maanantai 8. elokuuta 2016

Nara piertelee, osa 11: Mongreliini


Kaivoin esille komerossa varmaan 4 vuotta toimettomina olleet akryylit. En ole tehnyt mitään muuta kuin värikynä- ja Copic-töitä ties kuinka moneen vuoteen, syynä ihan vain laiskuus, kun en jaksa pitää hirveästi erilaisia välineitä järjestyksessä. Hitto, huomasi kyllä ettei ollut oikein mitään hajua mitä näillä pitäisi tehdä, vaikka monia vuosia sitten käytin akryylejä paljon. Vesiväreillä olisi ollut helpompi aloittaa maalailu uudestaan, mutta aikaisemmat tuhoutuivat kun kissa kusi niiden päälle. Pitäisi hankkia uudet.

Tällä kertaa piirsin hyvälle ystävälleni Wolfydogille hänen hahmonsa Mongrelin, joka on suden ja hollanninpaimenkoiran sekoitus. Hahmolla kuuluu olla brindle turkki ja isot korvat. Kuonosta olisi pitänyt tehdä jykevämpi, sillä nyt isot korvat ja tämä väritys saavat hahmon näyttämään ketulta.


Lyijykynäluonnos ja .lopulliset linet. Pyyhekumia ei tyypilliseen tapaan löytynyt mistään, mutta tämä piirros syntyi todella kivuttomasti eikä kumille ollut nyt käyttöä. Oikeastaan pitäisi tehdä vain pelkkiä ääriviivatöitä, kun värittäminen on minulle niin suurta kärsimystä ja saisin tehtyä miljoona kertaa enemmän töitä jos jättäisin ne värittämättä.


Paperi meni vähän kuprulle kun en teipannut reunoja kiinni mihinkään. En yhtään muistanut kuinka paljon vettä käytin akryylien kanssa, ja näköjään käytän sitä paljon. Pistetään muistiin seuraavaa kertaa varten. Kuprut saan varmaan tasoitettua pitämällä kuvaa painojen alla, mutta ei sillä hirveästi väliä ole tälläisen harjoituskappaleen kanssa.

En uskonut osaavani värittää hahmoa pelkillä akryyleillä, kokeilin laittaa akryyleillä haaleat pohjavärit ja sen jälkeen lisätä toinen värikerros päälle värikynillä ja/tai Copiceilla.


Noh, lyijykynäviivat peittyivät tietenkin värikerroksen alle ja jouduin tehdä ääriviivat uudelleen jollain halppiskuulakärkikynällä. Joskus teini-ikäisenä ei olisi tullut kuuloonkaan, että joutuisin piirtämään samat linet uusiksi, kärsivällisyys ei vain olisi riittänyt. Seuraavalla kerralla (mikäli jatkan tällä tavalla väritystä) jätän ensimmäiset viivat vähemmän yksityiskohtaisiksi.

Lisäsin harmaata Copiccia päälle ja lisäsin turkkiin hohtoa valkoisella värikynällä, valkoista tuli laitettua turhankin paljon.


Skanni oli ihan paska ja turkin yksityiskohtia katosi hirveästi ja jotkin kohdat ovat ylivaloittuneita. Värejä on voimistettu digitaalisesti.

Jatkan kokeiluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti