Arthur Beauvaisin rekikoirat ja kojootit

Mountien kasvokuva, keskenkasvuinen kojootti ja Arthur Beauvaisin poika.

Jälleeen on vuorossa jotain lähes täysin unohdettua materiaalia vanhojen sanomalehtien sivuilta. Arthur Beauvais oli kanadalainen valjakkoajaja, jonka valjakkoa johtava Mountie-koira päätyi lehtien sivuille useaan kertaan 1920- ja 1930-luvulla. Hän myös kokeili käyttää kojootteja tähän työhön, huonoin tuloksin. Hän oli alkuperältään caughnawaga-intiaani.

Mountie oli syntynyt intiaanien kylässä Manitobassa, Lac Brochet -järven alueella. Siinä sanottiin olevan hieman suden verta. Ratsupoliisien kersantti Greenan osti koiran palvelukseensa ja toi sen The Pas -kaupunkiin. Mountien nimi onkin lempinimi Kanadan ratsupoliiseille (mounted police). Mountie annettiin menestyneelle valjakkoilijalle, William "Shorty" Russickille treenattavaksi. Koulutuksen jälkeen Mountiesta tuli kersantti Greenanin valjakon johtaja. Mountie pelasti hänen henkensä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla valjakko oli ylittämässä jokea, jonka jää alkoi olla heikkoa. Valjakko ei ollut edes puolessa välissä jokea kun jää alkoi upota. Greenan yritti kääntää valjakkoa takaisin, mutta Mountie päättikin pinkoa joen yli niin nopeasti kuin mahdollista ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Toisella kerralla valjakko ylitti jokea lumimyrskyssä. Myrskyn takia Greenanilla oli vaikeuksia nähdä edes koiriaan, eikä hän huomannut suoraan edessä jäässä olevaa aukkoa, mutta onneksi Mountie väisti juuri ajoissa sivulle. Greenan antoi sen valita turvallisimman reitin ylittää joki.

Mountien pentuja.

Ratsupoliisin palveluksessa Mountie veti rekeä yhteensä 8000 mailin edestä viiden vuoden ajan. Uransa aikana Mountie ei ollut kertaakaan jäänyt pois partiokierrokselta. Jostain syystä koira kuitenkin lähetettiin Quebeciin Arthur Beauvaisille joulukuussa 1923. Beauvais oli valittu Château Frontenac -hotellin valjakon ajajaksi ja hänen työkuvaan kuului kuljettaa hotellin asiakkaita pitkin kaupunkia. Hotelli sponsorinaan Beauvais osallistui myös Quebecissa järjestettyyn 120 mailin Eastern International Dog Derby -kilpailuun useaan kertaan.

Beauvais vaikutti olevan oikein tyytyväinen Mountieen. Koiran saapumisesta julkaistiin lehtijuttu heti seuraavana päivänä, jossa Beauvais ylisti koiraa seuraavanlaisesti: "Mountie on ilman epäilyksen häivää hienoin husky, jonka olen koskaan nähnyt. Tätä ennen paras näkemäni oli John, takametsien husky, mutta sillä ei ollut Mountien kokoa, painoa, korvia tai silmiä." Mountieta näyteltiin ympäri Windsorin juna-asemaa ja myöhemmin ihastelijoita oli vielä enemmän kun Beauvais vei koiran kävelylle St. Catherinen kadulle, jossa ohikulkijat piirittivät kaksikon päästäkseen ihailemaan harmaata jättiläistä. Mountie suhtautui huomioon kohteliaan tylsistyneesti. Myöhemmin koiran kuori kuitenkin murtui ja se vietti loppupäivän surullisesti ulvoen entisen omistajansa ja rekitoveriensa perään.

Kesäisin koirien palvelusta ei tarvittu ja ne vietiin caughnawaga-intiaanien kylään, jossa ne saivat juosta vapaana. Jo seuraavana vuonna Mountien saapumisesta sille syntyi pentue Wabska-nimisen nartun kanssa.

Mountie työskenteli hotellin palveluksessa pitkälle seniori-ikään. Vielä 11-vuotiaana Mountie oli johtokoira, vaikka sen parhaimmat päivät olivat selkeästi takana. Mountie ei silti halunnut jäädä valjakosta pois, eikä suostunut luovuttamaan johtokoiran paikkaa, vaan taistelu syntyi heti jos toista koiraa yritettiin vaihtaa johtoon. Viimein 14-vuotiaana Mountie jätettiin intiaanikylään myös talven ajaksi, seuranaan sen pentu ja intiaanilapset. Beauvais sanoi: "Mountie tiesi, että oli aika lähteä Quebeciin, ja kun hän näki minun valmistelevan muita koiria hän loukkaantui verisesti. Jos Mountie ei olisi saanut johtaa tiimiä hänen sydän olisi särkynyt, joten minun oli pakko jättää hänet."

Vuoden 1926 kesällä Beauvais pyydysti kolme kojootin pentua Ontariossa, Yläjärven pohjoispuolella. Sanomalehdissä näistä eläimistä puhutaan sanalla wolf tai timber wolf, mutta minun silmääni nämä ovat keskenkasvuisia kojootteja. Beauvais on voinut hyvinkin kutsua eläimiä sanalla wolf, mutta tarkoittanut silti kojoottia, koska kojootin vaihtoehtoisia nimiä ovat ainakin brush wolf ja prairie wolf. Kyseessä voi olla myös toimittajan virhe. Beauvais aikoi kouluttaa pennut rekikoiriksi. Tähän aikaan Mountie oli noin kymmenvuotias, joten kenties sen ikääntyminen oli ollut motivaattori löytää tilalle uusi superrekikoira.

Douglas Hains

 Tulevana  talvena pentujen koulutus aloitettiin ja ainakin yksi niistä suostui vetämään pientä rekeä, jonka kyydissä oli Beauvaisin poika. Kolme kojootin pentua tuotiin näytille Boston Sportsman's Show -tapahtumaan, jossa Beauvais esitteli niitä ystävänsä Douglas Hainsin kanssa. Toimittajan mukaan hansikkailla varustautunut Hains pystyi käsittelemään yhtä pentua ilman puremisen pelkoa, eikä pentu osoittanut pelkoa tai aggressiota vaikka yleisöä pörräsi sen ympärillä.

Arthur Beauvais

 Miesten projekti ei kuitenkaan lopulta johtanut mainittaviin tuloksiin. Koirat eivät hyväksyneet kojootteja, eikä niitä työ juurikaan kiinnostanut. Jäi mysteeriksi mitä kojooteille lopulta tapahtui. Miehillä olisi saattanut olla edes hieman parempaa onnea, jos he olisivat käyttäneet susia kojootin sijaan, sillä mitä olen kojoottien ja kojoottikoirien käyttäytymisestä lukenut, ne vaikuttavat paljon vaikeammilta ymmärtää ja kouluttaa kuin susi tai koirasusi.

Mikäli tällainen aihepiiri vielä kiinnostaa, olen aiemmin kirjoittanut esimerkiksi Frank Glaserin valjakkokoirasusista, joista Queenie sai vielä oman postauksensa. Blogista löytyy myös kaksi postausta Joe laFlammesta, joka myös käytti valjakossa susia ja kojootteja, mutta hän oli mielestäni täysin vastenmielinen henkilö.

Lähteet

*Evening Star 16.1.1927

*The Gazette 29.12.1923

*The Gazette 20.5.1924

*The Macon News 4.2.1930

*The Producers News 31.1.1930

*Richmond Planet 19.2.1927

*Richmond Planet 21.1.1928