjä, mutta se ei ollut pelkuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti