Vahtikoirat

NIMI: Vahtikoirat (WANNIN!)
VUOSI: 2012
TARINA & Kuvitus: Sora Hoonoki

Vahtikoirat on viime vuonna suomennettu viisiosainen ninjailulla ja magialla maustettu romanssitarina. Kyseessä on tavallista teinitytöille suunnattua höttöä, mitään maata mullistavaa ei ole luvassa. Tarina sijoittuu muinaiseen Japaniin, jossa koirayookaiden tehtävä on suojella ihmisiä, kuitenkin paljastamatta oikeaa identiteettiään. Nuoret ja kokemattomat koiraninjat Hazuki ja Hanzoo saavat tehtäväkseen suojella komeaa ylhäisen suvun nuorta herraa. Vaikka yookaiden ja ihmisten väliset suhteet ovat tabu, Hazuki tietenkin ihastuu isäntäänsä ja hänen salaisuus alkaa pikkuhiljaa paljastua.

Tarinankuljetus on hyvin rönsyilevää ja epämääräistä. Varsinaista pääpahista ei tunnu olevan ja hahmot sekä itse maailma jäävät harmittavan etäisiksi ja stereotyyppisiksi. Hazuki on urhea ja nöyrä typykkä, Hanzoo aina cool ja kylmän analyyttinen ammattininja, isäntä on hajuton ja mauton aina mukava ja virheetön superkomea jäbä. Hahmojen voimien rajoja ei missään välissä kerrota, eivätkä he opettele uusia iskuja, joten lukijan on vaikea arvailla kuinka edistyneitä päähenkilöt oikeasti ovat ja kuinka vaarallinen uusi vihollinen on.

Isännän ja Hazukin välinen romanssi jää todella laimeaksi ja tylsäksi, kumpikin vain punastelee toisen seurassa, ja (voi ei spoileri, kuka tätä olisi arvannutkaan!) lopussa kun he viimein saavat rakkaudelleen yleisen hyväksynnän he vain halaavat. Aikahypyn jälkeen näytetään heillä olevan lapsia, mutta omasta mielestäni viiden pokkarin verran kestänyt ujostelu ei saanut kunnon intohimoista lopetusta. Hitto, olisivat edes suudelleet, onko se liikaa pyydetty?

Kuvitus on yllättävän personaallista ja nättiä. Viivat ovat hieman luonnosmaisia ja etenkin vaatteet ovat kiinnostavan näköisiä (joskin oikealle ninjalle sopimattomia). Kuten shoujomangoissa on harmittavasti tapana taustoja ei yleensä joko ole ollenkaan tai siellä on jotain tehoste-efektiä. Onneksi taustoja on kuitenkin piirretty tarpeeksi usein, jotta lukija saa käsityksen mikä tapahtumapaikka on (tämä on oikeasti suuri ongelma monissa shoujomangoissa). Itse koirien ulkonäkö on hirveän ällösöpöä, kuonoa on juuri ja juuri enemmän kuin kissalla. Mutta paljon huonompaakin on nähty.

Laimeissa hahmoissa on sentään se hyvä puoli, etteivät he missään vaiheessa käyneet hermoilleni. Vaikka Hazuki ja isäntä olivat kumpikin aika tylsiä tapauksia, he olivat kuitenkin selkeästi mukavia ihmisiä (tai yookaita), joille toivoi tapahtuvan vain hyvää.

Vahtikoirat on ihan ookoo sarja lukea yhden kerran, ei tässä mitään tarpeeksi kiehtovaa ole jotta sen pariin jaksaisi tulla joskus uudestaan. Viisi pokkariakin tuntui jo turhan paljolta, saman tarinan olisi voinut tiivistää toimivammaksi kokonaisuudeksi vaikka kolmeen pokkariin.

TÄHDET: ***