keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Red Dog


NIMI: Rudyard Kipling's Red Dog
VUOSI: 1988
KUVITTAJA: P. Craig Russell
TARINA: Rudyard Kipling

Yksiosainen Red Dog perustuu yhteen Kiplingin Mowgli -tarinoista. Tarina viidakkoon hyökkäävästä dholelaumasta on suurelle yleisölle kenties vähiten tuttu, koska se ei esiintynyt Disneyn Viidakkokirjassa. Disneyn versio oli muutenkin paljon muunneltu, eikä omasta mielestäni parempaan suuntaan. Kyseistä elokuvaa en aio edes arvostella blogissa, koska siinä Mowglin susiperhe näkyy ruudulla ehkä vaivaiset 10 minuuttia alunperin tärkeästä roolistaan huolimatta. Lyhyt, noin 30-sivuinen Red Dog on kuitenkin alkuperäistekstille varsin uskollinen.

Mowgli on ehtinyt kasvaa jo teini-ikäiseksi vahvaksi ja kaikkien kunnioittamaksi miehen aluksi. Mowglin susivanhemmat ovat jo kuolleet ja susisisaret kasvaneet myös aikuisiksi, vanha Akela vetelee viimeisiään. Mowgli on itsenäinen ja karski jätkä, kaukana Disneyn viattomasta pojasta.




Mowglin metsään saapuu pahasti haavoittunut susi Won-tolla, joka kertoo menettäneensä perheensä dholelaumalle. Won-tolla varoittaa punaisten koirien olevan matkalla Mowglin alueen suuntaan ja jos susilauma ei lähde pakoon heidät kaikki tapetaan. Mowgli ei kuitenkaan suostu pakenemaan ja alkaa eläinystäviensä kanssa suunnitella kuinka kukistaa hyökkääjien jättimäinen lauma. Epätodennäköiseltä vaikuttanut voitto saavutetaan älykkäällä strategialla ja yhteistyöllä, joskin myös Mowglin lauma kärsii surullisia tappioita. Rakastan Viidakkokirjaa ja tämä sarjakuva on lyhyydestään huolimatta onnistunut vangitsemaan saman mystisen ja karun tunnelman. Tarinan suhteen miinuksena pidin äkillistä loppua, sarjakuva loppuu heti taistelun päättymiseen ilman kunnollista epilogia. Itse dholet eivät juuri dholeilta näytä, vaan näyttävät pikemminkin kirjaimellisesti punaisilta koirilta.

Kuvitus on hienon näköistä ja paneelien ja hahmojen asetelmat voivat olla kekseliäitä. Vanhasta iästä ja ilmeisesti pienestä budjetista huolimatta väritys on kaunista katseltavaa. Kaikki hahmot myös puhuvat vanhahtavasti, joskin en osaa sanoa ovatko repliikit otettu suoraan Viidakkokirjasta, koska en sitä ole lukenut englanniksi.

TÄHDET: ***1/2


1 kommentti:

  1. Shonen Mowglissahan nämä nähtiin myös. Piti oikein tarkastaa, jakso 40:
    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Jungle_Book_Sh%C5%8Dnen_Mowgli_episodes

    VastaaPoista