The Ice Wanderer

NIMI: The Ice Wanderer (Toudo no Tabibto)
VUOSI: 2005
TARINA: Jiro Taniguchi, osa tarinoista Jack Londonin tekstien pohjalta
KUVITTAJA: Jiro Taniguchi

Ice Wanderer on erittäin kaunis kokoelma aikuisille suunnattuja luontotarinoita. Pokkari sisältää kuusi erillistä tarinaa, joissa ihminen ja luonto kohtaavat mystisin ja usein väkivaltaisin tavoin. Jokainen tarina on kiinnostava, pohdiskeleva ja hyvin kerrottu. Nuorimmat lukijat eivät välttämättä saa pokkarista mitään irti, mutta vanhemmille lukijoille realistiset aiheet ja syvällisemmät mietinnät ovat mieleen.

Kaksi ensimmäistä tarinaa perustuu Jack Londonin teksteihin, loput ovat ilmeisesti Taniguchin täysin omia kirjoitelmia. Ensimmäinen tarina kertoo metsästystaidottomista kullankaivajista ja heidän kohtaamisistaan paikallisen "hirvikansan" kanssa. Heistä eräs vanhempi eränkävijä etsii legendaarista valkoista hirveä, jonka näkeminen toisi hänen kansalleen onnea. Tämä tarina on vahva aloitus pokkarille. Tarinassa kävi hyvin ilmi kuinka avuton ihminen voi olla armottoman luonnon edessä, mutta myös kuinka toiset kykenevät lukemaan luontoa ja etsimään siitä omaa elämää suurempia arvoituksia. Niinkin yksinkertaisen asian kuin valkoisen hirven näkeminen oli sarjakuvassa saatu tuntumaan lähes uskonnolliselta tapahtumalta.

Toinen tarina on osio Valkohampaan alusta. Kaksi eränkävijää on pestattu kuljettamaan ruumis koiravaljakolla läpi erämaan, nälkäisen susilauman vaaniessa heitä. Ovela ja peloton naarassusi houkuttelee valjakon koiria yksi toisensa jälkeen mukaansa susien syötäviksi. Tämä tarina on erittäin hyvin toteutettu. Jännite miesten ja susien välillä nousee hitaalla, harkitulla temmolla ja tarina oli jännittävää luettavaa, vaikka tunnenkin alkuperäisteoksen. Nälkiintyvien susien ilmestyminen nuotioiden valoon on juuri sopivan aavemaisen näköistä, eikä artistin ole tarvinnut piirtää susista yhtään oikean elämän susia suurempia tai muuten liioitellun näköisiä, jotta ne olisivat pelottavia. Tarinaan on mahdutettu myös yksi lempikohtauksistani Valkohampaasta; kohtaus, jossa susien piirittämä mies pysähtyy ihailemaan oman kätensä rakennetta.

Kolmas tarina on ilmeisesti artistin itse keksimä, kenties jonkin japanilaisen kansantarun innoittama. Tässä tarinassa vanha matagimetsästäjä metsästää suurta karhua, joka on aiemmin tappanut metsästäjän pojan. Metsästäjä on aiemmin ampunut karhulta toisen korvan. Ovela vanha karhu on huijannut kaikkia muita metsästäjiä, mutta vanha matagimies onnistuu jäljittämään karhun ja taistelu heidän välillään alkaa. Tukalassa paikassa miehen apuun ryntää viimeisillään raskaana oleva Shiro -koira, joka taistelun jälkeen menehtyy, mutta ehtii synnyttää yhden ainoan pennun. Mietin olisiko tämä tarina Hopeanuolen innoittama, koska suuri korvapuoli ihmisiä vainoava karhu kuulostaa Akakabutolta ja tapahtumat sijoittuvat Ohun vuorille. Tarina on kuin realistinen versio Hopeanuolesta, ilman Gingasta tuttua machohenkeä. Tarinassa pohditaan onko kostaminen sittenkään paras vaihtoehto ja vanha mies pysyy yhä luonnolle nöyränä, vaikka se on häneltä riistänyt pojan.

Seuraavat kaksi tarinaa ovat hieman heikompaa antia, mutta tällä en tarkoita niiden olevan huonoja. Tässä pokkarissa ei ole huonoa tarinaa, vaikka osa selvästi onkin parempia. Tarinassa Kaiyose-Jima nuori pelokas poika karaistuu kesän aikana ja itsensä kovettanut vanhempi tyttö löytää pehmeämmän puolensa. Shokaro -tarina tuntuu omituiselta valinnalta tähän pokkariin, sillä nuoren mangapiirtäjän elämästä kertova tarina ei liity suoranaisesti liity luontoon. Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, eikä minua mitenkään haitannut, että se oli otettu mukaan. Tässä tarinassa on omituinen, hieman häiriintynyt tunnelma, jota en osaa selittää. Pidin etenkin kohdasta, jossa päähenkilö tuijottelee kattoikkunaansa, kertoen välillä pelkäävänsä jonkun ilmestyvän ikkunaan katsomaan häntä takaisin. Tätä pelkoa esiintyy nimittäin itsellänikin joskus kun öisin katson ikkunasta, eikä tätä hölmöä hermostuneisuutta saa katoamaan vaikka kuinka yrittää itselleen järkeillä.

Viimeinen tarina on vahva lopetus pokkarille. Tarina kertoo valastutkijasta, joka seuraa vuosia vanhaa Dick -nimistä valasta. Vaikka en ole koskaan ollut kiinnostunut miekkavalasta suuremmista valaista tästä sarjakuvasta välittyi suuri kunnioitus eläintä kohtaan minullekin. Viimeisin kohtaus, jossa Dick johdattaa tutkijan valaiden massahaudan luo on suorastaan henkeäsalpaavan kaunis, niin kuvitukseltaan kuin merkitykseltään. Tässä tarinassa yhdistyvät realistinen luonto ja ikivanhat kansantarut saumattomasti.

Pokkari on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Toisin kuin monissa tarinakokoelmissa ei tässä pokkarissa ole yhtäkään heikkoa tarinaa, ainoastaan yksi on hieman aiheesta poikkeava. Vahvojen tarinoiden lisäksi kuvitus on upean näköistä. Taniguchi piirtää hyvin yksityiskohtaisesti ja realistisesti. Realistisuudesta huolimatta kuvitus ei ole missään vaiheessa tylsää, eikä yksityiskohtien määrä tule selkeyden esteeksi. Mikäli lukusuunta ei olisi este, tästä mangasta voisivat nauttia vanhemmat luontoihmiset, jotka normaalisti eivät mangaan koskisi.

TÄHDET: *****