Onko susi sekarotuinen?

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu lyhyemmässä muodossa Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento -jäsenlehdessä numero 5, vuonna 2016. Vanhoja numeroita voi ostaa netissä Hopeapuodista ja ry:n myyntipöydältä coneissa.

Koirasusien kasvatusta monesti vastustetaan koska pelätään koirasusien villiintyvän ja sekoittuvan villien susien kantaan. Onko tämä oikeasti aiheellinen pelko? Kuinka "puhdasrotuinen" susi onkaan?

Luontoäitiä ei kiinnosta kuinka puhdasverisiä eläimet ovat ekosysteemissä. Ainoastaan sillä on väliä toimiiko eläin hyvin paikassaan ravintoketjua. Luonnolle ei ole väliä onko sen viidakossa vaaniva suuri kissapeto puhdas bengalintiikeri vaiko bengalin- ja sumatrantiikerin sekoitus. Se on tarpeeksi hyvä kunhan se on tiikeri, sopeutuu elämään alueella ja ei järisytä ekosysteemiä.

Mikä olisikaan parempi symboli kesyttämättömälle erämaalle kuin uhkaavan näköinen musta susi ulvomassa kalliolla? Mutta juuri tuo paljon ihailtu musta väri on koirilta peritty. National Science Foundationin rahoittamassa tutkimuksessa analysoitiin DNA-näytteitä 150 Pohjois-Amerikan sudelta, jotka olivat peräisin Yellowstonen kansallispuistosta. Noin puolet susista olivat mustia. Mustien susien värigeeni, jota aiheuttaa geeni K-lokus, eli dominoiva musta, on alunperin koirilta peritty. Geeni on niin laajalle levinnyt amerikkalaisten susien joukossa ettei sen aiheuttanut risteytys ole voinut tapahtua vasta viimeisten parin sadan vuoden aikana. Väri ilmestyi susiin todennäköisesti useamman risteytyksen kautta noin 15 000 vuotta sitten. Musta väri ei selkeästi ole haitannut susien elämää, päinvastoin se on saattanut auttaa öisillä metsästysretkillä. Joillakin alueilla väri on ollut susien keskuudessa hyvinkin suosittu, Kanadassa 62% metsissä asuvista susista on mustia. Geenillä on myös yksi yllättävä positiivinen puoli, sen on todettu parantavan vastustuskykyä tulehduksia vastaan.

Tänä päivänä susi on arka ja näkee koiran yleensä uhkana tai ateriana. Mutta noin 15 000 vuotta sitten ihmiset olivat vasta saapuneet Amerikan mantereelle koiriensa kanssa, eivätkä sudet olleet vielä oppineet pelkäämään heitä. Sudet eivät olleet vielä kokeneet vuosisatojen, jopa vuosituhansien mittaista susivainoa, jonka ansiosta etenkin Euroopassa kaikki rohkeat, ihmisten lähettyville uskaltavat ja jopa ihmisiä metsästävät sudet tapettiin, jolloin vain arat sudet jäivät henkiin jatkamaan sukua. Tuon aikainen susi oli nykyistä paljon rohkeampi, ja tuon aikainen koira hyvin alkukantainen (voisin kuvitella niiden olleen sudekkaan grönlanninkoiran näköisiä) ja varmasti kelpasi sudelle kumppaniksi. Ainoat sudet, joita ei ole systemaattisesti vainottu ovat Ellesmeren arktiset sudet. Näitä susia ihminen ei ole tietämättään jalostanut aroiksi. Ne tapaavat ihmisiä vain ehkä muutaman kerran elämässään, jos koskaan, ja ne ovat hyvin uteliaita heitä kohtaan. Amerikkalaisissa koirasusikeskustelupalstoilla olenkin saanut kuvan arktisiin susiin perustuvien koirasusien olevan tavallista hyvähermoisempia.

Euroopassa ja Venäjällä mustat sudet ovat harvinaisempia. Italiassa jopa noin 20% susista on mustia, ja niiden musta geeni on sama kuin amerikkalaisilla susilla. Italian sudet ovat niin tehokkaasti koiriin sekoittuneita, että monilla on mustan värin lisäksi/sijaan koirilta perityt takajalkojen kannukset. 

Georgiassa Tsibilisin ekologian instituutti tutki vuonna 2013 Kaukasus -vuoriston laumanvartijakoirien ja alueen villien susien sukulaisuutta. Tutkimukseen otettiin DNA-näytteitä 102 sudelta, 57 laumanvartijakoiralta ja 9 georgialaiselta sekarotuiselta koiralta. 13% tutkituista susista osoitti merkkejä koiraristeytyksestä, ja yli 10% koirista osoitti merkkejä susiristeytyksestä. Noin 2-3% koirista ja susista oli suurella todennäköisyydellä ensimmäisen sukupolven risteytyksiä. Tämä tutkimus todistaa, että koiran ja suden spontaaneja risteymiä tapahtuu alueilla, joissa laumanvartijakoiria pidetään perinteisesti yksin ulkona vahteina.

Vaikka tieteellisiä tutkimuksia villeistä koirasusista on tehty varsin vähän ovat eläimet alkuperäisasukkaille monesti itsestäänselvyyksiä. Keski- ja Vähä-Aasiassa paimenet puhuvat lähes mystisestä canavarista, joka elää yksin ja on tavallista sutta suurempi ja riippukorvainen. Asukkaiden mukaan villi naarassusi voi paritella laumanvartijakoiran kanssa ja synnyttää sekä pysty- että luppakorvaisia pentuja, joista pystykorvaiset pennut susilauma hyväksyy omikseen ja luppakorvaiset joko tapetaan tai ajetaan laumasta. Pystykorvaisista pennuista tulee ennen pitkää lauman johtajia. Tarinoiden mukaan pystykorvainen pentu on susimaisempi ja vaikeampi kouluttaa. Turkissa Yesildag -maakunnassa näitä risteytyksiä on tehty tarkoituksella ja vaikealuontoiset pennut vapautetaan luontoon. Laumanvartijaksi sopiva canavar on erittäin arvokas.

Koiraeläinsoppaa tulevat sekoittamaan vielä kojootti ja sakaali. Suosittelen kielitaitoisia lukemaan netistä Scientific Americanin vuonna 2011 julkaiseman artikkelin The Hearty Ingredients of Canis Soup. Uusimpien tutkimusten mukaan kauan uhanalaisena eläimenä pidetty punasusi ei ole kuin paikallinen kojootin ja suden risteymä. Punasusi lisääntyy hanakasti kojootin kanssa, vaikka luonnonsuojelijat ja tiedemiehet ovat parhaansa mukaan koettaneet saada ne lisääntymään vain keskenään, sisäsiitoksesta huolimatta. Kojooteilla esiintyvä musta väri on sama kuin sudella, eli myös koiralta peräisin. Mustan värin lisäksi metsästäjät saavat silloin tällöin kiinni myös muita selkeästi koiran värisiä kojootteja. Geenianalyysi on myös osoittanut, että Newfoundlandissa elävät valkoiset kojootit ovat saaneet värinsä kultaiseltanoutajalta. Kojootissa on myös alueesta riippuen enemmän tai vähemmän sutta. Vaikuttaisi siltä, että alueilla, joissa kojootti joutuu turvautumaan enemmän peuran metsästykseen on niissä enemmän suuremman susiserkun verta. 

Sakaalin, suden ja koiran luonnossa tapahtuvista risteymistä tiedetään vielä hyvin vähän. Voisi kuitenkin olettaa sakaalin toimivan koiraeläinkeitossa samalla tavalla kuin amerikkalainen kojootti. Kolmesta sakaalilajista vain kultasakaali kykenee lisääntymään suden ja koiran kanssa (ja täten myös kojootin kanssa, mutta maantiede tekee siitä mahdotonta). Kultasakaali on nopeasti ja lähes huomaamatta levinnyt pienissä määrin jo Tanskaan ja Viroon asti. Vuonna 2016 kultasakaali tallentui riistakameraan Hollannissa. Kultasakaalin leviäminen Suomeenkin on vain ajan kysymys (ja voi että miten odotankaan susivihaajien reaktioita kun Suomeen tulee toinenkin koirapeto, joka varmasti on halukas risteytymään suden kanssa). Villejä sakaalin ja koiran risteymiä on löytynyt Kroatiasta vuonna 2015. Nämä eläimet lopetettiin. On hyvin ironista kuinka ympäri maapalloa levinnyt tuhoisa vieraslaji ihminen kokee oikeudekseen määrätä miten luonnonvaraiset eläimet saavat lisääntyä ja leviintyä.

Luonnollisesti tapahtuvia koiran ja suden risteymiä on siis tapahtunut ympäri maailmaa, kauan ennen kuin ihmiset ovat havahtuneet kiroamaan koirasusia. Näitä risteymiä on tapahtunut satojen, tuhansien ja kymmenien tuhansien vuosien ajan ilman ihmisen vaikutusta. Pitäisikö koirien ja susien lisääntymistä sitten kannustaa? Kenties ei, mutta luonnosta löydettyjä risteymiä ei mielestäni pitäisi lopettaa, sillä jokainen susi, kojootti ja kultasakaali on enemmän tai vähemmän sekalaisten risteytyksien tulos. Mikään eläin ei ole koskaan ollut "puhdasverinen", ei siinä merkityksessä miten koiranäyttelyissä ajatellaan. Evoluutio ei koskaan pysähdy, eikä mikään laji ole koskaan "valmis".

Suomessa on paljon kohistu villeistä koirasusista ja kuinka suomalainen susikanta on vaarassa tahriintua lopullisesti. Silti samaan aikaan ihmiset ihailevat Pohjois-Amerikan susia, joissa on tutkitusti aimo loraus koiraa ja kojoottia. Nämä ovat silti selkeästi susia, vaikka niitä on säännöllisen epäsäännöllisesti rikastettu muilla geeneillä, eikä koiran veri ole tehnyt niistä enemmän verenhimoisia tai sopimattomia villiin elämään. Satunnaiset risteymät ovat suorastaan lahja Suomen surkean pienelle susikannalle. On naurettavaa syytellä koirasusikasvattajia mahdollisista villeistä risteytyksistä, sillä kukaan koirasusikasvattaja ei ole tahallaan laskemassa arvokkaita eläimiään vapaaksi. Jos näin kävisikin saisi hän julkiset vihat päälleen. Mahdolliset risteymät tulevat todennäköisemmin Venäjän puolelta, jossa on paha kulkukoiraongelma. Geenitutkimuksien avulla on saatu selville koiran verta tulleen villiin koiraeläimiin jopa kultaiseltanoutajalta, eli yhtä hyvin voisi kieltää kaikki koirat varmuuden vuoksi.

Aion joskus tulevaisuudessa kirjoittaa koirasuden käytöstä työläimenä. Kiitos ja näkemiin!