maanantai 10. heinäkuuta 2017

Voisivatko Hopeanuolen villikoirat selviytyä oikeassa elämässä?


Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento -jäsenlehdessä numero 4 vuonna 2016 ja se julkaistaan heidän luvallaan. Tämä blogiversio on jonkin verran muokattu. Lehti on yhä myynnissä Hopeapuodissa ja siinä on toki monia muitakin juttuja.

Hopeanuolessa ja sen jatko-osissa esiintyy useita hyvin suuria koiralaumoja, monesti jopa usean sadan koiran suuruisia. Fiktiossahan kaikki on mahdollista, mutta huvin vuoksi analysoin onko tämä realistista.

Lauman selviytymismahdollisuuksiin vaikuttavat monet asiat, kuten ruokittavien suiden määrä, riistan määrä ja reviirin koko. Yksilötasolla selviytymiseen vaikuttavat koiran metsästystaidot, pakkasensietokyky ja ruumiinrakenne. Ohun lauma on ollut parhaimmillaan 1200 koiran kokoinen juuri ennen taistelua Akakabutoa vastaan ja on selkeästi tarinoiden laumoista kookkain. Jaetulle toiselle sijalle tulevat Hougenin ja Hakuroun armeijat kumpikin 700 sotilaallaan. Hougen ylläpiti usean sadan koiran laumaa kuukausitolkulla melko lailla samalla alueella pyörien. Sen sijaan Ohun 1200 sotilasta koostuivat vain taistelun ajaksi yhdistyneistä suurista koirajoukoista, jotka olivat vaeltaneet suurissa määrissä paikalle Japanin eri kolkista pysähtymättä matkan varrella minnekään pitkäksi aikaa. Taistelun päätyttyä suurin osa koirista palasi alkuperäisille kotimailleen. Tämän ansiosta Ohun ylipäälliköillä on käytössään suuri määrä sotilaita, mutta itse Ohu ei ole vaarassa liikakansoittua.

Ginga -saagassa on myös paikallisia laumoja, jotka ovat pysyneet omilla reviireillään useita vuosia. Esimerkiksi Billin laumassa Shikokussa oli noin 200 koiraa, Mutsun Kisaragilla noin 360, Kyushun Daimonilla 50, sekä Kasumi -vuoren Mossilla 30 koiraa. Koska koirat voivat tietenkin käydä reviirinsä ulkopuolella on helpointa analysoida Hakuroun laumaa. Hakuroun reviiriin kuuluu koko Hokkaido, jossa hänellä on 700 alaista. Saarella lauma on eristyksissä ja mikäli Hokkaidossa koittaisi nälänhätä olisi koirien uitava Honshuun. Muut laumat kykenevät hakemaan ruokaa normaalin reviirin ulkopuoleltakin, mutta hokkaidolaisille tämä olisi mahdottomuus.



Mangassa suuri osa ajasta kuluu taisteluihin, mutta silloin tällöin saamme nähdä metsästystäkin. Mangassa saaliina on nähty monenlaista riistaa, kuten fasaaneja, villisikoja ja jäniksiä. Shin Gaidenissa näytettiin kuinka tiikeriveljekset pyydystivät rapuja ja heinäsirkkoja pentuina. Sasuke on tunnettu muiden mielestä ällöjen käärmeiden ja sammakoiden pyynnistä. Yukimuran lauma metsästi japaninmakakeja. Sarjassa myös kalastetaan usein. Japani on varsin hedelmällinen maa, jolla olisi tarjottavana paljon erilaista riistaa. Suuria, usean suun ruokkivia eläimiä ovat japaninpeura, makaki, villisika ja japaninserovi. 70-luvun jälkeen japanilaisten metsästäjien määrä on pudonnut jopa puolella, jonka seurauksena etenkin villisikojen ja peurojen kannat kukoistavat jopa liiaksi asti. Nirsoilemattomille ja vähäruokaisille yksineläjille riittävät toki pienemmätkin saaliit, mutta mikäli laumassa on kymmeniä, jopa satoja suita on metsästysseurueen turha haaskata aikaa pienien eläinten kanssa.

Oikeassa elämässä Japanissa ei ole enää susia. Mangassa jäljelle jääneet taidettiin lahdata lähes täysin sukupuuttoon muutamaa yksilöä lukuun ottamatta. Ainoat suuremmat petoeläimet ovat sepelkarhu ja vain Hokkaidolla elävä ruskeakarhu. Karhut syövät paljon kasviperäistä ravintoa, joten kilpailu ruuasta näiden lajien kanssa ei ole kovaa. Villikoirat voisivat hyvin omia muinaisen suden paikan ekosysteemissä. Karhut ovat myös silloin tällöin päätyneet koirien aterioiksi, mutta niiden säännöllinen metsästys pelkäksi ravinnoksi olisi liian riskialtista koirille. Muutaman päivän ateria ei ole haavoittumisen tai jopa kuolemisen arvoista. Japanissa on myös kettuja, näätiä ja supikoiria, jotka tuovat mukaan vain lievää ravintokilpailua ja nekin voivat päätyä koiran suuhun.

Tähän mennessä mahdollisuudet näyttävät lupaavilta. Suurta kilpailua muiden petojen kanssa ei ole, ekosysteemissä on susien jättämä aukko ja metsästäjien määrä on tippunut rajusti. Ginga -saagassa myös ihmiset tuntuvat suhtautuvan villikoiriin osana luontoa tuhoeläinten sijaan. Oikeassa elämässähän näin suuret määrät villikoiria hävitettäisiin, sillä ne eivät kuulu Japanin alkuperäislajistoon, ne ovat vaaraksi alkuperäislajien kannoille ja voivat olla uhka ihmisillekin.


Ainoana epärealistisena asiana pidänkin koirien määriä. Suurimmat tavatut susilaumat ovat olleet Gingan laumoihin verrattuna hyvin vaatimattomia. Yksi suurimmista tavatuista susilaumoista oli Yellowstonen Druid -lauma, joka vuoteen 2001 mennessä oli kasvanut 37 kuonon suuruiseksi. Määrä kuitenkin romahti nopeasti tämän huipun saavutettuaan, sillä susien keskuudessa levisi kapi ja lauman sisällä alkoi syntyä riitoja. Taudit leviävät nopeasti ja voivat kukistaa sisältäpäin voimakkaimmankin lauman. Näin suurelle laumalle tuskin löytyy ravintoakaan samalta alueelta pitkäksi aikaa. Guinness World Records on tunnustanut suurimmaksi susilaumaksi noin 400 suden lauman, joka vuosien 2010-2011 talvena riehui venäläisen Verkhoyanskin pikkukaupungin lähistöllä. Nämä sudet tappoivat yli 30 hevosta neljässä päivässä. Tälläinen lauma on jo Gingan kokoluokkaa, mutta se ei todellakaan ollut yhtenäinen tai pysyvä lauma. Tälläisen susimäärän syitä voi vain arvailla. Kenties syynä olivat tavallista ankarampi talvi, jolloin susien normaalit saaliseläimet olivat kuolleet, sekä metsästäjät, jotka olivat ampuneet laumojen vanhimmat jättäen nuoret ja epävarmat sudet hakemaan turvaa toisistaan.

Koirat ovat hyvin sopeutuvaisia ja monipuolisia eläimiä. Vähitellen hemmotellut yksilöt voivat hyvinkin villiintyä uudestaan. Tästä löytyy esimerkkejä ympäri maailmaa. Tunnetuin villiintynyt koira on tietenkin australialainen dingo, joka itse asiassa on polveutunut alunperin aasialaisista, akitamaisista koirista, jotka olivat tulleet Australiaan merenkulkijoiden mukana noin 4000 vuotta sitten. Muita esimerkkejä villiintyneistä koirista ovat uudenguineanlaulavakoira, kaanaankoira, carolinankoira ja cimarron uruguayo. Näistä etenkin viimeisin on kiinnostava esimerkki, sillä muista villikoirista poiketen cimarron uruguayo on mastiffityyppinen. Nämä koirat ovat sukua erilaisille espanjalaisperäisille karjakoirille, joista osa villiintyi joko karkaamisen tai tahallisen hylkäämisen vuoksi. Koirat kuitenkin sopeutuivat hyvin elämään Uruguayssa ja niitä alettiin hävittämään karjantappajina. Nykyään näitä koiria ei taida olla enää luonnossa ja kaikki yksilöt ovat lemmikkejä tai työkoiria. Ne muistuttavat paljon sukulaisrotujaan alano espanolia, sao miguelinfilaa ja presa canariota.

Vanha väittämä on, että villikoirat muuttuisivat aina ennen pitkää dingomaisiksi, eli keskikokoisiksi, hiekanvärisiksi ja pystykorvaisiksi, hyvin vaatimattoman näköisiksi eläimiksi, mutta (mielestäni) näin käy vain jos näitä geenejä löytyy jo valmiiksi villiintyvästä populaatiosta. Olen siis tämän väittämän suhteen hyvin skeptinen, sillä mielestäni moni muukin koiratyyppi voisi olla menestyvä siinä missä tämä geneerinen pystykorvadesignkin. Eihän Pohjois-Amerikan susikaan mikään dingo ole. Dingot, kaanaan- ja carolinankoirat olivat jo valmiiksi pystykorvatyyppisiä ENNEN villiintymistään. Cimarron uruguayolla ei ollut tälläisiä geenejä, mutta sen erityyppinen rakenne oli silti villielämään soveltuva. Rodun tapaus tekee ei-pystykorvatyyppisten hahmojen (Moss, Musashi, Hougen...) selviytymisestä uskottavampaa. Japanissa tosin on kylmä talvi, toisin kuin Uruguayssa. Mangassa näytetään useaan otteeseen kuinka koirat painautuvat toisiaan vasteen nukkuessaan, jolloin lämpö ei pääse karkaamaan. Laumoissa elävät lyhytkarvaiset koirat voisivat siis ehkä selviytyä talvista, yksinään lyhytkarvainen olisi tuomittu.

Tavallinen pystykorvatyyppinen villikoira ja cimarron uruguayo.

Koiran vertaamisella suteen on paljon poliittista taakkaa kouluttajien keskuudessa. Sukulaissuhdetta suteen käytetään puolusteena vanhanaikaisille rankaisuun perustuville koulutusmenetelmille. On kuitenkin fakta, että koira on kesytetty tai kesyyntynyt susi. Nykytieteen mukaan koira ei olisi polveutunut tämän päivän harmaasudesta, vaan (näennäisesti) sukupuuttoon kuolleesta susilajista. Susi kuin susi, villieläin kuitenkin, tarkastelemalla muiden susien elintapoja voimme päätellä miten tämä susilaji olisi voinut käyttäytyä, eli kyseessä oli hyvin todennäköisesti laumassa elävä ja metsästävä eläin. Koirissa on sitä paitsi myös harmaasuden geenejä ja jopa harmaasudessa koiran geenejä! Käsittelin syvemmin tätä genetiikka-aihetta artikkelissa Sekarotuinen susi Tähdenlennon numerossa 5. Julkaisen sen täälläkin vielä joskus todennäköisesti ensi vuoden puolella. Moni tuntuu myös kiukuttelevan sitä vastaan että koira olisi laumaeläin. Todisteena tästä osoitetaan villiintyneitä katukoiria ympäri maailmaa, jotka eivät elä organisoiduissa laumoissa ja syövät lähinnä ihmisten jätteitä. Mutta jätteet ovatkin syy mikseivät nämä koirat muodosta laumoja. Laumoja tarvitaan suurten saaliseläinten kaatoon ja reviirin puolustukseen. Kyse ei siis ole välttämättä siitä, että koira tarvitsisi laumaa sosiaalisuuden vuoksi (joskin uskon katukoirilla olevan varsin rikas sosiaalinen elämä). Kun ruokaa on tarpeeksi helposti tarjolla ei sen etsimiseen tarvita yhteistyötä, eikä reviireistäkään välitetä. Reviiri on arvokas vain jos se tarjoaa ainutlaatuisia ruokailumahdollisuuksia. Kesykoira on jo todistetusti villiintynyt ja alkanut metsästää laumoissa (kyseessä on tietenkin dingo.), joten kiukuttelu tätä ideaa vastaan on naurettavaa. Pidän siis varsin realistisena sitä, että Gingan hylätyt ja karanneet koirat voisivat muodostaa laumoja ja reviirejä asuessaan niin kaukana ihmisasutuksesta, eli helposta ruokalähteestä.

Joidenkin koirien ruumiinrakenteen raskaus olisi ongelmallista metsästyksessä, mutta mikäli laumassa olisi myös nopeampia jäseniä voisivat kevyemmät yksilöt ottaa saaliin kiinni ja raskaammat koirat tulisivat perässä antamaan saaliille kuoliniskun. Amerikkalaisessa villisian metsästyksessä tälläinen järjestely on yleistä. Koiran suuri koko ei varsinaisesti ole ongelma, kunhan se on kestävä, eli jaksaa kävellä ja juosta pitkiä matkoja, sekä kestää kylmyyttä ja kuumuutta. Liian lyhyet kuonot tulevat olemaan suuri ongelma etenkin kesän kuumuudessa ja vaikeuttavat myös saaliin nappaamista sekä itsepuolustusta. Pieni määrä löysää nahkaa ei ole haitallista ja voi jopa auttaa taisteluissa, liiallinen määrä nahkaa on kuitenkin kutsu kaikenlaisille ihotulehduksille joita kukaan ihminen ei olisi hoitamassa. Karu luonto karsisi joukostaan myös nopeasti allergioista, epilepsiasta ja muista hankalista sairauksista kärsivät koirat. 

12 kommenttia:

  1. Upea teksti ja sai myös paljon miettimään myös omien tarinoitteni hahmojen selviytymismahdollisuuksia. Enkä ollut ennet kuullu noista cimarronin uruguayoista, piitäpä tutustua tarkemmin. Kuvituksesi ovat kauniita c:
    -Noksu

    VastaaPoista
  2. Olipas mielenkiintoinen teksti! :) Kirjoitatko paljonkin juttuja Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-lehteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kolmosnumerosta alkaen alkanut kirjoittaa siihen, nykyään olen lehden päätoimittaja.

      Poista
  3. On kyllä pakko nostaa hattua sille taustatyölle, jota teet aina näiden tekstien eteen! Ainakin itselleni tuli paljon uutta tietoa vastaan tosielämän villikoirista. Hyvää vertailua ja pohdintaa, näitä olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tosiaan luen muutenkin elukoista jatkuvasti, joten minun ei hirveästi tarvitse tehdä taustatöitä Tähdenlento -artikkeleita varten. Ne ovat kivoja tekosyitä jotta voin höpöttää omia selkeästi puolueellisia näkemyksiäni. :D Kirjoitusaiheita otetaan vastaan!

      Poista
  4. Hei, oletko lukenut tämän https://planeetanihmeet.wordpress.com/2016/02/28/mika-jos-mikaan-on-koira-osa-4-koiraa-karvoihin-katsominen/ (tuli mieleen tuosta villikoirien ulkonäköä käsittelevästä kohdasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut lukenut tuota aikaisemmin, mutta olen tietoinen blogista. En ole samaa mieltä kaikessa. Esimerkiksi " Villiintynyt koirapopulaatio ei palaa susiksi. Se kuitenkin lähenee eräänlaista koiran perustyyppiä, joka toistuu yhä uudelleen kautta maailman." Hänen luettelemansa villikoirat asuvat kaikki melko samankaltaisessa ilmastossa, ja ne ovat kaikki olleet ennen villiintymistään samanlaisia kuin tänä päivänä. Evoluution ei ole tarvinnut muuttaa niitä mitenkään. Cimarron uruguayo on taas hyvä esimerkki villikoirasta, joka on ei-dingotyyppinen ja ei muuttunut dingoksi. Tai sudeksikaan. Mutta mitähän olisi tapahtunut, jos jossain arktisissa oloissa vapautettaisiin joukko malamuutteja? Muuttuisivatko ne dingoiksi parin sadan vuoden aikana? Eivät tietenkään, koska ne eivät pärjäisi arktisissa oloissa dingoina. Olen lukenut mainintoja Venäjän metsissä elävistä villikoirista, jotka ovat yleensä sakemanni-, laika- ja susipohjaisia. Harmittavasti näistä on hirveän vaikea löytää tietoa. Villikoirat yleensä tuhotaan heti vieraslajeina ja niihin harvoin kiinnitetään huomiota, koska ne ovat "vain" koiria.

      Poista
    2. Näköjään joku olikin maininnut Venäjän villikoirista kommenteissa

      Poista
  5. Moi, minä ujopujo tässä jälleen! Satuin lukemaan tämän artikkelin nyt toistamiseen, kun et ollutkaan vielä ehtinyt kirjoittamaan seuraavaa - ja parikin kommenttia tästä nyt muodotui:

    Ensinnä pikku parannusehdotuksena tähän artikkeliin olisin kaivannut riistaeläinten ja laumakokojen kohdalle pientä hypoteettista matematiikkaa. Mainitsit kyllä riistan määrän kasvusta Japanin mailla, mutta itselle jäi nyt ehkä kuitenkin vähän auki se, että riittäisikö se todellakin näille useiden satojen päiden laumoille. Minulla ei ole paljon hajuakaan siitä, kuinka paljon villikoira saattaisi syödä päivässä/viikossa jne. ja että millaisesta saaliseläinten määrästä tarkalleen puhutaan. Jos 300 sutta tappoi muutamassa päivässä kymmeniä hevosia, niin miten Hokkaidolla 700 koiraa voisi mahdollisesti tulla toimeen? Hevonenkaan ei kuitenkaan ole mitään pikkuriistaa, tarkoittaisiko se siis, että Hakuron lauma kävisi säännöllisesti kääntämässä ihmisten omistamaa karjaa, vai olisiko niitä peuroja oikeasti varaa napostella puolta sataa kappaletta parissa päivässä ilman pelkoa niiden loppumisesta? Tähän tietysti päälle muutkin lajit, sekä syöjät että syötävät.

    Ja toinen asia on tuo koirien evoluutio villiintymisen myötä - minulle oli varsin yllättävä väite, että kaikki koirat voisivat lopulta muuttua dingomaisiksi ulkonäöltään. Mainitsit dingojen polveutuvan akitan tyyppisistä koirista, joka kyllä selittääkin niiden ulkonäköä, mutta minulle on ainakin jäänyt vahvasti mieleen käsitys siitä, että koiran pystykorvaisuus olisi resessiivisen geenin tekosia. Käsitys voi tietysti olla kiistelty tai nykyisin kääntynyt päälaelleen, kun en ole aiheesta juuri lukenut. Tietyntyyppisistä roduista polveutuvat villikoirat voivat tietysti olla ties minkä näköisiä, mutta gingan laumathan koostuvat hyvinkin värikkäästä rotukirjosta. Voisiko tällöin odottaa gingan laumojen lopulta kehittyvän sittenkin etunenässä luppakorvaisiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen saanut matikasta aina säälillä vitosen, joten en ala laskemaan mitään ja tekemään itsestäni urpon! :D

      En ole hirveästi perehtynyt korvien genetiikkaan, olen lukenut lähinnä turkin värien periytymisestä. Mutta yleensä vaikuttaisi siltä, että luppakorvaisuus olisi dominantti, mutta tähänkin vaikuttaa itse korvan rakenne, eli kuinka vahvaa rusto on, kuinka pitkä korva on. Jos hölmöä esimerkkiä käytetään, niin kaksi superisoilla korvilla varustettua sakemannia voisi saada luppakorvaisia pentuja, koska korvista tulisi liian pitkät ja heikkorustoiset pysymään pystyssä. Kun puhun pystykorvatyyppisestä koirasta (spitz) en viittaa kuitenkaan pelkästään koiran korviin, tässä mielessä suomennos on todella huono. Termi kuvaa myös koiran kokoa (pieni-keskikokoinen) ja rakennetta (neliömäinen), näillä myös monesti on kippurahäntä.

      "gingan laumathan koostuvat hyvinkin värikkäästä rotukirjosta. Voisiko tällöin odottaa gingan laumojen lopulta kehittyvän sittenkin etunenässä luppakorvaisiksi?" Nykyisellä menolla Gingan villikoirista ei koskaan muodostu omaa selkeätä tyyppiään, sillä uusia hylättyjä tai karanneita koiria tupsahtaa paikalle koko ajan. Koirilla on myös kummallinen taipumus lisääntyä TODELLA harvoin, jos ollenkaan, ja monesti saman rotuisen/tyyppisen koiran kanssa. Muutama poikkeus tähän toki on (Ben/Cross ja Hiro/Reika).

      Poista
    2. Tuota matematiikkaa rupesin tässä huvikseni miettimään. Tunturisusi.comin mukaan susi tarvitsee viitisen kiloa päivässä. Koira on sopeutunut himpun monipuolisempaan ravintoon ja on keskimäärin sutta pienempi, joten 2-4 kiloa päivässä voisi riittää luonnossa elävälle aktiiviselle villikoiralle (omille keskikokoisille sohvaperunoilleni alle kilo päivässä tuntuisi riittävän ihan hyvin, isommasta määrästä alkavat herkästi lihomaan). No, sanotaan, että keskimäärin 3 kiloa... Eli kuukaudessa 90 kiloa lihaa. Esim. yksi fasaani painaa n. 1,5 kg, eli niitä pitäisi syödä pari päivässä, kuukaudessa 60 kpl per koira. Jos koiria on 100, se tekee 6000 fasaania kuukaudessa - aika epärealistinen määrä. Toisaalta, yksi 100 kg peura riittäisi 30 koiralle päiväksi tai yhdelle koiralle reiluksi kuukaudeksi. Peuroja 100 koiran lauma tarvitsisi 90 kappaletta kuussa, aika hullu määrä sekin!

      Weedissä korostuu aika vahvasti, että villikoirat varastelevat tuon tuostakin ihmisiltä ja lemmikkikoirilta koiranruokaa. Mikäli tähän ympätään vielä ihmisten jätteiden hyödyntäminen, alkaa jo isommankin villikoirapopulaation selviytyminen luonnossa kuulostaa jotenkuten mahdolliselta. Onhan kulkukoirapopulaatioita oikeastikin - esim. Romaniassa arvellaan Pelastetaan Koirat ry:n mukaan elävän jopa 5 miljoonaa kulkukoiraa. Tämän mahdollistavat nähdäkseni ihmisten jätteet ja muu ihmisen vaikutuksella saatava ravinto. Luonto ei pystyisi tuollaista petopopulaatiota ruokkimaan.

      Romanian pinta-ala on 238 391 neliökilometriä, Japanin melkein tuplasti enemmän - 377 954,84 neliökilometriä. Eli jos koiranpitokulttuuri ja suhtautuminen koiriin olisi Japanissa yhtä viturallaan kuin Romaniassa, siellä voisi teoriassa elää lähemmäs 10 miljoonaa koiraa.

      Toki huomionarvoista on, että monien koirien kurja elämä jää varsin surkean lyhyeksi ja moni yksilö kärsii aika pahasta ravinnon puutteesta.

      Loppupäätelmä, Gingassa ehkä epärealistisinta on villikoirien hyväkuntoisuus ja pitkäikäisyys, sekä pärjääminen luonnon antimilla.

      Poista