Häntä pystyyn!

 
NIMI: Häntä pystyyn! (Inubu! Bokura no Shippo Senki)
VUOSI: 2012
TARINA: Yuka Katano, Aki Hamanaka
KUVITUS: Haruki Takakura

Tämä kolmen pokkarin mittainen manga julkaistiin Suomessa vuonna 2016, mutta jostain syystä hommasin kirjat vasta nyt. Olikohan Ivrea-julkaisijalla jo tuolloin alkanut siirtyminen lehtipisteistä vain kirjakauppoihin, ja sen takia tämä sarja meni sivu suun? Ivreahan katosi Suomesta monen vuoden ajaksi, mutta yllättäen palasi Suomen markkinoille viime vuonna, ja myy nyt kirjojaan vain kirjakaupoissa ja verkkokaupassaan. Olen hyvin laitostunut ostamaan suomimangat ruokakaupasta, joten tämmöinen uusi juttu vaatii totuttelua. Yrityksen paluu on herättänyt paljon vilkasta keskustelua, ja itseäni ihmetyttää hyvin paljon se, että he aikovat julkaista Hopeanuolen syksyllä, vaikka siitä on jo tehty monta painosta Suomessa, joista viimeisin on ollut vuoden 2023 lopulla! Onhan kyseessä supersuosittu sarja, mutta eikö raja tule jo vastaan näin pienessä maassa?

Anyway, unohdetaan Ivrea ja ihmetellään nyt tätä Häntä pystyyn! -sarjaa. Päähenkilö Seiji opiskelee yliopistossa eläinlääkäriksi. Hän liittyy koulun koirakerhoon, jossa on vain muutama varsin epäaktiivinen jäsen, sekä täysin koirille elämänsä omistanut kerhon johtaja Momota. Kerhon tehtävänä on pelastaa hylättyjä koiria ja etsiä niille uusi koti. Momotan asunto toimii kerhon tukikohtana, ja siellä elää jatkuvasti suuri määrä koiria, joiden ruokkimiseen menee opiskelijoiden kaikki rahat ja lenkitykseen kaikki vapaa-aika.

Tämä sarja yllätti positiivisesti. Oletin sen keskittyvän lähinnä söpöihin koirajuttuihin, koiria harjailtaisiin ja paijailtaisiin päivät pitkät. Mutta kas, tässähän uskallettiin ottaa esille useita epämiellyttäviä ja surullisia aiheita. Hahmot joutuvat useaan kertaan painimaan vaikeiden valintojen äärellä, vaikkakin konfliktitilanteet päättyvät aina onnellisesti. Sarjassa on muun muassa koe-eläinlaboratoriosta karannut koira, epilepsiasta kärsivä koira ja aivan liikaa koiria haalinut mummo, jonka eläimet elävät saastaisissa oloissa. Yllättävää realismia tuovat mukaan myös yksityiskohtaisesti piirretyt leikkaus- ja synnytyskohtaukset.

Pidin paljon siitä ettei sarja saarnaa ja syyllistä liikaa. Kaikkia tapauksia yritetään katsoa monelta kantilta. Esimerkiksi koiria hamstraavaa mummoa olisi helppo haukkua ja ensimmäinen mieleentuleva vaihtoehto olisi ollut vain ottaa häneltä eläimet pois. Päähahmot kuitenkin tietävät ettei tämä ole lain takia mahdollista. Eikä mummo oikeasti halua pahaa, hän on vain vanha ja höperö. Niinpä pojat leikkauttavat hänen kaikki koiransa, jotta uusia ei enää syntyisi, ja auttavat häntä siivouksessa ja ulkoilutuksessa.

Päähahmot ovat ihan mukavia, mutta en valitettavasti kiintynyt heihin. Seiji on aika persoonaton tapaus päähenkilöksi. Hänen selkein luonteenpiirteensä on ehkä naiivius, jonka vuoksi hän ei suostu keskeyttämään hylätyn koiran raskautta, vaikka tämä olisi järkevintä. Vähän mysteerisen tuntuinen, homssuinen Momota on paljon kiinnostavampi, onneksi hänen menneisyyttään avataan hieman. Valitettavasti kaksi muuta merkittävää hahmoa, nuori eläinlääkäri ja naapurin opiskelijaneito, jäävät aivan liian taka-alalle. Pidin kuitenkin kaikista hahmoista.

Huonona puolena tuntuu, että sarja loppui ihan liian aikaisin. Mitään tyydyttävää lopetusta ei ollut, ja moni sivutarina jäi ratkaisematta. Esimerkiksi mitä tapahtui Lumikille, epilepsiasta kärsivälle koiralle? Eräs mies adoptoi Lumikin, mutta palauttikin hänet takaisin ensimmäisen sairaskohtauksen jälkeen. Näky oli ollut liian pelottava hänen perheelleen (pidin myös siitä ettei tätä miestä mollattu). Löytyikö Lumikille vielä uusi omistaja, vai jäikö hän koirakerholle? Seijin ja naapuritytön orastava ystävyys/romanssi jäi myös täysin puolitiehen.

Sarjassa jatkuvasti mainitaan poikien olevan rahapulassa ja koirakerho vaikeuttaa opiskelua, mutta mitään konkreettisia ongelmia tästä ei synny. Ikävä fakta kuitenkin on, että yliopistossa pitäisi opiskellakin. Resurssit jopa kolmenkymmenen koiran leikkautukseen yhden päivän aikana löytyvät vaan "jostain", toki eläinlääkäri oli tässä operaatiossa mukana hyväntekeväisyysmielellä, mutta silti tämä koetteli pahasti uskottavuuden rajoja. Seijillä on jopa oma koira kotona, mutta tätä koiraa näytetään hyvin harvoin, ja mietin onko Seijillä todellakin aikaa opiskelulle, koirakerholle ja vielä sille omalle koiralle? Olisi ironista, jos hän päivät pitkät hyysää vieraita koiria, samalla kun oma koira odottaa kuset lattialla kotona. Myös eläinlääkärin koira esitellään tasan yhdessä kohtauksessa, eikä tätä enää näy. Outoa. Tuntuu, että sarjaa oli ehkä suunniteltu pidemmäksi. Valitettavasti ennenaikaiset lopetukset eivät ole vieras asia japanilaisissa sarjoissa, jotka ensin julkaistaan luku kerrallaan lehdissä, ja jatkuvat niin kauan kuin suosiota riittää.

Ihan mukava sarja, joka on myös aikuiseen makuun. Tämä on nimenomaan koirasarja, koko juoni pyörii koirien ympärillä ja mitään ihmissuhdesotkuja ei ole. Kaikki pelkästään ihmisten elämään liittyvät aiheet ovat vain sivumainintoja. Piirrostyylikin on melko realistista ja välillä koirien ilmeet ovat oikein onnistuneita. Rotujakin erottaa toisistaan. Eihän tästä paljoa pahaa sanottavaa ole, lisäpituus olisi vain ollut paikallaan, jotta hahmoihin oltaisiin voitu vielä syventyä ja tarinalle olisi voitu keksiä jokin selkeä loppu.

TÄHDET: ****