Prinsessa Mononoke

NIMI: Prinsessa Mononoke (Mononoke Hime)
VUOSI: 1997
OHJAAJA: Hayao Miyazaki

Prinsessa Mononoke oli ensimmäinen Studio Ghiblin teos joka menestyi hyvin maailmanlaajuisesti ja täten raivasi tietä muille Ghiblin kuuluisille töille (kuten Henkien kätkemä) jotka julkaistiin ympäri maailmaa Mononoken menestyksen myötä.

Tarina sijoittuu menneisyyden Japaniin johon on uskottavasti sekoitettu fantasiaa ja oikeaa elämää aikakaudelta. Syrjässä asuvan heimon prinssi Ashitaka puolustaa kyläänsä riivatulta villisikajumalalta jonka kuolema kiroaa Ashitakan käden. Kirous tulee leviämään hitaasti Ashitakan kättä pitkin vereen ja luihin, lopulta tappaen hänet ellei kirousta saada jotenkin purettua. Ashitaka suuntaa kohti länteä josta villisian on tiedetty tulleen, kohti metsää jota asuttavat suuret ikivanhat eläinjumalat. Metsän viereen on pystytetty rautasulatto joka käy pitkää sotaa metsän henkien sekä susien kasvattaman Sanin (eli Prinsessa Mononoken) kanssa. Sulaton ihmiset kaatavat metsää ja havittelevat sen rikkauksia, peurajumalan pään huhutaan suovan omistajalleen kuolemattomuuden.

Mononoke on hyvin kaunis elokuva sekä ulkoasullaan että tarinallaan. Metsänhenget ovat toteutettu kauniisti, ilman koomisia piirteitä joita varmasti olisi ängetty mukaan jos tämä olisi ollut Disneyn/Pixarin teos. Rakastuin etenkin pieniin ihmismäisiin harmittomiin metsänhenkiin joiden päät kalisevat tuulessa. Toisaalta monen mielestä kenties ne ovatkin juuri niitä koomisia hahmoja, mutta minua ne lähinnä muistuttivat Silent Hillin helvettivauvoja minkä takia ne saivat heti respektini. Hassuista kalinapäistään huolimatta. Takaisin aiheeseen! Metsänhenget ovat aina kiehtoneet minua (voisiko joku tehdä vakavamielisen elokuvan suomalaisista metsänhengistä?) ja tässä aihetta on käsitelty niin kunnioittavasti ja kauniisti että ihan itkettää. Eläinjumalat ovat kuolevaisia siinä missä tavallisetkin eläimet, mutta äärimmäisen älykkäitä, tavallista suurempia ja heillä on rajatusti maagisia ominaisuuksia. Voittamattomiin jumalhahmoihin verrattuna tämä on virkistävän realistinen ja japanilaiselle folklorelle uskollinen versio.

Itse metsä on kauniisti toteutettu, täynnä vihreän eri sävyjä. Kaikki yksityiskohdat on otettu huomioon, oli se sitten esimerkiksi kosteuspisarat sammaleella. Välillä tanner näyttää lähes fotorealistiselta. Itse hahmotkin on animoitu hyvin, joskin mielestäni Ghiblin animoimat ihmiset ovat aina liian yksinkertaisia designeiltaan ja heidän kasvonpiirteet liian samankaltaisia keskenään. Susien animoinnissa ei juuri ole moittimista, joskin en itse pitänyt heidän omituisesta virneirvistys-ilmeestä joka heidän naamoillaan oli 90% ajasta.

Mukavaa on myös että luonnonsuojeluteemasta huolimatta Mononokessa ei ole suoranaista hyvää ja pahaa puolta. Rautasulaton johtajatar palkkaa sulatolle töihin sairaita ja entisiä ilotyttöjä ja on selvästi hyvä oikeudenmukainen johtaja alaisilleen (vaikkei olekaan sitä luonnolle). Toinen hieno asia on ettei pakollista romanssia tässä ole, vaikka selviä viittauksia on siihen että Ashitakan ja Sanin välille voisi syntyä jotain. Tarina voi päättyä ilman että pääpari päätyy yhteen, elokuvan lopussa katsojan on itse kuviteltava miten pari jatkaa eloaan rautasulaton tapahtumien jälkeen. Tällä elokuvalla on tärkeämpi tarina kuin yksittäisten ihmisten  kokema romanssi. Tämä monesti unohtuu länsimaisissa piirretyissä joissa pääpari päätyy yhteen lähes aina elokuvan lopussa.

Miinuksena pidin sitä että välillä vieraita termejä heiteltiin puheessa ilman että katsojalle kerrottaisiin niiden merkitystä. Esimerkiksi peurajumala muuttaa öisin muotoaan ja tätä muotoa kutsutaan nimellä Daidarabotchi, mutta missään vaiheessa ei kerrota mitä nimi tarkoittaa tai miksi edes ei voitu vain sanoa "tämä on peurajumalan yö-muoto". Olen länsimaalainen idiootti enkä ymmärrä kaikkia teidän japskitermejänne, gomen! Tämä tietenkin on tekstityksen suomentajien syytä, mitä ovat jättäneet joitain hämärempiä termejä tekstitykseen. Missään välissä ei myöskään selitetä miksi Sania kutsutaan Prinsessa Mononokeksi, sain vasta googletuksella selvää että se tarkoittaa "ei-ihmisten prinsessaa/henkien prinsessaa". 

Myös se jäi vaivaamaan kun Ashitaka totesi elokuvan lopussa jäävänsä asumaan rautasulaton lähelle. Entä hänen sukulaisensa kotona? Mikä oikeastaan oli sen merkitys että elokuvan alussa kerrottiin jonkin verran Ashitakan heimon taustoista, kun sen jälkeen ei hänen heimoon enää keskitytty vaan siirryttiin rautasulaton ja eläinten väliseen sotaan?

Mononoke on selvästi yksi parhaimmista, ellei paras Ghiblin tuotannoista. Se on elokuva jota voi suositella kaiken ikäisille, mielestäni jokaisen kuuluisi tuntea ihmetystä luonnon edessä ja elokuvan väkivaltaisuus on vain realistista, lapsia ei saa ali-arvioida eikä tuudittaa liikaa pumpulielämään. Onneksi tämä on tajuttu ainakin Ghiblin ja Don Bluthin elokuvissa, muutoin animaatio liian usein pehmentää vakavia aiheitaan muka-hassulla huumorilla (kuten esimerkiksi Balton kohdalla).

TÄHDET: *****