Mush! Sled Dogs With Issues

NIMI: Mush! Sled Dogs With Issues
VUOSI; 2011
TARINA: Glenn Eichler
KUVITTAJA: Joe Infurnari

Tämä sarjakuva oli erittäin erikoinen tapaus hyvällä tavalla. Olin aluksi skeptinen kuvitustyylin takia,  mutta tarina imaisikin mukaansa ja luin koko kirjan läpi yhdellä istumalla. Lukiessa tykästyin erikoiseen kuvitukseen ja lopulta lähes ainoaksi miinukseksi jäi kirjan loputtua haluni lukea vielä lisää. Jos tuota edes voisi miinukseksi laskea.

Tarinalla ei ole selkeää päämäärää, vaan kirja seuraa rauhallisella temmolla vetokoirien ja niiden omistajien arkea. Sekä koirat, että heidän omistajansa ovat erikoisia tyyppejä. Valjakkoa vetämässä ovat lyhytpinnainen pentutehdas Venus, häneen täysillä ihastunut mutta armottoman yksinkertainen Buddy, sukujuurillaan rehvasteleva neuroottinen Winston, kunnianhimoton valjakon johtaja Dolly, johtokoiran paikkaa havitteleva Guy, sekä muita koiria pessimistisellä pohdiskelulla hämmentävä Fiddler. Omistajat eivät ole sen järkevämpiä. Äärimmäisen antisosiaalinen Pomo ei halua nähdä toisista ihmisistä vilaustakaan, sen sijaan Pomon Akka kaipaisi edes jotain pientä luksusta heidän erakkomaiseen elämään.

Sarjakuvassa reenvetokohtaukset ovat hyvin lyhyitä, mikä tuli yllätyksenä. Suureksi osaksi seurataan koiria niiden vapaa-ajalla, niiden höpistessä toisilleen ja seuratessa omistajien touhuja. Kirja rikkoo mukavasti stereotypiaa rekikoiratarinoista, ainakin kaikki muut mieleeni muistuvat rekikoiratarinat ovat kertoneet joko suureen kilpailuun osallistumisesta tai olleet Erämaan kutsu-/Valkohammas -tyylisiä. Tässä kirjassa vetokoirat eivät ole majesteettisia ja ylpeitä, vaan jokaisella on omat hölmöt piirteensä. Koirat eivät myöskään ole yhtenäinen tiimi, vaan vapaa-ajalla juonitellaan ja puhutaan toisista paskaa ahkerasti. Jo työelämää kokeneille tämä on tuttua, työkavereita ei itse saa päättää ja heidän kanssaan on vain pakko tulla toimeen vaikka persoonat eivät sopisikaan yhteen.

Kirjan ihmiset ovat myös kiinnostavia ja heidän selvästi rakoileva suhde on elämänmakuinen ja todentuntuinen. Jumalan selän taakse muuttanut kaksikko monesti muistuttaa eläimiä enemmän kuin koirat ja välillä on epäselvää kumpi onkaan se älykkäämpi osapuoli. Huumori kirjassa on kuivaa ja selkeästi aikuisille suunnattua (koirat puhuvat välillä varsin ronskisti lisääntymisestä). Varoitan, että kirjassa tosiaan puhutaan PALJON, joten kirja ei välttämättä iske jos pidät enemmän toiminnasta kuin dialogin seuraamisesta.

Kuvitustyyli on aluksi varsin karkean näköistä, mutta itse ainakin viehätyin siitä. Rento ja huvittava tyyli sopii hölmöön tarinaan, mutta on myös karkeaa ja vähän rumaakin, mikä sopii vakavempiin kohtauksiin. Välillä paneelit ovat vähän turhankin huolettoman näköisesti tehtyjä ja on hankalaa tajuta mitä koira on tekemässä. Suureksi osaksi kuitenkin sarjakuvaa on selkeätä lukea.

Suosittelen lämpimästi, kirja oli mielestäni äärimmäisen viihdyttävä lukukokemus. Hahmot ovat yllättävän moniulotteisia, vaikka heidät onkin rakennettu lähinnä parin luonteen piirteen varaan. Tosin aluksi minulla oli vaikeuksia erottaa koiria toisistaan, osittain piirrustustyylin ja osittain koirien lukumäärän vuoksi. Kiinnyin heihin nopeasti ja on harmittavaa, ettei heistä ole enempää tarinoita.

TÄHDET: *****