Nara piertelee, osa 13: Lisää kalmankankeutta

Muutaman kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen päräytän tänne taas pienen piirtopieraisun. Tein nämä kummatkin kuvat viime vuoden puolella, ja kummatkin liittyvät enemmän tai vähemmän Hannibal -telkkarisarjaan. Toisessa on koiruuksia, joten voin jollain tekosyyllä kirjoittaa niistä tänne.

Aloitin viime vuonna pään ronkeloinnin uudestaan ja terapeuttini pyysi minua piirtämään jotain relevanttia hänen toimiston seinälle. Aikaa minulla oli noin kolme viikkoa, mutta kuten aina minä vain mietiskelin ja sitten viimeinkin piirsin kuvan alusta loppuun viimeisenä päivänä. Tämän takia lopputulos jättää toivomisen varaa, mutta se on kuitenkin hyvä esimerkki mitä voin saada aikaan yhdessä päivässä.

Aloitin etsimällä sopivia mallikuvia ja yhdistin ne Paintilla rujoksi kokonaisuudeksi. Tällä tavoin voin nopeasti kokeilla eri asetelmia piirtämättä niitä itse. Läpipiirsin asetelman huterat ääriviivat, jotta mittasuhteet olisivat varmasti oikein.

Tämän jälkeen alkoi varsinainen piirtäminen. Olisinpa tajunnut skannata kuvan tässä vaiheessa, sillä pidin näistä mustavalkoisista viivoista hirveästi, mutta eihän sitä koskaan tajua ajoissa.

Alan latoa vesivärejä ja akryylejä päälle. Jälkikäteen ajateltuna tämä kuva olisi toiminut parhaiten pelkissä harmaasävyissä. Mutta tollo mikä tollo.

Harvinaisen ruma välivaihe.

Lopputulos. Väritykseen käytetty vesivärejä, akryylejä, ja Copicceja. Olen tyytymätön väritykseen, kuten tuppaan melkein aina olemaan. Sitten se tekotaiteellinen symbolismi. Koiran kallo kuvastaa tietenkin itseäni, fursonani olisi ollut liian dillen näköinen tälläiseen kuvaan. Kintsugi/kintsukuroi on vanha japanilainen perinne, jossa rikkoutuneet astiat sun muut korjataan kullalla. Tällöin rikkoutunut esine voi tulla alkuperäistäkin kauniimmaksi. Hyväksy ja juhlista virheitäsi, jne. Kaunis ajatus. Hannibal -sarjassa teekupin hajoamista ja korjausta käytetään monesti metaforana, ja vaikkei sitä sarjassa nähty olen nähnyt monen fanitaitelijan käyttävän kintsukuroita kuvissaan.

Taas mallikuvia ja asetelman etsimistä. Vasemmalla epämääräinen ajatus värimaailmasta, jota haluaisin tavoitella sitten joskus kun uskaltaudun värittämään kuvan.

En enää jaksa kirjoittaa syvällisemmin prosessivaiheista, käyttäkää omia mulkosilmiänne.

Lopullinen työ. Aion vielä joskus värittää tämän ja korjata samalla pari pientä häiritsevää juttua, mutta vielä en uskalla. En oikeastaan koskaan piirrä ihmisiä, mutta tämä onnistui mielestäni todella hyvin ja piirtoprosessi oli oikeasti todella kiinnostavaa ja miellyttävää. Lähetin tämän kuvan sarjan luojan Bryan Fullerin saamaan fanikirjaan. Värillinen versio olisi ollut kivempi, mutta edes jotain on paljon parempi kuin ei mitään.