keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Circles


NIMI: Circles
VUOSI: 2001-2008
TARINA: Steve Domanski, Andrew French
KUVITTAJA: Scott Fabianek

Circles on käsittääkseni melko suosittu furrysarja. Sarjaa on ilmestynyt lehtenä 8 numeroa, joista ensimmäiset neljä on julkaistu myös kokoelmakirjana. Koska piirtäjä muutti kotipaikkakuntaansa kauaksi käsikirjoittajista päätettiin tarina lopettaa novellin muodossa, johon Scott Fabianek lähetti vain muutamia kuvituksia. Sarjakuvaa ehdittiin tehdä kunnioitettava määrä, vaikka harmittaakin, että tarina jää kesken tässä muodossa. Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut lukea varsinaista furrykirjallisuutta, joten jätän tuon novellin väliin.

Slice-of-life tyylinen tarina seuraa samassa talossa asuvien homokämppisten elämää Bostonissa (kuinka monta homofurrysarjista olenkaan jo lukenut??). Tapahtumien keskuksessa on yleensä vuokranantaja ja vanhempi herraskoira Paulie, joka kirjoittelee omaan tahtiinsa jonkinlaista elämänkertaa ja toimii täten samalla sarjakuvan kertojana. Sarjan alussa taloon muuttaa uusi asukas, ujo ja vanhemmilleen kaapissa oleva Marty, joka ihastuu näyttelijän urasta haaveilevaan Tayeen. Muita juonikuvioita ovat Kenin väkivaltainen poikaystävä, Paulien HIV, sekä Douglasin pojan muuttaminen taloon.



Ensimmäinen huomaamani negatiivinen asia oli kuvitus. Piirtäjän kuvat ovat luonnosvaiheessa (esimerkiksi tämän jutun kansikuvassa) erittäin ilmeikkäitä ja luontevia, mutta tuo luontevuus katoaa johonkin tussausvaiheessa. Valmiissa sivuissa hahmojen kasvot näyttävät jatkuvasti oudoilta, luonnottomilta ja väkinäisiltä. Hahmoilla on myös ihmismäiset talttahampaat, jotka lisäävät kasvojen omituisuutta. Paneeleissa on harvemmin taustoja. Piirtäjän FA -tili on tänä päivänä täynnä ihan hyvän näköisiä kuvia, mutta hänen tyylinsä on Circlesissä vielä haparoivaa. Ulkonäöltään sarjis on varsin karu, mutta hyvä tarina voisi pelastaa paljon. Valitettavasti näin ei käynyt, ainakaan omalla kohdallani. Sarja ehti kasvaa kunnioitettavan pitkäksi, joten selvästi sillä on faninsa, vaikka itse en vaikuttunut.

Tarina on erittäin hidastempoinen. Vaikka moni juonikuvio olisi kiinnostava en kuitenkaan missään vaiheessa innostunut sormet syyhyten selvittelemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Monesti hahmot pysähtyvät höpöttämään ties mistä turhanpäiväisestä asiasta, kuten leipomisesta, mikä ei vaan kiinnosta. Ja silloin kun jotain menneisyyden kiinnostavia juttuja aletaan käsitellä sarjakuva muuttuukin wannabe-novelliksi, sivut ovat täynnä tukahduttavaa tekstiseinää parilla kuvalla varustettuna.



Luin tosiaan kaikki julkaistut sarjakuvat sarjasta, viimeistä novellia lukuun ottamatta. Kyllähän nämä kerran lukaisee läpi, mutta tuskin tulen koskaan palaamaan sarjakuvien pariin uusinnoille. Mikään osa-alue ei nyt tehnyt vaikutusta, hahmot ovat ihan mukavia, mutta eivät mieleenpainuvia. Tarinankerronta joko laahaa tai harppoo eteenpäin. Kuvitus on tökeröä. Eikä tästä saisi edes pornomateriaalia, sillä seksiä ei sarjassa näytetä vaikka moni juonikuvio pyörii seksin ympärillä.

TÄHDET: **1/2


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti