perjantai 15. tammikuuta 2016

Balton valkoinen susi


Ensimmäisen Balto -elokuvan yksi muistettavimmista kohtauksista on tapaaminen mysteerisen valkoisen suden kanssa. Koirasusi Balto on elokuvan ajan tuskastellut elämäänsä ulkopuolisena, hänellä ei ole paikkaa koirien taikka susien joukossa ja hänet on kasvattanut pennusta lähtien Boris -hanhi. Nomen lapset ovat kurkkumädän kourissa ja lääkettä hakemaan lähtenyt valjakko on kadonnut. Balto löytää valjakon, mutta epäonnisten tapahtumien jälkeen lääkelaatikko päätyy rotkon pohjalle. Balton ollessa luovuttamassa hänen eteensä ilmestyy kookas valkoinen susi, joka rohkaisee Baltoa ulvomalla ja katoaa sitten yhtä mystisesti kuin ilmestyikin, joskin kohtaus ei suoraan osoita suden olevan yhtään sen maagisempi kuin tavallinen susi. Elokuvan fanit ovat paljon spekuloineet olisiko tämä susi ollut Balton toinen vanhempi, kenties sama susi kuin jatko-osan Aniu.

Balton vanhempia ei näytetä ollenkaan ensimmäisessä elokuvassa, hänen kerrotaan olevan puoliksi susi, mutta ei ole varmaa kumpi vanhemmista oli susi ja mitä heille on tapahtunut. Jatko-osassa Balto etsii karkuun lähtenyttä tytärtään ja matkalla häntä ohjaavat yliluonnolliset voimat. Elokuvan lopussa maaginen valkoinen susi ilmestyy hänen eteensä ja kertoo olevansa Balton äiti, Aniu. Elokuvassa villien susien johtaja näkee Aniun unissaan ja Aniu on selkeästi jonkinlainen oraakkelimainen henkiolento susille. Aniu on ulkonäöltään tarpeeksi erilainen (ei mustia korvan kärkiä, erilaiset silmät, silmien ympärystö valkoinen) ensimmäiseen valkoiseen suteen verrattuna, joten en itse koe näitä samoina hahmoina, vaikka jatko-osan tekijät olisivatkin tarkoittaneet heidät samaksi henkilöksi. Aniu on naaras ja ensimmäinen valkoinen susi on mielestäni selkeästi uros, joskin hänen sukupuoltaan ei mainita. Hahmojen kokoero on myös huomattava. Aniu näyttäisi olevan saman kokoinen kuin Balto tai vain hieman suurempi, nimetön susi taas on selkeästi suurempi.

Ensimmäisen osan valkoinen susi
Aniu
Balton molemmat jatko-osat on ohjannut Phil Weinstein. Fanihaastattelussa hän kertoo Aniun olevan sama susi kuin alkuperäisen Balton valkoinen susi. Tämän haastattelun mukaan Weinstein ei suunnitellut mitään Balton isää varten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että alkuperäisen elokuvan tekijät olisivat tarkoittaneet valkoisen suden olleen Baltolle mitään sukua. Simon Wells, Balto 1:n ohjaaja, kertoo haastattelussaan uskoneensa Balton äidin olleen rekikoira ja isän susi. Tämä kuulostaa todennäköisemmältä kuin ajatus susiemosta, sillä luulisi susiemon kasvattavan pentunsa luonnossa. Jotenkin Balto kuitenkin päätyi elämään kaupungin laitamille. Itselleni kävisi järkeen jos koiraemo olisi synnyttänyt puolisusia ja koiran omistaja olisi hylännyt pennut. Samaisessa haastattelussa Wells viittaa valkoiseen suteen uroksena ja kertoo: "Halusimme pitää sen mystisenä ja tulkinnanvaraisena - onko tämä todellinen tapahtuma vai jonkinlainen Balton hallusinaatio? Nämä olivat syitä joiden vuoksi emme antaneet valkoiselle sudelle puhetta tai mitään tapaa selitellä itseään. Kenties susi on Balton sisäinen ääni, joka kehottaa Baltoa ryhdistäytymään ja hyödyntämään häpeämäänsä puolta - ainakin tuon merkityksen Balto ottaa kohtaamisesta, oli se sitten todellinen kohtaaminen tai ei." Ensimmäisessä Baltossa Steele (Kiilu) kiusaa Baltoa sanomalla hänellä olevan viesti Balton äidille ja alkaa sitten ulvoa. Luin kommentin, jossa tämän uskottiin olevan todiste Balton äidin olleen susi, eli Steele matkisi Balton äitiä, mutta pilkkauksen voi tulkita toisinkin. Ehkä Steele matkiikin Balton isää, joka ulvoa lurittelee Balton äidille.



Aniun tarkoitus on ilmeisesti olla muinainen susien palvoma henki, joka neuvoo susia heidän unissaan. Vaikka ensimmäinen Balto otti jo suuria vapauksia faktojen suhteen menee Aniu Balton äitinä jo liian pitkälle. Balton ollessa oikea historiallinen hahmo ei hänestä pitäisi tehdä yliluonnollisen hengen poikaa. Alkuperäinen valkea susi oli omasta mielestäni visuaalinen näkymä Balton ajatuksista hetkenä jolloin hän viimein hyväksyi susipuolensa, sillä olisi ollut aika ponnetonta vain kuunnella hahmon ristiriitaisia ajatuksia tämän maatessa maassa. Balto kutsuu Aniuta äidikseen (ja Aniu häntä pojakseen), mutta kenties tämän voisi tulkita niin, että Aniu on kaikkien susien äiti?

Loppujen lopuksi itselleni alkuperäisen elokuvan tekijöiden suunnitelmat merkitsevät enemmän kuin mitä jatko-osissa on keksitty, etenkin Balton kohdalla, jonka jatko-osat ovat suoraan DVD:lle julkaistuja halpatuotantoja, joihin ei selkeästi laitettu paljoa vaivaa. Balto 2:n tekijät tahtoivat Aniun olevan sama susi kuin ensimmäisessä Baltossa, siitä huolimatta, että hahmo näyttää erilaiselta. Pitää kuitenkin muistaa, että jatko-osista löytyy muitakin huolimattomuuksia. Henkilökohtaisesti en tätä perhesuhdetta hyväksy faktaksi, kyseessä on lähinnä tunnesyy sillä yliluonnollisen olennon tunkeminen Balton emoksi tuntuu typerältä juonenkäänteeltä ja tämä on ristiriidassa ensimmäisen Balton tekijöiden mietteiden kanssa. Jokainen kuitenkin päättäköön itse mistä totuuden versiosta tykkää, sillä oikeaa vastausta tähän ei ole.

 ©Amblimation. Lähde.

2 kommenttia:

  1. Hei pitääpä vain sanoa että osaat kirjoittaa kyllä tosi hyvin, meinaan en ole ikinä nähnyt koko Baltoa tai sen jatko-osia, mutta yhtäkkiä huomasin lukeneeni koko jutun läpi. Kyllä tykkäsin, vaikka en tiennytkään kohtausta josta kerroit. Alkoi kyllä kiinnostaa nähdä ainakin tuo kohtaus, jos ei koko elokuvaa. :)

    Löysin tähän postaukseen siis sinun Googleprofiilisi kautta, jutun ensimmäinen kuva oli niin kaunis että rupesi kiinnostamaan. Upean näköinen tuo alkuperäinen valkoinen susi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada uusi lukija! Olen lukenut blogiasi kauan, mutta en ole ennen kommentoinut sillä Disney koko tuotantona on yllättävän pienessä roolissa ollut lapsuudessani. Ainoastaan muutamalla Disneyn tuotoksella on ollut suurta vaikutusta lapsuudessani, lähinnä Leijonakuninkaalla, Aladdinilla ja Kaunotar & Kulkurilla. Olen aina ollut kiinnostuneempi eläintarinoista, mitä tämä blogikin heijastaa, etenkin Disneyn prinsessatarinat ovat olleet minulle hirveän tylsiä.
      Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan Balton! Siinä on omia pikkuvirheitään, mutta animointi on upean näköistä ja monessa kohtauksessa on kunnon tunnetta mukana. Jatko-osat voikin jättää väliin, ellei halua jotain kirjoitusmateriaalia.

      Poista