maanantai 4. toukokuuta 2015

Olisiko Orionista animeksi?

Paska muokkaus on... paska muokkaus.
Suurin osa Hopeanuoli -faneista tietääkin jo, että Weedin poika Orion on saanut oman mangasarjansa, josta on ilmestynyt 30 pokkaria vuodesta 2009 alkaen. Sarja on tällä hetkellä näennäisesti päättynyt, mutta saattaa jatkuakin nyt kun Yoshihiro Takahashi on lopettanut toisen uutuussarjansa Ginga Densetsu Akamen. Orion on osa Weedin ja Koyukin neljän pennun pentuetta. Gingalle poikkeuksellisesti kaikki pennut ovat alussa paljon esillä, vaikka Orionista onkin tehty päähenkilö. Elättelen yhä toivetta, että jokainen pentu saisi oman minisaagansa (yksi pennuista on narttu ja olisi jo korkea aika saada narttupäähenkilö), tai vaihtoehtoisesti Takahashi voisi jo lopettaa Gingan piirtämisen ja keksiä jotain aivan uutta. Todennäköisesti Takahashi jatkaa Gingan parissa jossain muodossa, sillä täysin uuden sarjan aloittaminen on aina riskialtista. Gingalla on tarpeeksi faneja takaamaan jonkun aina lukevan uutta materiaalia, vaikka tarinoiden ja kuvituksen taso on omasta mielestäni selkeästi pudonnut.

Heti Orionin ilmestyessä alkoi totta kai kuhina fanien keskuudessa uuden animen mahdollisuudesta. Toive on ajankohtainen etenkin nyt Orionin, tai ainakin sen ensimmäisen saagan, päätyttyä. Tämä adressi on kerännyt yli 1500 allekirjoittajaa ja se on lähetetty japanilaisille kustantajille (vastausta ei ole kuulunut), mutta en usko sen tekevän suurta vaikutusta. Olisi eri asia jos kyseessä olisi jo valmistetun teoksen suomentaminen. Sarjan kohderyhmä on kuitenkin Japanissa ja mikäli japanilaisia ei sarja kiinnosta, ei animea tehdä. Orion ei vaikuta olleen kovin suosittu, sillä siitä ei ole tehty juuri ollenkaan oheistuotteita ja tietääkseni se ei alkuryntäyksen jälkeen enää saanut värisivuja ja kansipaikkoja. Korjatkaa jos olen väärässä. Akame ei ilmeisesti myöskään saanut osakseen suurta suosiota, sillä sarja loppui jo viidenteen pokkariin. Takahashi oli alunperin sanonut sarjan olevan melko lyhyt, mutta tuntuu kuin tarinan olisi pitänyt olla eeppisempi ja useamman sukupolven ylittävä, mutta pienen lukijakunnan vuoksi sitä on jouduttu typistämään. Mene ja tiedä.

En ole juuri seurannut Orionin juonenkäänteitä enkä ole ostanut yhtäkään mangaa. Se vähä mitä olen juonipaljastuksista lukenut ei ole herättänyt mielenkiintoani ja foorumeilla olen nähnyt monen päivittelevän kuinka Orion on taas samaa vanhaa ja väsynyttä materiaalia. Hahmojen liittoutumia on kuvailtu sekaviksi (tosin tämä voi johtua japaninkielen taidon puutteesta) ja mukana on suorastaan omituisia hahmoja.  Tarinan alussa Weed ja Koyuki ovat saaneet neljä pentua, nimiltään Orion, Sirius, Rigel ja Bellatrix. Orion on itsepäinen ja röyhkeä kakara, Sirius ja Rigel vaikuttavat olevan luonteiltaan Ginin kaltaisia ja Bellatrix on valitettavasti kunnon gingamaiseen tapaan nyhverö narttu. Kerrankin paratiisin rauhaa eivät tule häiritsemään ilkimyskoiralaumat, vaan Ohussa pamahtaakin tulivuori, joka erottaa laumalaiset toisistaan. Olin tästä juonenkäänteestä melko innoissani, sillä luonnonkatastrofi oli ihan uudenlainen elementti Gingassa. Valitettavasti käännettä käytettiin vain erottamaan pennut toisistaan ja sarja taantui taas koiralaumojen tappeluiksi. Tarkempaa juonikuvausta voi halutessaan lukea Gingapediassa.

Haluaisinko itse Orionista animea? Tunteeni ovat ristiriitaisia. Olin erittäin pettynyt Weed -animeen, kuten varmaan 90% muistakin katsojista. Tämä on varmasti Japanissa pantu merkille ja sen ansiosta joko a) Orionista ei enää viitsittäisi tehdä animea edellisen munauksen jälkeen, tai b) animaatiostudiota vaihdettaisiin ja tilalle tulisi TOIVOTTAVASTI studio, joka piirtää tasaisella laadulla ja on ennenkin piirtänyt koiria tai edes joitakin eläimiä. En usko mahdollisen uuden animen voivan olla ainakaan Weediä huonompi, ellei sitä lähde tekemään joku Dingo Pictures. Kuitenkaan "parempi kuin Weed -anime" ei ole vielä kovinkaan suuri saavutus, anteeksi vain sarjan faneille. Vaikka animaation taso olisikin pysynyt Weedissä korkella, koska olihan silläkin animella hyvät hetkensä, en silti pitänyt animen nykyajan maneereista. Esimerkiksi ärsyttävästä liikkeen nopeutuksesta ja hidastuksesta, hahmojen jatkuvasta huutorääkymisestä ja tietokone-efektien liiallisesta käyttämisestä. Weedin musiikki oli mielestäni myös joko unohdettavaa tai rasittavaa renkutusta, ensimmäiset kerrat kun kuulin tunnarin olin suorastaan ärsyyntynyt ja häpeissäni. Pelkkä huono animointi ei siis ollut Weedin ainoa ongelma, vaikka se olikin näkyvin. Joku toinen studio voisi kuitenkin tehdä Orionin kanssa ihmeitä, mutta onko realistista toivoa jonkin paremman studion tahtovan ottaa Orionia listoilleen Weedin jälkeen? Ja onko Orion tarpeeksi tunnettu ja suosittu, että jokin parempi studio kiinnittäisi siihen huomionsa?

Orionin juoni kuulostaa hyvin sekavalta, tapahtumapaikkoja on useita samanaikaisesti ja mukana on paljon uusia hahmoja. Tarina ei vaikuta pääsevän eeppisiin mittakaavoihin missään vaiheessa.
 Weed -anime sisälsi vain Kaibutsu- ja Hougen- saagat, jolloin välissä on ollut paviaani-, sotakoira- ja hybridikarhusaagat, jotka jäisivät pelkästään animea seuraavilta näkemättä. Tämä voisi aiheuttaa hämmentäviä tilanteita, esimerkiksi eräs tunnettu hahmo kuoli hybridikarhusaagan aikana ja samaisen saagan aikana kuvioihin tuli myös Weedin kadoksissa ollut veli. Weed -animessa myös tehtiin outo päätös tappaa Jerome, vaikka mangassa hän on yhä elossa ja Orionin aikaan hänellä on jo omia pentujakin. Mukaan tulisi siis väistämättä kysymysmerkkejä herättäviä asioita, ellei esimerkiksi Jeromea perheineen kylmästi kirjoitettaisi pois. Vaikka mangaa seuraavat voisivat hypätä animen mukaan vaivatta, pitäisi animen toimia myös ilman mangan lukemistakin, itsenäisenä teoksena. Emme voi olettaa jokaisen katselijan seuranneen mangaa uskollisesti koko sen (hyvin pitkän) pituuden ajan.

Osittain toivoisin lisää Ginga -animea vaikka missä muodossa, vaikka jopa tämän Studio Deenin tekemänä, vaikka inhosin Weediä. Tämä puoleni fanittaa yhä Gingaa täysillä ja haluaa vain lisää ja lisää fanitettavaa materiaalia, vaikka se sitten olisi puolella perseellä tehtyä. Toisaalta mielestäni Weed oli suuri pettymys ja on yhä monen vuoden jälkeenkin suuri naurun aihe, enkä toivoisi enää toista sellaista tahrimaan lapsuuteni suuren rakkauden, Hopeanuolen mainetta. En ole lukenut Orionia, mutta juonitiivistelmien perusteella sarja ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta ja mukaan tulevien ristiriitaisuuksien vuoksi tarinaa olisi muokattava jonkun verran. Tämä voisi olla hyvä tai huono juttu, kenties tarinaa muokattaessa siitä tulisi jopa tiiviimpi ja kiinnostavampi. Vaikea sanoa suuntaan tai toiseen. Järkevintä olisi tehdä Weedin muista saagoista animet ensin, mutta en usko näin käyvän, sillä Weed -manga on loppunut aikoja sitten eikä ole enää ajankohtainen.

10 kommenttia:

  1. Itse haluaisin mieluummin remaken Weed-animesta, koska se on aivan käsittämätöntä kuraa. Sitä paitsi siinä juurikin tapatetaan Jerome ja olisin halunnut nähdä Weediä animena enemmänkin kuin vain Kaibutsu- ja Hougen-saagan verran. Tosin en Deenin käsialalla... Tosiaan Weed-animen musiikitkin ovat todella huonoja ja plagioituja. Uskoisin, että moni fani voisi innostua Weed-animen remakesta, ehkä jopa Japanissakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi erittäin epätodennäköistä, että Weedistä tehtäisiin uusinta-anime, koska sarja on katsojilla niin tuoreessa muistissa. Toivoahan saa tietenkin aina. Jos remakea jostain lähdettäisiin tekemään se olisi pikemminkin GNG:stä, koska se on jo iäkäs teos ja sillä on vannoutunut fanikunta.

      Poista
  2. Ei liity asiaan miteenkään, mutta ajattelin tulla kysäisemään, jos sä tietäisit, mistä animesta (?) on kysymys. Joskus 2006 vuoden paikkeilla kateltiin kaverin kanssa videoklippejä tällasesta suuresta luppakorvasesta ja hirviömäisestä koiraeläimestä, jolla oli kliseisesti se yksi ihminen, joka pystyi hallitsemaan sitä / jolle se ei tehnyt pahaa. Muistaakseni sen nimi alkoi H-kirjaimella (tai sitten ei). Oon miettinyt sitä monta vuotta jo, mutta en vain millään saa päähäni, mikä se voisi olla. Kaikilla mahdollisilla hakusanoillakin on jo kokeiltu, mutta mitään ei ole löytynyt. Olisko sulla mitään käryä, mistä voisi olla kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaatko kuvailla eläintä vielä tarkemmin, esim sen väri ja mitä tarkalleen videoissa tapahtui? Ehkä hahmo ei ole edes ollut pääosassa? Tulee mieleen nyt ensimmäisenä Belle ja Sebastian, jota julkaistiin myös Suomessa VHS:llä jonkin verran.

      Poista
    2. En muista juuri mitään, mikä tekeekin tästä etsimisestä vaikeaa D:' Se koira oli ihan hullun iso, valkoinen ja luppakorvainen. Olisiko ollut joku koe-eläinkin? Tai joku demonijuttu? Piirretty tai anime se myös oli. Niitäkin on niin monta, että oon jo melkein luopunut toivosta, että tuon löytäisin.

      Poista
    3. Joitain ehdotuksia:
      http://inuyasha.wikia.com/wiki/File:Sesshomaru_%26_His_Mother.png Inuyasha

      http://kekkaishi.wikia.com/wiki/Madarao Kekkaishi

      http://www.disney.co.uk/frankenweenie/images/gallery/image00.jpg Frankenweenie

      http://fma.wikia.com/wiki/Nina_Tucker Fullmetal Alchemist (kelaa hieman alaspäin)

      Poista
    4. Akamaru Narutosta tuli myös mieleen.

      Poista
  3. Ihmisten kommentteja lukiessa tuntuu, että meikä on ainoa jota Orion kiinnostaa oikeasti enemmän kuin Weed taikka Hopeanuoli. Lukemani juonijutut vaikuttavat omaan korvaani kiinnostavilta ja melko omaperäisiltä (ainakin verrattuna aiempiin Ginga-saagoihin). En kuitenkaan usko yhtään, että anime olisi tulossa. Weed oli näennäisesti alkutaipaleellaan niin suosittu että se sai kaikkea: pehmoja, figuureja, tieto- ja taidekirjan...sekä anime (joka, kuten sanoit, on puolella perseellä vedetty).
    Tietysti jos japanilaiset eivät tee mitään, voisiko suomen hämmästyttävän innokas fanikanta yrittää itse tehdä jotain? Se ei kai ole poissuljettu vaihtoehto...

    VastaaPoista
  4. En usko, että Orionista olisi tulossa animea. Rakastan ideaa uudesta Ginga-animesta, mutta ikävä kyllä Weed-anime sössi sarjan sen verran rankasti, että siitä on vaikea toipua.

    Weedin jälkeen on säilynyt se epävarmuus, saisiko Ginga enää arvoisensa laatuista animaatiota. Lisäksi Weed-anime sekoitti juonipakan niin perusteellisesti, että olisi lähes välttämätöntä tehdä vähintään uusi elokuvaversio Weedistä, mikäli mielisi noudattaa edes suunnilleen Orionin juonta. Kuten mainitsitkin, Jerome kuoli Weed-animessa, mikä itsessään on jo iso juoniaukko. Lisäksi Weed hyppäsi monien tapahtumien yli ja hylkäsi lukuisia hahmoja (lonkalta heittämällä esimerkkinä Kenin veli George), ja mikäli Orionissa olisi mitään näistä näkymättömistä hahmoista, ne joko pitäisi pohjustaa hyvin tai sitten jättää sielläkin pois, tai korvata vaihtoehtoisilla hahmoilla. Muutoin hahmot saattaisivat ilmaantua tavalla, joka olettaa, että katsoja tietää heidät (mitä pahimmassa tapauksessa ei tiedä koska Weed-anime *huokaus*).

    Kaiken kaikkiaan, näkisin ensin mielelläni vaikka elokuvaversion Weedistä. Ja jos se olisi peräti onnistunut teos, sitten voisin kuvitella vakavasti että Orionista tulisi anime. Tässä toki tulee taas se ongelma, että Weed on varsin pitkä yrittää tiivistää elokuvan mittoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weedistä voisi myös tehdä 2-3 elokuvaa, joissa käytäisiin koko tarina tiivistetyssä muodossa läpi, jonka jälkeen voitaisiin siirtyä Orionin pariin. Tulen olemaan hyvin yllättynyt jos Ginga-animea saadaan enää missään muodossa lisää.

      Poista