Sarjaa on ruinattu Sangatsu Mangalta/Punaiselta Jättiläiseltä vaikka kuinka kauan, mutta kustantajia on pelottanut sarjan ikä (1978-1989) ja pituus (26 pokkaria). Nämä ovat täysin ymmärrettäviä syitä olla varuillaan. Toivonkipinää syntyi, kun Sangatsun/Punkun keulakuva Antti Valkama vihjaili, että kiinnostusta sarjan julkaisuun voisi olla mikäli fanit tekisivät nimilistan ja siihen kertyisi tarpeeksi nimiä (he eivät antaneet konkreettista numeroa mikä riittäisi heille todisteeksi). Sangatsu on selkeästi seurannut adressin etenemistä tiiviisti, sillä he ovat tykkäilleet ja jakaneet siitä kertovia postauksia somessa. Olen kiitollinen tästä!
Saa nähdä paljonko nimiä saadaan kerättyä. Ensimmäisenä päivänä niitä tuli yli 150! Sen jälkeen tahti selvästi hidastui, mutta nyt ollaan ylitetty jo 200. Olin itse henkisesti valmistautunut tämän olevan monen kuukauden projekti, joka ei välttämättä loppuisi virallisesti koskaan. Ei ennen kuin sarja olisi viimein suomennettu, menisi nimien keräämiseen sitten vaikka kymmenen vuotta...
MIKSI sitten odotan ja vaadin tätä sarjaa niin paljon? Nyt tulee pieni historiatuokio!
Yamato oli Yoshihiro Takahashin ensimmäinen pitkä koirasarja. Ja yksi ensimmäisistä hänen menestyssarjoistaan ylipäänsä. Yamatoa ennen Takahashin menestynein sarja kertoi pesäpallosta. En usko tämän aiheen kiinnostavan kovinkaan monia suomalaisia lukijoita. Mikäli Yamato ei olisi ollut suosittu, olisi Takahashi todennäköisesti luovuttanut koira-aiheen parissa, eikä Hopeanuolta olisi KOSKAAN tehty. Saati sitten hänen muitakaan koirasarjoja, Taistelukoira Zeroa, Gamua, Fangia, Lassieta... Me Hopeanuoli-fanit olemme tälle sarjalle äärettömästi velkaa, ja on suorastaan meidän velvollisuus tehdä kaikkemme saadaksemme tämä sarja Suomeen ja ylipäänsä enemmän tunnetuksi.
Onneksi Yamato selkeästi oli Japanissa tasaisen suosittu, sillä se sai jatkua peräti 11 vuoden ajan Gekkan Shonen Jump -lehdessä. Shonen Jumpin eri sisarlehdissä on erittäin kovaa kilpailua ja epäsuositut sarjat tiputetaan pois armotta. Yamaton sinnittely mukana noin kauan on todiste sen laadusta.
Takahashi aloitti piirtämään Hopeanuolta samaan aikaan Yamaton kanssa ja nämä sarjat ilmestyivät pitkän aikaa yhtäaikaisesti, Yamatosta tuli luku kerran kuussa ja Hopeanuolesta kerran viikossa. Hopeanuolen susisaaga ei miellyttänyt lukijoita, jolloin Hopeanuoli tiputettiin pois Shonen Jumpin valikoimasta - mutta Yamato sai jatkaa tämänkin jälkeen. Ilman Yamatoa Hopeanuoli olisi varmasti näyttänyt hyvin erilaiselta, sillä Yamaton avulla Takahashi hioi piirtotyylinsä piirtää koiria ja toimintaa. Sarjoissa on myös hyvin samankaltaisia juonikuvioita ja hahmoja, näistä olenkin aiemmin kertonut tässä postauksessa. Mikäli jokin juonikuvio otettiin hyvin vastaan Yamatossa, saattoi Takahashi käyttää sitä myöhemmin muissakin sarjoissa, kuten Hopeanuolessa. Yamato oli monessa mielessä Takahashille erittäin tärkeä harjoituskappale.
Yamato on hyvin kiinnostava tapaus taiteeltaan, sillä sarjan pituuden vuoksi siitä pääsee helposti näkemään Takahashin taitojen kehityksen. Ihan alussa Yamaton koirat näyttävät hassuilta pörröpalloilta, joilla jalat taittuvat miten sattuu, ja loppua kohden tyyli muistuttaa yhä enemmän meille tuttua, ikonista Ginga-tyyliä. Mikäli Yamato joskus suomennetaan, toivon, että lukijat suhtautuvat näiden alkupään pokkarien taiteeseen huvittuneella lämmöllä pettymyksen sijaan - tämä on ollut välttämätön välivaihe Takahashin taideuralla. Jokaisen on aloitettava jostain. Ja odottakaa vaan niitä myöhempiä pokkareita, joissa taide on Takahashia parhaimmillaan!
 |
| Yamaton matka rumasta ankanpoikasesta uljaaksi soturiksi! |
Yamato on täynnä jännittävää ja usein erittäin korkealentoista toimintaa. Juonenkäänteet ovat monesti suoraan sanottuna pöljiä! Millaisilta vihollisilta kuulostavat jättikokoinen liito-orava, piikikkäillä metallihanskoilla taisteleva afrikanvillikoira, tai Japanin luolissa elävät gorillat? Koirat osaavat vaikka millaisia erikoisiskuja, jotka uhmaavat kaikkia fysiikan ja luonnon lakeja. Yamato on niin kova hurtta, että hän pystyy peittoamaan jopa valkohain vedessä! Taistelut ovat mielikuvituksellisia ja niitä on todella viihdyttävää seurata, olivat ne miten epärealistisia tahansa, tai ehkä juuri sen vuoksi. Onhan Ginga-sarjoissakin ollut vaikka mitä hölmöä ja epäuskottavaa - oli kyse sitten maagisista susista, "lentävä sirkkeli" -erikoisiskuista, huivin avulla taistelevasta ninjakoirasta tai viiden tonnin painoisesta jättikarhusta - joten ei tälläisten asioiden pitäisi Yamatossakaan haitata.
Sarja on häpeämätöntä toimintamäiskettä, mutta siinä on niin paljon SYDÄNTÄ mukana, ettei höpsöys ollenkaan haittaa. Kaikessa hapuilussaan ja hassuudessaan Yamatossa on vaan yksinkertaisesti sitä... sitä jotain. Kyllähän te tiedätte mitä tarkoitan. Je ne sais quoi. Kun teos on tehty nuoruuden innolla, tunteiden palolla, intohimolla ja ilman turhan häpeän hiventäkään, lukija kyllä huomaa sen. Yamato ei ole mestariteos, se on aivan liian epätasainen siihen - mutta sen avulla Takahashi pystyi luomaan mestariteoksensa Hopeanuolen. Yamato ei ole pelkästään tarina söpöstä pienestä karvaturrista, josta kasvaa koirataisteluiden lihaskimppu, vaan myös tarina Takahashin urasta taiteilijana.
Nyt tai ei koskaan, nimiä adressiin! Tämä on todennäköisesti meidän paras ja kenties viimeinen mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Allekirjoituksen aikana nimensä voi myös piilottaa, jottei se näkyisi julkisesti, mutta lasketaan silti mukaan.
Tässä myös pieni banneri, jota voi halutessaan käyttää blogissaan tai kotisivullaan. Adressin jakaminen on erittäin toivottua.
Kiitos Nara, erinomainen blogiteksti ja olen aivan samaa mieltä!
VastaaPoistaOlisi aivan mahtavaa saada lukea Shiroi Senshi Yamatoa suomeksi, se on ehdoton merkkipaalu Takahashin uralla ja sanoisin, että esi-isä Hopeanuolelle!
Ehdottomasti pitäähän sitä saada tietää Hopeanuolen suvusta lisää,Haluaisin tietää että kuka toi Hopeanuolen esi-isä toi on?Onko se Rikin isä vai sitä kaukaisempi esi-isä?
VastaaPoistaYamaton hahmot eivät ole Hopeanuolen hahmoille sukua, ainakaan tiedettävästi. Kyseessä ovat aivan eri tarinat, mutta Yamato on ollut Hopeanuolelle esikuvana.
PoistaTämä sarja olisi varmasti paljon kiinnostavampaa luettavaa kuin Noah, jota edelleen ostelen, mutta aika nihkeästi, enkä aina edes muista, minkä osan luin viimeksi ja mitä siinä tapahtui. Yamatot tulee kyllä vuoren varmasti hankittua, jos sarja suomennetaan - japaniksi minulla onkin eka osa, olikohan kakkosjulkaisusta.
VastaaPoistaTämä adressin keruu tuo jotenkin nostalgisesti mieleen Ginga-fandomin nousun kulta-ajat, jolloin kerättiin nimilistoja niin leikkaamattoman Hopeanuoli-animen, Hopeanuoli-mangan suomennoksen kuin Weed-animen suomijulkaisunkin puolesta. Vielä, kun aktivoituisi se noiden aikojen sosiaalinen puoli, kun tapahtumiin järkättiin Ginga-miittejä ja kaikenlaista muuta kivaa. Nykyään kaikki Hopeanuoli-toiminta tuntuu olevan etänä. Toki pitkien matkojen Suomessa hyvä, että on myös etätoimintaa.
Jäi minultakin yksi Noah ostamatta, kun oli kökkö rahatilanne ja ne ehtii olla niin vähän aikaa kaupoissa. Mutta yritän ostaa sen myöhemmin. Nyt tuleekin tuntemattoman pituinen tauko julkaisussa, kun Sangatsu vaihtaa omistajaa. Valitettavasti uskon ettei Noah- ja muiden uusimpien sarjojen myynti ole ollut kovinkaan hyvää, verrattuna etenkin Hopeanuolen aiheuttamaan buumiin aikoinaan. Siitäkin on jo monta vuotta. Mitä pidemmälle Ginga-saagat ovat edenneet, sitä huonommaksi laatu on käynyt, niin piirrostyyliltään kuin tarinallisesti. Moni lukija, joka ei ole vannoutunut superfani, on lopettanut sarjan ostamisen kesken. Tämä voi pelottaa kustantajia. Takahashin työt ovat siitä poikkeus, että fanit tuppaavat olla kiinnostuneimpia hänen vanhoista töistään. Tämä on todella erikoista ja kustantajat eivät taida ymmärtää tätä, koska yleensä ostajat haluavat aina tuoretta lihaa.
PoistaHarkitsen SSY:n hankkimista, jos suomennetaan, ehkä luen ensin kirjaston kappaleen ja katson, mitä mieltä sitten olen.
VastaaPoistaMiksi sitten "pelottaa" hypätä Yamaton kelkkaan johtuu ihan siitä, etten pitänyt "Taistelukoira Zerosta" yhtään. Ja Yamato ei ole millään muotoa tuttua, olisiko Takahashin töitä koskaan "löydetty" ja suomennettu edes kovimman mangabuuminaikana, ellei Hopeanuoli olisi piirrettynä rantaunut Suomeen ja sitä kautta Takahashin työt tulleet tutuksi?
Sivumennen sanoen: GtLW oisi saanut jäädä vikaksi Ginga-sarjaksi, niin tylsä GDN on. Hankkinut ne toki olen. Mutta eipä ole harmittanut, että sarja on nyt tauolla, toista olisi ollut, jos GtLW:lle niin olisi käynyt. Tietty toivon GDN:n loppuun julkaisemista, kun se kerran on aloitettu.
Olen lukenut Yamatoa jonkin verran ja itse pidän siitä todella paljon. Täydellinen se ei todellakaan ole, aikakausi ja tekijän hapuilevaisuus paistavat siitä välillä kipeästi läpi. Mutta se on ehdottomasti erittäin kiinnostava, hyvin monella tasolla. Jokaisella on oma maku ja minun on vaikeaa sanoa, varsinkin sinua tuntematta, miellyttäisikö tämä.
Poista"olisiko Takahashin töitä koskaan "löydetty" ja suomennettu edes kovimman mangabuuminaikana, ellei Hopeanuoli olisi piirrettynä rantaunut Suomeen ja sitä kautta Takahashin työt tulleet tutuksi?"
En oikein ymmärtänyt tämän kommentin pointtia. Hyvin moni upea sarja ei ole koskaan ottanut askeltakaan Suomessa, ja toisaalta jokin erittäin laadukas sarja on saattanut flopata täällä.
Ja joo GDN on hirveää paskaa, eikä suomennos ole vielä edes ehtinyt niihin pahimpiin ripulikohtiin.
Hyvä hyvä. Yamato varmasti on mielenkiintoinen sarja. Vähän hämmentää tälläinen ikäsyrjintä, pelko kaikkea vanhaa kohtaan. Resursseja säästyisi, jos uutta ei tarvitsisi tuottaa jatkuvasti. Oot sä Nara kyllä melkonen huora. Pointsit sulle.
VastaaPoistaOho, nyt tuli niin yllättävä juonenkäänne lopussa, että tämä kommentti saa jäädä näkyville mielenkiintoisena kuriositeettina!
PoistaPostauksen pohdinta Takahashin piirrostyylin muuttumisesta SSY:n aikana toi mieleen, miten aluksi etukäteen vierastin GDW:tä, nähtyjen värikuvien perusteella. Taannoin mietinkin, hankinko GDW-pokkareita lainkaan, koska pelkäsin, että piirrostyli tuntuisi "vieraalta" GNG:hen verrattuna. No, onneksi näin ei käynyt, ainakaan omiin silmiini GDW:n tyyli ei heti eronnut GNG:stä, paitsi totta kai sitten kun GDW:tä luki enemmän ja vertasi GNG:n piirrostyyliin. Ja viimeistään silloin tyylin muuttumisen huomaa kuvista, joissa Takahashi on kuvannut Giniä pentuna (esimerkiksi GDW:n Venäjän sotakoirat -saagan loppupuolella, jossa Daisuke ja Hidetoshi olivat hoivanneet solaan jääneitä koiria ja Daisuken lähdettyä Ginin silmiin piirtyy kuva itsestään pentuna ja Daisukesta), sellaisissa on eri näköinen Gin, kun vertaa GNG:hen.
VastaaPoistaMutta piirrostyylin takia olisi kiva saada SSY suomeksi, onhan mukava nähdä, miten tyyli muuttuu. Jos vertaa minkä tahansa sarjakuvantekijän varhaisempaa tyyliä uudempaan, on tyyli totta kai muuttunut. Esimerkiksi Juba Tuomolan Viivi ja Wagner tai Pertti Jarlan Fingerpori näyttää alussa ja nykyisellään piirrostyyliltään aivan erilaisilta, vaikka hahmot tunnistaakin.
GDW on harvinaisen pitkä sarja ja sen sisällä tapahtuu selviä tyylimuutoksia - valitettavasti vääjäämättä huonompaan suuntaan, vaikka hetkittäin loppupuolellakin tapahtuu ryhdistäytymistä. Mielenkiintoinen sarja tässäkin mielessä. Alkupuolen GDW oli huomattavasti realistisemmin piirrettyä ja myös tarinaltaan se oli maanläheisempää. Alussa Weed lähinnä kulki paikasta toiseen auttaen koiria samalla kun hän etsi isäänsä, hyvin samanlainen asetelma kuin Takahashin Lassie-sarjassa (korvaa isä isännällä). Mutta loputtomat taistelut ilmeisesti kiinnostivat lukijoita enemmän, harmi sinänsä.
PoistaDon Rosa on kertonut jossakin sarjojaan sisältävässä suomenkielisen kirjan laitoksessa, että lukijat saattavat ihmetellä, mihin hänen vähäiset piirustustaitonsa ovat hävinneet, jolleivät lue esittelytekstejä ja sen sijaan kuvittelevat että kirjassa sarjat ovat aikajärjestyksessä. Jos joku nyt saisi SSY:n käsiinsä, eikä tiedä tai pidä mielessä, milloin sarja on julkaistu, voi hyvinkin ällistellä, miten tyyli on eri kuin Gingassa. Mutta kompaten blogitekstiä, jostakin on aloitettava. Tuttuni harrastaa piirtämistä ja on nyttemmin taitava, mutta on sanonutkin, että taidon hankiseen on käytetty verta, hikeä ja kyyneliä, on vain pitänyt jatkaa piirtämistä niin, että suhina on vain kulunut. Ei mikään taito kehity, ellei vain jatka.
VastaaPoistaKarvisen piirtäjä Jim Daviskin on joskus kertonut, että hän voisi päällystää kotinsa seinät korjatuilla piirroksilla. Ja itse Takahashi on Ginga-pokkarin (en muista minkä niissä) lopussa olevassa esseessään (oli tietynlainen tsemppiviesti piirtäjäksi aikoville) kertonut voivansa haudata kasvot käsiinsä kun näkee vanhoja piirroksiaan.
Jännä sikäli ettei Yamatosta animea ole tehty, mutta en tiedäkään, mitkä seikat vaikuttaa siihen, että mangasta tehdään anime. Maikan Hopeanuoli -blogissa oli juttua siitä, miten GNG:n suosio muuttui, harmi, että ei peilattu Yamatoon. Nimittäin, vaikka GNG saatiinkin jonkinlaiseen päätökseen (eli loppu ei tullut kuin veitsellä leikaten), jännä seikka kuitenkin on, miten kauan vielä GNG:n päättymisen jälkeenkin SSY jatkui.
https://maikanhopsublogi.blogspot.com/2015/09/hopeanuolen-suosio.html
Jos muuten jotakuta häiritsee SSY:ssä olevat fantasiaelementit (erikoishyökkäykset ja sen sellaiset), ihmettelen, onko hän Hopeanuolensa lukenut. En viitsi uskoa, että naapurin koiralle saisi opetettua Zetsu Tenrou Battougaa ;)
Palaten vielä Jim Davisiin: hän on todennut, että jos itsellä on mukavaa sarjakuvaa tehdessä, se tavallaan siirtyy työhön, jonka lukijat hoksaavat ja innostus siirtyy heihin. Lienee kuitenkin mukavaa tehdä sarjakuvaa siten, että se on hauskaa eikä lian rankasti ajattele, mikä on mahdollista ja mikä ei. Itse olen suhtautunut sarjakuviin ja piirrettyihin siten, että ne ovat tarkoitettu huvitukseksi, eikä niiden tarvitsekaan olla aina täysin realistisia.
Kiitos hyvästä kommentista!
Poista