Etelä-Afrikan armeijan koirasudet

Kaikkien saksanpaimenkoirien esi-isä, Horand von Grafrath, jossa on välillä väitetty olleen suden
verta. Koira ei suoraan liity jutun aiheeseen, mutta jokin kuvituskuva piti
kuitenkin olla.

Moni valtio on pyrkinyt jalostamaan saksanpaimenkoirista entistä parempia sotakoiria. Miksipä ei, oman maan turvallisuus menee tietenkin kennelklubien puhdasrotufanaatikkojen mielipiteiden edelle. Uuden superkoiran reseptiin on usein valittu susi. Sotasusiprojekteja on ollut ainakin Yhdysvalloilla (American tundra shepherd), Venäjällä (volkosob), Italialla (lupo italiano), Tsekkoslovakialla (tsekkoslovakiansusikoira) ja Japanilla (yksittäinen kainkoira-susipentue). Kiinan kunminginsusikoiran voi ehkä sisällyttää listaan, mutta suhtaudun epäilevästi onko niissä ollut missään vaiheessa sutta.

Tuntuu, että jokainen maa on vuorollaan määrätty uusimaan koirasusikokeen. Kukapa tietää kuinka monella maalla onkaan ollut vastaavaa projektia, josta ei kuitenkaan ole puhuttu julkisesti tai josta ei ole uutisoitu länsimaissa?  Kokonaisuutena jokainen näistä projekteista voidaan luokitella epäonnistuneeksi, vaikka niistä on saatu myös yksittäisiä hyviä koiria. Satunnaiset yksilöt eivät kuitenkaan riitä tyydyttämään armeijan tarpeita, ja näistä projekteista syntyi liikaa koulutuksessa epäonnistuvia koiria, joista piti päästä eroon.

Myös Etelä-Afrikalla oli oma sotasusiprojektinsa, joka tosin on jäänyt hyvin hämärän peittoon. Pieniä tiedonmuruja on hankalaa löytää - mutta ei mahdotonta!

Uusia superkoiria tarvittiin apartheidin rotusorron aikaan ottamaan kiinni sissisotureita, jotka paetessaan vetivät suoniinsa adrenaliinia ja amfetamiinia, joiden avulla he pystyivät juoksemaan kahden päivän ajan pysähtymättä. Koirat laitettiin jäljittämään karkureita, mutta monesti koirien kestävyys petti ja sissit pääsivät pakoon. Tarvittiin koira, jolla olisi suden voima ja kestävyys, mutta saksanpaimenkoiran koulutettavuus. Suden toivottiin periyttävän myös kestäviä anturoita, vahvoja hampaita, kuuman sään sietokykyä, karkeaa turkkia ja terveitä lonkkia. Sudet sopeutuivat Afrikan ilmastoon vaihtamalla turkkinsa kahdesti vuodessa.

Roodeplaat Breeding Enterprises otti projektin haltuunsa saksalaisen geneetikko Peter Geertshenin johdolla. Yhdysvalloista tilattiin kourallinen susia ja risteytykset alkoivat. Roodeplaatissa oli myös muita keskuksia, jotka keskittyivät kemialliseen sodankäyntiin ja vartiointiin. Siellä esimerkiksi tutkittiin mahdollisuuksia mustien afrikkalaisten kemialliseen sterilointiin, sekä syöpä- ja sydänkohtausriskien lisäämiseen. Suunnitteilla oli jopa pilleri, jonka avulla valkoinen voisi hetkellisesti muuttua mustaksi, jotta vihollisten leiriin päästäisiin vakoilemaan.

Vuonna 1978 uutisoitiin, että Villiersdorpissa sijaitseva High Noon Animal Kingdom -eläinpuisto oli lahjoittanut kaksi emon hylkäämää siperiansuden pentua puolustusvoimille. Toinen näistä oli uros Red, jota aiottiin kouluttaa partio- ja suojelukoiraksi, ottamaan kiinni ja puremaan ihmisiä. Mikäli susi menestyisi hyvin eläinpuisto tarjoutui kasvattamaan puolustusvoimille lisää susia.

Red ja kersantti Dan Howden

Kuten kaikissa armeijan koirasusiprojekteissa, myös nämä risteytykset olivat hankalia kouluttaa. Joihinkin yksilöihin oltiin kuitenkin selvästi tyytyväisiä. Yksi niistä oli Jungle, ensimmäisen sukupolven risteytys, jonka isä oli susi Big Red (mahdollisesti sama kuin Red). Vielä 11-vuotiaana Jungle oli niin voimakas, että tarvittiin kolme miestä raahaamaan se ketjuilla takaisin häkkiinsä. Sillä oli (väitetysti) tuplasti pidemmät torahampaat kuin saksanpaimenkoiralla ja sen kestävyys oli omaa luokkaansa. Se oli erinomainen jäljittämään ja kiinniottamaan ihmisiä. Armeijakoulutuksensa vuoksi se vihasi mustia miehiä, mutta sen pennut opetettiin hyökkäämään myös valkoisten ja naisten kimppuun.

Jungle sai tusinan 25% jälkeläisiä, ne saivat lukuisia 12,5% pentuja, jotka vielä vuorollaan saivat 6,25% pentuja. Ainakin Junglen suvun kohdalla sutta lisättiin verilinjaan siis vain kerran, jonka jälkeen jalostukseen käytettiin puhtaita saksanpaimenkoiria. Vaikka suden veri laimentui joka sukupolvessa, väitettiin matalaprosenttisilla eläimillä olevan yhä viisinkertaisesti enemmän kestävyyttä tavalliseen saksanpaimenkoiraan verrattuna. Ne eivät myöskään erottuneet ulkoisesti tavallisesta koirasta. Matalaprosenttisten koirien kohdalla Peter Geerthsen ei kertonut koirien kouluttajille oliko kyseessä susitaustainen vai tavallinen pentu, sillä hän halusi niitä koulutettavan samalla tavalla.

Susi Big Red sai tietenkin muitakin pentuja, joista Johannesburgin liikenneosasto osti viisi vartioimaan partioautoja. Sanomalehdissä mainittiin myös Shep, jossa oli 12,5% sutta. Shep oli poliisikoira, jonka kerrottiin pidättäneen lukuisia rikollisia: raiskaajia, murhaajia ja ryöväreitä. Shepin menestys lisäsi intoa tuottaa lisää superkoiria Roodeplaatissa. Löytyi myös lyhyt maininta koirasusista, jotka karkasivat armeijan harjoitusten aikana. Niitä etsittiin usean päivän ajan helikopterilla ja koiralaumoilla, ja lopulta ne saatiin takaisin.

Etelä-Afrikan armeija lopetti koirasusien kasvatuksen joskus 80-luvun lopulla tai 90-luvun alkupuolella. Jäljellä olevia susia ja koirasusia annettiin pois eläintarhoille ja yksityisille omistajille. Moni siviili jatkoi niiden jalostusta ja niiden kaukaisia jälkeläisiä on yhä tänä päivänä lemmikkeinä. Koska näitä eläimiä löytyy yllättävän paljon ja moni omistaja ei pärjää niiden kanssa, on Etelä-Afrikassa ainakin yksi koirasusien pelastamiseen erikoistunut järjestö, Tsitsikamma Wolf Sanctuary, joka nettisivuillaan kertoo tarjonneensa loppuelämän kodin yli 500:lle sudelle ja koirasudelle.

Lähteet:
* The Guardian 29.6.1978
* The Independent 26.11.1989
* The Leader-Post 21.11.1978
* Mail & Guardian 17.6.1997
* South China Morning Post 8.5.2005
* Sunday Express 30.7.1978
* https://wolfsa.org.za/