 |
| by Cheetahbird |
En jaksanut taivaltaa kauas yli-innokkaan Tsuyoshin tavattuani. Voipuneena ja nälkäisenä laskeuduin soratien viereen muodostuneeseen ojaan. Käperryin tiukalle kerälle ojan pohjalle, kummatkin kylkeni ojan reuniin painettuina. Ojan reunoista varisi multaa ja pikkukivia turkilleni. Se tuntui hieman epämukavalta, mutta kaavin etutassullani reunamista lisää multaa päälleni. Tämä paikka oli minulle tuntematon ja kenties vaarallinen, joten halusin olla mahdollisimman huomaamaton.
Heräsin kovaan rahisevaan ääneen. Soratiellä, hieman minua korkeammalla istui Tsuyoshi. Koiran häntä alkoi heilua vimmatusti kun katseemme kohtasivat. Tunsin oloni taas vaivaantuneeksi, vähän nolostuneeksikin.
"Hei Nara! Kiva kun heräsit. Sain ketjuni poikki. Enkö olekin vahva? Tulen mukaasi Ohuun!"
Tosiaan, koiran kaulapannasta roikkui vielä pieni pala katkennutta ketjua. Tsuyoshi tuijotti minua typerästi hymyillen eriparillisilla silmillään, ilmeisesti odottaen, että sanoisin jotain. Olin liian häkeltynyt puhumaan. Nousin ylös ja ravistin mullat turkistani.
Mahasi murisi kun nukuit. Mennään etsimään ruokaa."
Tsuyoshi nousi myös ja lähti iloisesti tepastelemaan tietä pitkin. Minua hävetti, kauanko hän oli katsellut nukkumistani? Vieläpä kuunnellut kuinka olin maannut nälästä heikkona.
"Öh, tuota en aio hakea omistajaltasi ruokaa. Hän voisi ottaa minut kiinni, enkä pääsisi Ohuun."
"Ei, kun me metsästämme! Tule perässäni!"
Ruskea koira kiristi tahtiaan ja minun piti ravata pysyäkseni hänen perässään. Hän kääntyi poikkesi tieltä metsään ja seurasin häntä epävarmasti. Painoin mieleeni missä kohtaa tie sijaitsi, että löytäisin vielä takaisin.
"Osaatko sinä oikeasti metsästää?" kysyin epäluuloisesti ravatessani hieman korkeamman koiran rinnalla.
"Totta kai! Olen kylän paras metsästyskoira. Näytän sinulle mallia, jos et osaa! Nuuhki nyt ilmaa ja kerro miltä haisee."
Hidastimme kävelyvauhtiin ja nuuhkaisin syvään ilmaa. Haistoin kyllä useammankin eläimen tuoksun, mutta en osannut sanoa mikä kaikista hajuista olisi tätä tilannetta varten tärkeä.
"Täällähän on tuhat eri hajua?"
"Hölmö, etsi se tuorein haju. Se voimakkain haju. Tästä on mennyt fasaani, eikä siitä ole pitkä aika. Nyt meidän pitää kulkea hiljaa ja matalina ja seurata tuota hajua. Jos haju heikkenee, niin menemme väärään suuntaan. Tajuatko?"
"Totta kai tajuan, en ole idiootti!" murahdin ja niskakarvani jäykistyivät. Tsuyoshi kuitenkin pyyhälsi ohitseni paljastetuista hampaistani vähääkään välittämättä. Tunsin itseni taas nolatuksi ja hämmentyneeksi.
Seurasin häntä hiljaa. Tsuyoshi ei puhunut enää sanaakaan ja vaikka hänen häntänsä yhä vispasi entiseen malliin, huomasin hänen kasvoillaan voimakkaan keskittymisen. Tällä hetkellä hän ei näyttänytkään niin hölmöltä. Ilmeisesti ihmiset eivät täällä olleet kovinkaan nirsoja metsästyskoiriensa suhteen, sillä Tsuyoshi oli selvästi sekarotuinen rakki, kenties akitan ja jonkinlaisen paimenkoiran sekoitus.
"Odota tässä." hän sanoi hiljaa pysäyttäen minut etutassullaan. Hän hiipi äänettömästi keho matalana ja tuijotti herkeämättä jonnekin kauas, yritin seurata hänen katsettaan mutta näin vain risuja ja puskia. Tsuyoshi eteni sulavasti kuin kärppä kohti pusikkoa, kuulosteli parin sekunnin ajan keho maassa liiskana ja ryntäsi sitten täyteen laukkaan. Pusikosta pelmahti esiin fasaani, jonka Tsuyoshi nappasi leukoihinsa silmänräpäyksessä. Katsoin hämmästyneenä kuinka hän innokkaasti ravisteli lintua edestakaisin katkoen sen niskan ja tuli sitten luokseni häntä vispaten. Hän heitti linnun eteeni.
"Olen tosi taitava vai mitä? Syö!" Tsuyoshi oli taas yhtä pentumaisen näköinen kuin ennenkin ja alkoi hieroa rintaansa sammalta vasten, siirtyen kieriskelemään eteeni. En osannut suhtautua häneen, hän oli jotenkin niin ylipursuavan avoin. Nytkin uros kieri maha ja kaula paljaana edessäni täysin huoletta, vaikka pystyisin hetkessä listimään hänet. En tajunnut edes kiittää häntä kun aloin syödä fasaania. Kiittämättömyys kalvoi minua, mutta en saanut sanaa suustani ja ajan kuluessa tuntui yhä tyhmemmältä kiittää yhtäkkiä. Tsuyoshi makoili selällään kieli suusta roikkuen eikä ilmeisesti välittänyt puutteellisista sosiaalisista taidoistani.
Syötyämme palasimme takaisin soratielle ja jatkoimme sen seuraamista. Tuntui oudolta kävellä toisen koiran kanssa, enkä keksinyt mitään sanottavaa. Onneksi Tsuyoshi tuntui keskittyvän nuuhkimaan jokaista kivenlohkaretta tien reunuksilla. Hän uuvutti minua, mutta osasi sentään metsästää ja tunsi ainakin tämän seudun paremmin kuin minä. Tajusin ettei Tsuyoshi ollutkaan enää vierelläni ja katsoin taakseni. Tsuyoshi nuuhki taas ties kuinka monetta kivikasaa ja nosti jalkaa.
"Sinun on turha merkata reviiriäsi, me menemme Ohuun. Tuskin palaat takaisin."
"Ai niin joo joo, olet oikeassa." Tsuyoshi pyyhälsi ohitseni iloisesti.
Saavuimme viimein tienristeykseen, josta uros oli eilen puhunut. Meidän pitäisi jatkaa nyt suoraan eteenpäin metsään. Olin jo kävelemässä tieltä metsikköön kun huomasin Tsuyoshin taas jääneen jälkeen. Hän haisteli tohkeissaan maata, eikä tuntunut huomaavan minua. Tätä vauhtia emme pääsisi ikinä perille. Kärsivällisyyteni alkoi olla lopussa, mutta tämä sama koira oli myös ruokkinut minut tänään.
"Tsuyoshi, meillä ei ole aikaa haistella kotinurkkia jos aiomme oikeasti päästä Ohuun." Otin askeleen häntä kohti kun hän tönäisi minut yllättäen kumoon.
"Olet niin tosikko!" Tsuyoshi kellahti kumoon päälleni kuin pikkupentu ja vaivalloisesti pääsin hänen altaan. Uros pomppasi ylös maasta. Käännyin lähteäkseni metsään, mutta taas uros kiilasi kylkeäni vasten, tällä kertaa en kaatunut. Ärsyyntyneenä väläytin hampaitani hänelle.
"Painitaan vähän! Minä olen tosi vahva kun sain tämän ketjunkin katki!" Tsuyoshi tarttui hännästäni kiinni ja ravisteli. Niskavillani nousivat pystyyn. Nytkähdin eteenpäin varoitukseksi hampaat paljastettuna, mutta uros ei tajunnut päivänselvää vihjettäni ja pompahti taas kylkeäni vasten. Uros puraisi minua kevyesti korvasta ja muistot edellisistä taisteluista palasivat mieleeni. Nopeasti nappasin uroksen kurkusta kiinni ja väänsin koiran selälleen makuulle. Uros ähki allani ja sohi minua jaloillaan, raivostuin pyristelystä lisää ja ravistelin hänen yläkroppaansa maata vasten. Nahka rikkoontui ja lämmin veri pulpahti suuhuni. Päästin irti ja koira luikki vinkuen altani.
"Miksi teit noin? Halusin vain vähän leikkiä?" Tsuyoshi ulvoi yrittäessään turhaan katsoa kaulansa haavaa. Tekoni kadutti minua heti. Luulin, että hän haastoi riitaa kanssani, mutta nyt hän reagoi täysin erillä tavalla kuin minua vastaan taistelleet koirat. Pieni kurituksenikin sai hänet suunniltaan. Neuvottomana katsoin vierestä kun Tsuyoshi yritti nuolla huonossa kulmassa sijaitsevaa haavaansa.
"Tsuyoshi, minä --"
"Olet ilkeä kusipää!" Tsuyoshi ulvahti ja meinasi sanoa jotain lisää, mutta kumpikin meistä ryhtyi kuulostelemaan jostain kaukaa kuuluvaa ääntä. Tsuyoshin nimeä kutsuttiin. Tsuyoshi katsoi minua alakuloisesti ja lähti juoksemaan takaisin kotiansa kohti. Jäin hämmentyneenä seisomaan paikalleni pitkäksi aikaa. Mietin pitäisikö minun mennä koiran perään ja pyytää häneltä anteeksi, lopulta kuitenkin käännyin metsään ja jatkoin matkaani yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti