Sudentaival

NIMI: Sudentaival

VUOSI: 2007
TARINA/KUVITTAJA: Lupus

Sudentaival on Lupuksen vanha omakustanne, joka käsittääkseni oli varsin suosittu aikoinaan vaikka sen hinta aluksi oli varsin kova. Luin itsekin muutamat näytesivut hänen vanhoilta nettisivuiltaan vuosia sitten ja muistan pitäneeni näkemästäni kuin hullu puurosta. Olin tuohon aikaan 15-16 vuotias. Nyt sitten monen vuoden jälkeen selviää oliko sarjakuva kuolaamisen arvoinen. Sain oman kopioini ihan hiljattain kysymällä tekijältä suoraan josko hänellä olisi vielä muutama jäljellä, eli jos olet kiinnostunut sarjakuvasta kannattaa ottaa häneen yhteyttä. Virallisesti näitä ei enää myydä.

Tarina sijoittuu ymmärtääkseni kultaryntäyksen aikaiseen Alaskaan tai Pohjois-Amerikkaan. Olin aluksi hyvin hämmentynyt koska tapahtumapaikkaa ei mainita, joten ensin oletin tarinan sijoittuvan Suomeen. Pilkunnussijana hämmennyin myös tarinassa esiintyvistä dobermanneista, jolloin luulin tarinan sijoittuvan melko moderniin aikaan. Dobermannien jalostus aloitettiin vasta 1890-luvulla ja kesti vielä kauan että rotu yleistyi Euroopan ulkopuolella.

Pää-osassa on vanhan urossuden (jonka nimeä en muista mainittavan) susista ja koirasusista koostuva lauma, joka joutuu lähteä evakkoon kullankaivajien muuttaessa heidän reviirilleen. Laumasta erkaantuu etsintäpartio, jonka tehtävänä on löytää laumalle uusi reviiri.

Mukavaa juonentynkää saadaan lauman koiraverestä, vanha uros kun sai menneisyydessä lirkuteltua mukaansa kaltoin kohdellun rekikoiran ja sai pentuja tämän kanssa. Narttu on sittemmin lähtenyt laumasta. Epäselväksi tosin jäi kuinka moni lauman jäsen on tämän parituksen tulos, vain muutama näyttää puhtailta susilta mutta sarjakuvassa johtaja puhuttelee vain Jääsilmää pentunaan. En pidä koirasusilaumaa mitenkään korkealentoisena ideana, etenkin kun kyseessä on amerikkalaisia susia. Suosittelen lukemaan tämän artikkelin aiheesta, mikäli tämä askarruttaa.

Sarjakuva alkaa hyvällä temmolla ja pidin ensimmäisestä puoliskasta paljon enemmän kuin sitä seuraavasta, sillä loppua kohden sarjakuva hurjastelee eteenpäin ja loppuu töksähtäen. Sarjakuvan nimestä päättelisi tarinan keskittyvän susien matkaan, mutta itse matka kuluu montaasimaisesti pikakelauksella. Tämä on harmi, sillä vaelluksen aikana varmasti voisi tapahtua paljon kiinnostavia asioita ja lisäpituudella hahmoihin olisi voinut tutustua paremmin. Hahmoja on melko paljon ja sain hyvän käsityksen vain parin hahmon luonteesta, muut hahmot lähinnä hengailevat mukana. Itse vaelluksen sijaan paljon enemmän sivuja on uhrattu uroksen menneisyyden muisteluille, sekä kahakkaan koirien kanssa. Nämäkin ovat toki viihdyttävää luettavaa ja hyviä sivujuonia, mutta itse pääjuoni jää taka-alalle niiden vuoksi

Pidin myös kohtausta jossa johtaja haastaa Jääsilmän varastamaan lihaa ihmisiltä outona ja turhana. Sudet ovat juuri säikähtäneet mailleen muuttaneita ihmisiä, joten miksi ne uskaltaisivat tahallaan tehdä tinkaa ihmisille? Kohtaus toki toimii antaessaan johtajalle syyn ottaa Jääsilmä mukaan vaellukselle, mutta haaste olisi voinut olla muunlainen.

Kuvitus sarjakuvassa on kaunista ja selkeää, välillä mukana on pieniä anatomiapieruja mutta ei häiritsevästi. Pidän johtajasuden kyömykuonosta, vaikka kaikissa paneeleissa Lupus ei olekaan saanut siitä järkevän näköistä. Ymmärrän tuskasi, itselläkin on pari kyömykuonoista hahmoa. Hahmot ovat mukavan yksilöllisiä ulkonäöiltään, olemalla silti yhä realistisia. Värimaailma on kärsinyt huonon painojäljen takia, mutta yhä näkyy kuinka se on alunperin ollut selkeä, kirkas ja monipuolinen.

Arvosteluja kirjoittaessa selaan kirjat usein monta kertaa läpi ja tällä kertaa silmään töksähti tiettyjen pään asentojen samankaltaisuus. Ensimmäisellä lukukerralla en tätä huomannut, mutta nyt lähemmin tarkastellessa näihin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota. Alla esimerkkejä yhdestä toistuvasta pään asennosta/ilmeestä:

Kuvat eivät ole täysin identtisiä, vaikuttaa että tekijä on piirtänyt kaikki saman luonnoksen pohjalta sillä ääriviivoissa on hieman eroja. Vaikka täydellinen kopiointi ei olekaan kyseessä niin silti saan tästä laiskan vaikutelman, mikä on outoa kun muuten sarjakuva on erittäin hyvän näköinen.

Kaikesta nillityksestäni huolimatta pidin sarjakuvasta paljon ja olen iloinen saatuani sen viimeinkin käpäliini. Tälläiset Erämaan kutsu -henkiset tarinat saavat lähes aina kiinnostukseni heräämään ja oli virkistävää lukea koiraeläinsarjakuvaa jossa pääosassa ei ollut taistelut. Lupuksen tyyli on mukavan omaperäinen ja silti tarpeeksi realistinen pitääkseen yllä mielenkiintoni. On harmittavaa kuinka huono painojälki sarjakuvassa on, toisaalta nostan hattua tekijälle joka on kotona itse painanut ja taittanut sarjiksensa.

TÄHDET: ***