Zaibatsu Tears

NIMI; Zaibatsu Tears
VUOSI: 1994
TARINA/KUVITTAJA: Richard J. Bartrop

Zaibatsu Tears on jo sen verran vanhaa tavaraa, että siitä on vaikea löytää tarkempia tietoja. Vaikka Richard Bartrop onkin ollut kyttäyksen alla pidemmän aikaa ja olen nähnyt hänen piirroksiaan kettupäähenkilöstä ennenkin en tajunnut kyseessä olevan sarjakuvasta tuttu hahmo. Tämän sarjakuvan löytyminen yhdestä vakiokaupastani (Second Ed) tuli aivan puun takaa. Saas nähdä mitä muita yllätyksiä tulee vielä vastaan, vaikka välillä tuntuukin etten enää löydä laadukkaita itselle tuntemattomia koirasarjiksia. Ostin kolme ensimmäistä numeroa ja jäi epäselväksi ovatko nämä ainoat julkaistut, vai onko neljäskin osa julkaistu. Joka tapauksessa sarja on jäänyt pahasti kesken, ilmeisesti Bartropin muiden kiireiden vuoksi. Sarjiksissa olleista esipuheista käy ilmi, että osien väleillä on ollut vuosien mittaisia taukoja vaikka lehdet ovatkin myyneet hyvin.

Pi on kettu, joka on vapaaehtoisesti vaihtanut entisen ruumiinsa ylinopeaan ja -voimakkaaseen kyborgin kehoon. Vastapalvelukseksi uudesta ruumiistaan hän on kuitenkin velkaa vaikutusvaltaiselle yhtiölle, jota Pin pitää mukisematta palvella oli työ sitten juoksupoikana oloa tai salamurhaamista. Viimein vastaan tulee työ, jonka jälkeen Pi olisi taas vapaa. Mutta tehtävänä onkin tappaa Pin entinen rakastaja, joka on nyt sekaantunut hämärähommiin. Tämä tarinaosuus loppuu lyhyeen, jonka jälkeen Pi ryhtyy itsenäiseksi yrittäjäksi, aiempien omistajien halutessa hänet takaisin.

Zaibatsu on hyvin japanilaisvaikutteinen. Sarjakuva on kuitenkin peräisin 90-luvulta, jolloin anime oli Amerikassa yhä uutta ja sitä ei koettu samanlaisena kliseenä kuin tänä päivänä. Onneksi mangasta tuttuja maneereita, kuten chibejä ja hikipisaroita ei sarjakuvassa esiinny. Kyseessä on tyylipuhdasta scifiä, joka ottaa itsensä ehkä turhankin vakavasti. Suurta eeposta on selkeästi lähdetty tekemään, mutta ulos ei saatukaan pullautettua kuin muutama lehti. Tämä on harmi. Pin maailma on kiinnostava, ainakin jos pitää scifistä. Mitään erityisen omaperäistä ei sarjasta löydy, teknologia ja tyyli on paljolti lainattu japanilaisista sarjoista.

Pi on hahmona vähäeleinen ja itseäni jäi suuresti kiehtomaan miksi hän valitsi elämän kyborgina, vaikka sen takia joutui useaksi vuodeksi yhtiön orjaksi. Muita kiinnostavia hahmoja ei vielä kerennyt tulla esiin, esimerkiksi Pin entistä kumppania Dolfia olisin ennustanut tärkeäksi henkilöksi, mutta hän vilahtikin vain yhdessä lehdessä.

Kuvitus on melkoista nannaa silmille. Etenkin toimintakohtauksissa on luontevuutta ja räjähtävyyttä, välillä menee överiksikin mutta koska Pi on kyborgi se annettakoon anteeksi. Bartrop on nykyisin keskittynyt tekemään lähinnä digitaalisia kuvia, joista suoraan sanoen en juuri pidä. Digitaalisissa kuvissa hän keskittyy turhankin paljon pintojen tekstuureihin, jolloin kokonaisuus voi näyttää omituiselta, mutta no ainakin kaikki heijastukset ovat realistisia. Hänellä on myös välillä vähän omituinen tapa piirtää kasvoja ja ilmeitä, mutta anatomia kokonaisuudessaan on yleensä hienon näköistä.

Hyvin harmillista ettei tätä tehty enempää. Vaikeata arvostella keskenjäänyttä sarjaa, selkeästi maailmaan ja sen hahmoihin on ollut tarkoitus tutustua syvällisemmin pitkällä aikavälillä, joka jäi nyt toteutumatta. Enkä usko ihmisillä olevan enää kiinnostusta Zaibatsuun, vaikka se suosittu olikin julkaisun aikaan. Ellei sitten Bartrop käynnistä sarjaa uudelleen, mikä on hyvin epätodennäköistä. Virkistävää kuitenkin lukea näinkin vanhaa sarjakuvaa, joka ei ole ikääntynyt juuri ollenkaan. Mukana ei ole myöskään mitään seksuaalista, mikä sekin on vaihtelua furrysarjisten parissa.

TÄHDET: ****