tiistai 28. kesäkuuta 2016

The Country of Wolves


NIMI: The Country of Wolves (Amaqqut Nunaat)
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Neil Christopher

12-minuuttinen Country of Wolves kertoo tarinan kahdesta inuiittiveljeksestä, jotka eksyvät metsästysreissulla. Jää repeää heidän ympäriltään ja he ajelehtivat kauas kotoaan merellä. He päätyvät mysteeriseen kylään, jonka iglujen sisältä kuuluu juhlivaa rummutusta. Veljet menevät kumpikin eri igluun kysyäkseen asukeilta suuntaneuvoja. Ensimmäinen veli menee igluun, jossa istuu vanha shamaaninainen, joka varoittaa miestä lähtemään heti paikalta, sillä tämä on ihmissusien maata. Mies kuulee kuinka ihmissudet tappavat hänen veljensä toisessa iglussaan, jonka jälkeen rummutus alkaa uudestaan.

Mies antaa vanhalle naiselle (joka terävähampaisuuden perusteella on myös susi) veitsensä ja vastalahjaksi nainen antaa hänelle maagisen kepin, joka osoittaisi hänelle tien kotiin. Nainen myös neuvoo miestä ampumaan susien johtajan jos sudet lähtevät hänen peräänsä. Mies lähtee kotimatkalle, jolloin ihmissudet huomaavat hänet ja muuttavat muotoaan ihmisistä susiksi. Mies leikkaa takistaan palasen ja asettaa sen kukkulalle ja käy itse vartioon kauemmaksi. Susien johtaja juoksee nuuhkimaan takin palasta, jolloin mies ampuu sen jousipyssyllä. Muut sudet hyökkäävät heti johtajan ruumiin kimppuun, syövät sen ja alkavat sitten taistella johtajuudesta keskenään. Taikakepin avulla mies löytää kotiinsa, mutta hänen ruumiinsa vanhenee samana yönä ja madot syövät hänen silmänsä. Kertoja sanoo ettei kumpikaan veli ollut paennut kylästä, vaan he olivat kuolleet nälkään ja kylmyyteen.



En tiedä yhtään onko tarina suora lainaus jostain inuiittisadusta vaiko tekijöiden omaa tuotantoa, mutta oli mukavaa vaihtelua saada inuiiteista kertova tarina. Alkuperäiskansoista inuiitit saavat vähän huomiota osakseen, kenties kolkon asuinympäristönsä vuoksi. Täytyy itsekin myöntää, että minulla on vaikeuksia samaistua heihin koska en itse voisi kuvitella asuvani niin yksitoikkoisessa ja karussa maastossa. Elokuva on voittanut monta filmifestivaalipalkintoa, mukaan lukien alkuperäiskansoihin liittyviä palkintoja. Pitäisi joskus tehdä jonkinlainen artikkeli ihmissusitaruista ympäri maailmaa, on kiehtovaa kuinka samanlainen taru esiintyy eri kansoilla, joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.

Odotin elokuvalta ehkä liikaa. Tarinassa ei kerrota veljeksistä oikeastaan yhtään mitään, joten katsojalle on yhdentekevää selviytyvätkö he. Tehokkaampaa hahmojen ja maailman esittelyä olen nähnyt lyhyemmissäkin lyhytelokuvissa. Jotain erityisen vaikuttavaa jäi nyt uupumaan. Ikivanhojen satujen tavoin tämäkin tarina on melko raaka ja onneksi sitä ei ole nössöytetty nykyajan lapsille.



Animointi on melko vaatimatonta, tyyli muistuttaa hyvin paljon Okami -pelin välianimaatioita. Kohtaukset tapahtuvat yön pimeydessä, käyttäen kuuta ja nuotioita valonlähteinä, joten jäljen ei ole tarvinnut olla hirveän yksityiskohtaista.

Elokuva tulee saman nimisen kirjan mukana, jossa tarina käydään läpi sarjakuvana. Sarjakuva tosin koostuu vain elokuvan screenshoteista, joten en ole varma aionko arvostella sitä ollenkaan erikseen. Sarjakuvassa tosin näyttäisi olevan syvällisemmin tekstiä. Katsotaan riittääkö tuosta erikseen kerrottavaa.

TÄHDET: ***1/2


5 kommenttia:

  1. Huh, onpas karmiva tuo alin kuva! Mutta mielenkiintoiselta kuulostava ja tuo ajatuksesi ihmissusitaruista kertovasta artikkelista saa ainakin oman ääneni, olisi mielenkiintoista tutustua vähän paremmin eri kansojen taruihin.

    VastaaPoista
  2. Oletko kuullut Dog's Life-pelistä? Se on hölmö Playstation 2 peli, jota pelasin nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pelannut sen läpi useasti. Harmittavan lyhyt ja buginen, mutta ihan pelkän koirana pelaamisen vuoksi viihdytti kiitettävästi. En pysty arvostelemaan muita kuin PC-pelejä, koska en pysty ottamaan kuvia pelistä telkkarin kautta. Joku laite tähän oli saatavilla, mutta ne olivat kalliita ja en tosiaan ole vain muutaman peliarvostelun vuoksi sellaista hommaamassa. :(

      Poista
    2. Jos ottaisit kuvia kameralla? Ei kuvien laadulla nyt niin hirveästi ole väliä blogipostauksessa.

      Poista
    3. Niistä tulee ihan hirveän näköisiä. Ja muutenkin tällä hetkellä mulla on uusi tv jota en ole saanut toimimaan Pleikkarin kanssa. En tiedä mikä mättää, DVD yhdistyy moitteetta ja vaikka olenkin tekniikkauuno olen ennenkin saanut nämä vekottimet toimimaan ilman muiden apua. Pelaan niin harvoin ja nyt pakosta en ollenkaan joten tämä ei ole hirveästi haitannut.

      Poista