perjantai 13. maaliskuuta 2015

Feast


NIMI: Feast
VUOSI: 2014
OHJAAJA: Patrick Osborne
TARINA: Nicole Mitchell, Raymond S. Persi

Feast on upouusi Disneyn lyhytelokuva, joka on voittanut parhaan animaation Oscar- ja Annie -palkinnot. Elokuva kestää vain kuusi minuuttia. Ymmärtääkseni Feast on näytetty elokuvateattereissa ennen Big Hero 6:a.

Päähenkilö on kadulta löydetty bostoninterrieri, jonka näkökulmasta katsellaan omistajan parisuhdetta. Kun omistaja on vielä poikamies saa koirakin syödä päivästä toiseen ties mitä herkkuruokia lihapullista pizzaan. Mutta sitten nainen astuukin kuvioihin ja siirrytään terveelliseen ruokavalioon, koiralle ei enää heru kuin peruskoiranruokaa ja rehuja koristeeksi.



Ensimmäisellä katselukerralla en oikein ymmärtänyt elokuvan pointtia, sillä tuntui kuin koko pituus tulisi olemaan vain nätisti piirrettyä koiran mässäilykekkeriä. Ihmiset hyörivät taustalla ja heihin ei välttämättä kiinnitä ollenkaan huomiota. Koiran omistaja ja hänen tyttöystävänsä eroavat jossain vaiheessa, jolloin ruoka vaihtuukin taas takaisin epäterveellisiin herkkuihin. Varsinaista riitakohtausta ei elokuvassa ole, jolloin muutoksen syy ei välttämättä ole niin selvä. Toisaalta konsepti ihmissuhteen tarkastelusta koiran ruokailun kautta on omaperäinen ja toimiva - jos muistaa kiinnittää huomiota niihin ihmisiinkin. Vähän jäi ärsyttämään stereotypia vain terveysruokaa puputtavista naisista.

Animointi on varsin nättiä. Tyyli on erikoinen, sillä ääriviivoja ei juuri käytetä, vaan hahmojen yksityiskohdat muodostuvat kiinteistä värimöykyistä. Taustat ovat paljolti blurrattuja ja valaistukset dramaattisia. Lopputulos on sekoitus perinteistä ja tietokoneanimaatiota.

Mukava elokuva, jolle kyllä kannattaa uhrata se kuusi minuuttia päivästään. Mitään maailmaa mullistavaa ei ole luvassa, mutta idea on omaperäinen, animointi nättiä ja on myös mukavaa nähdä normaalikuonoinen bostoninterrieri, vaikka sitten animaatiossa.

TÄHDET: ***


1 kommentti:

  1. Jos tuo Feastin aimointityyli kiinnostaa, niin Disneyn Paperman on tehty samalla tekniikalla (tosin mustavalkoisena) ja YouTubesta löytyy video, jossa kerrotaan, miten 3d-animaatiosta tehdään piirretyn näköinen https://www.youtube.com/watch?v=TZJLtujW6FY

    VastaaPoista