Oliver ja kumppanit (sarjakuva)

NIMI: Oliver ja kumppanit (Oliver & Company)
VUOSI: 1989
KUVITTAJA: ??

Oliver ja kumppanit ei tosiaan kuulu lempielokuviini Disneyn tuotannosta, eivätkä aiemmin arvostelemani Disney-elokuvien sarjakuvaversiot ole olleet häävejä. Tämä sarjakuva oli kuitenkin ihan hyvin piirretty mikä oli iloinen yllätys. Tyyli matkii elokuvan tyyliä onnistuneesti, eikä näytä että taiteilijan olisi väkisin tarvinnut kopioida vierasta tyyliä.

Sivuja kuitenkin vaivaa kiireinen layout, joka sivulle on tungettu turhan monta paneelia joissa jokaisessa on monta hahmoa ja puhekuplaa yhtäaikaa. Sarjakuva on pidempi kuin jotkin muut elokuviin perustuvat sarjakuvat joita olen lukenut, mutta tapahtumat ovat silti kiireisen tuntuisia.

Tapahtumat ja repliikit seuraavat tarkasti elokuvan tapahtumia, mutta jostain syystä alussa Oliver kommentoi kaikkea mitä hänelle tapahtuu. Tämä on ÄRSYTTÄVÄÄ. Kyllä lukija ymmärtää mitä tapahtuu vaikkei Oliver sanoisikaan mitään laimeata välikommenttia.

En vieläkään pidä koirajengin omistavasta pultsarihemmoa, jonka nimi näköjään suomiversiossa on Pultsi. Eikö tämä ole vähän loukkaava ja sopimaton nimi?

Onnistuin lukemaan yhden paneelin väärin:

Oikea sana oli "varastelee".

 

Ihan kelpo sarjakuva nuorimmille lukijoille, mutta ei tarjoa mitään elokuvan nähneille. Kuvitus on ihan mukiin menevää, muttei missään nimessä ihmeellistä. Samanlainen tasapaksu tapaus kuin elokuvakin.

 

TÄHDET: **

 

 



Valkohammas (sarjakuva)

NIMI: Valkohammas (White Fang)
VUOSI: 1957
KUVITTAJA: Alex A. Blum
TARINA: Jack Londonin kirjan pohjalta

Blogissa on aiemmin arvosteltu toinen Valkohammas-sarjakuva. Mikäli tarina ei ole tuttu siitä voi lukea tiivistelmän tuolta aikaisemmasta postauksesta.

Ostin tämän Saicculta joka kyllä varoitti sarjakuvan olevan huono, mutta ostin lehden silti. Ja huonohan tämä oli. Hienon kannen jälkeen lehden kuvitus on hyvin aneemista ja intohimotonta, rumasti väritettyä ja artisti ei ole osannut kunnolla piirtää tarinan pää-asiaa eli susia. Valkohampaan kuono on välillä ties miten tuhannen kurtulla ja häntä on omituisesti kippurassa. Identtiset sudet muistuttavat naamoistaan lähinnä rottia. Valkohammas ja äitinsä Kichi ovat sentään väritetty vähän muista susista ja koirista poiketen punaharmaiksi, mutta kun Valkohammas kasvaa heitä ei sitten enää erotakaan toisistaan.

Pidin kuitenkin siitä kuinka tämä sarjakuva seurasi uskollisesti alkuperäistarinaa ja näytti myös kohtauksia ennen Valkohampaan syntyä, toisin kuin tuo toinen sarjakuva joka pohjautui Disneyn elokuvaan.

Kannen jälkeen tulee jonkinlainen esipuhe jossa mainostetaan sarjan sarjakuvien esittävän kaikki historialliset yksityiskohdat niin aitoina kuin mahdollista. Noh, ainakin artistin näkemys vuoden 1895 bulldoggista on mielestäni päin mäntyä. Ihmiset eivät yleensä tajua amerikanpitbullterrierin yleisen nimityksen olleen myös bulldoggi (ja on yhä tänä päivänä), rotua kutsuttiin monilla nimillä ja sitä risteytettiin muiden samankaltaisten rotujen kanssa usein. Bulldoggi-sana oli myös synonyymi englanninbullterriereille, jopa bostoninterriereille. Mikäli Valkohampaan tarinassa esiintynyt bulldoggi oli kuitenkin englanninbulldoggi oli tuokin rotu eri näköinen kyseiseen aikaan. Käyttökelvotonta näyttelylinjaa alkoi jo esiintyä, mutta koirataistelukoirilla olivat selkeästi atleettisempia kuin tämä sarjakuvassa esiintyvä linttanaamainen mopsihäntäinen lihapulla. Taistelukoiran kuului olla ketterä, kestävä ja kuonon keskipitkä tai lyhyehkö, muttei missään nimessä liiskaantunut.

1890-luvun mies taistelukoirien ja taistelukukkojen kanssa.

1817 englanninbulldoggit by Samuel Raven.

Kerronta on hyvin tylsää myös, kaikki tapahtuu nopeasti ja hahmojen tunteita ja ajatuksia ei ollenkaan setvitellä. Sarjakuva kuuluu Kuvitettuja klassikkoja-sarjaan johon kuuluu monta numeroa, voin kuvitella niiden olleen tehty liukuhihnatahdilla ilman mitään erityistä rakkautta näitä klassikkoja kohtaan.

On vaikea keksiä mitään sanottavaa tästä kun sarjakuva on niin mitäänsanomaton, tuota bulldoggikohtaa lukuun ottamatta. Joten olen laiska ja heitän tähdet jo tässä vaiheessa ja siirryn kirjoittamaan muita juttuja!

TÄHDET: *1/2

Tähdenlento

NIMI: Tähdenlento

VUOSI: 2013 -

TEKIJÄT: Suomen Hopeanuoli-fanit ry, useita tekijöitä

Tähdenlento on Suomen Hopeanuoli-fanit RY:n vuosittainen jäsenlehti, lehteä on tähän mennessä ilmestynyt kaksi numeroa. Kummassakin lehdessä on noin 40 värisivua ja lehden voi ostaa yhdistyksen kotisivuilta tai coneista vaikkei olisikaan jäsen. Lehdissä on Gingaan enemmän ja vähemmän liittyviä artikkeleita, sarjakuvia, nuorimmille puuhatehtäviä ja niissä myös kerrotaan yhdistyksen toiminnasta.

Arvostelua varten on luettu kummatkin ilmestyneet numerot ja skanneja on otettu kummastakin lehdestä.

Ensimmäinen numero on melko karu, kuten varmasti voisi olettaakin. Lehti sisältää paljon artikkeleita itse yhdistykseen liittyen; puheenjohtajan puheen, yhdistyksen esittelyn, liittymisohjeet, syntytarinan, säännöt ja henkilökunnan esittelyn. Näitä en jaksanut kokonaan lukea, sillä heti alkoi aihe puuduttamaan. Nämä tylsemmät mutta kenties pakolliset aiheet olisi voinut jakaa tasaisemmin useampaan lehteen.

Kuvitus tässä ensimmäisessä lehdessä on myös seuraavaa lehteä selkeästi karumpaa, joillakin sivuilla ei ole kuin tekstiä ja vähän väriä taustalla. Monet kuvista ovat vain tietokoneella käsiteltyjä siluetteja tai vektorisointeja animekuvista. Onneksi mukana on myös jonkin verran fanitaidetta koristamassa sivuja, mutta layout on silti melko karua.

Muita artikkeleja lehdessä ovat Äffän kirjoittama "Hopeanuoli kasvattaa sisua"-artikkeli, josta pidin paljon. Lehden Antti Kalevan kirjoittamassa hahmoesittelyssä on tietenkin Gin, mutta tästä esittelystä en juuri piitannut sillä se vain listasi alusta loppuun hahmon teot sarjan aikana. Uusille faneille tämä on järjetöntä spoilerointia, ja vanhat fanit kyllä muistavat mitä tapahtui, milloin ja miksi. Jonna Järvimäen "Sudet Gingassa"-artikkelissa sentään on osattu laittaa spoilerivaroitus ja tämä artikkeli oli lyhyydestään huolimatta minulle mielenkiintoinen. Susi-osaa on käyty läpi jo miljoona kertaa, mutta silti se tuntuu yhä mystiseltä ja tuntemattomalta alueelta Gingassa. Kenties siksi etten tajunnut siitä mitään vaikka luinkin sen. Kaksi muuta artikkelia ovat vielä kattava Weed-pehmolelujen esittely sekä Hachiko-koiran tarina joka muuten on ihan hyvä, mutta itseäni häiritsi tavattomasti kuinka artikkeli oli kirjoitettu muista artikkeleista poiketen preesensissä.

Toinen numero, eli tämän vuoden numero on selkeä parannus ensimmäiseen. Kannessa ei harmi vain ole fanitaidetta, vaan melko tökerösti tietokoneella muokattu animekuva. Sisältö kuitenkin puhuu puolestaan. Yhdistykseen liittyviä artikkeleita on tällä kertaa mukana onneksi vain kaksi, sivujen layoutit ovat paremmin toteutettuja ja sivuille ei jää tyhjää tilaa yhtä paljon kuin edellisessä lehdessä.

Artikkelit ovat kiinnostavia tässä lehdessä. Varauduin silmienpyöritykseen akita-rotua esittelevässä artikkelissa, mutta teksti olikin onneksi realistisesti kirjoitettua ja kerrankin kirjoittaja (tässä tapauksessa Yura) on osannut eritellä akitan ja amerikanakitan toisistaan. Artikkeliin on myös saatu haastateltua kahta omistajaa, mistä ehdottomasti lehti saa lisäpisteitä. Oheistuote-esittelyssä tutustutaan Weed-avaimenperiin (ei pelkästään DVD-boksin mukana tulleeseen), joista itse en ole löytänyt paljoa tietoa ja nähnyt vain muutaman kuvan. Myös artikkeli Ginga-bloggaamisesta ja Balton oikean elämän tarinasta saavat plussaa.

Toisessa numerossa on myös hieno Isiksen juliste, sekä ensimmäiset 4 sivua Kun en enää ole täällä-sarjakuvaa, joka on vähän aikaa sitten arvosteltu blogissa. Tämän sarjakuvan suhteen minulla ei ole mitään mutinoita, se sopii varsin hyvin jäsenlehteen ja vaikkei se olekaan lehdessä kokonaisena se on lopetettu ihan hyvään ja luonnolliselta tuntuvaan cliffhangeriin.

Mutta sitten mukana onkin se sarjakuva mitä jo pelkäsin odottaa, kun sitä oli niin reteästi jo mainostettukin yhdistyksen FB-sivuilla. Nimittäin Äffän kuuluisa Pinkkinuoli. En ole koskaan pitänyt tästä sarjasta, vaikka voin jollain tapaa ymmärtää että nuorimmat fanit saattavat saada kiksejä lapsellisesta sarjasta jonka huumori perustuu lähinnä yhteen vitsiin jota toistetaan uudelleen ja uudelleen. Hah hah Hopeanuoli onkin pinkki! Hah hah nyt se on vihreä! Hah sen nimikin on Räkänuoli tai Noidannuoli! Äffä aloitti sarjan hyvin nuorena ja ymmärtäisin jos tämä olisi jäänyt nuoruuden yksittäiseksi parodiaksi. Mutta sarja jatkui vuosia ja sivuja kerääntyi parisataa. Kun tekijältä ilmeisesti loppuivat värit kesken mukaan tuli ties mitä muiden sarjojen hahmoja muutettuina Hopeanuoli-hahmoiksi. Huumori sarjassa on naiivia, enkä odottaisi sellaista tekijältä joka on tietääkseni vuoden pari minua vanhempi. Tähdenlento-lehdessä alkava Pinkkinuoli on alkuperäisen sarjan re-make ja kuvitus on onneksi asteen huolitellumpaa kuin alkuperäisessä. Mikäli Äffä toteuttaa sarjan paremmalla huumorilla eikä tuo mukaan ties mitä Räkänuolia sarja saattaakin kuitenkin toimia lehdessä. Lehden ilmestymistahti on hidas, joten hänellä on aikaa tehdä huolitellumpia ruutuja ja miettiä kunnolla mitä seuraavaksi tapahtuu.

             

Jostain syystä kakkosnumerossa sisällysluettolosta puuttuu useampi sivu. Julistekisaa, sanalaatikkokisaa, horoskooppia eikä kumpaakaan sarjakuvaa ole merkitty sisällysluetteloon.

Yleisvaikutelma lehdistä on hyvä. Ensimmäiseen lehteen verrattuna toinen lehti on selkeästi parempi ja varmasti tulevat numerot vain parantuvat ajan mittaan kun tekijät pääsevät kunnolla jutusta jyvälle. Suosittelisin vähentämään muokattujen animekuvien käyttöä ja käyttämään fanitaidetta sekä muokkaamattomia (/mahdollisimman vähän muokattuja) manga- ja animekuvia niin paljon kuin mahdollista. Fanien tekemien julisteiden, sarjakuvien ja yksittäisten kuvitusten ottaminen mukaan on loistava tapa tukea suomalaisia taiteilijoita ja taitelijoiden alkuja. Myös kilpailujen järjestäminen on ihan hyvä tapa pitää yhdistyksen jäsenet aktiivisina, kilpailuja toisessa numerossa oli peräti kaksi.

Vaikka itse en ehkä jatka jäsenyyttäni yhdistyksessä uskon tulevani ostamaan jäsenlehtiä jatkossakin. Pidin lehdistä siitä huolimatta että löysin niistä paljon kritisoitavaa. Lehtien sisältö on yllättävän monipuolista vaikka aihe rajoittuukin vain yhteen sarjaan.

TÄHDET: ***

Fantastic Mr. Fox

NIMI: Fantastic Mr. Fox (tunnettu myös nimellä Kekseliäs kettu)
VUOSI: 2009
OHJAAJA: Wes Anderson

Onneksi päätin katsoa tämän leffan, vaikka kauan olinkin sitä vältellyt sen oudon ulkonäön takia. En koskaan ole pitänyt stop-motion animaatiosta, vaikka sillä voikin saada hienoja tuloksia aikaan. Vielä vähemmän iskee vaha-animaatio, joka suorastaan puistattaa. Fantastic Mr. Fox yllätti kuitenkin täysin, se ei pelkästään näytä hyvältä vaan myös tarina on viihdyttävä. Olin täysin myyty jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen ja koko elokuvan ajan naamani oli vääntynyt ihmetyksen ja naurun sekaiseen hymyyn.

Tarina perustuu Roald Dahlin kirjaan, mutta en kyseistä laitosta ole lukenut, joten en osaa arvioida onko elokuva sille uskollinen vai ei. Mr. Fox on puolisonsa pyynnöstä pysynyt poissa rikoksien teosta usean vuoden ajan, mutta ei lopulta voi luonteelleen mitään. Perheen muuttaessa paremmalle alueelle kettu ei voi olla huomaamatta naapurin kolmea ihmisten omistamaa tehdasta, jolloin hän päättää järjestää vielä viimeisen ultimate ryöstön. Kolmen tehtaan ryöstö onnistuu, mutta eläimet saavat ihmiset peräänsä.

Oletin, että elokuva olisi suunnattu lapsille ja esiteineille. Olin tässäkin täysin väärässä. Huumori on kyllä lapsille sopivaa, mutta selkeästi aikuisille suunnattua. En usko nuorimpien lasten saavan elokuvasta paljoakaan irti, sillä suureksi osaksi huumoria on ripauteltu puheen sekaan sinne tänne sen sijaan, että mitään hauskaa varsinaisesti tapahtuisi.

Pääjuonen ohessa sivujuonena toimii päähenkilön Ash-pojan ja serkkupoika Kristoffersonin väliset erimielisyydet. Ash on kliseinen teini, jolla on identiteettikriisi meneillään, Kristofferson taas kaikessa täydellinen ja muiden ihailema. Tämä asetelma on nähty jo miljoona kertaa aiemmin, mutta tässä elokuvassa sekin toimii rehellisen ja virkistävän toteutuksen avulla.

Nautin paljon sukkelasta dialogista, jota hyvä ääninäyttely tukee. George Clooney on loistava valinta päähenkilön ääneksi, onhan hän ollut monessa veijarirosvon roolissa jo aiemmin. Myös muut ääninäyttelijät sopivat täydellisesti rooleihinsa. Katsoin tämän ilman tekstitystä ja selkeä puhe oli iso plussa, mutta samalla mietitytti miten jotkin vitseistä toimisivat suomiteksteissä.

Animointi elokuvassa on erittäin kaunista ja kaikkien perinteisten ja tietokoneanimaatioiden jälkeen virkistävän näköistä. Stop-motion animaatio voi olla hyvin ruman näköistä ja hyvin harvoin pidän sen efektistä, tällä kertaa kuitenkin toteutus on osunut nappiin ja hahmojen liikkeet ovat varsin sulavia.

Vaikka hahmot ovatkin eläimiä suurin osa heidän käytöksestään on ihmismäistä ja heidän ongelmansa tyypillisiä ihmissuhdeongelmia. Onneksi aina välillä hahmot tekevät jotain eläimellistä muistuttaen katsojaa että hahmot tosiaankin ovat eläimiä, vaikka käyttävätkin vaatteita ja ostelevat asuntoja.

Erittäin omaperäinen ja viihdyttävä elokuva, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen mutta itseni kohdalla kolahti ja kovaa.

TÄHDET: *****

Anubis Dark Desire

Kansi by Diana Harlan Stein

NIMI: Anubis Dark Desire
VUOSI: 2002 - 2008
KUVITTAJA/TARINA: Useita

Anubis Dark Desire onkin kunnon pala furryhistoriaa jonka tekoon osallistui usea nimekäs alan taiteilija. Lehteä ilmestyi tietääkseni yhteensä neljä numeroa, joista ensimmäistä en ole harmi vain onnistunut ostamaan. Jokainen lehti koostui 5-6 lyhyestä eroottisesta tarinasta, joissa pää-osassa oli yleensä Anubis tai joku muu anubiansakaali. Tarinoiden teema oli aina syvästi painottunut egyptiläiseen mytologiaan, vaikka osa tarinoista saattoikin sijoittua nykyaikaan.

Artisteiksi lehteen oli saatu useita furrytaiteen kovia nimiä, vakiokuvittajina toimivat Dark Natasha, Terrie Smith, Heather Bruton, Sara Palmer ja Diana Harlan Stein. Lehdessä oli myös useita vierailevia tähtiä, joiden kuvitus ei ollut yhtä laadukasta kuin edellä mainittujen (tämä on tietenkin makuasia).

by Heather Bruton

by Terrie Smith

Tarinat olivat pituudeltaan 6-10 sivuisia lyhyitä ja suoraan asiaan (eli pornoon) meneviä, jotka lukee hetkessä ja joiden välillä oli mukavan paljon vaihtelua. Pidin siitä kuinka artisteilla on selkeästi ollut vapaus keksiä omia tarinoitaan ja hahmoja, sekä kuinka toinen artisti on voinut saada inspiraatiota toisen kollegansa tarinasta. Numerossa 2 esiintyvät Heather Brutonin servaalitytöt päätyivät myös numero 3:n Dark Natashan tarinaan, sekä yhdessä Terrie Smithin tarinassa sai luvan esiintyä artistin oma hahmo Anubiksen rinnalla. Tälläisten vapauksien salliminen artisteille on esimerkillistä.

Plussana pidän myös sitä ettei lehti keskity vain tietynlaiseen seksiin. Jostain syystä homoseksi myy eniten furry- ja mangapiireissä, mutta Anubis Dark Desiressä onneksi suurin osa tarinoista sisältää ah niin harvinaista heteroseksiä ja muutama tarina per lehti on pyhitetty homoilulle tai lesboilulle. Mitään omituisia fetissejä lehdestä ei myös onneksi löydy ja erotiikka on toteutettu hyvällä maulla ja monesti huumorilla. Moni tarinoista perustuu aika kuluneeseen omistaja ja orja-konseptiin, mutta se on ihan oikeutettua kun tarinat pohjautuvat muinaiseen Egyptiin. Vähän häiritsi kuitenkin kun samassa numerossa oli kaksi tarinaa jotka kumpikin päättyivät samaan ideaan, että päähenkilö olikin nähnyt vain unta.

by Michele Light

by Sara Palmer

by Terrie Smith

Luettuani nämä kolme omistamaani numeroa jäi vähän ihmetyttämään miksi lehteä ei ole tehty enempää, sillä ainakin minä pidin kovasti lukemastani eikä lehteä ollut hinnallakaan pilattu. Laatu oli tasaisen hyvää ja artistit maineikkaita, mitä nyt joukossa muutama vähän huonompikin tarina oli. Eikä lehden teemassakaan ollut mitään vikaa, itseäni ei ainakaan haittaa tuijotella niin komeata hahmoa kuin Anubis lehdestä toiseen.

Tätä ennen en ollut kovinkaan innostunut ostamaan sekalaisten artistien tekemiä furrylehtiä, mutta nyt sain innostusta hankkimaan muitakin vastaavia julkaisuja. Näissä lehdissä oli etenkin hienoa nähdä yhden suuren idolini Dark Natashan kuvituksia joita en netissä aiemmin ollut nähnyt.

PS. Lisäsin blogin hakusanoihin furryerotiikkatägin, jolla te perverssit voitte helposti selata arvosteltuja furrypornoja.

TÄHDET: ****

by Dark Natasha

The Tibetan Dog

NIMI: The Tibetan Dog (チベット犬物語 ～金色のドージェ～)
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Masayuki Kojima

Tämä Kiinan ja Japanin yhteistyönä tehty anime kertoo Tenzing-pojasta, jonka äidin kuollessa pojan pitää muuttaa kaupungista Tiibetin aroille. Tenzingin isä on tiibetiläinen lääkäri ja poika kantaa hänelle kaunaa äitinsä kohtalosta. Pojan on vaikea sopeutua uuden kodin ankariin ja alkukantaisiin oloihin, eikä auta että alueen muut pojat alkavat kiusata Tenzingiä. Paikalle saapuu kuitenkin vieras kullanvärinen koira johon Tenzing kiintyy oitis ja saavuttaa pian epäileväisen koiran luottamuksen. Lähistöllä tuntematon olento on tappanut karjaa ja lopulta myös ihmisenkin, jolloin epäilykset kohdistuvat Tenzingin koiraan.

Visuaalisesti elokuva on kaunista katseltavaa, ja haluaisin pitää tästä enemmän kuin oikeasti pidän. Jokin tässä vain ei täysin vakuuttanut minua. Päähenkilö Tenzing on hahmona hyvin laimea, eikä saa minua puolelleen vain olemalla kiusattu ja äitinsä menettänyt. Kaipaisin hahmoon lisää persoonallisuutta. Muutkin hahmot ovat hyvin tylsiä, vaikka toki tiibetiläiseen kulttuuriin kuuluu vaatimattomuuden ja vähäeleisyyden ihannointi. Vanha poppanainen oli kyllä viihdyttävä, sekä yllättävän moniulotteinen hahmo puolustaessaan Tenzingin koiraa eikä täten jäänyt vain comic reliefiksi tarinaan.

Tarinan miljöö on erittäin kiinnostava ja erilainen. Tiibetin vanha kulttuuri on sopivan paljon esillä elokuvassa ja avarat maisemat ovat virkistävää vaihtelua, joskin voin vain spekuloida kuinka tarkkaa tämä kuvaus on kiinalaisten animaattorien toteuttamana. En dokumenteissa ole nähnyt ihan näin vehreätä Tiibetiä koskaan. Ihailen laumanvartijakoiria paljon ja oli kivaa vihdoin nähdä hyvä elokuva niistä (kotimainen Myrsky oli mielestäni huono), vaikka tiibetinmastiffi ei omiin suosikkeihini aivan kuulukaan. Jostain syystä laumanvartijat ovat jääneet paljolti varjoon kirjoissa ja elokuvissa, siinä missä vetokoirat ja poliisikoirat ovat patsastelleet paljon pää-osissa. Valitettavasti koko elokuvan minua häiritsi kuinka massiivisia ja isoharjaisia koirista oli piirretty, sillä tämän kaltaiset koirat ovat lähinnä kiinalaisia kalliita statussymboleita, eivätkä oikeita tiibetiläisiä työkoiria joiden harjakset ja massa ovat selkeästi käytännöllisempiä.

Tarina myös on erittäin hidaskulkuinen, eikä elokuvan ensimmäinen puoliska ollut kovinkaan kiinnostavaa katsottavaa. Tässä kuitenkin on se hyvä puoli että hahmoihin pääsee tutustumaan kunnolla ja heidän henkistä kasvuaan pääsee seuraamaan jonkin verran. Mikäli hahmot vain olisivat olleet kiinnostavampia olisin nauttinut alkupuolesta enemmän.

Animointi elokuvassa on erittäin kaunista, välillä tosin aloin kyllästymään samoihin valoefekteillä kikkailuihin. Koirat liikkuvat luonnollisesti eivätkä tee parinkymmenen metrin loikkia kuten Hopeanuolessa, vaikkakin koirien suuri kestävyys on vähän kyseenalaista. Kaksi koiraa tippuvat korkealta kalliolta ja parin päivän päästä juoksentelevat normaalisti. Ihmiset ovat luontevasti toteutettuja, ainoastaan Tenzingillä on hieman epäuskottavampi animetukka.

Loppujen lopuksi voin suositella tätä animea, mutta itse vähän petyin koska odotin animelta enemmän. Kiinalaisvaikutteisuus näkyy selkeästi ainakin koirissa, mikä häiritsi minua paljon koska olen intohimoinen molossifani ja kiinalaistyyppisten koirien yleistyminen tiibetinmastiffeissa huolestuttaa. Muita katsojia tämä yksityiskohta tuskin häiritsee.

TÄHDET: ****