Visiitti Ranuan eläinpuistossa

Dhole

Palasin eilen Lapin reissulta, jonka aikana kävin ex tempore -visiitillä Ranuan eläinpuistossa. Olin käynyt tässä eläintarhassa joskus lapsena tai teininä, eli todella, todella kauan sitten. Muistikuvani paikasta olivat hämärät, ja ainahan sitä on kiva nähdä eläimiä ja tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Selasin etukäteen paikan verkkosivua ja oli innostavaa, että tarhaan on ilmestynyt edes muutama uusi eläin. Amurinleopardikissa kuulosti mielenkiintoiselta, samoin kulaani eli aasianvilliaasi (valitettavasti aasit eivät olleetkaan vielä eläintarhassa), mutta eniten innostuin ajatuksesta nähdä harvinainen koiraeläin dhole. Tietenkin odotin myös suuresti susien näkemistä.

Visiitti oli valitettavasti pieni pettymys. Saavuimme selvästi väärään aikaan, noin klo 14 aikoihin, jolloin eläimet oli ruokittu ja suurin osa oli vetäytynyt ruokalevolle. Eläintarhojen ruokinta-ajat kannattaa tarkistaa etukäteen (mikäli tieto on ilmoitettu jossain) ja saapua niitä ennen tai niiden aikaan, jotta pääset näkemään eläimiä aktiivisimmillaan. Saukot, majavat ja punakettu nukkuivat pesissään, joissa oli kyllä lasiseinämät, joista pääsi näkemään söpöt karvakääryleet. Mutta eiväthän ne möykyt kauaa jaksaneet kiinnostaa, kun vain nukkuivat. Mutta sentään ne olivat nähtävissä! Moni eläin oli mennyt piiloon nukkumaan, eikä niistä näkynyt vilaustakaan. Leopardikissaa, torahampaista myskikaurista, naalia, ruskeakarhuja ja yhtäkään näätäeläimistä ei näkynyt missään, vaikka kuinka yritimme syynätä tarhojen joka millimetriä. Tämä ei sinänsä ole eläintarhan syytä, pitäähän elukoiden joskus nukkuakin - mikäli siis tarhoissa oikeasti joku asukki oli, mitä välillä epäilin, kun paikkaa remontoitiin ja monessa tarhassa oli lappu luukulla.

Saukkokääryle

Majavakasa

Mielestäni oikeutettua kritiikkiä kyllä löytyy eläintarhan lajikirjon ja yleisen viihtyvyyden suhteen. Monen tarhan kohdalla oli kyltti "ei tällä hetkellä asukkia". Koko alue oli hieman ränsistyneen oloinen ja yleisvaikutelma oli harmittavan tyhjä. Pleksilaseissa oli suuria säröjä ja kävelyreittien puiset osat olivat parhaat päivänsä nähneitä. Mutta toisaalta ainakin kahta aluetta remontoitiin visiittini aikana, joten selkeästi jotain parannuksia on tekeillä.

Eläinmäärä on pysynyt hyvin maltillisena. Tämä on eläinten kannalta hyvä, sillä suurin osa tarhoista on tilavia ja eläimet eivät stressaannu ylikansoittumisesta. Toisaalta joitain yksineläjiä, kuten ilvestä, kävi sääliksi. Kyllähän moni eläin elää luonnossa yksin, mutta vankeudessa silti nauttii seurasta, ja lajitoveri tuo paljon sisältöä eläintarhaelämän monotonisuuteen. Hämmentävästi kaksi korppia eli mielestäni aivan liian pienessä häkissä, etenkin verrattuna viereisiin yksin eläviin pieniin pöllöihin, joiden tarhat saattoivat olla tuplasti ellei enemmänkin suurempia. Korppi on suuri, aktiivinen ja älykäs eläin, joka kaipaa ihmeteltävää ja puuhasteltavaa. Toinen näistä korpeista oli upean komea, toinen kynityn näköinen, mutta en tiedä linnuista tarpeeksi jotta voisin sanoa onko tämä oire stressistä vai ihan normaalia sulkasatoa.

Suuret tarhat ovat ehdottomasti välttämättömiä etenkin suden kaltaisille aktiivisille eläimille, mutta eläintarhan pitäisi samalla pitää mielessä maksavien asiakkaiden tyytyväisyys. Olin ilahtunut, että ainakin nyt remontin aikana jääkarhu oli siirretty uuteen, todella tilavaan ja runsaasti pensaita ja lohkareita sisältävään tarhaan. Muistan lapsuudestani, että jääkarhujen aiempi alue oli ollut masentavan virikkeetön. Kuitenkin runsas kasvillisuus ja suuri tarhakoko vaikeuttavat tämänkin eläimen näkemistä todella paljon. Suuresti odottamiani susia emme pitkään aikaan nähneet ollenkaan, kunnes viimein setäni bongasi ne nukkumassa ihan tarhan perällä, pensaiden seassa. Näitäkin nukkuvia hukkia olisi ollut mukava katsoa, ja eläintarha olisi helposti pystynyt mahdollistamaan sen asentamalla ketjullisia kiikareita pitkin kaiteita. Tämä olisi todella yksinkertainen ja halpa ratkaisu, jolla taataan vierailijoiden tyytyväisyys eläimiä häiritsemättä.

Jääkarhu

Villisika

Hirvi

Suurin osa tarhoista oli mielestäni kooltaan sopivia, ja oli ilahduttavaa, että niistä löytyi myös leluja, kiipeiltäviä elementtejä ja osalla useita piilopaikkoja. Eläintarhat aiheuttavat minussa jonkin verran ristiriitaisia tunteita, kääntyen enemmän positiivisen suuntaan. Ne tekevät korvaamatonta työtä antamalla ihmisille konkreettisen mahdollisuuden nähdä eläimiä oikeassa elämässä, ei pelkästään tv-ohjelmissa ja tietokoneen ruudulla. Oikea, omin silmin nähtävä, kenties jopa kosketettava eläin herättää paljon intohimoisempia tunteita kuin etäinen kuva, ja saattaa innostaa ihmisiä ottamaan osaa eläin- ja luonnonsuojeluun ja miettimään eettisempiä valintoja. Ja tietenkin eläintarhojen eläimet toimivat geenipankkeina mikäli jokin laji tarvitsee kipeästi uutta verta tai katoaa luonnosta.

On kuitenkin haastavaa pitää eläimiä tyytyväisinä vankeudessa. Liian pienessä tarhassa elävät korpit ovat yksi esimerkki, mutta näin myös, että suuresta tarhastaan ja leluistaan huolimatta ahmalla oli eläintarhoille valitettavan tyypillistä stereotyyppistä käytöstä. Se juoksi samaa rinkulan muotoista reittiä uudestaan ja uudestaan, se juoksi sitä kun saavuimme ja jäi juoksemaan kun lähdimme. Tätä rinkulareittiä oli juostu niin paljon, että se oli tallautunut selkeäksi poluksi. Muissa tarhoissa ei ollut vastaavaa. Tämä oli tietenkin vain yksi hetki yhdestä päivästä, mutta ikävältähän tuo pakonomaisen näköinen juokseminen näytti.

 

Metsäpeura

Laulujoutsen

Nettisivujen mukaan eläintarhassa olisi noin 50 eläinlajia. Tämä kuulostaa paljolta, mutta käytännössä lajikirjossa oli parantamisen varaa. Lintuosastolla oli peräti seitsemän eri pöllölajia, ja tunturipöllöjä oli kolmessa eri paikkaa. Niin nättejä kuin tunturipöllöt ovatkin, oli silti pettymys kun sama laji tulee uudestaan vastaan. Pöllöylivoiman seassa oli kaksi eri haukkaa, kurki, korppi, joutsen ja maakotka. Herkkua, jos on pöllöfani, puuduttavaa, jos haluaa nähdä muutakin. Pelkästään Suomen luonnossa on monia kiinnostavia lintuja, joita silti harvoin näkee - esimerkiksi kuukkeli olisi ollut hauska nähdä. Ulkomaalaiset turistit ovat varmasti innoissaan poroista, mutta itse en jaksanut kiinnostua niistä, näkeehän niitä Lapissa täysin ilmaiseksi jokaisella ajomatkalla.

Jotta tämä postaus ei menisi pelkäksi valittamiseksi, mainitaan niitä hyviäkin asioita. Minulle reissun kohokohta oli dholen näkeminen. Tarhassa pitäisi olla niitä iso lauma, mutta vain yksi oli näkyvillä. Aluksi se nukkui ja nousi sitten päivystämään reviiriään. Se näytti oikein komealta syksyisen punertavassa ympäristössä. Käsittääkseni dholeja ei ole näytillä missään muualla Suomessa. Tämä laji on jäänyt hyvin mystiseksi minulle. Tietääkseni ne ovat ovat niin uniikkeja, etteivät kykene lisääntymään minkään muun koiraeläimen kanssa. Tämän vuoksi en käytäkään suomennettuja nimiä vuorisusi tai viidakkosusi, sillä ne eivät ole susia. Kiplingin Viidakkokirjan loppupuolella suuri lauma dholeja hyökkäsi viidakkoon, ja Mowgli ja sudet kävivät eeppiseen kamppailuun niitä vastaan, jonka lopussa susien johtaja, Akela, kuoli. Tätä tarina-arkkia harvemmin otetaan mukaan elokuviin, harmi. Mielikuva satapäin saapuvista hurjista punaisista koirista oli syöpynyt mieleeni vuosikausiksi. Oli hienoa viimein nähdä sellainen oikeassa elämässä.

Yllättäen pidin myös vaivaishiiristä. Nämä olivat kovin touhukkaalla tuulella ja olivat todella sympaattisen näköisiä. Oli mukavaa nähdä tällaisia vähän erikoisempia eläinlajeja, joita ei ehkä tyypillisesti vaivauduttaisi asettaa näytille. Eläintarhan alueella kirmasi vähän väliä hyvin rohkeita villejä oravia, ja pakostakin mietitytti, miksi arktisiin eläimiin erikoistunut eläintarha ei laita myös näin helposti saatavilla olevaa ja hassuilla touhuillaan ihastuttavaa lajia näytille. Mäyrä olisi ollut myös hyvä pohjoismainen lisä. Villisikojen tarhassa näkyvyys oli todella hyvä, ja nämä eläimet olivat vaikuttavan näköisiä. Välillä sikapari saattoi pysähtyä hetkeksi nokkasilleen ja päästää karmealta kuulostavaa karjuntaa ja kiljuntaa, kunnes toinen väisti vahvemman tieltä. Mielenkiintoista seurattavaa.

Jokaisen tarhan luona oli hyvin laadittuja infotauluja, joissa pystyi vertaamaan oman käden kokoa eläimen jalanjälkeen. Lintuosastolla oli tauluja, joissa lintujen siipikärjenvälejä pystyi vertaamaan. Samaten joitain tärkeimpiä eläinlajeja, etenkin karhuja, oli maalattu oikeaan kokoonsa, jolloin oli mainio tilaisuus poseerata niiden vieressä kuvia varten. Juuri tällaiset interaktiiviset koristeet toivat tervetullutta viihdykettä silloinkin, kun oikeat eläimet eivät suostuneet näkymään. Lisää tällaista!

Ruskeakarhun jälki

Eläintarhan reitin pituus on yhteensä vain noin 2,8 km, ja reitissä on hyvin vähän ylämäkeä tai muuten vaikeakulkuista kohtaa. Myymälässä oli hyvä kattaus erilaisia pehmoleluja, avaimenperiä, koruja, paitoja, palapelejä ja niin edelleen, kaikki tarpeeksi realistisella tyylillä tehtyjä ja sopivaan hintaan. Pääsymaksu 26,50 € oli mielestäni myös ihan ok, eipä tuo taloutta kaada, ja ei haitannut hirveästi, vaikka moni eläin jäi näkemättä. Kokonaisuudessaan kokemus oli neutraalin positiivinen.

Visiittiä harkitseville tosiaan suosittelen menemään eläintarhaan mahdollisimman aikaisin, jotta eläimet eivät olisi nukkumassa. Kannattaa varata visiittiin reilusti aikaa, jotta välillä voi kävellä edestakaisin katsomassa, onko piilossa ollut eläin tullut esille. Uskoisin myös, että eläimiä olisi helpompi nähdä talvella. Silloin ei olisi puskia tiellä ja eläimet erottuisivat hyvin lumea vasten, tosin ruskeakarhut ovat silloin talviunilla.

Tunturipöllö

Myskihärän vasa