keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Susisaagan selviytyjät

Olin suunnitellut tämän jutun ilmestyvän tulevassa Tähdenlento-lehdessä, mutta sinne tuli niin paljon materiaalia (mikä on hyvä asia!), että jouduin siirtelemään osan jutuistani ensi vuoden numeroihin. Tämä juttu ei aiheeltaan liittynyt mitenkään tulevien numeroiden teemoihin (ei toki kaiken tarvitse), ja olen jo suunnitellut kaikkea muuta ensi vuodelle, joten laitankin nyt tämän blogiin. Sori Murojakille, joka oikoluki tämän turhaan!

Hopeanuolen susisaaga (pokkarit 14-18) on lähes täysin lakaistu maton alle, ja tätä aihetta on aiemminkin käsitelty Tähdenlennossa nro 18. Silloin pohdittiin, onko saagan tapahtumat todellakin pyyhitty pois Ginga-sarjasta, vai onko niistä jäänyt jäljelle edes pieniä jälkiä.

Tällä kertaa pohdimme, mitä tapahtui saagan susille. Toiko Takahashi sukupuuttoon kuolleet japaninsudet takaisin tarinaansa vain tappaakseen ne jälleen hetkeä myöhemmin?

Saagan lukeneet tietävät, että lopputaistelussa Hokkaidōlla sekä Reiman johtamat Susien Monarkian
sotajoukot että Gaian Mustien Susien Imperiumin sotajoukot kuolivat tulivuorenpurkauksessa. Vain neljä sutta jäi henkiin: Hyōma, Retsuga ja kaksi nimetöntä sutta. He liittyivät Ōun armeijaan, mutta heitä ei tämän jälkeen näytetty sarjassa. Emme tiedä kuolivatko he tai lähtivätkö he omilleen jossain vaiheessa Hopeanuoli- ja Weed-sarjojen välillä olevassa aikahypyssä.

Olisiko selviytyjiä kuitenkin voinut olla enemmänkin? Saaga antaa ymmärtää susien olevan sukupuuton
partaalla, ja ne olivat onnistuneet salaamaan olemassaolonsa niin ihmisiltä kuin koirilta. Täten niiden pitäisi olla hyvin harvinaisia, mutta saagan susilaumat ovatkin yllättävän suuria.

Pelkästään Thousand Dragonilla oli (väitetysti) tuhat alaista, joiden tehtävänä oli kiipeillä toistensa päälle muodostaakseen jättimäisen susikallion, joka vartioisi heidän valtakuntansa sisäänkäyntiä. En itse usko muodostelmassa olleen kirjaimellisesti tuhat sutta. Tämä on todennäköisesti ollut liioittelua, jolla on saatu vastustaja pelkäämään. Silti muodostelma on vaatinut hyvin monta sutta toimiakseen, puhumme vähintään kymmenistä, kenties jopa sadasta yksilöstä.

Mitä Thousand Dragonin sotureille sitten tapahtui? Retsuga nostatti trombin, joka hajotti muodostelman ja kuljetti sen sudet pois taistelutantereelta. Vain Thousand Dragon jäi hölmistyneenä paikalleen. Emme näe hänen sotureitaan enää tämän jälkeen, ja lukijat ovat todennäköisesti olettaneet heidän kuolleen trombin laannuttua ja susien tippuessa maahan. Emme kuitenkaan nähneet tätä tapahtuvan. Jonnekin trombi kuljetti sudet, mutta minne, ja kuinka korkealta he lopulta putosivat maahan? Heitä oli niin paljon, että pakostakin mietityttää, olisiko osa heistä selvinnyt hengissä.

Tämän jälkeen Thousand Dragon tarttuu Reimaan kiinni ja raahaa hänet syvään kuiluun, joka johti Imperiumin valtakuntaan. Gin sotureineen seuraa perässä. He löytävät Reiman, joka kertoo antaneensa Thousand Dragonille yhden iskun, jonka jälkeen Thousand Dragon katosi. Tämän perusteella ei kuulosta
siltä, että susi olisi kuollut, vaan paennut. Häntä ei tämän jälkeen nähdä. Kenties hän kuoli tulivuoren purkauksessa, kenties ei.

Myös Alamaailman kymmenen taistelijan komentajan, Mugenin, kohtalo jää arvoitukseksi. Kun Gin sotureineen oli päihittänyt Alamaailman kymmenen taistelijaa, Mugen lähti karkuun. Reima arveli, ettei Mugen palaisi Gaian luo, koska Gaia ei jätä epäonnistujia eloon. Jos Reima on oikeassa, Mugen voisi olla
elossa. Ehkä myös Thousand Dragon jätti Imperiumin pelätessään Gaian reaktiota?

Jäikö sitten Reiman laumasta eloon ketään muita Ōun riveihin liittyneiden neljän soturin lisäksi? Oletettavasti kaikki muut Hokkaidōlle lähteneet sudet kuolivat, mutta ottiko Reima todellakin koko laumansa mukaan sotaretkelle? Ottaen huomioon, miten järkyttyneitä Reiman joukot olivat nähdessään
Gaian pentusoturit, voidaan olettaa, ettei Reima pakottanut keskenkasvuisia susia taisteluun. Mikäli Reiman laumassa oli pentuja, jäivät ne varmasti kotiin sodan ajaksi. Todennäköisesti kotiin jätettiin myös pentujen äidit, kenties kaikki nartut. Crossia lukuun ottamatta nartut eivät saaneet taistella Rikin laumassa, ja ehkä myös Reima noudatti tällaista moraalia.

Mahdollisia selviytyjiä on yllättävän monta. Emme myöskään voi varmasti sanoa, etteikö
tulivuorenpurkauksesta olisi voinut selvitä monikin susi hengissä, mutta he eivät vain liittyneet Ōun
armeijaan. Ehkä useampikin Gaian sotureista vältti purkauksen, mutta nähdessään keisarinsa kuolevan he hylkäsivät taistelun ja pakenivat.

Fanitarinoissa kaikki on mahdollista, ja susisaagan hukkien epäselvät kohtalot ovatkin oivaa materiaalia
niihin. Esimerkiksi itse olen kirjoittanut Reimalla olevan tytär Tengu, ja Raezlan fanitarinoissa esiintyy Gaian tytär Theia.

3 kommenttia:

  1. harmi, että Raiga jäi niin vähälle huomiolle. Minua olisi kiinnostanut, miten veljesten "yhteiselo" samassa ruumiissa oikein toimii. Piti nyt etsiä termi, mutta ajattelen, että Raigalla on aika paha dissosiatiivinen identiteettihäiriö, kun kaksi muuta persoonaa pääsevät irtautumaan ruumiistaan ja rellestämään vapaasti. :o)

    VastaaPoista
  2. Takahashi on kuulemma itse sanonut, ettei hän muista susisaagaa kovin hyvin; että ideana oli lähinnä heitellä uusia hyökkäyksiä ja loitsuja vähän kuin videopeleissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän ei haastatteluiden perusteella muista kovinkaan hyvin niidenkään sarjojen tapahtumia, joita hän ei häpeile. Ei sinänsä ihme, kun pokkareita ja hahmoja on niin tolkuton määrä. En minäkään muistaisi, kun monesti on vaikeaa muistaa mitä tein edellisenä päivänä.

      Poista